Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Kiitos myötätunnostanne naiset! :) En ole vielä onneksi törmännyt missään ihmisiin, jotka syyllistäisivät mua tuosta imetysasiasta. Vaikka eihän se olekaan mun syytäni, mutta ainakin silloin aluksi tuntui, että aina jos joku kysyi imetyksestä ja sanoin, etten imetä, niin olisi pitänyt olla sitten selittelemässä kaikki mitä siinä meidän alkutaipaleella sattui. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että ei mun tarvi selitellä kenellekään eikä kaupassa hävetä, kun ostan korviketta. Hyvä minä! :) Kiitos Tuttelin, mun tyttöni on hengissä ja kasvaa hyvin.

Pikatsu: Mä luin raskaana ollessa kans paljon keskenmenoista ja kohtukuolemista. Enimmäkseen kyllä ihan asiatietoa. Sitten kun tyttö syntyi, niin luin myös kätkytkuolemista. Mulla se liittyy jotenkin siihen, että kuvittelen, että kun mulla on paljon tietoa, niin hallitsen tilanteet paremmin. Vaikka eihän se välttämättä niin mene. Mutta kai se on ollut joku mun tapa käsitellä sitä menettämisen pelkoa. Mies ei tietenkään ole juurikaan miettinyt tollasia asioita eikä kuulemma koskaan ole kokeillut, että hengittääkö lapsi nukkuessaan. Kyllä mä olen, useammankin kerran ;) Neiti vaan nukkuu joskus niin hiljaa, että on ollut ihan pakko tarkistaa.

Hienoa Yumna, että sun sokerit on hyvällä mallilla! :) Varmaan entistä kivempaa nyt kuumeilla. Ja paljon onnea yritykseen! Saako kysyä, että mihin se sun siskon lapsi kuoli synnytyksessä? Onneksi Suomessa lapsikuolleisuus on maailman pienimpiä, vaikka tietysti noita erittäin surullisia juttuja tapahtuu :( Mä yritän mahdollisimman paljon olla ajattelematta, että entä jos tytölle sattuis jotain. Mulla sekois pää jos antaisin noille ajatuksille vallan.

Tänään meni taas vaihteeksi hermot. Tällä kertaa mieheeni, joka oli ostanut jonkun force ballin, jota heilutetaan kädessä ja sen pitäis vahvistaa ranteita jne. Tuli siis töistä kotiin ja rupes heti leikkimään sillä uudella lelullaan ja mä syötin tyttöä ja pyysin, että mies vois alkaa tehdä ruokaa. Kello oli jo puoli viisi ja mä olin viimeksi syönyt n. klo 12 eli aika kova nälkä oli. Mutta yks vaan leikki sillä pallollaan :( No, kyllä se sitten jossain vaiheessa sai ruokaa aikaiseksi, mutta kun ruvettiin syömään, niin se leikkiminen (anteeksi, käsien treenaaminen) jatkui RUOKAPÖYDÄSSÄ! Sanoin, etten halua tytölle opettaa, että ruokapöytään tuodaan leluja, joten voisko iskä olla näyttämättä huonoa esimerkkiä. Mies nousi pöydästä kesken ruokailun ja meni muualle heiluttelemaan sitä palloaan! Voi hyvää päivää! Ihan niin kuin mulla olis toinenkin lapsi täällä.
 
Haha, power ball, voin kyllä hyvin kuvitella kuinka ärsyttävää, Margeliini! :-) Meillä mies oli ottanut telkkariin jotain ylimääräisiä kanavia, koska haluaa katsoa pian alkavaa African Cupia, siis jalkapalloturnausta... Jestas, mikähän riita siitäkin taas saadaan siinä kuukauden kuluessa aikaiseksi kun itsellä varmaan menee hermot jossain vaiheessa kuitenkin. Ja anoppikin vielä tulossa samaan syssyyn viikon päästä. Saa kyl kattoa sit sitä jalkapalloa ihan rauhassa äitinsä kanssa, minä häivyn vaikka jumpalle mielellään useammin kuin parina iltana viikossa :-D 

Noihin kysymyksiin siskoni vauvasta: sisko on saanut kaksi lasta tuon ensimmäisen jälkeen vielä, joten onneksi syli ei ole ollut tyhjä loputtomiin. Ja siskon poika kuoli synnytyksessä tosiaan ihan hapenpuutteeseen, kun jäi hartioistaan synnytyskanavaan kiinni... Että ihan terve vauva sieltä olisi ollut tulossa. Sehän siinä niin väärältä tuntuikin. Mutta eihän nämä tällaiset koskaan tunnu mitenkään oikeudenmukaisilta. Mutta se siitä, ehkä oon jauhanut tästä jo tarpeeksi tällä meidän vauvanKUUMEILUpalstalla :-) 

Jos nyt jotain tuohon kuumeiluun liittyen, niin mulla on jotenkin sellanen ihan varma olo, että en oo raskaana. Tai jännästi tuntuu nyt siltä, että odotan kyllä vaan niitä kuukautisia enemmänkin kuin niiden tulematta jäämistä. Vaikka siis vauvaa kuumeilenkin tosi kovaa. Mutta en siis usko, että olisin vielä raskaana, ikävä kyllä. No, sepä jää nähtäväksi. Vielä olis reilu viikko ainakin odotettavana. Ja tavallaan mua ei harmita, vaikka en olis raskaana. Nyt haluaisin yritellä vauvaa vähän pidempään kuin ekalla kerralla, jolloin se yritys loppui mun mielestä jotenkin ihan liian aikaisin. Niinku täällä oli aikasemminkin puhetta, itse ainakin nautin siitä jännityksentunteesta ja siitä "yrittämisseksistä" niin paljon, että haluaisin sitä jatkuvan kauemmin kuin yhden kierron ajan.
 
Hei vaan!

