Kuumeilua, kun ei yritystä näy

Ok. Toivotaan, että olis jotain muuta kuin kohdunulkoinen. Mutta hyvä, jos pystyt edelleen olemaan rauhassa asian suhteen. Jäitkö muuten jo kiinni raskaudesta?

Meillä nyt sitten taas mentiin ilman kumia yks päivä. Mä en tajua tuon miehen ajatusmaailmaa välillä. Vielä ei halua toista lasta, mutta taas näin :O En jaksa enää joka kerta selostaa sitä: "Kai sä nyt sitten ymmärrät, että voin tulla raskaaksi..." Kai se sen sitten tajuaa, jos niin käy. Mutta miehen iloksi ja mun suruksi ovulaatio antaa odottaa itseään :( Yritin nyt tässä kierrossa selvittää johtuuko ne mun munasarjan kipuilut itse ovulaatiosta vai onko ne jotain munarakkulan kasvukipuja. Ostin oikein digitestin, jolla oon yrittänyt bongailla ovista, mutta ei kuulu eikä näy :( Kierron puolivälin yli jo menty eikä hymynaamaa vieläkään ilmesty, vaikka taas on vasen munasarja nippaillut ja muutkin ovisoireet on. Mietin jo tänään, että onko se testi jotenkin viallinen vai enkö mä tässä kuussa ovuloi vai onko ne oireet juurikin jotain ennakoivia oireita. No mutta anyway, ne siittiöt ei kyllä säily siihen asti, että se ovis tapahtuu (jos tapahtuu). Ärsyttävää! Tuskin tälläisiä tilaisuuksia kovin usein tulee...
 
manque, toivottavasti tosiaan ei ole mitään kohdunulkoista siellä ja kaikki on hyvin!

Ja sitten vetäydyn omaan napaani taas ja ehkä tässä ketjussa viimeisen kerran.  Nyt nimittäin alkas todellakin näyttää siltä että meidän perheessä on lapsiluku täynnä.  Näin siis tämänpäiväisen ns. tyhjentävän keskustelun jälkeen.  Olin taas ehtinyt kuvitella jos vaikka mitä kun mies meinas muutaman kerran lipsauttaa jotain tyyliin "seuraavalla kerralla tiedetään jo siinä-ja-siinä-vaiheessa..."  No niin, tänään sitten käytiin jälleen kerran sama keskustelu kuin niin monta kertaa aikaisemminkin, sillä erotuksella että nyt se vietiin loppuun saakka.  Eli isäntä ei ole valmis perheenlisäykseen.  "En minä sillä sano etteikö sitten EHKÄ joskus muutaman vuoden päästä"  JUST JOO. 

Mulle on ollut hirveän tärkeetä ensinnäkin selvittää oma pääni että johtuuko kuumeilu vain synnytyksen jälkeisistä hormoneista.  Nyt kun on selvinnyt että ei niin tuntuu vielä pahemmalta ettei kolmatta saa kun oikeesti sen lapsen itsensä takia haluaisi (nää aurinkoiset ihanat siunaantuneet kaksi rakasta saa vain miettimään miten täyttä onni olis jos vielä yhden saisi).  Ja en tahdo todellakaan elätellä mitään toiveita tässä pahimmillaan vuosikausia!  Vaadin siis miestä kakaisemaan vihdoinkin ulos sen mitä mieltä OIKEESTI on.  Ja "nyt just tuntuu siltä että ei mutta eihän sitä tiedä jos mahdollisesti joskus..."  Eli ei siis enää vauvoja meidän perheeseen.  Mulla kuitenkin alkaa jo ikäkin tulla vastaan...  Lisäksi haluaisin ehdottomasti kaikki muksut samaan syssyyn joten it's now or never.

Kävin tossa ihan kiukuspäissäni läpi kaikki jäljelle jääneet vauvanvaatteet.  Aluksi kiukuspäissäni heitin jo kaikki uffin pusseihin mutta sitten itkettyäni muutaman tunnin haalin niistä talteen vielä puolet.  Enempään en just nyt pysty.

ja niin, en kestä tällä hetkellä lukea toisten kuumeiluja joten omanapaisesti katoan nyt nuolemaan haavojani.  Voi olla että jo viikon päästä olen kuikkimassa että mitä teille kuuluu mutta nyt just menen kokoamaan särkyneen sydämeni palasia.
 
