Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Huh. Oltiin viikonloppu miehen porukoilla ja tyttö nukkui melkein 2,5 h autossa, kun tultiin kotiin. Sitä ennen oli nukkunut kahdet päikkärit eli mielenkiinnolla nyt seurataan kuinka nukahtaa yöunille. Ei kovin lupaavalta vaikuta :/

SannaKoo: Aika usein siinä käy niin, että alun sopeutumisten jälkeen ne lapsukaiset alkaa viihtyä päiväkodissa :) Ja sitten itketään, kun äiti tai iskä tulee hakemaan liian aikaisin. Ainakaan mulla ei ole ollut yhtään hoitolasta, joka ei olis tykännyt olla päiväkodissa. Ja noista sun ajatuksista sen verran, että toihan on tosi hyvä, että tunnet innostusta työtäsi kohtaan ja se varmasti helpottaa sitä lapsen hoitoon viemistä. Oot selvästi itsekin valmis siihen muutokseen, mikä helpottaa usein lapsenkin sopeutumista. On ollut kurjaa seurata muutamaa äitiä, jotka eivät selvästikään ole olleet valmiita palaamaan työelämään ja ovat tahattomasti aiheuttaneet lapsilleenkin epävarman olon hoitoon jäämisestä, kun ovat viivytelleet lähtöä ja suurin piirtein tippa linssissä lähteneet lopulta. Se on tietenkin ihan inhimillistä, mutta vaikuttaa yllättävän paljon lapsen suhtautumiseen.

Mun mies valmistuu kesäkuun lopussa. Seuraava pesti siellä "unelmatyöpaikassa" alkais huhtikuussa. Eli ei toivoakaan päästä siihen. Mutta toinen paikka ilmeisesti alkais sopimuksen mukaan eli siihen saattais olla mahiksia. Ja ainakin pomonsa puheista mies on saanut sen käsityksen, että olis aika haluttu siihen avoimeen paikkaan ja ilmeisesti pomo yrittää jotenkin junailla, että onnistuisivat mun mieheni sinne saamaan. Toivottavasti onnistuis!

manque: Mulla tosiaan loppui vanhempainvapaa perjantaina, kun annoin ne pari viimeistä viikkoa miehelleni ja hän on nyt kotona isäkuukautta viettämässä. Mä oon itse vuosilomalla, kun oli jäänyt viime vuoden lomia käyttämättä ja maaliskuun lopussa sitten alkaa hoitovapaa. Ihan kiva fiilis on :) Kiva, että nyt kun mies on kotona, niin on sitä omaa aikaa ja aion pitää itselleni sellaisen tehotreenikuukauden, että pyrin käymään 4 krt/vko salilla ja 2 krt/vko zumbassa. Saa nähdä kuinka onnistuu mun itsekurilla ;) Mulla olis kans kohta ovis taas. Mutta se saa jäädä käyttämättä vielä tällä kertaa. Mulle riittää, kun jännäilen muiden puolesta :)
 
Heh, taisin kirjoittaa edellisen kerran vähän enempi "paniikin" vallassa, kuin mitä todellisuudessa ainakaan myönnän missään vaiheessa olleeni. Enempi tuosta hoidon aloituksesta ollut siis sellainen varma olo koko ajan, ja olen pienessä mielessäni tiennyt, että asiat järjestyvät kyllä! :) Ja niinhän ne järjestyi! Me saatiin jopa valita, että otetaanko paikka vastaan lähitarhasta, jossa alle 3-ryhmä (josta Joona joutuisi siirtymään jo elokuussa isojen ryhmään), vai otetaanko vähän kauempaa (sekin siis alle kilsan päässä, että matka tässä ei tuntunut ollenkaan oleelliselta tekijältä valinnan suhteen) paikka ryhmiksestä, jossa Joonalla olisi toinen samanikäinen poika kaverina, ja muut lapset 3-5-vuotiaita. Ryhmikseen päädyttiin, ja eilen kun olin puhelinyhteydessä sinne, niin tuli kyllä todella hyvä fiilis siitäkin! Ja Joonalle oon puhunut tarkoituksellisen innostavasti mun työpaikansaamispuhelun jälkeen tästä hoidon aloittamisesta, ja vaikkei se hommaa nyt vielä tajuakaan, niin se tuntuu olevan superinnoissaan uusista kavereista ja uusista leluista! :D Joona on sikäli jännä ainoa lapsi, että se on yllättävän reipas ja hyvät sosiaaliset taidot omaava, eli senkään suhteen mua ei pelota yhtään. Ens viikon maanantaina mulla alkaa työt, joten iskä ja apina pääsevät kaksin harjoittelemaan hoitopaikkaan ja sit seuraavana maanantaina lähtee maksut rullaamaan, ja Joona voisi aloittaa itsenäisesti hoidossa käynnin. Siihen on jätetty vähän pelivaraa kuitenkin, kun mies on vielä senkin viikon lomalla, niin ei oo pakko pitää heti alusta asti ipanaa ihan "täysiä" päiviä hoidossa (tosin ei se muutenkaan tuu olemaan kuin 5-7h päivässä siellä), vaan me saadaan sitten joustettua Joonan fiilisten mukaan tässäkin :) Oon kyllä tositositosi iloinen siitä, miten jouhevasti nämä asiat tuntuivat nyt loksahdelleen paikalleen, jee! Ja tosiaan ihana päästä töihin haastamaan vähän omia aivoja, sitä odotan ehkä eniten! Aikuisia kontakteja, verkostoitumista, uusia nuoria, kaikkea ihanaa!