Mäkin oon vielä täällä! Mitään en vaan enää saa kirjoitetuksi, kun oon useamman koneellaolokerran koittanut vaan lueskella teidän juttuja läpi. Nyt sit päätin, että kahlaan vaan pikaseen ja alan kirjoittaa, joten enää en millään muista, kuka sanoi mitä sanoi ja missä sanoi.

Moonille voimia rankkaan tilanteeseen oonkin toivotellut jo toisaallakin, mutta yhä edelleen samoissa tunnelmissa. Miten teidän poitsu oli osastolla jaksellut, ja joko hän palasi kotiin? Kuumeettomana?

Itkupilli täälläkin, toki oon aina ollut aika herkkä itkemään niin faktoille kuin fiktioillekin... Tää äitiys on tosiaan vaan korostanut sitä, ja enää ei varmaan mee päivääkään ilman kyyneliä! Onneksi sentään pääasiassa onnenkyyneliä ne!

Surua ja ahdistusta, toisaalta myös suurta kiitollisuutta tuosta omasta rakkaasta pojanpallerostani, on tässä ollut vuorokauden verran vaan mielessä. Rakas ystäväni, jolla on päivän meidän apinaa vanhempi esikoinen ja nuorimmainen nyt nelikuinen, sai kuulla tämän nuoremman lapsensa vakavasta sairaudesta. Taudinluokitusta en nyt muista, ja tämä on ollut vasta "esidiagnoosi", mutta lähes varmuudella voidaan sanoa, että se pieni kaunis tyttövauva ei ole tässä maailmassa meidän seuranamme kuin ehkä joitain kuukausia. Aivan uskomatonta, koska tuota siroa pientä tyttöä katsellessa ei ole voinut aavistaa minkään olevan niin vakavasti vialla... saivat neuvolassa vaan lähetteen fyssarille, kun tyttö on "lötkö" eikä ekojen kuukausien aikana saanut yhtään jäntevyyttä. Fyssarilta neurologille ja diagnoosina tosiaan piiloperiytyvä sairaus, joka aiheuttaa lihasrappeumaa. Kova shokki näille nuorille vanhemmille, en usko, että tällaisen vakavan sairauden mahdollisuus on heillä käynyt mielessäkään! Tätä tässä on nyt päivä itketty ja pohdittu, miten voisin olla parhaiten ystävälleni avuksi... tarjouduinkin hoitamaan heidän esikoistaan, jotta vanhemmat saisivat rauhassa vaikka itkeä, tai voisimme mennä Joonan kanssa heille leikkimään, jotta voitaisiin puhua jostain ihan muusta tai vaikka yhdessä tästä. Niin kovin kovin lohduttomalta ja epäreilulta tuntuu taas tämä maailma... No mutta, se siitä. Kiitos kun sain purkaa, ehkä nyt osaan olla ystäväni tukena, kun puran toisaalle!

Korvikkeet ja luomusynnytys. Joo, täällä myös yks, joka joutui käymään pitkän ja raskaan tien imetysyritysten parissa ja lopulta 9vko jälkeen luovuttamaan. Mä häpeilin sitä kans silloin, ja just kaupassa korvikepurkkia toisensa perään hihnalle lapatessa ajattelin, että näkeeköhän tän joku muu tuore äiti nyt, ja ajattelee musta hirveyksiä... Lopulta juttelin mun mummin kanssa, joka sai mut huokaisemaan; terveitä lapsia on kasvatettu aikana, jolloin korvikkeita ei ollut olemassa. Rikkaat ovat käyttäneet imettäjiä ja köyhemmät keittäneet korviketta tyyliin vehnäjauhoista ja vedestä! Ja sitten se pisti mut vilkaisemaan nannin tuotelistoja, että siinähän on vaikka mitä tärkeitä ravinneaineita turvaamaan just meidän Joonan hyvää kasvua ja kehitystä! Aamen, sain ristin pois sydämeltäni! Luomusynnyttäjille mitaleita minäkään en ehkä jakaisi, koska en ymmärrä, mitä superhienoa siinä muka on! Hitto vie, jos sulla on luut murtuneet tai vaikka hampaassa reikä, niin onko sitten muka fiksua ja järkevää potea sen asian kanssa, vaan jotta ei tarvitsisi turvautua länsimaiseen lääketieteeseen?? Hoovee vaan, kivat niille, mutta minä tiedän että olisin kuollut poikani synnytykseen, jos ei lääketiedettä olisi ollut olemassa! Ja uskonpa, että Joona ainakin on ihan iloinen asiasta, saapahan hän nauttia/kärsiä äidistään vielä toivottavasti vuoskymmeniä ;)

Tietämättömän on vaan niiiiiin helppo lausua koruttomia totuuksia! Niin se olen minäkin uhonnut, että aborttia en itse koskaan voisi tehdä ja tupakatkin stumppaan viimeistään positiivisen testin saadessani. Ja kas, elämä näytti mulle toisia teitä... Mutta olenpa oppinut vähän kauemmas naiivista katsontakannasta, ja koen olevani jopa siviiliammatissani parempi näiden kautta.

Yumnalle suuret hurraat luvasta aloittaa vauvantekohommat! Ja jännää, että te saatte jo vähäsen jännäilläkin! Ethän silti hylkää meitä, vaikka kuume lähtiskin tassusta tai vaikka jopa jo vauvaa pukkais? :))
 
Mulla meni ihan kulmät väreet SannaKoo ! En oikein osaa sanoa mitään järkevää. KAMALAA ! voimia asianomaisille <3 !'

luomusynnytyksestä: mä oon aina ollut sitä mieltä, että kaikki kivunlievitys KIITOS.
toisin kävi kun tyttäremme syntyi. En saanut muutakun happea hengitellä. luomuna avautumisvaihe, luomuna repeäminen, luomuna ponnistaminen,luomuna neulottiin ja luomusti lantio oli paskana. . .  mutta aika kuultaa muistot; eikä se nyt niin paha ollut, vaikka neiti oli avotarjonnassa ( vie enempi tilaa  ja pyörii synnytyskanavassa) ja napanuora kaulanympärillä...
 
