Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Huomenta vaan! Tässä yritän silmiä saada auki taas tälle aamulle... Mulle on valitettavasti siunaantunu niin hyvät unenlahjat, että tuollainen pieni aamuvirkku ottaa välistä tosissaan voimille. Eikä tyttö edes herännyt mitenkään erityisen aikaisin, taisi olla 7.30. Mies on kyllä ihana, kun herää aina tytön kanssa ja laittaa makkarin oven kiinni perässään. Näin minä saan sit nukkua siihen saakka kun mies lähtee töihin. Tyttö kattoo Pikku Kakkosta sillä aikaa kun iskä ajaa partaa ja sit kun iskä siirtyy suihkuun niin tyttö juoksee vauhdilla mukaan :-) On nuo molemmat kyllä niin suloisia! 

Sanokaa hei oonko ihan omituinen, tässä hetki sitten luin Hesarista pari artikkelia Terhokodin saattohoidossa olleiden omaisista ja ITKIN niitä lukiessa... Ja olisin voiut siis sekunnissa lietsoa itseni sellaiseen kunnon vollotukseen, jos en olisi pidätellyt. Siis onko mulla joku yliherkkä mielentila päällä heti aamusta?? Musta tuntuu, että nykyään saan muutekin kyyneleet silmiin niin helposti vaikka vaan ajattelemalla, että mitä jos tytölle kävis jotain. 

Margeliini, ymmärrän hyvin tuon tunteen et haluat pitää kropan vain itselläsi nyt jonkun aikaa. Mulla oli ihan samanlainen olo tuossa vaiheessa! Kun tyttö syntyi, olin heti samana päivänä jo ihan "vapautunut". Tuntui, että oon saanut oman kroppani takaisin, vaikka se siis tuolloin olikin vielä kovin turvonnut. Sitten imetyksen myötä mulla paino tippui vähän liikaakin ja siinä itseasiassa ehti jo tulla sellainen olo, että kaikki naisellisuus kropasta on hävinnyt. Piti käydä ostamassa pari tuumakokoa pienempiä housuja ja rinnat oli paljon pienemmät kuin normaalisti. Nyt on sit nekin kilot taas tulleet takaisin ja totta kai sitä haikaileekin sen ylihoikan kropan perään... Vaikka kaikkein eniten minä taidan just nyt haikailla sen vauvamahan perään kuitenkin :-) Just tuli jotain mainosta sähköpostiin Bebes-liikkeestä ja pitihän niitä äitiysvaatteita käydä selailemassa.... Huoh.  
 
Onkohan kuukautiskierto yleensä kuinka sekaisin synnytyksen jälkeen? Lähinnä pohdiskelen koska voisi toisia menkkoja odottaa. Ennen raskautta kierrot oli jotain 35 päivän luokkaa. Nyt on varmaan n. kp 20.  Mies ei ole edelleenkään kortsuja kaapista kaivellut, vaan ilman ehkäisyä on menty. Silti ohimennen monesti sanonut, ettei olisi vielä toisen lapsen aika. Äh, ota nyt siitä sitten selvää. En kyllä toisaalta ota itsestänikään. Siksi ehkä ei olla asiasta nyt keskusteltukaan.

Margeliini: Hoitovapaa-asioita tässä itsekin paljon tullut mietittyä. Näillä näkymin teen yksittäisiä työvuoroja maaliskuusta lähtien ja Jääkiekon MM-kisoissa olen toukokuussa töissä reilut pari viikkoa. Miehellä tuolloin isäkuukausi. Kun säästöt loppuu, on pakko palata töihin. Tämä koittanee ensi syksynä tai alkutalvesta. Tai sitten teen kaikkeni, jotta voisin jäädä tuolloin äitiyslomalle :D Asuntolainanlyhennys + vastike on meillä onneksi nyt paljon vähemmän kuin mitä oli (naurettavan korkea) vuokra puoli vuotta sitten. 
Ja hei kiva kuulla, että synnytyksen jälkipuinnista oli hyötyä!
Ihanan positiivisilla mielin olet, tarttuu ihan itseenikin :) Tuosta hiihtämisestä sainkin idean lähteä laskettelemaan jonain viikonloppuna. Viime talvena ei siihen mahdollisuutta ollut, kuten ei myöskään siihen ihanan huurteiseen saunakaljaan. Tai noh, niitä pliisuja veden makuisia alkoholittomia oluita ei lasketa. Onhan tässä ei-raskaana olossa niin paljon hyviä puolia.

Yumna, jopas siellä herkistellään :) Eiköhän tuo ajoittain ole ihan normaalia, tai sitten hormonipyörremyrskyn aiheuttamaa.
Itse myös nukkuisin aamuisin niiiiin pitkään. Mä jo tuskailen jos poika herää ennen 9.30.
 
manque: Mulla ei ollut kuukautiskierto kovin pitkään sekaisin. Näin jälkeen päin ajateltuna. Mullahan alkoi menkat jo ennen jälkitarkastusta, kun se imetys meni pieleen. Parit ekat menkat olikin sellaiset, että tulivat kahden viikon välein. Sen jälkeen sitten onneksi tulivat ihan normaalisti. Voi tietysti olla eri asia, jos menkat on olleet pitkään poissa. Koskakohan toi maidontulo loppuu kokonaan? Tosi ironista, mutta multa tulee edelleen maitotippoja :(

Mä laskeskelin vähän tässä hyvällä matikkapäälläni, että kerkesin ennen tytön syntymää säästää sen verran rahaa, että voin hoitovapaata pidentää kuukaudella suunnitellusta :) Ei siis jouduta vararikkoon, jos mies jää valmistumisensa jälkeen työttömäksi ja kun nyt ilmoitan työnantajalle sen ekan hoitovapaajakson päättymisen syyskuun loppuun, niin mahd. seuraavan alkamisesta täytyis sitten ilmoittaa elokuun alussa viimeistään. Se tuo ainakin vähän pelivaraa meidän tilanteeseen.

Yumna: Ei nuo tunteenpurkaukset mun mielestä kuulosta mitenkään kummallisilta. Mä kans nykyään itkeskelen milloin mitäkin. Kesällä piti aina sulkea telkkari, kun sieltä tuli mainoksia jostain syöpälasten jutuista. En pystynyt katsomaan :( Aina jos joku synnyttää telkassa, niin itken, jos eläimiä rääkätään, niin itken... Eikös se tämä äitiys herkistä naista? Joku luonnon keino varmistaa, että lapsi tulee huomatuksi. Näin oon jostain lukenut.
 
Antakaa anteeksi, että olen näin tylysti teitä laiminlyönyt! Oon juuttunut sellaiseen hiton ämmäin pulinakerhoon tuolla naamakirjan puolella, että palstailu on jäänyt pahasti.
Ja nyt kun yövuorossa istun, ja teille jo lupasin, että tulen ottamaan menetetyt palstametrit takaisin, niin eiköhän kello ole yhtäkkiä jo viisi ja mun aivot ala hiljaksiin "jäätyä"!