Voi Moon, mä ymmärrän kyllä ihan hyvin, ettet just nyt halua lukea toisten kuumeiluja :( Oon itsekin vähän pitänyt taukoa tältä palstalta, kun tuntuu, että yks jos toinenkin täällä raskautuu ja vaikka oonkin heidän puolestaan iloinen, niin silti harmittaa, etten itse ole samassa tilanteessa. Itsekäs oon ainakin sen verran. Mun mielestä sun suhtautuminen kuulostaa ihan fiksulta ja realistiselta. Vaikka mies sanois, että ehkä sitten joskus, niin varmaan parempi tehdä se surutyö kuin oikeasti jäädä elättelemään toiveita jopa vuosiks. Ehkä on kuitenkin vaan ehkä ja voi tulevaisuudessa olla myös selkeä ei. Paljon voimia sulle!

Mä bongasin sen ovishormonin sitten viimeiselllä testillä (joka oli 12. testi) kp 18 eli paljon yli puolenvälin kiertoa. Edellisenä päivänä oli heiluteltu peittoja. Ei mitään käsitystä koska se ovis sitten oli... Mutta mun tuurilla tietysti sen verran myöhään, ettei tässä kai mistään pikku joulutontusta voi haaveilla :( Jotenkin tullut sellainen fiilis, kun tässä näitä lipsahduksia on ollut (enkä ole raskaaksi tullut), että meillä se ajoitus varmaan on aika tärkeä. Menkkoja odotellessa.. Eikä mitään hajua, koska niitä vois edes odottaa alkavaksi.
 
Hei kaikki ja sori kun oon ihan laiminlyönyt tätä keskustelua. Meidän lokakuisten odottajien ryhmä vaan siirtyi tonne Facen puolelle oikeestaan kokonaisuudessaan, joten on sit tullut huomattavasti vähemmän täällä Vau:ssa vierailtua. Oon minä kyllä täällä taustalla käynyt välillä lueskelemassa, mut ei oo vaan oikein keskittymiskyky riittänyt kommentoimaan kaikkia juttuja :-)

Tosiaan, täällä alkaa jo eka kolmannes olla hyvin takanapäin ja olokin sen mukainen (siis parempi). Väsymys on vähän helpottanut, ei mulla oikeestaan pahoinvointia edes ollut taaskaan. 

Monella on toden totta täälläkin sit loppujen lopuksi kuumeilut intoutuneet yrittämisen puolelle ja tärpännytkin hyvin pian! Onnea vaan kaikille, ketä en oo kerinnyt vielä onnittelemaan. Ja pahoittelut Moonille ja Margeliinille teidän tilanteista. Ymmärrän kyllä, että voi olla vaikea sietää toisten kuumeiluja tai saati sitten raskaushehkutuksia kun itse on tuossa tilanteessa :-( 
 
Kiva kuulla Yumna, että sun väsymys helpottaa! :) Ja mun puolesta saat hehkuttaa raskauttasi täälläkin, onhan se ihana asia. Mä yritän olla kateutumatta liikaa, koska tosiasia kuitenkin on, ettei se oo multa mitään pois, jos joku muu on raskaana. Lähinnä harmittaa, ettei mies halua vielä yrittää sitä toista ja sitten sattuukin näitä lipsahduksia, mutta niistä ei seuraa raskautta, niin kuin ei tälläkään kertaa :( Kyllähän mies mua lohdutteli, kun näki miten paha mieli mulle tuli menkoista, mutta enpä mä osannut valitettavasti ottaa sitä asiallisesti, vaan täräytin heti takas, että ethän sä edes sitä toista halunnut. No, ehkä sitten joskus tärppää...

Nyt on taas jo parempi mieli, kun tyttö on viimeisen kuukauden aikana oppinut niin paljon uusia juttuja, joita on kiva seurata :) Ja olenhan mä tietysti kiitollinen tuosta yhdestäkin lapsesta. Kotona oleminen rupee vaan vähän kyllästyttään :( Haluisin takas työelämään, mutta en haluisi viedä tyttöä hoitoon. Oonkin miettinyt, jos saisin jotain ilta/viikonloppuhommia jostain. En tosin omalta alaltani halua ;)
 
Moonin tilanteesta olen hyvin pahoillani, ikävää joutua luopumaan haaveista.