Moon: Voi ei mikä tilanne, paljon jaksamisia sinne! Toivottavasti nyt tilanne edes jonkin verran helpottanut. Ihan liikaa on teille tullut kaikkea ikävää.

Yumna: Niin ihanaa kun tosissaan alatte yrittelemään :) Saa nähdä kuinka nopeasti tärppää. Jos mun ovistuntemukset piti paikkansa, niin n. viikon kuluttua pitäis myös täällä alkaa uusi kierto. En tiedä toivonko tärppiä tästä kierrosta. Sen tiedän, että nyt jo välillä jännittää älyttömästi.

Margeliini: Voihan force ball! Voisin niin kuvitella että tuo omakin mies keksisi jotain yhtä "nerokasta". Mies on hankkinut uuden kalliin kännykän, ja sitä kanssa pitää näpytellä ruokapöydässäkin. Jos käsken laittaa pois, niin näytetään nyrpeää naamaa. Turha haaveilla leppoisista ruokapöytäkeskusteluista.

SannaKoo:  Maailma on epäreilu, niin surullista. Tuli kyynel silmään kun luin kirjoituksesi. Vaikeahan tuossa tilanteessa on löytää oikeita sanoja. Mielestäni keksimäsi keinot auttaa ovat oikein hyviä.

Tuosta korvikeen ostamisen häpeämisestä. Itse en alkuun hävennyt korviketta ostaa, kunnes koitti päivä jolloin ostoshihnalla oli YKSI saunaolut korvikkeen ja muiden ostosten seassa. Eräs nainen alkoi kovaan ääneen kassajonossa saarnata, kuinka nuoret äidit ovat lähes aina juoppoja ja eivät siksi voi edes lastaan imettää. Hämmennyin aluksi, mutta onneksi uskalsin laukoa samalla mitalla takaisin. Jotenkin vaistomaisesti edelleen piilotan korvikkeet kassahihnalla muiden ostosten alle. Näin varsinkin jos sattuu olemaan se lauantainen saunaolut ostosten seassa.

Ääh, poika huutaa nyt siihen malliin, että vauva peittoihin ja parvekkeelle päikkäreille.
 
Voi apua, SannaKoo, todella surullista! Tuli täälläkin kyyneleet silmiin (yllätys) kun luin tekstiäsi. Ei sitä vaan voi edes käsittää, kuinka kamalaa olisi menettää oma lapsi. Munkin mielestä nuo sun keinot yrittää auttaa ystäväperhettä kuulostivat ihan oikeanlaisilta. Voimia myös sinulle ystäväsi tukemisessa! 

Mangue, siis ihan oikeesti ei oo totta!!! Äärimmäisen raivostuttavaa, että joku tuntematon katsoo oikeudekseen lähteä noin kommentoimaan. Siis eihän se tiedä teidän elämästä mitään! Muakin usein nolottaa ostaa jotain saunasiideriä ja lastata se sitten tytön kärryjen alakoriin :-D Kerran kävin tytön kanssa Alkossa ostamassa jotain kuoharia ja kyllä hävetti! Mikähän siinäkin muka on niin noloa... Eiköhän tällainen terve parin saunajuoman tai juhlakuoharin siemailu ole kuitenkin ihan normaalia eikä vaikuta lapseen millään tavalla. Meillä ainakin saunajuomat sekä muutkin alkoholipitoiset juodaan tytön ollessa jo unilla. Eikä nykyään koskaan juoda humalaan, ehkä silloin tosi harvoin kun pääsee käymään ihan omaa iltaa viettämässä ulkona. Jota on siis tapahtunut tähän mennessä pari kertaa tytön syntymän jälkeen.  

Minä oon tytön kanssa siivonnut iltapäivän ja nyt odotellaan että tyttö menis viimein unille niin haetaan meille jotain noutoruokaa perjantain kunniaksi. No saadaan kasvatella nälkää vielä kasiin saakka... Mun päivän ärsytys oli, kun meidän leikkipuiston ohjaajatäti katsoi asiakseen alkaa udella oikein urakalla meidän parisuhteesta ja perhe-elämästä. Just sellaisia kysymyksiä, joista paistoi niin selkeästi kyselijän ennakkoasenteet ja ajatukset... Kyseli kauanko ollaan miehen kanssa oltu yhdessä, miten ollaan tavattu, onko mies muslimi ja miten tullaan toimeen kun meillä on eri uskonnot. Huoh. Ei olis pitänyt edes avautua ja alkaa selittämään mitään, mutta jotenkin en osaa olla sellainen tyly ja sanoa että eipä nämä asiat oikeestaan sulle kuulu. Nooh, tähänhän sitä on saanut tottua tässä vuosien aikana. 
 
SannaKoo: Ihan hirveä tilanne sun ystävällä :( Mä en osaa edes kuvitella. Ihanaa, että yrität olla avuksi! Mä varmaan vaan itkisin silmät päästäni, jos kuulisin jotain vastaavaa. Tuu vaan tänne purkamaan omaa ahdistustasi, vaikka kyllä sun ystäväkin varmaan ymmärtää, että sustakin tuntuu pahalta. Mutta onhan se varmaan hänelle helpompaa, mitä vähemmän tarvitsee tossa tilanteessa lohdutella muita. Saa keskittyä omaan surutyöhönsä. Tai näin ainakin kuvittelisin.