Moon, mulle ei jälkitarkastuksessa oikeastaan puhuttu tosta seuraavasta synnytyksestä, mutta silloin sairaalassa sain jo paperin, missä asiasta oli jotain tietoa. Eli muistelen sen sanamuodon olleen enempi niin, että repeämä ei estä seuraavaa alatiesynnytystä (jos aikaa on ehtinyt kulua enempi kuin vuosi), mutta tahtoessani mulle myönnettäisiin sektio. Ja sektiota mä en kyllä oikein halua, ihan jo sen mahdollisen seuraavan alatiesynnytyksen "korjaavuusvaikutusten" takiakin! Plus että mulla on tossa tota pelastusrengasta sen verran, että se ois oikeesti aika haastava operaatio...

Margeliini, kiva, kun sait apua ja selvyyttä synnytyskeskustelusta! Mutta siis miksi sulle ei laiteta epiduraalia seuraavan kohdalla? :O

Yumna, heheheeh, mä oon nykyään aivan mahdoton itkupilli herkkistelijä! Oikeasti ihan supernoloa, että ei kovin paljoa vaadi kyyneleiden valuminen... ilosta, surusta, onnesta. Kaikki tunteet käy! Aina oon herkähkösti itkenyt, mutta nyt tuntuu kyllä ihan pöljältä! Ja ei tunnu olevan kuukautiskierronkaan kanssa tällä mitään tekemistä, vaan ihan 24/7!

Yrittäjäksi ryhtyminen, siis sen vauvan yrittäminen. Taitaa yhdistää meitä kaikkia, että ovistikuttelu ja seksi vauvantekoa varten ei kuulosta ideaalilta? Sama nimittäin täällä! Siksi mä en haluakaan niitä oviksia ainakaan tikutella, ja pyrin välttelemään niiden laskemistakin. Vaikka kyllähän se aika syvällä takaraivossa on, että tässä kuun puolvälin tienoin on se hetki... Mutta mä luulen, että mun ja miehen elämään tää tällanen "Tulee jos tulee" meininki sopii oikeastaan aika hyvin!

Nyt lyö kyllä aivot ihan tyhjää. Taidan köllähtää sohvalle telkkarin eteen, kohta tosin pitää alkaa jo ensimmäisiä mussukoita tuolta sängyistään herätellä! Sitten puol ysiltä kotiin, äkkiä unille ja sen jälkeen alkaa armoton leipomisurakka! Lauantaina juhlitaan mun valmistujaisia viimein, ja niiiiiiiin paljon ois tehtävää!
 
Oho olipa luettavaa!  Päätin nyt pitkästä aikaa tulla tänne palstalle kun on ollu melko väsynyttä enkä ole sitten iltasin enää jaksanu tulla edes lueskelemaan vaan oon keskittyny parisuhteen vaalimiseen :)  Ei meillä siis mitään kriisiä täällä suhteessa ole, on vaan iskeny tajuntaan se asia että ei voi aina vain ajatella lapsia tai sitä itsekästä omaa aikaa vaan välillä pitää olla ihan vain kahestaan miehen kanssa kun siihen on mahollisuus.  Eikä siis niin että toinen makaa sohvalla ja toinen istuu koneella vaan yritetään sitten vaikka makoilla sylikkäin siinä sohvalla.  Ja on tehnyt kyllä hyvää!

Plääh.  Menkat.  Täälläkin.  Ja mulla kun oli se salainen toive että nuo meidän suojaamattomat touhut olis johtaneet onnellisesti pikkukolmoseen X)  Ei johtanu.  Ja ehkäpä ihan hyvä niin, parempi olis tulla päälle vuoden ikäerolla!  Ja sitäpaitsi mä myös haikailen niiden jännittämisten perään.  Se oli kyllä ihanaa näiden lasten tekovaiheessa kun tiesi että on olemassa mahdollisuus raskaudesta!  Haluaisin kokea senkin vielä!

Tytön kanssa on nyt taas ollut parempia päiviä.  Yöt tuppaa olemaan hulinaa mutta mä nyt elättelen toivoa siitä että saadaan pian semmonen viiden kiinteän ruuan päivärytmi jolloin yösyötöt joutaisi pois.  Kunhan nyt ensin edes alottaisi ne kiinteät ;)  Toissapäivänä oli se allergiatutkimus ja maitoaltistus.  Sieltä lääkäri antoi kovasti toivoa että olisi puhdas suolioireinen maitoallergia jolloin sen väistyminen jopa muutaman kuukauden sisään olis mahdollinen!  Toivossa on hyvä elää :)  Ja on tää elo helpottunu jo huomattavasti siitä mitä se pahimmillaan oli.  Edelleen tulee todella huonoja päiviä mutta aina on niitä hyviäkin.  Alkuun ei niitä hyviä ollutkaan.

Joo'o, nyt pitänee käydä kurkkaamassa mitä noi muksut touhuaa kun pientä kitinää alkaa kuulua.
 
Moon: Mäkin oon tässä viime aikoina taas miettinyt, että pitäis vähän huomioida tuota miestäkin. Oikeastaan ajattelin, että voitais jättää neiti hetkeks isovanhemmilleen hoitoon, kun tulevat tänne parin viikon päästä. Viimeksi vaan tuli vähän ikävä tilanne, kun anoppi sooloili tytön hoidossa ja mä siitä aika napakasti sanoin (suutuin siis ;) hänelle ja sitten anoppi veti herneen nenäänsä, niin ei ole sen jälkeen tehnyt mieli jättää tyttöä kenellekään hoidettavaksi. Ja varsinkin nyt kun tytöllä on lievää eroahdistusta havaittavissa. Mutta ehkä se nyt ei ihan hirveesti kärsi, jos me isänsä kanssa käytäis vaikka syömässä jossain ihan kaksin.

SannaKoo: Sen takia en välttämättä saa epiduraalia, jos avautuminen tapahtuu nopeasti ja sitä ei ehditä laittaa. Kuitenkin seuraavankin synnytyksen kohdalla yrittäisin olla kotona mahdollisimman pitkään. Ja jos sitten kun sairaalaan päästään, niin oon jo "liikaa" avautunut, niin sitä ei käsittääkseni enää laiteta. Vaikea kyllä kuvitella sellaista tilannetta, kun miettii miten hidasta se avautuminen tämän ekan kohdalla oli ;) Kätilö puhui jotain, että jos kohdunsuu on jo 6 cm auki, niin ehkä vielä voidaan laittaa epiduraali, mutta jos on enemmän, niin sitten ilmeisesti ei. Siitä eteen päin se synnytys etenee kai niin vauhdilla, ettei se epiduraali ehtis vaikuttaa. Kohdunkaulan puudute on kuulemma nopeasti vaikuttava ja se voidaan laittaa aika lopussakin, eikä se sulje pois selkään laitettavia puudutteita.

