La Helmikuu 2016

Kiitos Lälly :) Digit tilasin tänään, jotta voin varmistaa vielä viikkojen lisääntymisen ja varhaisultraan varattava aika :)
 
Minä kävin varhaisultrassa yksityisellä Helsingissä rv 5+5 ja silloin näkyi jo sykekin.
Lääkäri sanoi että on muutaman päivän edellä kasvussa
Nyt on siis menossa 6+4 ja seuraava ultra 9+0 on myös yksityisellä.
Jos siellä on kaikki kunnossa niin sitten soitan vasta omaan neuvolaan.
Lahjamunasoluilla alkaneissa raskauksissa on isommat riskit ja haluan olla ihan varma että kaikki on niin kuin pitää ennen kuin soittelen, ettei tartte sitten perua.
Eilen oli ensimmäistä kertaa ihan kamala olo ja rinnat oli aivan tulessa.
Tänään koitin heti aamulla syödä välttääkseni kuvotuksen, mutta saa nähdä onnistuinko.
Niin paljon on täälläkin monella km- taustaa että kyllä pelottaa nämä tulevat viikot. Tätä on niin kauan odotettu ja toivottu, että olisi kamalaa taas niellä uusi pettymys.

Tsemppiä kaikille! ❤️
 
Moikka!

Minäkin voisin varovaisesti liittyä joukkkoon :) positiivisen testin tein viikko sitten ja nyt pitäisi olla 5+1 viikkoa kasassa. Laskettu aika siis 22.2 :)

Minulla on myös takana yksi spontaani keskenmeno alkuvuodesta, joten varovaisen innostuneita ollaan miehen kanssa vielä. Ultra on varattu ensi viikolle, niin ehkä sen jälkeen uskaltaa jo iloita, jos syke siellä näkyy <3 Vuoden verran ollaan yhteensä yritetty lasta saada.

Ikää minulla on kohta 30 ja ensimmäinen lapsi olisi tulossa.
 
Tervetuloa kaikki uudet plussaajat!

Ratamo, ihana laskettu aika sulla! On ainakin helppo muistaa :)

E-d, täällä myös vastaava kokemus, eka raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon viime syksynä, ja pelot varjostaa odotusta.

Tällä hetkellä jännäilen iltapäivän ekaa ultraa yksityisellä jossa selviää onko meidän katkarapu elossa vai ei. Ja jos on elossa niin kiinnostaa myös kumpaan kohtuun on asettunut (mulla siis kaksiosainen kohtu, bicornuate uterus). Viikkoja tänään kasassa 7+3.

Onko täällä muuten ketään muita jolla on poikkeva kohdun rakenne? Kovin yleisiähän nuo ei taida olla, enkä itse ole vielä törmännyt kohtalotoveriin.
 
Tiikerikuu; minullakin on kaksiosainen kohtu, mutta todella lievä sellainen.
Oltiin rampattu lääkärissä useamman vuoden, kun lopulta yksityisellä lääkäri sivusi aihetta ultrassa.
Koskaan ennen ei ollut kukaan maininnutkaan. Hänkin ilmeisesti vaan sen takia, että en ihmettele jos neuvolassa otetaan joskus puheeksi.
 
Onko kellään mahdollista että on tulossa kaksoset onko suvussa ? :-) onnittelut plussanneille ♥
 
Iia-Liisa kiva kuulla että muitakin kohtupoikkeavia on olemassa :)

Mun kohtuni on 3D-ultrassa todettu täysin kahtiajakautuneeksi. Ulkopuolelta kohtuni on sydämen muotoinen ja sisältä se jakautuu paksulla väliseinällä kahtia kohdunsuulle asti. Kohdunsuita on kuitenkin vain yksi. Väliseinää ei voi leikata pois, kuten esim. uterus septum tapauksissa voidaan.