Mäkin oon viime päivinä taas voinut iloita hyväntuulisesta ja hyvin nukkuvasta lapsesta :) Toki mä lapsestani oon iloinen ja kiitollinen, vaikka hän olis huonollakin tuulella, mutta tälläisinä päivinä sen jaksaa paremmin näyttääkin. Olisko nyt taas joku "tyyntä ennen myrskyä" -kausi menossa? ;) Ei -sana rupee vihdoinkin menemään jakeluun, vaikka aika kiukuttelut siitä vieläkin välillä saadaan aikaiseksi. Ja nyt pystytään jo yhdessä syömäänkin pöydässä. Ennen mä yleensä ruokin tytön ensin ja sitten vasta söin itse, mutta huomasin, että kun annan tytölle oman lusikan, jota saa ihmetellä syömisen ohessa, niin ei vaadi ruokaa suuhunsa niin nopealla tahdilla, jolloin mä voin syödä siinä välissä. En nyt varsinaisesti pidä lusikkaa leluna, vaikka neiti ei osaakaan sillä vielä itse syödä, mutta kunhan tutustuu siihen.

manque: Kyllähän noita arvostelijoita riittää. Mä tosiaan ihmettelen, etten oo vielä törmännyt sellaisiin. Ei kyllä missään juurikaan käydäkään tytön kans (kerhossa tms.) paitsi kaupassa ostamassa sitä korviketta :) Mutta sen verran kipeä aihe se mulle on, että jos mua joku erehtyy siitä arvostelemaan, niin ruma sana raikaa kyllä! En oo yleensä kauheen hyvä pitämään puoliani (varsinkaan töissä, kun yhden hoitolapsen äidillä oli tapana sättiä mua joka asiasta, oli ottanut mut oikein silmätikukseen, kun olin nuorin sen ryhmän aikuisista), mutta kyllä tämä äitiys on senkin taidon mulle opettanut :)

Yumna: Ärsyttävää tollanen toisten elämästä utelu :( Mitä se puiston tädille kuuluu, miten teidän perheessä sovitetaan uskonnot yhteen... Mä oon välillä miettinyt töissä, että mitä kehtaan lasten vanhemmilta kysyä, kun joidenkin kanssa synkkaa tosi hyvin ja yhdenkin äidin kanssa juttelin paljon mun raskaudesta ja hänkin kertoi mulle omista synnytyksistään ja imetyspulmistaan eli aika henkilökohtaisista asioista. Kai mun vaan pitäisi tyytyä siihen, mitä hän kertoo eikä kysellä, mutta tuntuu hölmöltä, että jos jutellaan niin kuin naiset (ei lapsen äitinä ja tarhantätinä), niin miksi mä en vois jotain kysyä. Ja mitä mä nyt voin hänen kanssaan puhua, kun en enää hoida hänen lastaan?
 
Onpas ollu hetken hiljaista täällä, josko minä taas avautuisin sitten. 

Niin Margeliini vielä tuosta puistotädistä, tavallaan siinä eniten ärsytti se, että niistä kysymyksistä paistoi niin selvästi läpi sen omat ennakkoluulot tällaista kaksikulttuurista parisuhdetta kohtaan. Just nää "miten ootte tavanneet" ja "kuinka kauan ootte olleet yhdessä" -tyyppiset kysymykset. Ja siitä sitten siirtyminen siihen uskontoasiaan. Ärsytti vaan kun vasta jälkikäteen keksin, kuinka mun oliskin pitänyt reagoida niihin kysymyksiin. Olis pitänyt esittää aina saman tien vastakysymys perään: "entäs sinä, onko sulla perhettä ja onkos sulla ihan suomalainen, luterilaiseen kirkkoon kuuluva mies vai kuulukos hän johonkin muuhun seurakuntaan...?" :-) Niin ja se piti vielä sanoa, että kyllä se on mun mielestäni vähän eri asia jos päiväkodintädin kanssa juteltais tällaisista. Nehän kuitenkin on lapsesta vastuussa ja onhan niiden hyvä jotain tietää perhe-elämästäkin. Tää puistotäti taas on vähän eri juttu. Ja kyllä sen siitä tilanteesta pystyy kertomaan että onko se vaan sellaista toisen uteliaisuudentyydyttämis-kyselyä vai vastavuoroista, molemmille antoisaa keskustelua ja yhteisten kokemusten jakamista. (Viitaten siis näihin sun keskusteluihin jonkun päiväkotilapsen äidin kanssa).

Minä olen aika hyvin onnistunut pitämään mahdollisen raskauden poissa mielestä. Kaiketi paljon just sen takia, että en ihan oikeasti usko olevani raskaana kun ei yhtään tunnu siltä. Lauantainakin syötiin miehen kanssa tytön nukkumaan mentyä oikein "pitkän kaavan mukaan" illallista ja tuli juotua muutama viinilasillinen siinä. Enkä edes ajatellut, että voisin tosiaan olla raskaana. No, eipä sillä tuossa vaiheessa olis mitään vaikutusta vauvaan ollutkaan. Toivottavasti ette pidä mua ihan vastuuttomana äitinä nyt :-) Oli vaan niin mukavaa oikein "illallistaa", vaikka oltiinkin ihan kotona vaan. Istuttiin pöydän ääressä puoleen yöhön juttelemassa!

Mites Mangue, ootko onnistunut pitämään raskauden mahdollisuuden vielä taka-alalla?? ;-)  
 
Sulahopsulahei!
Täällä ollaan taas vaikutettu vähän taka-alalla.

Sannan kaverin tilanne on pistäny hiljaiseksi.  Ihan hirveä tilanne!  Elämä on välillä niin epäreilua :'(  Ja tuntuu että ite kitisee ihan mitättömyyksistä.  Mielestäni oot kyllä löytäny just ne oikeat tavat tukea ja auttaa ystäväsi perhettä hädässä!  Tuollaista toivoisin minäkin jos noin hirveä asia itselle joskus eteen tulee.  Noi on niin vaikeita asioita että moni ei tiedä miten toimia ja jää toimimatta kokonaan.  Silloin helposti se surun murtama perhe jää ihan yksin.  Tai kun ei tohdita "häiritä"...  Nimenomaanhan pitää saada surra rauhassa mutta pitää saada myös sitä muuta ajateltavaa.  Ja niitä rakkaita ihmisiä ympärille.