Ja Margeliini, harmi ettei vahinko taaskaan tuottanut tulosta. Niin toivon että miehesi alkaisi lämmetä ajatukselle, tai edes että antaisi vahinkoja sattua jatkossakin.
Meillä myös poika on nyt ottanut ison harppauksen kehityksessä, ja lähtenyt kävelyn kautta juoksemaan. Poika juoksee pitkin kämppää innoissaan, ja ulkona koittaa saada juosten lintuja kiinni. Otsa on aika karun näköinen kuhmuista ja kolhuista, sillä tasapaino ei ole vielä ihan parhaimmillaan. Kuitenkin ihana seurailla toisen riemua uudesta taidosta. Kielellistä kehitystä sen sijaan ei ole havaittavissa, saa nähdä kuinka myöhään alkaa vasta sanoja tulla.

Itse olen edelleen hyvinkin raskaana, ja kaikki vaikuttaa olevan juuri kuten pitää. Onnen tunteen joudun kuitenkin pitämään aika pitkälti sisälläni.
Kaksi hyvää ystävääni haaveilevat esikoisesta ja ovat jo jonkin aikaa yrittäneet hoitojen avulla saada lasta alulle. Olen aina kuunnellut heidän tuntojaan jokaisella kerralla kun olemme nähneet, ja he ovat kertoneet että on hienoa kun jaksan kuunnella ja tukea. Tuntui reilulta kertoa heille uudesta raskaudesta jo varhaisessa vaiheessa, vaikka tiesinkin sen tekevän kipeää. En ole hehkuttanut raskauttani, ja olen edelleen yrittänyt kuunnella ja olla tukena. Sanani eivät vain ole enää tervetulleita, mutta hiljaa olokaan ei kelpaa. Nyt olenkin yhtäkkiä paha ihminen, ja saan lähinnä katkeria ja jopa ilkeitä kommentteja osakseni. Tavallaan ymmärrän heidän reaktionsa, mutta en mielestäni kaikkea kuraa ansaitse.

Karu totuus on, että elämä on välillä niin epäreilua.
 
Voi ei! Ikävä kuulla, että sun ystävät ovat nyt sulle vihaisia :( Elämä tosiaan on epäreilua aina silloin tällöin. Eikä nuokaan asiat ole niin yksinkertaisia. Mä ymmärrän myös, että sun ystävät reagoivat tuolla tavalla. Ovat varmaan ehtineet jo katkeroitua jonkin verran siitä, ettei sitä omaa lapsukaista kuulu hoidoista huolimatta. Mun mielestä on hyvä, että kerroit heti raskaudestas, koska kuitenkin se jossain vaiheessa olis tullut ilmi eikä välttämättä olis ollut yhtään helpompi asia kuulla. Se nyt on tietenkin sanomattakin selvää, ettei raskautta kannata hehkuttaa niille kyseisille ystäville. On väärin, että sun niskaan kaadetaan nyt lokaa. Toivottavasti jaksat ymmärtää näitä ystäviä, koska sitten kun he lopulta saavat sen kauan toivotun lapsen, heitä todennäköisesti alkaa kaduttaa oma käytös ja silloin myös kokeneemman ystävän tuki on kallisarvoista. Mutta kyllä mun mielestä ystävillekin voi sanoa asiallisesti, että käyttäytyvät epäreilusti, jos siltä tuntuu. Voimia! Mä lupaan, etten katkeroidu :)

Oon miettinyt josko uskaltaisin kysyä taas mieheltä, että voitaisko me tässä kierrossa yrittää. Pelkään vaan, että petyn taas. Viimeksi sanoi, että katotaan sitten syksyllä mikä on tilanne, että haluaisi nyt nauttia kesästä, kun se meni vähän ohi viimeksi, kun oli niin hankalaa aluksi tytön kanssa, kun piti stressata, kun paino heitteli ja sitten kärsi niistä kamalista ilmavaivoista pari kuukautta, eikä viitsitty lähteä oikein mihinkään huudattamaan neitiä. Oli helpompi olla kotona. Ja nyt jos tulisin raskaaksi ja mulle tulis taas kauhee pahoinvointi, niin siinä se kesä taas menis. Olin vähän tyrmistynyt. En kai mäkään sitä pahoinvointia toivo, mutta en ymmärrä tollasta jossitteluakaan, koska yhtä hyvinhän voi käydä niin, ettei mitään pahoinvointia tule. Kai se vaan pelkää, ettei pääsis omiin harrastuksiinsa, kun joutuis hoitamaan tyttöä ja mua...
 