Manque, heheh, niinhän ne isät tuppaa usein ajattelevansa, että ovat lomalla... tosin mua ärsytti enempi se, että miehen piti isäkuukautensa aikana oikeesti osoittaa, et kyllähän tässä hyvin jaksaa kämpänkin puunata, vaikka lapsen kanssa on! Joo, ainoana erona oli se, että ne ei käyneet leikkimässä kavereiden kanssa siellä ja täällä, vaan olivat kotona koko päivän! Kyllähän sitä kuukauden ois siitäkin selvinny, mutta ei tätä kahta vuotta pelkästään kotiseiniä ois kyenny tuijotella! ;)
Ja kyllä sillä pienelläkin rahalla jotenkin pärjää, jos on tosiaan keikkatöitä mahdollisuus tehdä, niin pärjää vielä paremmin. Tsemppiä vaan! (Ja vaikka sanotkin, että ei sitä vauvaa pitäisi niiiin helpolla teille tulla, niin kyllä mua ainakin vähän jänskättää kuulla, että tuleeko ne menkat sulle ajallaan, vai joudutko testaillakin! Hih!)

Jahas. Kohta pääsis täältä yövuorosta kotiinpäin, ihanaa! Väsyttää jo aivan tajuttomasti!
 
Heips vaan, en minäkään täältä mihinkään oo kadonnut, taustalla olen lueskellut. Tää keskustelu on muutenkin hieman hiljentynyt, niin ei oo tullut yhtä innokkaasti itsekään kirjoteltua :-) Ja täytyy myöntää, että tuolla 2012 Lokakuisissa on keskustelut sen verran liekeissä, että sinne löytyy enemmän itseltäkin kerrottavaa. En kuitenkaan viitsi muuttaa tätäkin palstaa pelkäksi raskaushehkutukseksi.

Tosiasiassa täällä ei kyllä ole hehkeä olo sitten niin yhtään, kuten voitte raskausviikoista kuvitella... Oon ihan kuolemanväsynyt koko ajan eikä huvittaisi niin yhtään mikään. Tekis mieli vaan vetäytyä sänkyyn peittojen alle makaamaan ja nukkua siellä seuraavat pari viikkoa. Ruoka ei maistu, lähinnä tällä hetkellä tekee mieli paahdettua ruisleipää jossa on pelkkää margariinia päällä. Mitään oksentelua ei kyllä oo, onneksi. Vichyvettä menis ainakin 1,5litraa päivässä. Pari lasia mehua ja joku jugurtti yleensä illalla. Noh, eiköhän näillä hengissä selviä jonkun aikaa. 

Varhaisultra päätettiin nyt kuitenkin jättää sit väliin, ja jännäillä sinne niskaturvotusultraan saakka. On kyllä päiviä, että tuntuu ettei malttaisi niin millään! Ja tuntuu, että tässä raskaudessa pelottaa paljon enemmän, ettei siellä kaikki olekaan kunnossa. Ekassa raskaudessa sitä oli jotenkin niin huoleton, ei osannut pelätä juuri mitään. 

Ihanalta kuulostaa, kun SannaKoo olet niin innoissasi töihin paluusta! Toivon itsellenikin samanlaista innostusta sitten kun se hetki koittaa. Nyt on kuitenkin suunnitelmissa olla kotona ainakin sinne kun seuraava vauva (jos kaikki hyvin menee) on 1v. Katotaan, kuinka sitä sitten jaksaa. Toisaalta tuo meidän esikko on myöskin niin sosiaalinen tapaus, että varmasti kaipaa ainakin jotain kerhoa ensi syksystä alkaen. Päiväkotiin laittaminen tuntuu kuitenkin mulle henk.koht. jotenkin oudolta, jos itse olen kotona... Mutta katsotaan sitä sitten vähän myöhemmin.

Mites teillä, Margeliini, sujunut isäkuukausi? Muistelen vaan meidän isäkuukaudesta (kun myös oltiin molemmat kotona siis), että sekin itseasiassa vähän kiristeli hermoja kun oli kaksi aikuista kotona. Tuntui, että jatkuvasti piti jotenkin "neuvotella" jostain, tyyliin mitä tyttö syö ruuaksi ja milloin vaihdetaan vaippa ja mitä tehdään jne. :-) 

Niin ja jokos Manguella pitäisi kohta olla kierto lopuillaan??? Että menkkoja odotellessa taas ;-) 
 
Hiljentynyt vähän tämä palsta joo...

Margeliini: Oikein makoisat suunnitelmat siellä! Meillä myös mies olisi halunnut heti perään nyt pitää isäkuukauden, mutta mun toukokuun töiden takia halusin siirtää ajankohdan. Mun salikortti on nyt jäissä, mutta pitäisi niin mennä se taas avaamaan. Oon niin laiskistunut, pitäisi tsempata!

SannaKoo: Tuo ryhmis kuulostaa tosi hyvältä ratkaisulta! Samaa vaihtoehtoa olen ajatellut ensisijaisena, mutta taitaapi täällä olla paikat aika vähissä. Noh, eiköhän hyviä tarhojakin löydy :) Ja kiitos tsempeistä, eiköhän sitä aina jotenkin selviä. Mies on myös uhannut osoittaa kuinka hoitaa kaikki hommat toukokuussa. Ja silti puhuu lomasta, hah! :D

Yumna: Kävinkin urkkimassa lokakuisissa, ja siellä ehkä vähän kuumempi meno ;) Ihmekös tuo, alkuraskaus on jotain niin ajatuksia herättävää aikaa. Tsemppiä oloihin, toivottavasti pian helpottaa!
 