Meillä on kumpikin lapsi nyt kipeenä.  Pojalla menossa 9.kuumepäivä putkeen.  Nyt onneksi on laskenu sinne 38 tietämiin ja ainakin kiukuttelu sujuu entistä isommalla tarmolla.  Tyttö ehti tuossa jokusen yön nukkua suht hyvin, muutamalla herätyksellä siis ja nukahtaen uusiksi syöttöjen jälkeen.  Tuntu aika luksukselta valvottujen öiden jälkeen.  Ja sitten ilmeisesti toi sama tauti mikä poikaa kiusaa iski tyttöönkin.  Eli menny itkeskelyksi yöt ja viime yönä taas pohdin vauvakuumettani kun kello oli 4.30 ja silmällistäkään en ollut nukkunut...  Ajattelin tänään hakea sitä Nasolinia apteekista vaikkei sitä näille pienille suositellakaan.  Jos yöksi laittaa tipan kumpaankin sieraimeen ja sais nukkua edes vähän.  Ei se voi olla väärin!

Korvikkeesta ja syyllistämisestä vielä.  Voi kissanjalat niitä jotka alkaa toisten asioihin puuttumaan!  Tekis mieli vedellä ympäri korvia semmosia ihmisiä!  Mutta joo, tuli mieleen siitä häntäkoipienvälissä saunakaljan ostamisesta...  Olin jo hyvinkin näkyvästi raskaana tätä kuopusta kun kävin alkossa ostamassa viinipullon ystävälleni lahjaksi.  Ja tietty esikoinenkin oli siellä mukana.  Teki mieli kertoa kassantädille mihin tarkotukseen pullo oli tulossa vaikka ei tuo näyttänyt edes mitenkään ihmettelevän, kunhan itse vain vaistomaisesti luimistelin <:)

Mä oon varmaan taas unohtanu jotain mitä joku on sanonu...  Antakaa anteeksi, oon ihan hiukka väsynyt taas X)

Ja kohta taidan olla ainoa tässä yrittämättömien joukossa jolla ei yritystä näy :D  Yrittämättä jättänyttä ei laiteta ...paksuksi ainakaan ;)
 
Hetken aikaa on palsta ollut hiljainen, SannaKoo:n kaverin tilanne pohdituttanut paljon ainakin täällä :/

Moon: Paranemisia pienille! Onpa ikävän kauan poika jo kuumeillut. Kauhean paljon tuntuu olevan tauteja liikkellä. Me ollaan toistaiseksi säästytty.Tuskinpa siitä tipasta Nasolinia mitään haittaa on. Parempi se, kuin valvotut yöt.

Taisin myös raskaana ollessa käydä Alkossa. Ostin oikein ison litran pullon viskiä miehelle synttäreiksi :D Kumma kyllä, takkivalinta (maaliskuussa) oli miehen paksu untuvatakki. Eipä näkynyt vatsa. Ja sitten join itse raskausaikana alkoholittomia siidereitä. Ne näytti niin samalta kuin holilliset, että teki mieli silloinkin kassajonossa mummoille avautua. Aika kamalia katseita tuli meinaan.

Yumna: Ihmiset sitten kyllä jaksaa udella kaikesta, ja useinkin juuri niistä asioista mistä ei pitäisi. Sitten juuri jälkikäteen tulee mieleen, miksi ei keksinyt reagoida jotenkin nokkelasti. Itse ainakin hämmennyn uteluista, ja jää usein oikeat sanat sanomatta.

Hmm, ja tuosta raskauden mahdollisuudesta. On niin sellainen olo, etten ole raskaana. Kieltämättä kuitenkin piti tänään laskea, että on kiertopäivä 32. Jos mun ovistuntemukset piti paikkansa, olisi kierron pituus 35 päivän luokkaa. Sama oli myös ennen raskautta. Saa nähdä.

Kysyin mieheltä viikonloppuna, että tajuaako kunnolla että mun kroppa voi tällä meinigillä raskautua. Tiesihän se, mutta pohti kyllä pitäiskö sitten alkaa käyttää ehkäisyä kevääksi asti. Pojalle puhkesi viikonlopun aikana juuri viides ja kuudes hammas, joten huutoöiden jälkeen ajatus toisesta lapsesta ehkä hieman kauhistutti.

Myönnän, että vähän jännittää. Kuitenkin teoriassa voi olla tärpännyt, vaikka en niin usko.
 
SannaKoo: Voi ei, kamalia uutisia ystäväperheessäsi, tippa tuli taas linssiin :'( Nää on niin epäreiluja asioita, ettei voi käsittää.. Ihanaa että olet niin upeasti ystäviesi tukena<3

Aina näitä surullisten uutisten jälkeen sitä haluaa antaa omalle rakkaalle pari ylimääräistä halia ja pusua...