Nyt mulla on sitten kauhee sisustusbuumikin! Toi äijä varmaan repis pelihousunsa, jos tietäis kaikesta, mitä oon suunnitellut ;) Kyllä meillä aika samanlainen maku on, mutta joitakin mun ideoita se ei ymmärrä. Kerroin jo näin hyvissä ajoin, että mä haluan sitten ens jouluksi meille valkoisen muovikuusen (ei voida oikeeta kuusta ottaa, kun on kissoja) ja kyllä, saan siitä vielä tehtyä ihan nätin. Mutta eihän toi tajua mitään tekokuusien päälle ja että vielä VALKOINEN pitäis olla!! :O Mutta mullapa onkin hyvä visio asiasta.

Meillä alkais kohta olemaan ajankohtaista potan ostaminen ja jossain vaiheessa sen käyttökin. Milläköhän meidän sähikäisen sais siihen istumaan? Kirjoja ei ole kovin kiinnostunut lukemaan tällä hetkellä. Koko ajan pitäis vaan mennä ja tehdä. Välillä kylläkin jaksaa pitkään istua kylppärin lattialla ja tutkia mun hiustenkuivaajaa, suoristusrautaa ja harjoja ja kampoja. En vaan viitsisi antaa sähkölaitteita leluiksi, vaikka välillä annankin leikkiä niillä, kun kerrankin neiti on rauhassa paikallaan :P
 
Päätinpä tulla viettämään aikaa teidän arvoisaan seuraanne, kun kaikki muut tässä huushollissa nukkuu jo. Tyttö ymmärsi toissapäivänä kuinka pinnasängystä kiivetään itse pois ja nyt on nukkumaanmenot olleet sitten vähän hankalampia pari-kolme iltaa... Sillä aikaa kun itse nukuttelin tyttöä, niin mies oli myös mennyt jo pehkuihin. Ymmärrän kyllä, hän kun oli se joka tytön kanssa myös heräsi (taas kerran) aamulla klo 7. Äippä jatkoi unia vielä ysiin saakka... No vakaa aikomus on, että huomenna aamulla annan ukonkin vähän nukkua jos tyttö herää aikaisin. Harras toivomus tietenkin on, että tyttö heräisi vasta aikaisintaan kasilta kun nukahtikin vasta 22 maissa. No, toivossa on hyvä elää... 

Meillä taas tänään liukasteltiin ilman ehkäisyä oikein kunnon liukkailla jäillä, kun alkaa olla mulla siis juurikin nyt kierto puolivälissä. Tänään iltasella on sitten tuntunut jonkinlaisia ovulaatio-oireita, lähinnä sellaista alavatsan kipristelyä. Että näinköhän sitä taas sitten jännitellään seuraaviin menkkoihin saakka ;-) Kuten SannaKoo ja Moonkin taisitte sanoa, eiköhän me kaikki tän palstan naiset olla vähän sellaisia jännäilijöitä. Että siis nautiskellaan siitä jännityksen tunteesta kun tietää mahikset raskauteen olevan olemassa. Itse kyllä tunnustaudun tähän joukkoon ehdottomasti! 

Meillä Margeliini on tyttöä tosi vaikea saada nykyään keskittymään pottahommiin. Joskus aiemmin sinne saattoi jotain tullakin ja kakkaakin ehdittiin usein pottaan saamaan. Nykyään jaksaa istua siinä niin lyhyen aikaa, että pissat tulee useimmiten lattialle (jos siis tulee laisinkaan). Kakka on yleensä saman tien housussa kun tyttö sanoo "kakka". Joskus olen yrittänyt äkkiä tytön kaapata siinä mukaani ja viedä potalle, mutta sitten on saattanutkin käydä niin että tyttö on jotenkin ihan hämillään koko tilanteesta eikä kakkaa tulekaan. Ja hetken päästä kun potalta nousee niin jo on kakka housussa... Noo, ehkä tässä ehtii. 

Meille on anoppi tulossa taas kyläilemään kuun lopussa pariksi viikoksi. Mitenkähän senkin taas kestää?? :-) Siis ei siinä mitään, anoppi on ihan kiva ja avuliaskin, mutta tulee siltä vaan vähän liikaa niitä neuvoja jatkuvasti. Sillä on ihan oikeesti mielipide joka ikiseen asiaan, sellaisiinkin joista se ei mitään oikeasti tiedä. Ja ne mielipiteet pitää myös aina tuoda esille. Viimeksi täällä ollessaan se mm. neuvoi mulle, miten tytön pyllyä pitäisi pestä (!!!!). Lisäksi jatkuvasti ihmetteli, miten tyttö syö sitä ja tätä ja tuota (siis esim. avocadoa tai parsakaalia). Kuitenkin olis itse ollut jatkuvasti tuputtamassa tytölle pullaa yms. makeaa. Äääh, pitää varmaan taas yrittää laittaa sellainen hällä väliä-asenne päälle. Toisesta sisään ja toisesta ulos, se on eri kulttuurista ja blaa blaa blaa... Välillä on vaan niin vaikea suhtautua. Oman äidin neuvot osaa aina jotenkin ottaa ja ne hyväksyykin tiettyyn rajaan asti, koska se suhde on ihan erilainen. Anopin neuvot taas tuntuu siltä, kuin joku "ulkopuolinen" tulis neuvomaan. 

 
Ihanaa, et joku on avannu tällaisen palstan josta voi lukea muidenkin kuumeiluista. Mulla on aivan kamala vaavikuume, esikoinen on 1 v 4kk. Oireina ovat olleet kova vauvakuume, pienten vauvanvaatteiden etsiminen kaapeista ja armoton huokailu ja muistelu esikoisen syntymästä sekä tv:n vauvaohjelmien katsominen hieman kateellisena.

Mies on alkanut näyttää vihreetä valoa pikku kakkoselle ja ollaan suunniteltu et yritykset alkavat nyt olevien menkkojen jälkeen. En hirveesti katsele niitä varmoja päiviä, vaan vauva tulee jos on tullakseen.

Ekan raskauden koin mukavana aikana, ei ollut pahoinvointeja eli helpolla selvisin. Synnytys oli hyvä myös, otin kohdunkaulan puudutteen jonka kylläkin koin huonoksi, koska sen laittaminen sattui. Sairaalalle tultaessa olin jo 8 cm auki eikä epiduraalia voinu enää ajatellakaan enkä olis kyl halunnu. Seuraavan synnytyksen ajattelin vetää ilman mitään puudutteita.