Täällä on koko perheen yhteinen loma sujunut ihan hyvin. Tosin meillä oli miehen kans vähän eri odotukset näiltä kuudelta viikolta ja niistä piti sitten "keskustella" aika tiukkaan sävyyn ;) Mies kuvitteli olevansa vähän enemmän lomalla ja mä kuvittelin, että hän ottais nyt sen päävastuun tytön hoitamisesta. Saatiin kyllä ihan sovittua asioista :) Mulla on ollut niin mahtava fiilis, kun oon nyt päässyt treenaamaan kunnolla! Eikä ole kyllä tehnyt mieli edes herkutella niin usein kuin ennen. Kai mä oon jossain endorfiinihumalassa koko ajan ;) Tänään oon pitänyt lepopäivän, mutta eilen laskeskelin, että oon kolmen päivän aikana urheillut reilut viisi ja puoli tuntia!! :D

SannaKoo: Kiva kuulla, että teillä ratkesi noi päivähoitoasiat noin hyvin. Mustakin tuo ryhmis kuulostaa hyvältä ratkaisulta, vaikka kyllä teidän pojalta olis varmaan onnistunut se elokuinen ryhmän vaihtaminenkin ihan hyvin, kun kerroit, että on sosiaalinen. Ja musta on aina kiva kuulla, että lapsen mukaan menee hoitopaikkaan tutustumaan isä. Koska niin monesti siellä on äiti. Mä kannatan mahdollisimman tasavertaista vanhemmuutta ja uskon, että joissakin asioissa isä on jopa parempi vaihtoehto. Meillä siis tytön kannalta tossa tilanteessa olis parempi, että iskän kanssa tutustuisi hoitopaikkaan, kun itse olisin varmaan koko ajan tippa linssissä tai alan ihmisenä tenttaamassa hoitajia, niin että kahvihuoneessa sitten puhuisivat, että lähtis nyt toi ärsyttävä uuden lapsen äiti ;)

Yumna: Sähän aiot olla kärsivällinen, kun odottelet sinne niskapoimu-ultraan. Mun hyveisiin toi piirre ei kuulu. Ja saat sä mun puolesta hehkuttaa raskauttasi. Onhan se iloinen asia! :) Rupes hymyilyttämään, kun kerroit, että sun tekee mieli paahdettua ruisleipää. Mulla nimittäin alkuraskaudessa tuli kauhee ällötys ruisleipää kohtaan, varsinkin paahdettua. Riisi ja pasta ällötti myös ja kaikki liharuuat. Kummallisin mieliteko kohdistui kaikkeen, jossa oli etikkaa. Kerrankin työpäivän jälkeen melkein juoksin bussipysäkiltä kotiin syömään suolakurkkuja kermaviilikastikkeen kanssa.

manque: Mistä tuollainen lyhyt luteraalivaihe johtuu? Teille on sitten käynyt hyvin, kun poika on saanut alkunsa ilman lääkkeellistä apua. Onneksi lääkäritkään eivät aina ole oikeassa. Mua on usein mietityttänyt miksi oviksen aikaan mulla yleensä vaan vasen munasarja kipuilee ja kerran kysyin sitä neuvolassa, niin terkkari veikkas, että oikea munasarja saattaa toimia laiskasti tai olla kokonaan pelistä pois. No juu, täytyis ehkä gynekologilta kysyä asiasta, vaikka ei terkkarikaan ollut huolissaan tai sanonut, että sen takia tarttis pikkukakkosta kiirehtiä. Mietin vaan välillä, että mahtaako se toinen raskaus alkaa yhtä helposti kuin eka. Peukut pystyyn sinne iloiselle yllärille! Ja myös sille, ettei se ikävä ylläri toteudu!
 
Margeliini: Endorfiinihumala on paras humala ikinä! En ikinä unohda sitä fiilistä, kun sain pari kesää sitten kipsin pois jalasta ja pääsin 12 viikon tauon jälkeen salille. Silloin oli suurin euforia ikinä, mutta saa sitä mielihyvää onneksi liikunnasta edelleen :)
Ja hei, mulla myös nippailee aina vain toista munasarjaa oviksen aikoihin. Mulla kenties siis vasen munasarja ei oikein pelitä.

Luteraalivaiheen lyhyys on mun tapauksessa vielä mysteeri. Ei johdu ainakaan PCO:sta tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Myös kuulemma ylipaino/alipaino, liiallinen liikunta, stressi yms. voi olla syynä. En nyt oikein sovi noihinkaan :) Jostain syystä keltarauhanen vain toimii liian lyhyen ajan. Ilmeisesti kuitenkin ovuloin, ainakin yleensä.
 
Kotona ollut aika ahdistunut ja stressaantunut tunnelma miehen työttömyyden uhkan takia. Ihan kuin ei jo pelkkä hoitovapaa mietityttäisi. Aloin eilen tosissani epäillä ja pelätä raskautta. Tulevaisuus vain lähipäivinä tuntunut niin epävarmalta muutenkin. Jopa suutuspäissäni poistelin mun edellisistä viesteistä jotain kuumeilujuttuja. Mieliala heitteli koko eilisen päivän, itkin ja nauroin vuoroperään.

Noh, ehkä oli raskausoire tuokin, sillä tänään pärähti Clearbluen testiin "Gravid, Raskaana 1-2".