Mangue: Huhhahhei vain uteliasta puistotätiä! Miten voikin olla noin tökeröä käytöstä? Siis saahan sitä toki kysyä jos jokin mietityttää, mutta miten onkin niin, että erilaisuus jotenkin aina oikeuttaa ihan todella tunkeileviin uteluihin? No, niin kuin jos on raskaana, niin yllättäen on ihan ok, että kaikki utelee seksielämästä ja päivittelee ulkonäköä tms.. emoticon  Toi tais olla vähän huono vertaus, mutta sellainen tuli mieleen :D

Moon, et ole ainoa. Ainakin minä jään kuumeessa kärvistelemään :D

Kysyin mieheltä tässä eräänä päivänä, että mitäs jos olisinkin raskaana. Mies vastasi tyylilleen perinteisen miesmäisesti, että "no sitten olisit raskaana". No, niin olisin joo emoticon  Jatkoin utelua "niin, mutta mitä jos nyt sanoisin, että kulta, oon raskaana", ja mies vastasi, että "ohhoh". Jep. Sellainen se mun mies on :D No, ilmeisesti ei olisi katastrofi kuitenkaan ;)
 
Meikäläisen päiväkahvihetki :P Toivottavasti saan nauttia rauhassa siitä. Mä näin taas tänään facebookissa ihanan pienen vauvan kuvan... Meilkein pystyin haistamaan siitä kuvasta vauvan tuoksun ja kuulemaan pienen tuhinan <3 Yritän kovasti nyt vaan ajatella tulevaa kesää ja sitä, etten päässyt viime kesänä terassille ollenkaan. Ja sitten taas ajattelen meneillään olevaa ovista ja sitä ettei meillä ole kumeja jäljellä... Ja taas terassi ja ihana kylmä olut ja lämmin aurinko ja mä olen kauniina ja hoikkana ja niin EI RASKAANA! :D Ei me kyllä nyt mitään vauvoja aleta tekemään, vaikka mieli tekis hirveesti. Eli tämän ketjun ei yrittäjät, mä pitäydyn kans nyt vielä pelkän kuumeilun puolella.

manque: Onpas poitsulla hampaita! Meidän tytsyllä ei vielä ensimmäistäkään. Nyt tosin näkyy jo alhaalla kaksi etummaista selvemmin. Tulossa ovat ja vähän on ikenistä tulleet jo läpi, mutta tooooosi hitaasti mitään tapahtuu. Neiti on ollut taas vähän känkkärännkkä. Yöt sentään nukkunut hyvin :) Onko teillä aloitettu se pottailu jo? Meillä on vähän jäänyt se potan hankita, kun auto on rikki ja katsastamattomana vielä, niin ei olla päästy ostamaan. Ja joo, kyllähän niitä pottia on tuossa lähikauppakeskuksessakin, mutta ei oikean värisiä ;) Täytyyhän sen sopia meidän kylppäriin. Mies vaan pyöritteli silmiään, kun kerroin miksi en oo pottaa vielä ostanut.

Yumna: En mä ainakaan pidä sua vastuuttomana äitinä, vaikka joitkin viiniä. Mulle on neuvolasta sanottu, että siihen asti kunnes tekee positiivisen raskaustestin, voi elää ihan normaalia elämää. Mäkin mietin uutena vuotena, että olisinhan mä voinut juoda skumppaa miehen kans, mutta en sitten juonut. Tuskin pari lasillista olis mitään aiheuttanut siinä vaiheessa.

Hei tiedättekö muuten pk-seutulaiset, että onko Helsingissä joku yksityinen hammaslääkäriasema, joka on yhtä edullinen kuin julkisen puolen hammashoito ja tekee kerralla kaikki hommat? Kuulin vaan kerran radiossa mainoksen, mutten sitä nimeä bongannut, mutta ilmeisesti Helsingissä olis kyseinen paikka. Täällä joutuu ensin menemään suuhygienistille, joka tutkii tilanteen ja sitten erikseen hammaslääkärille, joka paikkaa ym. Ja jonot on n. puolen vuoden luokkaa. Mä en viitsis rampata moneen eri otteeseen, kun tuon neidin hoitamista on vähän hankalaa organisoida päiväsaikaan ja täällä annetaan vaan joku aika ja jos se ei sovi, niin voi voi. Eli oon miettinyt, pitäiskö ihan Helsinkiin lähtee hammaslääkäriin, jos vaikka sillä tavalla selviäis helpoimmin.
 
Margeliini: Itse helsinkiläisenä veikkaisin, että kyseinen hammaslääkäriasema on Megaklinikka Kampissa. Mainostavat olevansa edullinen ja kaikki kuntoon jopa yhdellä käyntikerralla. http://www.megaklinikka.fi/etusivu/
En ole itse tuolla käynyt, mutta kaverit on suositelleet.
Ikinä en mene enää julkiselle. Raskausaikana mulle tehtiin turhaan juurihoito terveeseen hampaaseen. Sanoin että särkee, mutta reikää ei löytynyt. Noh, eikun juurihoitoon.! Kahdeksan käyntikertaa, ja 900€ sai siitä pulittaa. Taas alan kiehua kun mietinkin asiaa :D

Ja pottailu jäänyt vähän täälläkin. Potta hankittuna, mutta ei tuo poika jaksa siinä istua. Oon ollut aika laiska asian suhteen. Pitäis taas aloittaa pottailu aktiivisemmin. Ehkä sitä vielä ehtii. Ja tottakai potan värillä on väliä! :D Me (lue: minä) haluttiin juuri tietyn vihreän värinen. Sitä saatiinkin etsiä...
 
Aargh! Mä kävin eilen teille tänne naputtelemassa, mutta missä ihmeessä mahtaa se viesti nyt sitten olla?! Toivottavasti ei oo minnekään aivan väärään pinoon eksynyt... :S
Mä taas täällä yön pimeinä tunteina ajattelin tulla töistä teille kirjoittelemaan. Ajatukset on edelleen pyörineet ystävän vauvan tilanteessa, mutta ystävä ei ikinä vastannut mun tekstariin... En tiedä, missä vaiheessa olisi soveliasta laittaa uutta viestiä tai soittaa. En siis paheksu, ettei vastannut, mutta en halua myöskään tungetella. Yhä edelleen tuntuu välillä siltä, että ei, sitä ei oikeasti ole voinut tapahtua sitä diagnoosia, oon nähnyt vain unta.