Mutta kyllä se pikku kakkosen tuleminen teettää meille vähän muutoksia elämään, kun pitäisi vaihtaa isompaan asuntoon ja miettiä nää hoitojärjestelyt. Poikamme ei ole missään päivähoidossa vaan mieheni hoitaa poikaa kotona, hän saa siis vain kotihoidon tuen joka ei päätä huimaa. Olen ammatiltani lähihoitaja ja olen töissä kotihoidossa josta saan jonkunlaista palkkaa, sellaista että toimeen tullaan. Jos pikku kakkonen sattuisikin tulemaan, olen miettinyt että alkaisinko sitten kotiäidiksi joksun aikaa. Sitten miehen pitäisi alkaa etsiä töitä. Nää kaikki ajatukset on ollu vasta minun pään tasolla enkä ole näitä asioita miehelleni puhunut...
Me mieheni kanssa haluaisimme ison perheen, johon kuuluisi monta lasta, eli enemmän kuin kolme tai neljä... Kuullostaa suurelta määrältä, mutta rakastan lapsia ja miestäni, jolle haluan antaa niin monta lasta kuin molemmista tuntuu hyvältä.
 
Moon: Kiva kuulla, että tytön kanssa sujunut paremmin. Ja kivoja uutisia lääkäriltäkin :) Plääh menkoille myös täältä! Toisaalta, onhan se yrittäminen ja jännittäminen niin kutkuttavaa, että sitä mielellään jopa kovasta kuumeilusta huolimatta toivoo :D

Margeliini: Tuota "ei ehkä epiduraalia" juttua myös vähän ihmettelin. Tietysti tilanteestahan se riippuu. Mutta esim. itse joudin pakolla ottamaan epiduraalin, kun olin 7-8cm auki. Olin 20h aikana auennut vain sentin, ja epiduraalin laiton jälkeen lapsi syntyi puolen tunnin sisään.

Pottahommia mietitään täälläkin. Ei tuota saa hetkeäkään istumaan paikallaan. Lattialle saadaan kyllä hienosti pissoja tulemaan. Jee.

Yumna: Niin tuttua tekstiä anopista :D Tuo neuvojen tuputus ja ihmettely toistuu kyllä aina kun anopin näkee. Kiva ihminen ja silleen, mutta ärsyttää välillä niin paljon.

Mullakin ollut nyt ovistuntuntemuksia. Ehkäisy ei ole edelleenkään miestä kiinnostanut, joten jännäilyviikot alkaa täälläkin, hui!

Heli1: Tervetuloa kuumeilemaan! Kuulostaapa ihanalta nuo toiveet suurperheestä :)

Jaha, nyt heräsi poika, joten palaillaan!
 
Pöh. Te kaikki rupeette lisääntymään. Ja mä en :( Tai siis enhän mä ihan vielä haluakaan, vaikka jollakin tasolla haluankin. Ärsyttävää, kun ei ota itsestään selvää. Mulla on vaan sellainen olo, etten jaksaisi kahta vauvaa samaan aikaan ja tarkoitan nyt sillä vauvalla alle 2-vuotiasta. Toi meidän tyttö on niin kovatahtoinen ja kovaluonteinen, äitinsä tyttö siis <3 Mutta silti tässä koko ajan kuitenkin haaveilee ja miehen kanssa puhutaan mahdollisista pikku kakkosen nimistäkin jne. Ei mutta paljon tsemppiä teille, jotka yritätte tai ette yritä, mutta toivotte!

manque: Se epiduraali on varmaan tilanteesta/kätilöstä/lääkäristä kiinni saako sen vai ei. Kyllä mä aion seuraavalla kerralla sen kuitenkin pyytää, jos se on mahdollista laittaa. Eli heti sairaalan ovella ilmoitan asian, tai jos oon jo niin kipee, etten pysty puhumaan, niin liimaan otsaani lapun, jossa lukee: Epiduraali, kiitos. Toiset menee synnyttämään pitkän toivelistan kanssa, niin mulla on se yksi lappu otsassa ;)

Yumna: Meillä kävi tänään mun äiti ja olihan silläkin toki paljon mielipiteitä, niin kuin aina ja jotenkin vaan huvittaa, kun tyttö vähänkin inahtaa, niin äiti on heti arvuuttelemassa, mikä neidillä on. Aina pitäis olla jokin "pielessä" eli nälkä tai märkä vaippa tai kylmä tms. Ja voi kauheeta, kun sanoin, etten oo viime aikoina lukenut tytölle kirjoja, kun ei pimatsua kiinnosta kirjat tällä hetkellä eikä jaksa keskittyä, kun haluaa vaan liikkua. Mutta lapselle pitää kuulemma lukea paljon, se on hyväksi kielenkehitykselle. Niin on joo, mutta en viitsi väkisin lastani istuttaa kuuntelemassa satuja, kun toinen mieluummin viilettää taaperokärryn kanssa. Mutta omalle äidille onkin niin paljon helpompi sanoa suoraan kuin anopille. Eikä se tunnukaan arvostelulta, vaan ennemminkin on huvittavaa. Mutta anopista tiedän kuitenkin sen verran, että hän varmasti ihmettelee joitakin asioita, miten meillä tehdään ja mieskin on sanonut muutaman kerran nyt, että häntä on ärsyttänyt jotkut äitinsä kommentit :) Vikaa voi olla myös mussa, otan ehkä liian henkilökohtaisesti hyvää tarkoittavat neuvot. Mä vaan oon kylläkin sellainen, että uskallan pyytää apua, jos sitä tarvitsen, mutta sitten ärsyttää tosi paljon, jos joku neuvoo ja koen kuitenkin, etten tarvitse neuvoja. Ja kun oon tytön kanssa joka päivä niin paljon, niin tuntuu hölmöltä, että joku muu tietäisi paremmin, mitä mun tyttöni tarvitsee. Joku, joka näkee häntä n. kerran kuukaudessa.

Jaahas. Nyt alkoi kissojen iltahulinat...
 
Margeliini: Juu, jos nyt tulisin raskaaksi, Lily olisi ihan sopivan ikäinen isosiskoksi. Mutta se pahoinvointi raskauden aikana...pelottaa ja mietityttää, miten Lilyn kanssa pärjäisin kun vain oksentaisin.. Ja sehän se suurin syy on ollut, miksi pikkukakkosta ei olla vielä piiitkään aikaan oltu tekemässäkään :( Onhan se tietty mahdollista, ettei pahoinvointia tulisi, raskaudet kun ovat erilaisia..mutta. Yleensä seuraavissa raskauksissa pahoinvointi on kuulemma vain pahempaa, ääk!!

manque: hee, kiva kun joku ymmärtää mun yritysfiilistely-haikeuden :D Ei siitä oikein ole viitsinyt puhua ääneen, kun monella tutulla lasten saamiseen on mennyt vuosia, ja muutama kärsii lapsettomuudesta edelleen.. :S

Taidan olla muutenkin aika harvinainen tapaus, sillä tein vain yhden raskaustestin, kun kihlajaisaattona piti tarkistaa että ostanko holillista vai holitonta punkkua :D Muuten en olisi varmaan tehnyt raskaustestiä ollenkaan! Ajattelin, että jos teen liian aikaisin niin petyn, ja jos en tee, niin kroppa kyllä ilmoittaa. Ja niinhän se ilmoittikin!  Viikolla viisi hirveällä pahoinvoinnilla.. :D Oonko outo?