Jos olisin ystävieni tilanteessa, kävisin varmasti läpi ihan samoja ajatuksia kuin hekin. Ehkä kuitenkin osan kommenteista pitäisin vain sisälläni.
Eilisen tapaamisen jälkeen päätin ottaa vähän etäisyyttä. Sain kuulla kuinka en välitä lapsistani samalla tavalla, kuin he välittäisivät omistaan. Heille lapsi olisi se maailman tärkein, jota he rakastaisivat ja varjelisivat yli kaiken. Minulle tämä lapsen tulo on sen sijaan aika yhdentekevää verrattuna heihin. Perustelut näille väitteille löytyivät ainoastaan siitä, että otin kupin kahvia lounaan päätteeksi. Kahvihan voi mahdollisesti altistaa keskenmenoille, joten enhän minä voi tulevasta lapsestani välittää.
Meni jutut vähän liian pitkälle ja ilmoitin vain rauhallisesti, että pieni tauko näkemisessä voisi tehdä hyvää. Alkaa olla sen verran raskasta jo kaikille osapuolille nuo tapaamiset.

Toivon todellakin, että heillä mahdollisimman pian tärppäisi! Eiköhän tilanne viimeistään silloin helpotu.

Margeliini, täälläkin on tuollainen jossittelija-mies. Raskaaksi tulon jälkeen jos-sana vaihtui "nyt varmaan käy niin koska olet raskaana" muotoon. Ja nuo asiat olivat vain niitä negatiivisia asioita. Alkuun itse asiassa tuntui, ettei mies nähnyt missään mitään positiivista (paitsi raskaustestissä). Nyt onneksi alkaa olla jo sopeutunut ja innostunutkin toisen lapsen tulosta. Luulen, että olisin aika kauan joutunut odottamaan sitä, että mies itse alkaa ehdottaa toista lasta. Myönsihän tuo myös, ettei uskonut tärpin käyvän vaikka "vahinkoja" sattuikin.
En oikein tiedä mitä edes ajan takaa, kunhan kirjoittelen. Toivon vain että tilanne kehittyy teillä eteenpäin ja mies alkaa lämmetä ajatukselle toisesta lapsesta!
 
Aika varmaan auttaa parhaiten tuohon tilanteeseen, joka sulla manque on ystävies kanssa. Tai tässä tapauksessa aikalisä. Ihan hölmöä väittää, että sä et välitä lapsistasi yhtä paljon kuin he välittäisivät. Ei sitä voi verrata mun mielestä, vaikka lasta olisikin joutunut yrittämään pitkän aikaa. Jokainen äiti/isä rakastaa lastaan omalla tavallaan eikä siihen ole muilla vanhemmilla varaa mennä sanomaan mitään. Ja ihminen, jolla ei edes ole lasta ei voi tietää etukäteen kuinka juuri hän sitä lastaan rakastaisi. Mä kuvittelin kans kaikenlaista siitä minkälainen äiti olisin, kun mulla sitä yksinäistä kuumeiluaikaa oli useampi vuosi ja aikaa rakentaa pilvilinnoja. Ja kappas! En olekaan täydellinen äiti. Olenkin vähän erilainen kuin kuvittelin, mutta ihan riittävän hyvä äiti silti :) Pahimpia arvostelijoita ovat ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta.

Omaa: Harmittaa, kun mun kuukautiskierrot on nyt ruvenneet menemään miten sattuu :( Saattaa olla tosi lyhyitä (24 pv) tai pitkiä (35 pv) ja ovikset on välillä keskellä ja välillä ihan lopussa ja nytkin alkoi ovisnippailut jo kp 7 melkein heti menkkojen jälkeen :( Ja ennen on kroppa toiminut melkein kellontarkasti... Vähän huolettaa miten tää vaikuttaa raskaaksi tulemiseen. Sanoin siitä miehellekin, mutta eipä sillä mitään vaikutusta ollut :( Meidän keskustelu jäi vaan roikkumaan taas eikä mihinkän lopputulokseen tultu. Toisaalta olis kuulemma kiva saada toinen lapsi pian ja toisaalta ei. Ehkäisyä ei olla käytetty, mutta oireista huolimatta mulla ei nyt mitään ovista ole. Oon tikuttanut taas ja ainakin sen havainnon tehnyt, että mulla nää oireilut alkaa jo REILUSTI ennen sitä itse ovista. Ei kai auta muuta kuin toivoa sitä lipsahdusta taas otolliseen aikaan. Hieman helpottaa se, kun muistin, että meidän neiti on tod.näk. saanut alkunsa siten, että peittoja on heilutettu pari päivää ennen ovista, joten kai ne siimahännät ainakin sen aikaa pysyy elossa. Kaikesta mäkin lohdutusta revin! Ihan naurattaa itseäkin nää mun ajatukset ja laskelmat ;D
 

Vieläkö tällä palstalla on elämää?

