Heippa tänne! Nyt jos ehtisi vihdoin jotain kirjoitella. Kirjoitin jo eilen pitkät pätkät, mutta sitten tuli keskeytys ja kone alkoi asentamaan jotain päivityksiä ja käynnistymään uudestaan ni teksti hävisi taivaan tuuliin. Ja tätä tekstia olen joutunut kirjoittamaan kahdessa osassa, kun ei kerralla ehtinyt. Kannattaakin kirjoittaa vaikka wordiin ja tallentaa jos on vähänkin enempi asiaa. :)
Eli meidän vauva päätti hankaloittaa isänsä työmatkalle menoa ja lapsivedet menivät ma 7.11. noin klo: 4:00. Nousin vessaan ja siinä heti sängystä noustuani alkoi valua ihan reippaasti, ettei epäselväksi jäänyt. Miehen olisi pitänyt lähteä klo: 8:00 sinne Saksaan työmatkalle. Ajattelin, että pitää vaan odotella nyt supistuksia, mutta soiteltiin vielä varmuuden vuoksi synnärille. Siellä sanoivat, että koska vauva hiukan ennenaikainen niin on mentävä synnärille heti ja varauduttava jäämään sinne. Siinä sitten sekoiltiin, hälytettiin anoppi lapsenvahdiksi ja pakkailtiin, tai mies lähinnä, kun mä seisoin suihkussa lapsivesien lorotellessa, mies toi mulle leivänkin sinne ja juotavaa.
Kun anoppi oli tullut niin laitoin yösiteen housuihin ja sain lopulta puettua ja lähdettiin ajelemaan synnärille. Synnärillä käyrille. Olin vasta 2.5cm auki, mulle laitettiin antibioottitippa, kun ei oltu ehditty ottaa sitä pneumokokkinäytettä. Käyriltä mentiin lääkärin tarkastukseen ja sieltä pääsin osastolle odottelemaan. Kohdunkanavaa lyhentävät epäsäännölliset supparit oli alkanut, mutta ne oli vielä varsin maltillisia ja ei kovin kipeitä. Mies lähti kotiin nukkumaan ja mäkin yritin torkkua hiukan. Laitettiin taas tippaa ja mieskin saapui taas seuraksi. Ruvettiin kävelemään sairaalaa ees taas kunnon supistusten aikaansaamiseksi. Käveltiinkin siellä varmaan joku 2-3h, välillä käytiin kahvilla. Supistukset voimistuivat, mutta olivat suht epäsäännöllisiä, kuitenkin jo kipeämpiä ja alkoivat tulla tiheämmin. Mentiin takasin osastolle, jossa taas oli antibioottitipan aika ja kun pääsin pötkölleni tuli ensimmäinen kunnollinen supistus. Aivan eri luokkaa kuin nämä aiemmat. Tilanne tarkistettiin ja olin 3cm auki. Sitten niitä järkkysupistuksia alkoi tulla ja sanoin, et nyt tarvii jotain apuja. Koska osastolla ei mitään niihin auttavaa ollut siirryttiin synnytyssaliin, jossa sain ilokaasua. Halusin epiduraalipuudutuksen, koska ekassa synnytyksessä en ehtinyt saamaan mitään, koska avauduin niin nopeasti 5cm->10cm. Kätilö oli kuitenkin sitä mieltä, et spinaali olisi parempi, koska se vaikuttaisi nopeammin. Aloin olla aivan tuskissani ja kätilö tarkisti tilanteen. Olin auki 5cm ja kätilö alkoi valmistella mua spinaalia varten. Kätilö lähti hakemaan anestesialääkäriä ja tuli sanomaan, et se on kiinni toisessa toimenpiteessä, mutta tulee pian. Huusin jo tuskissani et tää vauva tulee nyt ja haluan sit puudutteen nyt. Mieskin alkoi olla tuskissaan, koska ei halunnut, että tästäkin synnytyksestä jää ikävä muisto sen takia, etten ehdi saada riittävää lääkitystä. Makasin sängyllä huutaen, et tää tulee just nyt ja olin todella epätoivoinen. Lopulta lääkäri tuli ja mun piti olla paikallaan toimenpiteen ajan järkyttävän supistuksen ollessa päällä. Enpä ainakaan tuntenut mitenkään spinaalin laittoa sen kivun alta. Sitten meni n. 10min. ja taisi olla vielä yksi kamala supistus ja sitten lääke alkoi vaikuttaa ja koin vihdoin sen taivaan josta kaikki puhuu. Kätilö sanoi, että voin alkaa ponnistaa ja pystyin hyvin keskittymään ponnistukseen, joka ei sattunut ollenkaan spinaalin ansiosta. Täysillähän siinä sai naama punaisena ponnistaa, mutta kipua ei ollut ja kolmannella ponnistuksella poika oli ulkona. Naurettavan pieni otus syntyi rv. 36+5.