Jos saan suoraan sanoa, niin fiilis on järkyttynyt. Kaikesta vauvakuumeilusta huolimatta.
Eihän ylipäätään pitänyt olla kovinkaan mahdollista että raskaudun! Ja nyt vielä päälle tää miehen epävarma työtilanne yhdistettynä mun hoitovapaaseen.

Ahdistaa myös se, etten hypi nyt riemusta ja itke ilosta. Niinhän mä olin sen ajatellut sitten joskus menevän. Miljoona ristiriitaista ajatusta pään sisällä.
 
OHHOH!!! Ja paljon onnea manque! :) Mitähän sitä sitten sanois... tai kirjoittais ;) Jotain tyyliin, että kyllä se vielä iloksi muuttuu tai jotain muuta yhtä ärsyttävää. Älä ärsyynny, mutta mä ihan oikeasti uskon, että niin siinä vielä käy. Hormonit ja stressaava tilanne tekee varmaan tuosta nyt tuollaista. Kyllä mä ymmärrän, että susta tuntuu nyt järkyttyneeltä. Mustakin silloin alkuvuodesta tuntui siltä (kun oli se raskauden mahdollisuus), vaikka ei työttömyysuhkaa meillä suoranaisesti ole. Mitä sun miehes asiasta ajattelee??

Mä oon tosi iloinen sun puolesta. Kun kerroit siitä lyhyestä luteraalivaiheesta ja raskautumisen mahdollisuuksista. Tosi ihanaa, että lääkärien mielipiteistä huolimatta oot nyt toisen kerran onnistunut tulemaan raskaaksi :) Ja kaikki ei mene niin kuin suunnittelee, aina ei osaa tai jaksa iloita heti, vaikka olis kuinka sitä raskautta toivonut. Kyllä se sieltä vielä tulee, ihan varmasti. Enkä mä nyt yritä mitenkään vähätellä sun negatiivisia tunteita tai huolia. Pura vaan kaikki mikä ärsyttää! En tuomitse, kaikki tunteet on sallittuja. Koska muuten se irtisanomis-asia ratkeaa?
 
Apua, Mangue!! Onnea ihan älyttömästi!! Siis oikeesti mulla tuli ihan tosissaan KYLMÄT VÄREET kun luin sun kirjotuksen! Olit vielä osannut kirjottaa sen niin hienosti, ettei yhtään osannut odottaa tuota yllättävää paljastusta raskaudesta. Aivan uskomatonta! 

Tosiaan, kannustan samoin kuin Margeliinikin, että kyllä se iloksi vielä muuttuu! Mulla henk.koht. molemmat raskaudet on olleet ihan suunniteltuja, mutta KUITENKIN alkuvaiheessa on noita epäilyksen tunteita. Saati sitten sulla, kun raskaus tuli noin suunnittelematta ja tosiaan vielä epävarmaan tilanteeseen miehesi työnkin suhteen. Mutta anna itsellesi aikaa, ihan varmasti osaat vielä iloita asiasta! Toivotaan nyt tosissaan, että pikkuinen pysyy matkassa ja kaikki menee miehesi työn suhteen hyvin. Ja toisaalta, asioilla on aina tapana järjestyä jotenkin. Kyllähän sitä aika pienilläkin tuloilla pärjää jonkun aikaa jos vaan pakko on. Pääset itse ainakin taas hieman parempiin rahoihin äitiysvapaan koittaessa, ja tuleehan se toinen lapsilisäkin siihen vielä. Ja eikös miehesi kuitenkin saa työttömyyskorvausta jos nyt niin huonosti sattuisi käymään, että työpaikka menisi alta? Ja jos liittoon kuuluu, niin ansiosidonnaista vieläpä? Toivon ja uskon TODELLA, että kaikki järjestyy! 
 
Varovaiset onnittelut Manque! Kyllä asioilla on tapana järjestyä ja aikaahan tässä teillä on vielä asiat järkätä jos nyt niin huonosti käy et miehesi jää työttömäksi! Mutta mietihän niin päin että on kuitenkin 66% mahdollisuus että hän työttömäksi ei jääkkään! Todella ymmärrettävää et sun fiilikset on hieman sekaisin, mutta sehän on ihan luonnollista kaikille, joilla plussa pärähtää ruutuun ja tietysti vielä kun teillä on tuommoiset extrapaineet! Varmasti tämän vauvan on tarkoitus tulla kun teillä ei sen raskautumisen olisi pitänyt edes niin helposti onnistua!

Sannakoo: Kiva kuulla, että teillä hoidon aloittaminen sujui hyvin. Ja kyllä se on ihanaa saada muutakin ajateltavaa päivisin kuin lapsi ja hänen tarpeensa. Vaikkakin ainakin itse olen kokenut melko raskaaksikkin työn ja kodin yhdistämisen ja iltaisin olen melkoisen naatti. Meillä oli muuten tällä viikolla ensimmäinen viikko päiväkodissa. Poitsu oli 3 ensimmäistä kuukautta hoidossa tutulla hoitajalla, jossa oli hoidossa ainoastaan mun veljen poika. Tosi hyvin kuitenkin päiväkodillakin sujui ensimmäinen viikko. 