Yumna: No et ole outo! Mä en ole ennen juuri itkeskellyt, mutta äitiys on kai sekoittanut munkin pään, ja just tommosille artikkeleille mäkin vollotan :D Ja nykyään niiskuttelen vähän kaikelle, esim. tänään Lily oli niin hirveän suloinen mennessään päiväunille, että mulla tuli tippa linssiin. Ja kaverin uusi koiranpentu oli niin pieni, että mua melkein alkoi itkettää! Hullua, mutta ei ilmeisesti mitenkään outoa :D

Raskausajan syömisistä ja liikunnasta voin sanoa, että huonosti män kumpainenkin. Ensin pahoinvointi esti syömästä ja liikkumasta, sitten turvotus esti liikkumasta, mutta ei syömästä - huono kombo :D Söin kyllä ihan normaalisti, eli monipuolisesti ja terveellisesti, kahviakin opin juomaan raskausaikana uudestaan :) Se mua kyllä harmittaa, ettei pystynyt liikkumaan ollenkaan ja kaikki lihakset surkastui ja olin synnytyksen jälkeen aivan rapakunnossa...olisi ollut ihana olla treenaava odottaja ja ylläpitä kuntoa.

Kuukautiskierrosta: Mulla on tullut nyt kahdet kuukautiset, ja yllättäen ne olivat aika säännöllisellä välillä, sen 28 päivää. Yh, kohta taas pitäisi alkaa...ei kiva, melkein toivon että ovat sekaisin, mielellään voisivat jäädä pois vielä vähäksi aikaa :D

Heli1: tervetuloa joukkoon! :)

Ärrh. Ikinä ei ehdi lukea kaikkia teidän juttuja ajatuksen kanssa! Ja olisi niin paljon kommentoitavaa.. Mun pitäisi olla jo nukkumassa :D Öitä kanssasisaret!



Ps. Taas sitä ollaan käytetty ehkäisyä nimeltä "keskeytetty yhdyntä". Mutta ei siitä mitään raskaaksi tule kuitenkaan. Pöh.

 
Miramaria: Kyllä muakin pelottaa se mahdollinen pahoinvointi ja miten sitten pystyisin huolehtimaan meidän tytöstä, oli hän sitten minkä ikäinen tahansa (kovin isoa ikäeroa ei siis joka tapauksessa haluta lapsillemme). Jonkin verran voi varmaan tehdä joitakin etukäteisjärjestelyjä ehkä (?) esim. sopia isovanhempien kanssa, jos asuvat lähellä, että voisivat käydä auttamassa, jos ihan kamala päivä sattuu. Meillä tosin ei asu tässä lähellä kuin tytön täti, mutta onneksi edes hän. Neuvolassakin voi varmaan jo heti toisen lapsen suunnitteluvaihessa ottaa asian puheeksi. Eikö sieltä mahdollisesti muutenkin järjesty apua, jos sellaista tarvitsee lapsen kanssa? Mä ainakin ajattelin seuraavalla neuvolareissulla vähän kysellä alustavasti, mitä sen pahoinvoinnin kanssa on mahdollista tehdä, jos sellainen seuraavalla kerralla iskee. Ja toisaalta sitten.. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka seuraava raskaus olisikin helpompi.

Helille tervetuloa mukaan! Suuret perheet on varmaan aika harvinaisia nykyään. Juuri jostain luin, että keksimäärin suomalaisperheissä on 1,8 lasta :D Mäkin aikoinaan haaveilin suuresta (mun mittakaavassa) perheestä, 3-4 lasta. Mutta jotenkin nykyään on sellainen olo, että kyllä vähemmänkin riittää. Toisen lapsen haluan, vaikka välillä tuntuu siltä, että ollaan me ihan hyvä porukka näinkin. Mutta se kolmekin lasta kuulostaa jo aika hurjalta ja enää en kyllä usko, että musta neljän lapsen äitiä tulee.

Ei hemmetti! Ootteko jo lukeneet tuon etusivun jutun??! Siitä naisesta, joka synnytti luomuna ja hehkuttaa nyt sitä. Mulla rupes niin kiehuun :( AARGH! Joku oli kommentoinutkin hyvin, että mitaliko siitä pitäis saada. Että mua ärsyttää tuollaiset saakelin fanaatikot! Kyllä jokainen saa mun puolesta synnyttää ihan miten tykkää ja mun mielestä on hienoa, jos joku pystyy synnyttämään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta ei se nyt piru vieköön ole mikään elvistelyn aihe eikä sen perusteella voi mun mielestä ruveta arvostelemaan muita synnyttäjiä liian herkkähipiäisiksi. Kyllä mä oon ainakin niin kiitollinen nykylääketieteelle noista kivunlievitysvaihtoehdoista. Jos niitä ei olis, niin mulle ja tytölle olis käynyt varmaan aika huonosti. Onneksi mä kuitenkin tajusin siinä 20 h avautumisvaiheen aikana ne realiteetit, että jos jossain Afrikassa naiset synnyttää ilman kivunlievitystä, niin se ei tarkoita sitä, että munkin pitäis. En viitsinyt mennä avautumaan mihinkään Potuttaa! Jurppii! Pännii! -osioon, kun varmaan saisin kaikki tämän foorumin luomuilija-besserwisserit kimppuuni, mutta pakko oli nyt teille purkaa! Älkää ottako henkilökohtaisesti. Kyllä mäkin arvostan pehmeämpiä vaihtoehtoja niin synnytyksessä kuin lasten kasvatuksessakin, mutta rajansa kaikella.
 
Margeliini: Siis mulla kanssa niin kiehui kun luin ton "Synnytin luomuna" jutun. Oli pakko siihen heti kommentoidakin kun ilmestyi. Joo mikäs siinä jos luomuna synnyttää, mutta ei ole todellakaan mikään elvistelyn aihe. Muutenkin tosi yleistävä juttu. Itse olisin joutunut sektioon, jos en olisi epiduraalia saanut. Muuten ei oltaisi kätilön mukaan päästy ikinä ponnistusvaiheeseen. Jos lääketiede on kehittänyt toimivia kivunlievityskeinoja, niin miksi ihmeessä kaikkien tulisi niistä kieltäytyä? Onko sitten sankari? Juuh, mitali kaulaan ja nimilista luomusynnyttäjistä Hesariin. ARGH!