Synnytyksen kestoksi kirjattiin 4h 3min. kohdunsuuta avaavien supistusten alkamisesta istukan ulostuloon. Ponnistusvaihe kesti 2min.
Mäkin sain kokea ekaa kertaa jälkisupistukset ja ne oli kyllä kamalia. Jouduin puhisemaan aina imetettäessä ekat kaksi päivää. Onneksi ne siitä sitten hellitti.
Kotiin päästiin torstaina ja kotona on kaikki mennyt hyvin. Ainoa kurjuus on, että vauvan bilirubiiniarvot ovat nousseet. Vauvalta otettiin verikoe kantapäästä torstaina, uudestaan perjantaina ja jälleen tänään ja ne ovat nousseet koko ajan. Verikokeeseen joudutaan taas huomenna. Verikokeen otto on kamalaa, kun pieneen kantapäähän tehään reikä ja sitten puristellaan putkellinen verta. Vauvalta tulee kovin huonosti verta ja reikiä on jouduttu aina tekemään kaksi, tänään jopa kolme ja sen veren puristelu kestää ja kestää. On aivan kamalaa kattoa kun pieni itkee, kun ei tykkää yhtään. Tänään purskahdin itkuun kun kuulin, että arvot ovat taas nousseet ja taas huomenna verikokeeseen. Tiedän, että noiden arvojen nousu on ihan normaalia vauvoilla ja vielä yleisempää ennenaikaisesti syntyneillä ja hyvä, että niitä seurataan, mutta en kestä sitä verikokeen ottamista lähes joka päivä. Eihän sillä ole kohta verta ollenkaan.
Toi asia on latistanut todella tän isänpäivän fiiliksiä, vaikka muuten kaikki onkin oikein jees. Vauveli syö hyvin, pissaa ja kakkaa tulee hyvin ja vauva on aivan superrakas ja ihana ja söpö kuin mikä. Isänsäkin on aivan myyty ja isoveljet ovat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan.
Koneella ei ehdi istuskelemaan enää nimeksikään. Imettäessä joskus pystyy kännykkää selaamaan, mutta kirjoittelu on vaikeampaa. Vauvanhoidolta jäljelle jäävä aika menee isommille lapsille ja kotitöihin. Vessassa käyntikin vie tolkuttomasti aikaa, kun täytyy aina suihkutella alapäätä ja veden lämpötilan säätäminen sopivaksi on meidän hanassa aikaa vievää. Positiivista on se, että vessassa ei tarvitse enää kovin usein rampata. :)
Joku kyseli oliko Taysissä ruuhkaa. Sen verran oli, että ei saatu perhehuonetta, mutta muuten ei tuntunut, että olisi häiriöksi asti ollut.
Kiitokset vielä onnitteluista ja onnea myös kaikille tässä välissä vauvautuneille! Ja tsemppiä tositoimissa oleville ja synnytystä odottaville!!!
:)
Jaaha, kutsu käy taas... :)
sais välillä vähän huilia..
nyt yritän vaan rentoutua ja levätä, koska nyt vasta iski tajuntaan että lähtö voi tosissaan tulla ihan milloin vaan! Alkaa olla aika tukalat olot jo itselläkin, mutta kyllä viimeset päivät pystyy vielä itseään tsemppaamaan!
eilen lääkitsin renniellä pitkälle yöhön ja sitten alkoi olo helpottaa. 