Ja tän kaiken ohella tuntuu sitten aivan järkyttävältä ajatella, että itsekin toivon sitä vauvaa. Toisaalta ihan hyvä, että en raskaana vielä ole (ja tällä tahdilla en varmaan koskaan tule olemaankaan, en edes muista, koska on ollut edellinen kerta! :D Joulukuussa?)... ois ehkä aivan kauheaa hehkua omaa raskautta tai pikkuvauva-aikaa samaan aikaan, kun toinen menettää oman lapsensa.

Vaan silti, silti sitä vauvaa toivois ja haluais, aivan tosi kovasti jo toisinaan! Mä oon nyt sillain vähäsen alkanut hakea töitäkin, ja haastattelukin ois taas tulossa. Oishan se nyt kiva ehtiä töihinkin, jos sitä sitten sais itsensä ja miehensä tsempattu asiihen yrittämiseenkin ihan tosissaan.

Niin ja mä oon samaa mieltä ton neuvolatädin kanssa; ennenkuin se plussa siihen testitikkuun piirtyy, niin ihan normaalisti voi ja pitää elämäänsä elää! Okei, tupakanpolttoa vois ainakin allekirjoittanut lopetella jo tässä nyt, mutta siihen ei vaan rahkeet nyt riitä. Eli skumpat ja vinkut, huiviin vaan, jos sellainen tilanne tulee! :)

Taitaa miehillä olla aika yleistä toi, ettei ne sitä vauvaa nyt ehdoin tahdoin halua, mutta haluavat kuitenkin ehkäisyttä hommailla ja vauva sitten kuitenkin ois ihan ok ja tervetullut. Hiton ukot, myöntäisivät nyt vaan, että kuume on! :D

Niin ja pakko kysyä, että minkäs väristä pottaa se Margeliini nyt haaveilee? :)
 
manque: Tuo Megaklinikka se taisi tosiaan ollakin! Täytyykin nyt oikein tosissaan miettiä, pitäiskö sitä kokeilla. Viimeksi oon käynyt hammaslääkärissä ennen kuin täytin 18, kun se oli vielä ilmaista. Eli siitä on.... aika kauan ;) Mutta älkää nyt luulko hyvät ihmiset, että mun hampaat on ihan mädäntyneet. Mä oon sitä ihmetellytkin, ettei oo vihlonut eikä särkenyt eikä mitään ongelmia ollut, mutta kai se hyvä olis kuitenkin käydä tarkistuttmassa.

Potta täytyy olla selkänojallinen vaalean vihree Baby Björn. Eli ei nyt mitenkään ihmeellinen, mutta sopis meidän kylppäriin ja olis sellainen unisex-värinen ;) Eli jos tästä oviksesta saa alkunsa pikku prinssi, niin hänkin vois sitten aikanaan istua siinä vihreällä Baby Björnillä.... Ei ei ei... Terassi terassi... Kylmä olut... Ei vauvoja! Ei nyt! Vaikka mies kylläkin koko ajan vinkuu seksiä ja oonkin sanonut, että on hyvä ja hankkii niitä kumeja ensin lisää.

SannaKoo: Olis varmaan sun ystävästä kurjaa, jos sä olisit raskaana ja hän menettää oman lapsensa. Ja tuskin sä sitä vauvaonnea hänelle hehkuttaisit siinä tilanteessa, mutta sulla on silti sun omat unelmat. Ja oma elämä. Älä nyt käsitä väärin, mutta kyllähän sä voit unelmoida ja iloita, jos tuut raskaaksi. Se mitä sun ystävälle tapahtuu, on ihan kamalan epäreilua. Ja tuntuu varmasti susta sekä äitinä että ystävänä hirveältä. Mäkin, joka en edes tunne koko ihmistä, kihisen täällä kiukusta, että ei vanhempien koskaan pitäisi joutua hautaamaan omia lapsiaan. Ei sellaista saa tapahtua :(

Miesten vauvakuumeesta: Mä satun tietämään yhden miehen, jolla oli kova vauvakuume. Mun ystävän ex-avomies. Halusi naimisiin, perustaa perheen jne. Mun ystävä jarrutteli koko ajan. Sillä oli kai jotenkin hankalaa itsensä kanssa. Teki liikaa töitä, liian raskasta työtä, ei tiennyt mitä haluaa elämältä, oli koko ajan tosi tyytymätön kaikkeen ja kauheen negatiivinen. Kävi tosi sääliksi sitä miestä (siis toki myös mun ystävää kävi sääliksi), joka jossain vaiheessa halus ottaa koiran, kun ei kerta vauvaa ollut lähitulevaisuudessa tulossa. Mulla oli itsellä just samoihin aikoihin kova vauvakuume ja mun mies jarrutteli. Teki niin mieli aina välillä sanoa ystävän miehelle, että ymmärrän täysin miltä hänestä tuntuu. Oltiin samassa veneessä. Mutta eipä mun miehellä koskaan oo ollu varsinaista vauvakuumetta. Aina ne kuumeilevat miehet on jotain kaverien miehiä tms. ;)
 
Heh, yhtään pelottelematta Margeliini, minä menin tuossa ennen viime raskautta hammaslääkäriin jonkun viiden vuoden taouon jälkeen tarkistukselle ja multa paikattiin SEITSEMÄN hammasta ja poistettiin molemmat yläviisurit... Niin ja yksi hammas piti vielä lopulta juurihoitaa kun ei sillä pystynyt paikkaamisen jälkeen oikein puremaan. Eikä mullakaan tosiaan mitään särkyjä tai oireita ollut ennen hammaslääkäriin menoa. Olin hieman kauhuissani... Pitäs siis varmaan itsekin hankkiutua vaikka tuonne Megaklinikalle taas piakkoin "tarkistukseen". Tuo hoitoprosessi kesti muistaakseni koko raskauden ja pitkälle sen jälkeenkin, julkisella kun tehtiin. 