Yumna: Älähän toki täältä katoa. Kiva kuulla nuita raskausfiiliksiäkin. Toki mun vauvakuume ei ota laantuakseen ja välillä oon käyny fiilistelemässä ja lueskelemassa lokakuisten tunnelmia. Toivottavasti sun väsymys helpottaa. Mulla oli esikoista odottaessa myös alkuun todella kova väsymys ja suoraan sanottuna se hieman hirvittääkin kun mietin mahdollista seuraavaa raskautta.

Margeliini: Mahtavaa kun siellä isäkuukausi on sujunut hyvin, miehet tosiaan kuvittelee että se kotona olo lapsen kanssa on lomailua. Hyvä, että saitte työnjakoa sovittua.:) . Ja tuo treenaaminen kuulostaa taivaalliselta! Mua niin harmittaa kun äitiysloman aikana jätin treenaamisen niin vähiin. Nyt töihin paluun jälkeen tuntuu et aika vaan ei riitä. Toki oon vakaasti päättänyt että nyt on pakko alkaa omalle kunnolle tekemään jotakin. Laihdutettavaakin olisi noin 5-10 kiloa, mutta päätavoite olisi kunnon parantuminen, jonka kautta jaksaisi paremmin. Ja myös tuo liikunnan tuoma hyvä olo on niin parhautta! 

Omaa: Juu tosiaan vauvakuume on ja jatkuu. Nyt pariin kuukauteen se ei ole laantunut yhtään. Lueskelen väillä nuita raskaaksi 2012 ja toista vauvaa kuumeillen palstoja ja mua haluttais niin hypätä mukaan yritykseen. Pakko kuitenkin malttaa vielä hetki. Niinkuin Yumnalle kommentoinkin niin se väsymys pelottaa. Me myös edelleen odotellaan rakennuslupapäätöksiä ja haluaisin niihinkin selvyyden ennen uutta odotusaikaa. Varmaankin siis toukokuulle vielä odotellaan ennen varsinaista yritystä. Siinä vaiheessa olisi jo selvillä rakennetaanko me ensi kesänä vai ei. Jos rakentaminen alkaa niin silloin ehdittäisiin todennäköisesti jo muuttaa uuteen kotiin ennen vauvan syntymää, mutta jos rakentaminen ei alakkaan niin saan miehestä enemmän tukea odotusaikaan. Molemmat vaihtoehdot sopivat vaikkakin tiedän, että mikäli alan odottamaan rakennusaikana se tulee olemaan melkoisen rankkaa aikaa. Tosin meillä loppui pari viikkoa sitten kumit ja uusia ei olla ostettu. Mietinkin, että taidetaan nyt mennä ilman ja keskeytetyllä. Sehän nyt ei niin varma ehkäisy ole, mutta jos siitä vauva saa alkunsa niin sitten saa tullakkin. Joten voihan tässä vahinkokin sattua.. :D Minulla on muuten ollutkin ihan omituiset olot vatsalla pari viime viikkoa. Jos olisin 100 % varma etten ainakaan vielä voi olla raskaana (kun ovis on vasta päällä ja kumit jätettiin vasta tässä kierrossa käyttämättä) niin kuvittelisin nuo raskausoireiksi. Ehkä nuo oireilut vaan johtuu siitä kun ihan mielenkiinnosta olen nyt tarkempaan seuranut kiertoa ja mitä kropassa sen aikana tapahtuu. Ohops, mutta tulipas pitkä juttu. Nyt täytyy alkaa vielä hieman paikkoja järkkäilemään kun poitsu nukkuu., Älkäähän naiset tätä palstaa ihan kokonaan unohtako! :D
 
Kiitoksia onnitteluista! Olo on edelleen epäuskoinen, mutta nyt jo alkujärkytys alkaa olla ohi. Purin eilen kaikki tuntemukset paperille, ja johan helpotti. Tuli myös jo aika vahva usko siihen, että kyllä me pärjätään. Teidän rohkaisevat tekstit edesauttoivat kummasti asiaa :) Jos mies työttömäksi jääkin, niin eiköhän sitä marraskuuhun mennessä uusi työ löydy.

Margeliini: Kiitos sanoistasi, tuli heti parempi mieli kun tekstisi luin. Eiköhän tämä iloksi muutu, oikeassa olet :) Eilen oli pää liian täynnä ajatuksia, ja suurin osa ei ollut positiivisimmasta päästä. Itkin päivällä vaikka kuinka, ja inhosin itseäni kun en osannut iloita. Nyt aika lailla neutraali fiilis, joten paranemaan päin.
Mies oli aika järkyttynyt, ja sanoi että pitää tosissaan sulatella ja miettiä asioita. Lähinnä juuri heräsi huoli pärjäämisestä. Keskiviikkona selviää miten käy työn suhteen.

Jotenkin oon pitänyt esikoista ihmeenä, kun sai alkunsa lyhyestä luteraalivaiheesta huolimatta. Näin lääkäritkin sanoivat. Ei kai sitä kahta ihmettä voi samalle ihmiselle tapahtua? Ehkä mä kenties olen juuri ja juuri sillä rajalla, että raskautuminen kuitenkin onnistuu.

Yumna: Kiitos tsemppauksesta :) Laskeskelinkin, että ihan mukavasti saa äitiysrahaa ja muita tukia. Ja sitten vasta tänään hölmönä tajusin, että ei tarvi miettiä esikoisen hoitojuttujakaan vielä. Onhan tässä järjelläkin ajateltuna positiivisia puolia.
Mies kuuluu liittoon, onneksi. Ehkä tuo työttömyyskään ei olisi mitenkään järkyttävä juttu.