Halusin itse ehdottomasti synnyttää Haikaranpesässä, jossa suositaan pehmeämpiä vaihtoehtoja kivunlievitykseen. Olin kuitenkin niin iloinen, että tästä huolimatta kaikki järeämmätkin vaihtoehdot oli käytettävissä.
 
Luin myös tuon synnytysjutun ja ajattelin kyl ihan samaa! Oli tosiaan hieman oma kehu haisee-meininki. Hyvähän se siinä on hehkutella luomusynnytystä kun kaikki on mennyt ongelmitta. Muistan, kun neljä lasta synnyttänyt siskoni sanoi mulle joskus aikanaan, että ota EHDOTTOMASTI epiduraali jos alakautta synnytät. Hän itse ehti saada (ts. vaatia) epiduraalin vasta viimeisessä synnytyksessään ja oli kuulemma ihan erilainen kokemus (siis positiivisessa mielessä) kuin ne kolme ilman epiduraalia mennyttä synnytystä. Hän oli ainakin kokenut kivunlievityksen vaikuttavan vain positiivisesti vauvan ja äidin ensikohtaamiseen. Kyllä totta tosiaan tällaisia juttuja lukiessa tulee ihan kakkosluokan äiti-olo kun itse on synnyttänyt sektiolla. Enkä edes saanut vauvaa syliini vasta kuin synnytystä seuraavana päivänä. Varmaan meidän tytöllä on nyt jotkut kauheet traumat kun ei päässyt heti tissille. Vaikuttaa meidän äiti-lapsi suhteeseen koko loppuelämän... :-D heh

Kiva kun Manguellakin jännäillään! Minä yritän tosissaan pitää jäitä hatussa täällä, kun menkkojen alkuun on kuitenkin vielä piiiitkät ainakin kaksi viikkoa. Viime raskaudessa en ollenkaan miettinyt raskauden mahdollisuutta ennen kuin vasta menkkojen ollessa myöhässä... Nyt on elämä niin erilaista, että helpommin pystyy pyörittämään ajatuksia sen mahdollisen raskauden ympärillä. Varsinkin kun hyvä ystävä sai juuri eilen toisen vauvansa ja Facebookista näin sen kuvia. Se on niiiin söpö!

Margeliini ja Heli, minäkin muistan joskus aikanaan ajattelleeni, että eihän tuo neljä lasta olis vielä paljonkaan... Nooo, tän ekan jälkeen on kyl alkanut tuntua että katotaan nyt ensin kaksi ja sitten sen jälkeen lisää jos vielä on rahkeita. Toivottavasti meidän seuraava mahdollinen vauva on sellainen ylihelppo. En ainakaan usko, että voi kovin paljon huomiota vaativampi olla kuin tämä eka neiti uteliaisuus. Niin ja Helille tervetuloa! 

Minä oksensin ekassa raskaudessa varmaan yhteensä kaks kertaa ja neki joskus reilusti yli puolivälissä raskautta... Siksi en osaa realistisesti pelätä kovin pahaa pahoinvointia mahdollisessa seuraavassakaan raskaudessa. Mutta olishan se tosi vaikeeta tuon ikiliikkujan kanssa jos itse pitäis olla pää pöntössä koko raskauden ajan. En edes uskalla ajatella... 

Ihana tietää että muitakin tosiaan tämä äitiys herkistänyt (vai sanoinko tän jo aiemmin??? aivansama). Nuo Hesarin jutut oli jotenkin niin koskettavia sen takia, että toisessakin jutussa kertojana oli vähän päälle 30v. mies, jonka vaimo oli kuollut syöpään kun niiden lapsi oli 1v. Toisessa kertojana oli äiti, jonka parikymppinen tyttö oli kuollut syöpään ja ennen kuolemaansa järjestänyt kuolema-bileet. Siis niin koskettavaa!!! Ja samoin kuin Miramaria, meitsi itkee nykyään joka ikinen kerta synnytyksen nähdessään. Siis eihän niitä nyt tietenkään jatkuvasti missään nää (onneks), mutta mm. pari päivää sitten tuli uusintana niitä Sydänääniä-sarjan jaksoja ja pitihän siinä pillittää oikein olan takaa taas. Joskus aikanaan niitä samoja sarjoja katsoin ja arvatkaa kuinka paljon itkin, kun sen yhden perheen vauva kuoli kätkytkuoleman parin kuukauden ikäisenä. HUh huh... Ja yks tosi hyvä nyyhkyohjelma on kans toi kadonneen jäljillä uk. Tiedoksi vaan niille, ketkä haluaa fiilistellä :-D 
 
Kyllä munkin tuli sille etusivun jutulle pyöriteltyä silmiä.. Oon ajatellut, että itselläni on korkea kipukynnys ja kestän vaikka mitä, mutta piiitkän avautumisvaiheen jälkeen en kyllä olisi saanut lasta ulos, jos epiduraalin avulla en olisi saanut hetkeä levätä. Tyttö jouduttiin virheasentojen takia vielä repimään imukupilla ulos, ja oonkin miettinyt, että jos olisin synnyttänyt joskus kivikaudella, niin siinä olisi kyllä kummankin henki varmaan mennyt. Sellaista touhua oli että huh.

Ja miksi ihmeessä mäkin halusin luomusynnytystä? Ei kai sillä nyt niin väliä ole miten se lapsi ulos tulee?

Toisaalta viime vauva-lehdessä oli juttu naisesta, joka vaatimalla vaati sektiota..tuli sitäkin juttua kyllä sadateltua miehelle :D

Yumna: Multa tulee varmaan rimanalitus noissa herkistymisasioissa.. Nimittäin, itkin jopa katsoessani leffaa "Kolmetoista ja risat". *häpeää* :D :D
 