Täällä olis yksi kuumeilija, jolla yrittämistä ei vielä näy.. Kroonista vauvakuumetta on ollut jo vuosien ajan, ihan suhteemme alkuajoista. Viime kesänä kertaalleen jätettiin jo ehkäisy pois muutamaksi kuukaudeksi. Miksikään yrittämiseksi sitä ei kyllä voinut kutsua, ihan vaan kokeiltiin josko tärppäis. No, kuten arvata saattaa, ei tärpännyt ja sitten syksyllä aloitinkin pillerit uudelleen. Tämä siitä syystä että päätettiin kuitenkin ensin tanssia meidän häitä ja odottaa että työtilanne vakiintuu jne.. Ollaan kyllä kumpikin vakituisessa työpaikassa, mutta vähän tuulisella alalla, jossa mikään ei ole koskaan varmaa. 

Kuume ei ole kuitenkaan helpottanut tippakaan pillereiden jatkamisen jälkeen. Päinvastoin!  ”Lupaa” ei vaan ole vieläkään irronnut, aikaisintaan syksyllä kuulemma...  Mitään kiirettä ei iän puolesta ole, mutta tuntuu ettei millään jaksaisi odottaa,  vaikka tiedän kyllä itsekin että parempi vasta sitten.  Onneksi mies on vähän viisaampi ja kiskoo meikäläistä välillä maan pinnalle kun haluaisin kaiken ihan just nyt heti.


 
Hei vaan ihanaiset!

Antakaa anteeksi katoamistemppuni! Työt vei mut vaan niin mennessään, etten ole ehtinyt mitään muuta oikeastaan tehdäkään päiväsaikaan. Illalla meidän herra Apina on pitänyt huolen siitä, että omaa aikaa ei vaan ole ollut. Rankkaa ja raivostuttavaa, mutta siltikin sitä haaveilee kyllä siitä toisesta ;)

Moonin tilanteen viimeisen käänteen luin tän sivun ylälaidasta - sen enempää en ehtinyt sivuja taaksepäin nyt edes surffata. Olen kovin pahoillani, että joudut ilmeisesti kuoppaamaan kokonaan ajatuksesi kolmannesta vauvasta... :'(

Ja manque oot joutunut aivan totaalisen kurjaan tilanteeseen myös! Pitäähän sun saada nauttia omasta raskaudesta, ei ole lapsettomuushoidoissa ravaavat ystävät oikeutettuja sua noin kohtelemaan :( Sympatiat sullekin siis! Koita malttaa antaa tilanteelle rauha laskeutua, ehkäpä saat ystäviesi suunnalta pahoittelut tylystä käytöksestään.

Margeliinin tuskaa en ehtinyt juurikaan lukea, mutta ilmeisesti siellä se kuumeilu on hyvinkin vahvaa? Sama täällä! Aivan kamalaa, kun sydän haluis, mutta sitten ei kuitenkaan - ellei sitten ihan salaa vahingossa. Mä oon yrittänyt olla päästämättä tätä kuumeilua yritykseksi saakka, koska tilanne on edelleen se sama - yhdyntäkivut on liian voimakkaita, että sitä voisi yrittää kuin kerran kuussa, eikä meillä tunnu olevan edes aikaa sellaiselle tällä hetkellä. Meidän parisuhteessa ei just nyt oo taas tippaakaan romantiikkaa, hyvä jos yhden pusun päivässä saa... mutta näillä mennään. Keskitän tarmoni sitten johonkin muuhun! (Ja mukamas yritän olla päätymättä ihailemaan kaikkia ihania tyttövauvanvaatteita.... mä olen siis selkeästi paitsi haluamassa vauvaa, niin haluan sen tyttövauvan :D)

Palaan taas, toivottavasti pian! Ja yritän päästä kärryille teidän kuulumisista! Sylintäydeltä onnea kuitenkin kaikille mun poissaoloni aikaan raskautuneille tai yrittämään päätyneille! <3
 
Hei tännekkin =) Mä olen 26-vuotias "ikiteini " harrastan konsertteja , hetki sitten olin varma etten ikinä halua lapsia. Vauvakuume kuitenkin tuli ensin miehelle ja nyt kun minä alan syttyä hänellä hiipuu tai ainakin seksielämä on tehnyt niin. Olen viimeisen 4kk toivonut ja rukoillut "nämä ovat viimeiset menkat" , mutta ei aina ne tulevat. Kierrän lempiartistini konsertteja ympäri suomen , niillä reissuilla tämä kuume katosi ennen , ei enää.