Käytännössä tuo kaksiosaisuus tuo lisäriskejä erityisesti loppuraskauteen, sillä vauvalla on tilaa puolet vähemmän kuin normaalissa kohdussa. Mutta mietitään sitä sitten jos sinne asti päästään :)
 
Jara89 Ei mullakaan oireita enää oo.koskaan ne vahvoja olleetkaan, mutta niin kauan kun ei vuotoa näy, en ressaa^^ jostain luin (ehkä täältä:rolleyes:) siitä hormonitasapainosta,ja kun keho tottuu,niin oireet katoaa. Mulla oli huoli mun selästä ja oireettomuudesta, olin varma et kkm taas, mutta yli viikko menny kun alkoi eikä vuotoa,niin voi vähän hengähtää. Alaselässä edelleen tuntuu, ja vähän menkkaoireita taas.
 
Coda toivottavasti on vaan joku hormooni juttuja ehkä jo ensiviikolla kadun kun sanoin ettei oireita ole ja jos iskee sit kunnolla pahoinvointi ja kaikki muu :-)
 
Tiikerikuu, mulla on iso, raskauden aikana kasvava myooma kohdun yläosassa, joten tavallaan myös vähemmän tilaa lapselle. Tosin se on sijoittunut niin, että minä kärsin siitä (vatsalihakset repeää) todennäköisemmin kuin lapsi. Jännittää, miten isoksi se tällä kerralla kasvaa.

Tsemppiä ultraan!
 
Bb, ei tollasta leikata ainakaan ennen kun lapsiluku on täynnä, koska leikkauksessa on aina riskinsä. Jotkut myoomat voi vaarantaa raskauden mutta tää mun on ilmeisesti harvinaisen harmittomassa paikassa lapsen kannalta.
 
Hei kaikki!

Uskaltaisinkohan osallistua itsekin keskusteluun.. Tein siis eilen elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin, melkoista tunnemylläkkää ollut viimeisin vuorokausi. Raskaus oli täydellinen yllätys, vaikka kuitenkin hyvässä parisuhteessa olenkin ja ikää meillä molemmilla on sen verran (25+), että perheen perustamisesta on jo puhuttu. Jotenkin vain kuukautisten poisjäätyä tiesin/tunsin, että jokin on nyt kropassa toisin. Kerroin asiasta muutamalle ystävällenikin, joiden reaktioista tuli mukava tunne siitä, että tukea ja apua on saatavilla. Mies oli todella iloinen, mutta ei vielä ollut varma, olisiko nyt oikea aika lapselle. Vaatinee sulattelua häneltäkin.

Olo on vieläkin melko epätodellinen. Kaikki on niin uutta ja vierasta. Samaan aikaan olen todella onnellinen - ja samaan aikaan pelottaa hirveästi. En tiedä, miten päin tässä pitäisi olla? :grin
 
Tervetuloa uusille! Tarrasukkia pienille mukaan kovasti, että pysyvät mukana!! Mulla ollut tässä kaikenlaista, niin pientä hiljaiseloa pitänyt hetken aikaa. Ja kun on tuo föpö niin sekin vie osan huomiosta.

Meillä on mahdollisuus kaksosiin. Äidin puolella on jokaisessa sukupolvessa kaksoset. Jännä nähdä kuinka käy :O
Lovelife, meillä on sama la ja synnytyssairaala!! :)
 
Tervetuloa kaikille uusille :)

Taaskaan ei muka jaksa kirjotella tänne foorumille näköjään ollenkaan.. ://
 
Onnittelut MPOP =)
Mulla oli rv6-7 asti ihan normaali hyvä olo, nyt rv 7+4 ja viikonlopusta lähtien ei oo tehnyt mitään ruokaa mieli, pyörryttää, kuvottaa, väsyttää ja ärsyttää kaikki :wtf: =(
 
Minä voisin syödä vaikka hevosen sillon kun nälkä iskee, ollut monta päivää ilman pahoinvointia ja tänään se sitten taas iski aamulla töissä... :3
 
Takaisin
Top