Diipadaapa.  Aina jos sanon että nyt menee paremmin niin sitä tuntuisi seuraavan ei-niin-hyvä jakso.  Eli maitorasitus ei ensimmäisenä yönä joo hirveesti vaikuttanut (vauva oli niin poikki päivän koitoksesta) mutta sitä on nyt sitten podettu etupäässä allergisen unettomuuden muodossa.  (Välihuomautus: seuraava tekstipätkä on kopioitu suoraan toisesta kirjotuksestani, en jaksa muotoilla uusiksi, termi "tänään" tarkoittaa siis samaa kuin tämän viikon maanantai)  Monta päivää mennyt käytännössä putkeen valvoen.  Ruokatorvi ärtynyt pahan kerran ja kaikki syöminen on vain pahentanut oloa vaikka ainoa mikä rauhoittaa on rinta.  Iso huokaus.  Tänään sitten tyystin valvotun yön jälkeen varattiin aika yksityiselle ja saatiin VIHDOIN refluksi- ja allergialääkitys.  Josko se sitten purisi!   Ja nyt jäi ruokavaliosta myös naudanliha pois.  Vaan kunhan tuo tyttö paranisi!
Isoveli reppana nostatti kuumeen räkätaudin kaveriksi.  Räkätautia on kestänyt jo lievänä pitkään joten käytiin terkkarissa tarkistamassa korvat sun muut.  Eipä sieltä mitään löytynyt ja vilkkaan ympäriinsä juoksevan pojan kanssa palattiin kotiin.  Just olin antanu kuumelääkkeen pojalle ja ruvettiin puuron keittoon kun poika kouristaa.  Eipä siinä, neurologisen seurannassa kun ollaan niin ambulanssia soittelemaan ja ruisketta antamaan.  Poika oli ihan kanttuvei ja oksenteli kouristuksen jälkeen.  Läksivät sitten piipaa-autolla sairaalaan, poika pupuineen ja isi matkaan.  Sairaalassa sai uuden kohtauksen ja sinne nyt sitten jäi.  Eipä enää sitten jää diagnoosi ilmaan roikkumaan.  Näillä näkymin siis aloitetaan epilepsialääkitys.  Reppana :(

Ja sitten palataan tähän oikeaan päivään.  Eli vielä jää poika sairaalaan.  Teettävät siellä vielä kokeita jotka saa vasta huomenna, siksi joutuu siis vielä toisen vuorokauden olemaan osastolla.  Muuten voi hyvin.  Lähetään tytön kanssa käymään siellä vierailulla jahka tuo päikkäreiltään herää.  Ja tyttö siis...  Ihanan unettavan Ataraxin voimin nukkui viime yönä!  Heräsi vain kaksi kertaa!  En edes muista koska olis viimeksi menny näin hyvin yö!  Itekin sain siis kuutisen tuntia unta, saman verran kuin kolmen edellisen yön aikana YHTEENSÄ!  Tätä lisää!

Muihin aiheisiin...  Toi luomusynnytyshehkutus.  Kyllä se munkin sappeni kiehui!  Tottakai jokaisen oma asia synnyttääkö luomuna vai lääkittynä mutta tommonen retostelu ja muiden mollaaminen, ai että!  Ja tosiaan kukas siellä olikaan kommentoinut että yhden synnytyksen perusteella on hyvä tosiaan päteä.  Jokainen synnytys on erilainen joten ammattilaiseksi siinä ei tosissaan tule kuin kätilö, eikä hänkään luonnollisesti kivunsiedoltaan kun ei itse ole se pukertava osapuoli.  Noin, höyry lakkasi tulemasta korvista.

Mä itken myös yhdelle jos toiselle asialle nyt äitiydyttyäni.  Tuttua!

Ja niin.  Kuumeilu.  Tuli tosiaan tossa jonkun valvotun yön aikana tilitettyä sitäkin miehelle että kun oikeesti haluaisin sen kolmannen jota en tule saamaan.  Hän siihen sitten totesi että eihän hän ole sitä tuominnut, ollaan vaan kumpikin todettu että nyt tuntuisi alustavasti siltä että kahdessakin riittäisi hommaa ja arvioidaan tilannetta kunhan saadaan tyttö kuntoon ja nukkumaan.  Ihana <3  Toivoa siis on!
 
Voi ei Moon! Kuulostaa tosi ikävältä toi mitä oli tapahtunut. Koska poika pääsee sairaalasta? Miten tyttö nyt voi? Onko refluksilääke auttanut? Ja miten sä itse jaksat? Kyllä on vastoinkäymisiä sattunut teille :( Ymmärrän nyt entistä paremmin mitä tarkoitat, kun kerroit, että välillä teidän perhe-elämä on helvetillistä. En osaa oikein sanoa muuta kuin toivottaa jaksamista! Kyllä sun vauvakuume taitaa olla ihan totista totta, kun vielä kaiken tuon jälkeenkin haluat kolmannen :) Ja kiva kuulla, että miehesi ei ole ihan täysin torpannut ajatusta pikku kolmosesta!

Yumna: Mä olin silloin raskaana, kun ne Sydänääniä-jaksot pyöri telkassa. Päätin silloin etukäteen, etten katso sitä jaksoa, jossa se vauva oli kuollut. Mutta uteliaisuus voitti kuitenkin. Mä rupeen muuten itkemään siitäkin, jos näen sellaisen tickerin, jossa lukee  ...since we said good bye. Hei tää itkemisaihe onkin hauska :) Näitä syitä näköjään löytyy aika paljon, kun oikein rupee miettimään. Mua itkettää usein myös se Laura Närhen Tämä on totta -biisi (en oo varma onko toi sen nimi), koska kuulin sen kerran, kun istuin autossa matkalla Mehiläiseen kuulemaan keskenmenotuomiota. Mulla oli ollut aikaisemmin neuvolalääkärin tarkastus ja kun tytön sydänääniä ei oltu saatu kuulumaan (siis viikkoja oli vasta 11), niin paniikkihan siinä iski. Onneksi mitään hätää ei loppujen lopuksi ollut. Neiti heilui erittäin virkeänä ultran monitorilla, mutta ne biisin sanat vaan kolahti silloin niin kovaa, kun olin jo ihan varma, että kesken on mennyt.

Oli muuten aika kiehauttava juttu tänäänkin etusivulla. Ja taas yksi pillittämisen aihe meikäläiselle. Nimittäin se, jossa haukuttiin korviketta einesruuaksi. Vihlaisi oikein kipeästi kyllä, vaikka olenkin tämän imetyspettymyksen jo hyväksynyt enkä pidä itseäni yhtään huonompana äitinä kuin niitä, jotka imettävät. Kai se oli taas muistutus siitä, mitä mä olisin niin kovasti toivonut ja mikä ei sitten toteutunut. Ja kuinka pahalta se silloin tuntui kaikkien babybluesien ja muiden hormonihässäköiden keskellä. Mutta niinhän se kai on, että ihmiset, joilla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, ovat niitä kovimpia arvostelijoita. Niin kuin tuon luomusynnytyksenkin kanssa. Mä oon kaiken pillittämisen lisäksi tässä äitiydessä huomannut senkin, etten ajattele enää niin mustavalkoisesti kuin ennen. Kyllähän tämä aika paljon nöyremmäksi tekee ainakin mut.
 