 Nyt mietin miten harrastukseni käy kun vauva tulee jne.. Yhteistä taivalta takana 12v , ehkäisy jätetty jo vuosia sitten miehen mukaan harrastamme "taitolaji " seksiä
Onko täällä muita "rokkimammoja" tai muutoin kohtalotovereita? Nytkö mä jo mokasin , silloinko se olisi pitänyt kun mies kuumeili
 
Jippiina ja butterfly85 tervetuloa! Toivottavasti saatte keskustelua aikaiseksi, kun tämä ketju on hiljentynyt aika lailla.

SannaKoo: En huomannutkaan heti, että olit täällä käynyt, kun kiirettä on mullakin ollut ja se minkä täällä vaussa pyörin, niin pyörin aika lailla tuolla Toista vauvaa kuumeillen -ketjussa. Meillä siis mies vihdoinkin näytti vihreetä valoa kakkosen yritykselle :) kun pari kertaa taas ollaan oltu ilman ehkäisyä ja viime kierrossa mulla ilmeisesti oli kemiallinen raskaus :( Olin niin kovin pettynyt ettei sitten sitä toista vauvaa vielä olekaan tulossa ja niin kai oli mieskin. Mutta nyt rupeen pääsemään pettymyksestä yli ja kuume on kyllä hyvin korkealla! :) Toivottavasti tärppää pian! Luulis kyllä, että jossain vaiheessa teilläkin tärppää, jos kuitenkaan ehkäisyä ei ole käytössä. Vaikkakin sitten vaan kerran kuuakudessa peittoa heiluttaisitte ;) Koita nyt jaksaa sitä hektistä työelämää. Vaikka en kyllä tiedä onko sun työelämäs hektistä, mutta tähän kotoiluun verrattuna kaikki muu tuntuu nii hektiseltä. Miten sitä jaksaa sitten joskus palata töihin? Kun oon jo nyt ihan puhki, kun ollaan ulkoiltu niin paljon.
 
Moikka! Vanha tunnukseni ei enään jostain syystä kirjautunut tänne ja en saanut aikaiseksi uutta tehdä yms. Nyt on uusi tunnus ja samoin uusi Nimimerkki. Eli EAdele täällä. Voitte nimestäkin arvata että olen siirtynyt jo joulukuun 2012 ODOTTAJIIN! Voi Onnen määrää. Oon haljeta kun vihdoin saan toisen vauvan. Eli syksyllä kun palsta perustettiin  niin kirjoittelin kovasta kuumeesta täällä mm. Sannakoon,Margeliinin ja Miramarian kanssa. Miehen sain ylipuhuttua vauvanteko hommiin tammikuussa kun ehkäisyresepti oli lopussa ja ilmoitin että uutta en millään haluaisi hakea. Asia puhuttiin ja epämääräisten ja pitkien kiertojeni takia ehdimme vain 2 kertaa yrittää kun tein kierron kolmannen testin kp43 hhtikuussa ja olin pökertyä kun näin kaksi viivaa. Toivotaan että te muutkin pääsette kuumeilusta, yrittäjiin ja vihdoin odottajiin kun sen aika on! Ihanaa kevättä teille kaikille ihanille naisille <3 Ja teille jotka jo saatte juhlistaa ihaninta juhlaa sunnuntaina niin onnea ja nauttikaa teidän päivästä <3 
 
Hei!

Täällä on eräs vauvelikuumeilija. Vauvaa halunnu jo 16-kesäisestä, mutta ei sopivaa kohtaa ole tullut vieläkään. Ikää +20 (päälle parikymppinen siis) ja ettinyt olen tietoa vaikka millä mitalla. Valeraskaus päälläkin. Ei tosin ole vielä täysin varmaa, onko valeraskaus. Jos ei onnista nyt, niin sitten myöhemmin. Pitäis käydä koulu loppuun (toista ammattia opiskelen) ja olla töissäkin jonkin aikaa (työkokemusta ois kiva hankkia). Onneksi sentää on ihana mies ja papukaija (hoitaa vauvan homman vielä toistaiseksi).