Pikatsu: Tuon positiivisen lähestymiskannan voisin kyllä omaksua :) Nyt jo niin monet sanoneet asioiden järjestyvän. Pitää alkaa itsekin uskoa, sillä tottahan se on.
Toukokuuhun on muuten yllättävän lyhyt aika. Ja onhan tuo mahdollisuus raskautua aikaisemminkin, ei ihan varmimmasta päästä ehkäisy sielläkään suunnalla :)
 
Muhun nyt näköjään tarttuu toi teidän muiden kuumeilu. Ja kun täällä on vähitellen ihmiset raskautumassa, niin tulee sellainen olo, että mäkin haluuuuun!! ;) Laskeskelin jo tolla laskurilla, että koska vois alkaa yrittää, että vauva syntyis ens vuoden puolella.

manque: Sulle on nyt sitten tapahtunut kaksi kertaa se ihana ihme :) Toivottavasti sun olo on jo vähän parempi. Osaako miehes kuitenkin olla tukena ja lohduttaa, vaikka onkin itsekin vähän järkyttynyt? Jotkut miehethän vetäytyy kuoreensa tollasissa tilanteissa. Hyvä ettei teidän tarvitse odottaa tietoa miehen työtilanteesta kovin kauan. Toivotaan nyt tosissaan, että sais pitää työpaikkansa.

Pikatsu: Mulla ainakin ovisoireet on hyvin samankaltaisia kuin raskaus- tai menkkaoireet ja nyt parin viime kierron aikana oon huomannut, että mä oon oviksenkin aikana tosi kiukkuinen :O Eli vähän niin kuin olis menkat kaks kertaa kuukaudessa! Jee! Tsemppiä vaan kaikille, jotka mun tielle osuu juuri silloin ;) Mä oon kuullut, että taloprojektit on aika vaativia. Siis parisuhteen ja perheen kannalta ainakin. Ja sitten jos siihen samaan hässäkkään vielä sattuu tulemaan raskaaksi, niin varmasti on raskasta. Mutta luulisin, että raskaampaa on, jos se vauva syntyisi ennen kuin uuteen kotiin pääsee muuttamaan. Että sikäli teillähän on ihan hyvällä mallilla asiat :) Ja toukokuu tosiaan tulee pian. Sinne asti meidänkin yritystä täytyy lykätä. Tai ainakin huhtikuun lopulle. Sen nyt asetin tavoitteeksi itselleni, että silloin katson asiaa uudestaan. Jos olen valmis uuteen raskauteen, niin sanon miehelle, että kumit voi jättää pois.
 
Margeliini: Eilen mies ei puhunut sanaakaan koko vauvajutusta ennen iltaa. Mä tottakai en muuta miettinytkään. Ajattelin että jahas, nyt tuo mies sulkee koko jutun pois mielestään. Onneksi illalla mies sanoi itse, että keskustellaan nyt kunnolla tästä perheenlisäyksestä. Ja mehän keskusteltiin, monta tuntia. Mun mielestä aika tyhjentävä keskustelu saatiin aikaiseksi, ja lopputuloksena todettiin tämän raskauden olevan lopulta aika mahtava juttu. Huh mikä helpotus!
Nyt alan oikeasti olla jopa onnellinen :)

Mä olin myös muuten ajatellut, että vasta ensi vuonna haluan sen vauvan. Loppuvuosi varsinkin on niin pimeää ja synkkää aikaa, ja lapsi joutuisi olemaan aina ikäluokkansa nuorin. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan :D

Näyttää nyt tän palstan meininki vähän siltä, että plussia tulis vielä enemmänkin tässä kevään mittaa. Innolla seurailen miten itse kullakin kuumeilu etenee, jos on edetäkseen :)
 
manque: Ehkä välillä on parempi antaa miehen sulkeutua hetkeksi omaan maailmaansa ja koittaa vaan itse kärvistellä, vaikka tekis mieli puhua. Oon itse ainakin huomannut, että mun mies ahdistuu jos liikaa yritän häneltä jotain kysellä. Vaikkakin itsestä sitten taas tuntuu pahalta, kun toinen ns. jättää mut yksin asian kanssa. Mutta kyllä se sitten puhuu yleensä, kun on valmis puhumaan ja hetken saanut itse sulatella asioita :) Niin meille kävi silloin alkuvuodesta, kun mies heitti sen typerän herjan, että ei halua vielä toista lasta ja mietin ihan paniikissa, että olenko raskaana.

Mä oon kans miettinyt juurikin tota loppuvuoden pimeää ja synkkää aikaa ja kuinka sitten siinä jaksaisin kaikki yövalvomiset jne. Mulle oli aika iso yllätys jo tytön kohdalla, kuinka paljon muhun vaikuttaa se, ettei saa nukkua tarpeeksi. Tässäkin kun pikkukakkosta pähkäilen, niin mietin, että jaksanko mä taas sen kamalan alun, kun vauvalla ei ole mitään rytmiä ja keskellä yötä kävellään tuntitolkulla ympäri kämppää vauva sylissä ja koitetaan saada sitä nukkumaan ;) Ja sitten taas mietin, että sehän oli suhteellisen lyhyt aika mun elämästä, koska tyttö löysi päivärytminsä jo parin kuukauden ikäisenä.

