La Helmikuu 2016

Tänään haettu ensimäistä kertaa näihin raskauspahoinvointiin saikkua, koko päivän oksettanu.. :( sairaanhoitaja sano vaan että voi loppua sinne rv 11 tienoilla tai jatkua synnytykseen asti.. :S
 
Coda, ei ole vuotoa tullut ja toi särkykin on välillä pitkiä aikoja pois, sitten tulee taas aaltoilevana/polttelevana takaisin.
Juttelin siskon kanssa ja se sanoi että sillä oli paljon samanlaisia fiiliksiä sen odotuksen alussa.
 
Alinah, tsemppiä.. mulla on nyt kolmas päivä ilman oksennusta.. huono olo silti on ja tulee jos ei huolehdi syömisestä ja juomisesta. Eli pieniä annoksia parin tunnin välein ihan mikä nyt vaan pysyy sisällä.. itsellä toimii tosiaan vissy mehu limu vesi (jatkuvalla syötöllä) ja parin tunnin välein jotain pientä esim banaani tai paahtoleipä tms.. suolapähkinät auttaa pahimpaan näläntunteeseen nopeasti. :) kaikki kylmä tuntuu sisuskaluissa hyvältä eli jäätelöö pakastemarjoja tms. Toivotaan että ei kestä synnytykseen asti kuitenkaan.. käsittääkseni kuitenkin useimmilla jää näille alkuviikoille.. tai ainakin enne puolta väliä kaikkoaa.. :/ toivon itsekin ettei tämä pahenis enää siihen mitä oli.. kun oksensin koko päivän aamusta iltaan monta päivää.. hyih.. :/
 
Jannah,
Ihmisellä on kai oltava hengissä säilyäkseen aina pienet defenssit päällä. Uskon että on ihan luonnollista kokea kaikenlaisia tunteita tässä kohtaa ja sitä pelkoakin - toden totta me ei vielä tiedetä kuinka tässä käy. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta eipä siltä voi nykymaailmassa välttyäkään. Meikäläinen haki uskonvahvistusta viikkotikulla, viime tiistaina tuli "2-3" ja tänä iltana "3+" että ei voi valittoo ..!
 
Joo, söisin itse jos pystyisi (saattaa tulla ylös) mutta pakko se on yrittää etsiä kaiken maailman poppaskonstei tähän. Ja toivon tosiaan että loppuis nää olot kolmen viikon sisään. :)
 
Alinah, sama oli mullakin mut alotin varovasti syömään/juomaan ihan mehukeittoa.. tyhjä maha vaan pahensi omaa oloa :) toivotaan että löydät kultaisen keskitien :) tai pahoinvointi lakkaa :)
 
Joo pitää kattoa miten tästä selvitään, jos yrittäisi kuitenkin pieniä määriä syödä.. :)
 
Hei kaikille pitkästä aikaa! Tovi vierähtänyt, etten ole tänne päässyt osallistumaan. Olen ollut (ja edelleen) Lapissa eräilemässä, nyt on lähes parin viikon viestit kahlattavana. Tervetuloa uusille ja onnet plussista!

Sain sateisen telttayön ansiosta kunnon kesäflunssan. Olen nyt sinnitellyt ilman särkylääkettä, koska luin että raskauden aikana lääkkeidenkäyttö tulee minimoida. Välillä kuitenkin kaipaisin lihassärkyyn ym. helpotusta. Oletteko te käyttäneet tarvittaessa särkylääkkeitä? Eikö iboprofeiinia voi käyttää alkuraskaudessa?

Eka nla vasta 1.7., ja tuntuu että on niin paljon kysymyksiä.. Pitänee laatia kunnon lista asioista jotka mietityttää.

Terveiset Saariselältä, loppuloma taitaa mennä hotelleissa..
 
Buranaa voi käyttää ensimmäisen kolmanneksen aikana huoletta, panadolia koko raskauden ajan. Eli ota ihmeessä särkylääkettä jos se helpottaa :)
 
Mulle ainakin lääkäri tai parikin sanoi että ei buranaa, keskenmenoriski kasvaa. Eli panadolia sai syödä 3g päivässä huoletta. Siitäkin itseasiassa neuvolatäti sanoi että pitää mielellään olla kuitenkin lääkärin ohjeistus että onko kuuriluontoinen vai syökö kokoajan.. parhain kun ei syö ollenkaan. Tai sitten käyttää muita hoitokeinoja (kylmägeeli yms kylmäpussi)
 
En mäkään lähtis Burana enää ottamaan. Koska panadoli vaikuttaa yhtä hyvin ja on turvallinen raskauden aikana. Ite pyrin olla käyttämättä lääkkeitä raskauden aikana ja muutenkaan... Vain pakosta.
 
Hirvi mä en käyttäisi kun panadolia tai vastaavaa. Buranaa ei suositella! Yrityksenkään aikana ei suositella kauheesti.
 
Kukin tyylillää.. Maalaisjärkeä!
Eka olin iteki jyrkästi sitä mieltä että ei buranaa! Mut kysyin neuvolasta asiaa nii saa huoletta ottaa...
 
Mä kannatan parasetamolia (lääkärin ohjeen mukaan), ibuprofeenilla on yhteyksiä keskenmenoon - olen kuullut
 
Buranan tuoteselosteessa lukee että buranaa ei tule käyttää raskauden viimeisellä kolmanneksella ja ensimmäisillä kahdella kolmanneksella vain jos lääkäri on sitä mieltä että ei ole muuta vaihtoehtoa. Sit tuolla itsehoitoapteekin sivulla lukee että burana voi aiheuttaa peruuttamatonta haittaa sikiön sydämmelle keuhkoille ja munuaisille.
Tietysti maalaisjärki mut en lähtis ottamaan ominpäin buranaa ellei sitä oo lääkäri mulle määrännyt saati ohjeistanut syömään kuurin tms.
 
Lääkkeiden kanssa sanoisin, että on paras kysyä kaikesta suoraan lääkäriltä kuin mistään internet-foorumista. Minulle sanottiin neuvolassa, että foorumeilla liikkuu ihan väärää tietoa. Toki me kaikki varmasti parhaamme mukaan ohjeistamme, mutta aina ei mene oikein.

Jos raskaudessa tapahtuukin jotain ikävää, on mukavampi odottajalle itselleenkin tietää, että kaikessa noudatettiin lääkärin ohjeita, eikä uskottu mututietoa netistä.
 
Takaisin
Top