Tsemppiä kaikille kuumeilijoille. Toivottavasti teillä vielä tulee se 'oikea' hetki. Toivottavasti minullakin 1-2 vuoden päästä viimestään. Halkeen muuten tästä kuumeesta tai teen jotain tyhmää (hankkiudun tahallaan raskaaksi).

*haleja* emoticon
 
Täällä myös yksi kuumeilija lisää :)

Päästiin tuossa jo yrittämisasteelle, kun mies sitten pyörsi päätöksensä koska olin itse välillä epävarma siitä, että onko minusta sittenkään äidiksi. Ykis tärppikin oli viime vuoden lopulla joka päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon...
Eli vuoden päivät saatetaan odottaa seuraavaa lupaa :/
Mutta ehkä ihan hyvä näin, tarkoituksena on käydä koulu loppuun ja päästä kiinni työelämään, että on sitten vähän "helpompi" tulevaisuus edessä :) .
Tarkoituksenani oli myös avata säästötili vauvahankinnoille, että saa sellaiset vaunut kuin haluaa, pinnasängyn, hoitopöydän yms isot tarvikkeet :) Onko muilla ajatuksena säästellä?

Ironisen tilanteesta tekee se, että mies oli meistä se joka enemmän halusi lasta ja nyt asia on kääntynyt päälaelleen. Olemme molemmat siinä 25tienoilla, lisäksi perhettä täydentää nuori ja energinen koira. 

Nyt sitten vain kuumeillaan :) 
 
joulukuinen ihanaa kuulla susta! Ja hirveesti onnea raskaudesta :) Teillä tärppäs pian. Meillä on tällä hetkellä pupuilukausi päällä ja toivottavasti täälläkin tärppäis mahdollisimman pian. Kyllä tää kuume kasvaa koko ajan, varsinkin nyt kun on yrittämisen makuun päästy ;) Meinaa vaan toi pikku neiti vähän vaikeuttaa pupuilua, kun nukkuu enää yhdet päikkärit ja yöllä saa sitten varoa, ettei herätetä häntä :D
 
Tännehän sikiää uusia naamoja, ainakin kirjoittelijoiden osalta, mutta ilmeisesti piakkoin myös pikkunassujen suhteen! Margeliini, toivotan mitä suurempia onnentuulahduksia sinne suuntaan, toivottavasti pianpianpian sitten saapi pikkusisarus alkunsa!

Meillä oli taas hieman haastava hetki tuossa torstaina... tehtiin perusteellisempaa siivousta, ja mä siinä jo lähes itku kurkussa pakkailin vain hyllynpäälle nostetut vauvalelut laatikkoon. Pohdin, että ottaisinko kuvat ja laittaisin vaan myyntiin. Lopulta mies tuli ihmettelemään mun puuhia ja kysyi, että mitäs niillä meinasin tehdä. Kyyneleet poskilla sain soperrettua, että pohdin vain, että uskaltaako niitä vielä säästää. Vauvankaipuu olisi kova, mutta se tekopuuha sattuu niin kovin, eikä edes näytä yhteistä aikaa siihen löytyvän, joten... kuivasin kyyneleet ja sovittiin, että viedään lelut nyt mökille, koska siellä on tilaa niitä säilytellä. Jotenkin turhan paljon nyt viime viikkoina tämä aihe pyörinyt mielessä. Perjantaina oli Joonan varhaiskasvatussuunnitelmapalaveri päiväkodilla, siellä kun Joonan omahoitaja tokaisi iloisesti Joonan olevan ihan isovelimatskua, että uutta vauvaa vaan suunnittelemaan, niin meinasi itku tulla. Toisaalta sitä pohtii, että saanko mä edes tuntea näin, koska kuitenkaan ei oo sillain oikeesti lapsettomuudesta kyse, vaan jos oikein kova tarve tulis, niin kait sitä jollain pipetoinneilla sais hommat aluilleen... toisessa vaakakupissa alkaa olla se, etten haluis Joonalle ja pikkusisarukselle kauheen suurta ikäeroa, joten se alkaa olla joko nyt tai ei koskaan. Eli myöskään jos leikkaukseen hakeutuisin, niin se ei tätä vauvankaipuuta nyt auttais, koska siitä toipumiseen menis kuitenkin taas vähintään se vuosi. Hankalaa, enkä oikein tiedä, kenen kanssa tästä osaisi jotenkin puhuakaan... :(