Kun mietit sitä loppuvuodesta syntymistä ja ikäeroa muihin saman ikäisiin, niin toki se pienillä lapsilla vaikuttaa aika paljon, mutta mun kokemuksen mukaan enää esim. esikouluikäisillä se ei niin paljon vaikuta. Tai en ainakaan huomannut eskarissa töissä ollessani, että se olis vaikuttanut mihinkään kouluvalmiuteen tms. Aika samalla viivalla kaikki lapset olivat :)
 
Margeliini: Täällä tehty tuota samaa, eli minäkin laskurilla laskeskelin et milloin vois alkaa yrittämään et vauva syntyis vasta ensi vuonna. :) Me ollaan jo yks talo rakennettu, joten tiedetään tarkalleen et mitä rakentaminen on. Toki silloin meillä ei ollu vielä lasta ja oonkin miehelle sanonut että se tarkottaa tällä kertaa sitä et musta ei oo niin paljon kaveriksi raksalla ku aikasemmin. Mutta tosiaan se ei mikään helppo projekti oo! Kiva kuulla et sullaki noi ovisoireet on menkkaoireiden kaltaiset. Tai no oireet ei oo kivoja mut se et muillaki on samanlaista. Mulla tosin ei ollu ku synnytyksen jälkeinen eka ovis tämmönen, täs välissä ei oo ollu näitä oireita. Nyt alavatsalla jomottaa ja paineen tunnetta, alaselässä ihme kipuilua, tosi oksettava olo ja sellanen et mikään ei kiinnosta. Tuota oksettavaa oloa luukuunottamatta ihan ku menkat ois alkamassa. Jospa toi huono olo ja selkäkipu johtuu tulevasta flunssasta/yrjötaudista. Hope not! Meilläpä on sit yhtäaikaa se vauvan yrittämiseen ryhtyminen,.. :)

Manque: Tosi ihana kuulla et saitte juteltua tästä miehen kanssa. Nyt kuulostaa siltä et alat pikku hiljaa nauttia raskaudesta. :) Nyt paljon tarrasukkia mukaan!

On tää ihmismieli kummallinen! Viimeksi ku kirjottelin niin jopa toivoin pikku vahinkoa! Nyt on kyllä eri ääni kellossa. Meilläpä nimittäin kävi pikku vahinko ja mentiin ihan loppuun asti. Nyt mulla oikeesti pelottaa et mitäpä jos tärppäiski. Sopivasti on nimittäin ovis meneillään. Yöllä olin ihan jo paniikissakin ku aloin miettiin (ja olin jo 100% varma) et jos nyt tuunki raskaaksi. Sit muistin mitä Manquelle kirjoitin ja aloin ajatteleen tilannetta samalla tavalla. Eli jos nyt oikeesti tässä vauva laitettiin aluilleen niin kyllä asiat järjestyy. Silti toivon kyllä et niin ei käyny. Meilläki on näköjään miehen kanssa edessä vakava keskustelu tästä aiheesta ja taidetaan ottaa kumit vielä uudelleen käyttään (hetkeksi). Tai sit ollaan tarkempia sen suhteen et todellaki keskeytetään ajoissa ja vältellään näitä tärppipäiviä. Mutta kyl tää oma ajatuksenjuoksu on niin ihmeellistä!
 
Juu kyllä itse oon miettinyt ihan samaa kuin te Mangue ja Margeliini, että olis ollut kivempi jos toinenkin vauva olis syntynyt keväällä. Jotenkin tuntuu, että ne valoisat unettomat yöt oli varmasti helpompi kestää kuin nämä tulevat pimeät unettomat yöt ja niiden lisäksi vielä pimeät päivät sen valvotun yön jälkeen... Ja lisäksi se vauvan pukeminen ottaa varmaan välillä hermoon. Mutta kuten Margeliinikin totesi, kyllähän se aika lyhyt aika elämästä se rankin vaihe kuitenkin on. Meillä kyllä tää esikoinen heräili vielä 3kk iässäkin ihan parin tunnin välein, 6kk iässä 2-3 kertaa yössä ja vasta reilun vuoden ikäisenä alkoi nukkua täysiä öitä suht. säännöllisesti :-D 

 
Olen hetken käynyt taustalla selailemassa mutta nyt päätin sitten rekata itseni :) Eli minä pian 29v, mies 32v. Perheestä löytyy pieni koululainen ja mulla kaikkien vuosien jälkeen on iskeny paha vauvakuume! Mies ei asiasta edes suostu keskustelemaan, ei halua lapsia enää. Piste.Kokee olevansa liian vanha jopa :D Parisuhdetta meillä takana jo öööh..13 vuotta. Ahdistaa itseä kun toinen niin kielteinen ettei edes puheeksi pysty ottamaan. Meillä oli viime kesänä pilleri vahinkoraskaus joka päättyi keskenmenoon vkolla 6 ja vauvakuume surun ja shokin jälkeen roihahti aivan täysillä. Ei lisää lapsia suunniteltu mutta toi shokkiraskaus ja vielä isompi shokki keskenmeno nyt teki jotain mun päässä kun mieli muuttui aivan täysin. Sekalaista tekstiä mutta oli pakko päästä ajatukset purkamaan jonnekin..
 
Pöh pöh. Te kaikki raskautuneet naiset ootte saaneet mun pään nyt ihan sekaisin ;) Mieli tekee taas toista vauvaa ihan hirveesti!! Eilenkin salilla kaikessa rauhassa kun sain olla, niin mietin vaan, että pari kuukautta vielä pitää jaksaa odottaa ja käydä ensin gynellä tarkistuttamassa lantiopohjan lihasten kunto. Ja päätin, että menen sinne gynelle seuraavien menkkojen jälkeen. Sinne on yleensä tosi vaikeeta saada aikaa, mutta nyt kun mies on kotona, niin voi ottaa minkä ajan tahansa. Miehelle en oo vielä sanonut olevani tosissani tämän asian kanssa, mutta kyllä me ollan toisesta lapsesta aina välillä puhuttu ja mies puhunut kolmannestakin ;) Joo, saas nähdä meneekö ukolla pupu pöksyyn, kun sanon, että oon valmis vauvantekopuuhiin.