Niin ja SannaKoo, minä myös sitä mieltä että tokihan sulla saa omat haaveet ja onnesi olla vaikka ystävällä onkin niin paljon surua. Eihän sille mitään voi, että elämä menee vaan joskus tosi epäreilusti ja tuskin ystäväsi sua siitä syyttäisi. Toki voi olla, että olisi vaikea nähdä ja ihan varmasti olisi ystävälläsi paha mieli katsella sinua raskaana tai vauvan kanssa. Mutta sehän on sellainen asia, jonka kanssa ystäväsi on lopulta jouduttava vaan elämään joka tapauksessa. Niin ja vielä tuosta, että koska olisi sopivaa laittaa uudelleen viestiä kun ystäväsi ei oo vastannut. Muistan oman siskoni kohdalla (kun menetti vauvansa synnytyksessä), että minä soittelin hänelle useita kertoja viikossa kaikesta huolimatta. Jos ei vastannut, niin ei vastannut. Soitin silti sitten parin päivän päästä uudestaan. Mitenkä tällä sun ystäväperheellä, onko heillä perhettä tukena tai paljon muita läheisiä kuin sinä? Mun mielestäni voit ihan hyvin kuitenkin taas jossain vaiheessa laittaa viestiä, vaikka vaan kertoaksesi että he ovat olleet paljon mielessäsi. 

Noh, kuten se täällä on jo esiin tullutkin, meillä täällä majailee myös tuollainen vauvakuumeileva mies. Ja niin se taisi olla viimeksikin, että mies sitä ehkäisystä luopumista ehdotti ja minä sitten hetken tuumattuani, että noooo mikä ettei. Enkä kyllä silloin viimeksi ennen raskautumista omasta mielestäni edes mitään vauvakuumetta potenut, vaikka raskautuminen olikin tosi iloinen asia. Nyt on kyllä mullakin kuumeet hieman eri sfääreissä kuin tuolloin eka kerralla... 
 
Hah, mulla oli kans exinä sellaisia vauvakuumeilijoita, että ei huhhuh! :D Mut tää nykyinen mörrikkä... jos ei ois sillon uv-aikaan kertonut, että oishan se toinenkin pikkuapina ihan kiva, niin ei siitä kyllä mitään kuumeenmerkkejä oo saatavilla! :S

Niin ja siis tämä ystäväni, niin hänellä kyllä on tukiverkostoa ja pitkäaikasiakin ystäviä. Eli en mä oo ainoa, enkä edes läheisin, joten siks tässä oonkin vähän varpaillani, että miten mä nyt tekisin... Me ollaan tutustuttu vasta nyt äitiyden myötä, meillä on siis samanikäiset pojan viikarit, ja viimeinen pari vuotta treffattu useamman kerran kuussa lasten kanssa. Eli jotenkin vielä tää meidät yhdistänyt äitiys tekee tästä sellaista, että mä en oikein tiedä, että kuinka paljon uskallan "tyrkyttää" tukeani. Ja järki kyllä sanoo, että hänkin varmasti osaisi iloita mun puolesta, jos se kaivattu vauva tulisi, tai edes se tekohomma lähtisi toimimaan. Epäreilua vaan tämä elämä... mä sanoin ihan samoin sanoin kuin Margeliini, ei yhdenkään vanhemman tartteis joutua omaa lastaan hautaamaan. Mutta se hautaaminen ei vielä tietysti ole ajankohtaistakaan, hyvällä tuurilla tässä on kuukausia ellei jopa vuosia vielä aikaa siihen...

Mutta mites se olikaan, eikös jollakulla täällä ollut nyt kuun loppuvaiheilla jännät paikat? Vai saiko tästä edes puhua? ;)
 
Nopea piipahdus tänne.
Keskustassa pyöriessä ajattelin käydä raskaustestin apteekista hakemassa. Lopulta sen osto jäi, kun piti juosta rättiostoksille :D Eli uusi kierto käynnistyi.
Ehkä vähän harmitti, mutta toisaalta näin sen kai pitikin mennä. Ensi vuonnahan mä vasta haluaisin sen pikkusen maailmaan puskea :)

Mutta taisipa olla eräällä toisellakin jännäilypäivät? ;)
 
Heh juu kyllä täällä epätoivoisesti yritetään pitää sitä vauva-asiaa nyt pois mielestä vielä jonkun aikaa :-) Siis pitihän tuo testi jo varuiksi kaappiin munkin hankkia, kun oli apteekkiin muuta asiaa pari päivää sitten. Tuo muu asia oli itseasiassa virtsatieinfektio ja tottakai innostuin siitä vielä lisää, kun mulla oli viime kerralla ihan sama juttu juuri ennen kuin sain tietää olevani raskaana... Noo, tässä olis vielä ainakin neljä päivää ihan suosiolla maltettava ja odoteltava niitä menkkoja. Enkä haluaisi tehdä testiä liian aikaisin, kun tiedän kuitenkin että niin iso osa raskauksista päättyy jo ennen varsinaista alkuaan ja siinä välissä testi saattaakin jo näyttää positiivista. En halua sellaisia "turhia" keskenmenoja kokea, vaan mieluummin siinä tapauksessa pidän koko hommaa ihan pelkkinä kuukautisina. 

Tänään tulee se anoppi ja itseasiassa miehen tätikin vielä viikonlopuksi joten saapahan ainakin ajatuksia muualle. Niin ja sanottakoon nyt vielä, että ei mulla jotenkin henkisesti edelleenkään oo sellainen olo että raskaana olisin...
 
Aaaapuaaa, Yumna, ihailen sun hermoja! :D

Ja Manquelle sellaiset pienet höhhit. Mut eipähän tarvinnu tuhlata rahoja testiin, kerran ne menkat sieltä ihan suosiolla alkoivat!

Mun tekis ihan hirveesti mieli antaa kuumeilulle valta! :D Enkä siis ees tiiä, et onko tää enempi kuumeilun kuumetta, vai oikeeta vauvakuumetta :D
 
Takaisin
Top