Voi Moon, kuulostaapa rankalta :( voi poika reppanaa! Toivottavasti epilepsialääkkeistä on apua. Ja ihana että ootte saanut tytön kanssa nyt nukuttua sentäs paremmin :)

Margeliini: Pöh pöh pöh. Ei pitäisi antaa tuollaisten juttujen vaikuttaa, vaikka helpommin sanottu kuin tehty! Totta kai jokainen äiti haluaa parasta lapselleen, mutta jos imetys tökkii niin se tökkii. Hyvä että imetyksen hyviä puolia korostetaan, että kukaan ei vain jää tiedottomaksi asiasta.. Mutta typerää verrata korviketta einesruokiin :( Pitäisikö lapsen antaa sitten nähdä nälkää, jos maitoa ei tule? Nih! emoticon Alkoi oikein ärsyttää sun puolesta! emoticon
 
Voi voi, kylläpäs Moonin perheelle on ehtinyt sattua ja tapahtua! Toivottavasti lääkkeet auttavat niin tytön refluksiin kuin pojan epilepsiaankin. Eikös nuo lapsuusiän epilepsiat ole usein sellaisia, että paranevat iän myötä? Vai muistelenko ihan omiani... Varmasti on paljon jaksamista teidän arjessa tällä hetkellä, ei voi muuta toivottaa kuin VOIMIA! 

Juu ja Margeliini, minäkin vähän pyörittelin silmiäni tuolle imetysjutulle. Tosin sehän oli vaan jostakin yksittäisistä nettikeskusteluista koottu juttu, ei edes minkään asiantuntijan kirjoittama. Mutta varmasti kääntää kyllä veistä haavassa jos olisi halunnut imettää ja joku sanoo, että korvike on einesruokaa. Kuten sanoit, taas näitä hyvähän se on puhua kun itsellä imetys on onnistunut-juttuja! Itse en oikeesti ymmärrä miksi äideillä on niin hillitön tarve todistella toisille paremmuuttaan ja kritisoida toisten valintoja??? Ihmeellistä hommaa... 
 
Noista itku-märsy-kohtauksista vielä. Mullahan on tapana aina jos en saa unta, niin alkaa miettimään kaikkia itkettäviä asioita ja nyyhkytellä itseni uneen... Tai siis useimmitenhan se uni ei sen jälkeen ainakaan tuu ja on pakko lopulta lukea kirjaa tai tehdä ristikoita että unohtaisi ne ajatukset. Ja näistä suruajatuksista kaikkein yleisin ja useimmiten mieleen tuleva on mun siskon vauvan kuolema. Hänen eka vauvansa siis menehtyi synnytyksessä nelisen vuotta sitten ja sen muistelu saa mut kyyneliin edelleen melkein joka ikinen kerta. Käyn vieläkin läpi sitä puhelua, vierailua sairaalassa siskoni luona, kuolleen vauvan luona vierailua, hautajaisia, sitä keltaista neulottua kesken jäänyttä töppöstä joka piti laittaa kaappiin ennen siskoni kotiutumista... Sen muistelusta pääsen sitten aina tietenkin kätevästi siihen kuviteltuun tilanteeseen, että omalle tytölle tapahtuu jotain. Tuntuu, että KUOLISIN jos niin kävis. 

No jos jotain iloisempaa juttua, niin mulla oli taas tänään diabeteslääkäri ja olen onnistunut saamaan sokerit sellaiseen tasapainoon, että sain nyt lähetteen Naistenklinikalle raskaudensuunnittelua varten! Oon niin iloinen! Ja nyt voidaan sitten ihan reilusti alkaa yrittelemään uutta vauvelia. Voi kun tärppäisi pian! :-) Tämänhetkistä oloani en oo vielä mitenkään erityisemmin "kuulostellut" raskauden kannalta ja yritänkin välttää sitä viimeiseen saakka. Kyllä se jännitys kuitenkin iskee siellä kuun lopussa kun menkkojen pitäisi alkaa. Yritetään nyt vielä elellä ihan coolisti ja olla suuremmin ajattelematta asiaa. 
 
Heippa naiset!

En olekkaan ehtinyt kirjoitteleen vaikka niin oli tarkoitus, mutta nyt yritän ennenkuin uni vie voiton. :)

Moon: Kylläpäs teillä on sattunut monta ikävää asiaa samaan perheeseen. Toivottavasti poika voi jo paremmin ja toivottavasti se hyvin nukuttu yö on saanut monta samanmoista lisää. Ja komppaan kyllä Margeliiniä siinä että sinulla totisesti on kova vauvakuume kun vielä kaiken tuonkin jälkeen haluat kolmosen. Hirmuisesti tsemppiä ja jaksamista arkeen!

Yumna: Kamala juttu, mitä siskollesi on tapahtunut. Raskausaikan pelkäsin vastaavaa koko ajan ja minulla oli kamala pakkomielle lukea kaikki kohtukuolema, kätkytkuolema yms. jutut. Saanko kysyä, että onko siskosi kuitenkin saanut myöhemmin uuden vauvan, kun sellaisen käsityksen sain tekstistäsi? Onnea muuten hyvistä sokerituloksista ja nyt sitten pääset todenteolla vauvanteko puuhiin. :)

Tuota luomusynnytys juttua en edes lukenut kun pelkkä otsikko alkoi ärsyttää mutta eipä tuo einesruokajuttukaan kovin kiva ollut. Meillä imetys onnistui mutta 3 viikkoa taistelin sen kanssa tosissaan ja olin luovuttaa monta monituista kertaa. Imetys ei todellakaan ole vain tahdon asia ja sen epäonnistumiseen/onnistumiseen vaikuttaa niin moni asia mihin itse ei voi edes vaikuttaa. Kenenkään ei todellakaan saa tuomita äitejä jotka imettää tai syöttää korviketta. Se ei tee hyvää äitiä kenestäkään, että imettää vaan siihen vaikuttaa kyllä ihan muut asiat. Huh, kylläpäs tämä on aihe joka saa aina karvat nousemaan pystöön!

Itkuherkkyys: Täälläkin yksi itkupilli. Ennen raskautta herkistyin todella harvoin, mutta nykyään itkuun riittää pelkkä kauniiden ja rohkeiden katselu. En kestä nähdä itkeviä ihmisiä (ja kaunareissahan niitä piisaa.. heh) kun itku tulee itsellekin. Minulla on jokin ihmeellinen tapa lukea lehden kuolinilmoituksia, varsinkin nuorempien ilmoituksia ja sekös jos mikä saa itkun silmään. 

Vauvakuumeesta: Täällä se on noussut ihan hirmuisiin lukemiin viime aikoina. Pongailen joka puolella raskausvatsoja ja saan itseni kiinni haaveilemasta myös ihanasta pallomahasta. Olen myös miettinyt, että poika alkaisi olla jo sen ikäinen että vauvan ja pojan kanssa alkaisi jo pärjäillä jne. Mutta kun ei ihan vielä voi, pakko ainakin sen puoli vuotta vielä jaksaa odotella ennenkuin uskalletaan alkaa yrittämään! voih!

 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top