Meidän lomailut on edelleen jatkuneet mukavasti. Eilen oli tytöllä hankala päivä ja oli tosi kiukkuinen. Tunsin suurta nautintoa, kun salille lähtiessäni illalla mies oli vähän tympääntyneen oloinen ja sanoikin mulle, että häntä ottaa jo valmiiksi päähän jäädä tytön kanssa kaksin, varsinkin kun hän on nyt niin paljon katsonut tytön perään. En voinut olla siihen sanomatta, että toisinaan on juu aika raskasta olla koko ajan kiukuttelevan lapsen kanssa kotona. Muutenkin oon ruvennut heitämään miehelle läppää hänen avuttomuudestaan tytön kanssa. Siis ihan hyvässä hengessä, mutta kuitenkin niin, että tajuais, että eipä täällä ole kukaan muakaan auttelemassa yleensä eikä lämmittämässä neidille ruokia mun puolesta, niin että mä voin vaan tuoda tytön pöytään ja syöttää. Tyttö saa siis ihan kauheen slaagin, kun huomaa, että hänelle laitetaan ruokaa valmiiksi ja silloin ei kelpais mikään muu kuin syli. Ja mä ainakin tarvitsen kaksi kättää siihen ruuan laittamiseen, niin monesti joudun sitten vaan kuuntelemaan sitä huutoa hetken.

Tiamai: Kuulostaa ikävältä toi sun tilanteesi. Onko mies sanonut mitään syytä miksi ei halua toista lasta vai onko se vain hänen ikänsä? Tiedän miten raastavaa on, kun toinen ei halua edes puhua asiasta. Meilläkin meni asiat ennen esikoisen odotusta sille tolalle, ettei pystytty edes puhumaan lapsesta ilman riitelyä. Ja myöhemmin ei enää ollenkaan. Mulla oli silloin kova vauvakuume ja mies ei halunnut vielä lasta. Oli kylläkin luvannut mulle, että sitten kun ollaan naimisissa, mutta sitten häiden jälkeen ilmaantuikin koko ajan muita syitä miksi ei halunnut isäksi. Lopulta mies taisi tajuta kuitenkin, että teki mulle epäreilusti, kun aina vaan lykkäsi asiaa lupauksista huolimatta. Mutta tiedän, että se yksin kuumeilu on kurjaa :(
 
Meillepä iski koko perheeseen oksennustauti. Illalla ja viime yönä ei kenelläkään pysynyt edes pieni tilkka nestettä sisällä. Poika oksensi myös edeltävän yön, joten itse jouduin valvomaan reilut 48h ennen kuin sain nukkua parin tunnin päikkärit. Huoh. Vieläkin heikko olo kaikilla, mutta kai tämä tästä, paranemaan päin. Unohtunut aika lailla kaikki raskausjutut.

Margeliini: Tuo on niin totta, pitäisi vain antaa miehen rauhassa sulatella ja miettiä asioita omassa päässään. Vaikeaa se välillä on, kun itsellä pakottava tarve puhua. Painostaminen tosiaan vain pahentaa asioita, joten pitäisi yrittää kärsivällisesti odottaa.
Mä niin odotan tuota, että oma mies joutuukin katsomaan lapsen perään ja pääsen itse salille :) Ihan satavarmasti samankaltaista valittelua luvassa. Siinäpähän näkevät mitä se arki on.

Hih, sullahan on kuume ihan yltynyt :) Hyvät suunnitelmat asian suhteen, ja eihän tuo pari kuukautta ole kuin hujaus! Jännityksellä odotelkaamme, miten miehesi suhtautuu ajatukseen tositoimiin ryhtymisestä.

Tiamai: Onpa kurja tilanne. Onko mies aivan ehdoton, ettei lapsia enää tule? Miten reagoi tuohon vahinkoraskauteen ja sen päättymiseen? Tsemppiä tilanteeseen, yksipuolisessa vauvakuumeessa on kamala kärvistellä. Toivotaan, että jotain kehitystä toiseen suuntaan tapahtuu!
 
Ikä on kuulemma suurin syy, ei oikein jaksaisi vauva-arkea enää. Ja meillä tuo koululainen aika vilkas paketti ollut aina niin luulisin että pieni yleisen jaksamisen pelko, jos toinen olisikin yhtä vilkas emoticon  Vahinkoraskauteen suhtautui ihmeen hyvin, kyseli jaksamista ym kun ensijärkytyksestä toipui. Ehdittiin niin vähän aikaa asiaa sulatella kun meni jo kesken, mutta sanoi jälkeenpäin että olisihan se saanut tulla jos olisi ollut tullakseen. Mutta varsinaiseen yritykseen hän ei ole innokas. Eilen hieman saatiin keskustelua auki ilman riitaa kun esikko otti puheeksi että haluaisi pikkusiskon tai -veljen, mies hymähteli että kukas sen jaksaisi hoitaa niin pikkuiseni: "No mä tietysti auttaisin äitiä aina kun mä tulen koulusta" emoticon
 
Takaisin
Top