Toisaalta mulla on elämä kyllä aika täydellisen ihanaa just nyt, olen niin onnellinen töissä, suunnittelen sairaan mielenkiintoista projektia nuorten äitien tukemiseksi syksyllä käynnistyväksi, ja Joonalla on maailman paras hoitopaikka! Ja maanantaina aloitan autokoulun, joten se poistaa mun viimeisetkin ongelmat kun kortin joskus (toivottavasti kesän aikana!) saan, ja tuon lapsen kanssa kauemmaskin reissaaminen helpottuu! Toisaalta nyt voisi siis alkaa ajatella, että josko tuo mies kuitenkin lämpenis mun salaisille haaveille adoptiojutuistakin - tai jos ei lasta, niin se mun vuodesta 2008 himoilemani staffordshirenbullterrierivauva! :)

butterflylle huikkaisin lohdutusta, että miehet tuntuu olevan aikamoisia kausikuumeilijoita ;) Eli siitä vaan rohkeesti kissa pöydälle ja unohtamaan se taiteiluehkäisykin! Jos siis sillä meinaat varmoihin päiviin yms luottamista?

Ja Jippiinalle piti sanoa jo viimeksi, että jos alat odotella sitä "parasta hetkeä" niin sitä ei koskaan tule... AINA on jotain, miks sitä vois lykätä. Häätkin voi tanssia vauvamahan kanssa, ellei himoile pelkästään hirveitä ryyppäjäisiä? Vakituinen työpaikka on jo paljon enempi, kuin mitä monella muulla on vauvantekohommiin ryhtyessä. Tällä siis haluan vain tsempata, että älkää turhaan liikaa suunnitelko, asioilla on tapana lutviutua :) Maanpinnalla kun pitää ainakin toisen jalan varpaat (näissä kuumeiluhommissa tahtoo lähteä lentoon koko neito!), niin kyllä se sillä sitten hyvä tulee. Ja toisaalta, syksyynhän ei periaatteessa oo ihan kovin kauaa aikaa, eli vilkaset koska pillerit loppuu ja koska on aika jättää uus resepti hankkimatta, siitä se lähtee! :)

Mä ehkä tässä taas tuskissani palaan tänne vähän vakkarimmaks, joskin mulla on työt tosiaan vienyt mun kaiken ylimääräisen ajan. Ja trust me Margeliini, töissä jaksaa huomattavasti paremmin kuin kotona sähköjäniksen kanssa! ;)
 

SannaKoo, ihanaa, että sinulla on noin paljon ihania ja hyviä asioita elämässäsi, joista voit olla onnellinen vaikka vauvankaipuu on suuri. Olen itsekin pohtinut mikä elämässä on hienosti juuri tällaisenaan, mistä olen onnellinen juuri nyt. Onneksi minullakin niitä asioita on paljon, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu. Olen myös miettinyt, että mikä meitä muka estää ihan oikeasti yrittämästä vauvaa jo nyt. Epävarmuus kai, mutta kuten sanoit, tässä asiassa siitä ei varmaan pääse ikinä eroon. Toisaalta, eihän se vauvan saaminen ole mikään itsestäänselvyys, että jos odottaisimme sitä ”oikeaa aikaa”, niin tulisinko edes raskaaksi. Todennäköisesti en, ainakaan heti. Joten miksi edes suunnitella liian tarkkaan..Voi tätä ajatusten sekamelskaa. :)

Tässä muutama päivä sitten meillä olikin puhetta pillereitten lopettamisesta. Nyt olisi nimittäin juuri se aika kun pitäisi uudet ostaa tai jättää ostamatta, ja sanoinkin asiasta miehelleni ääneen. Hän vain siihen tokaisi että ”jätä ostamatta niin aletaan selibaattiin” tietäen ihan hyvin että se ei tule onnistumaan. ;) samasta kommentista taisi myös meidän viimekesäinen ”yritys” lähteä liikkeelle.. Tuntuu vaan niin ristiriitaiselta popsia niitä pillereitä, kun sydämessään ei tosiaankaan haluaisi. Ärh, vielä olisi pari päivää aikaa miettiä ja keskustella asiasta ehkä vähän vakavammin.

Butterfly85, sama tilanne täälläkin. Välillä mies haaveilee ja puhuu vauvasta jopa enemmän kuin minä, mutta sitten kun minä alan asiasta innostumaan/ääneen puhumaan, niin hän lyökin jarrut pohjaan. Koitappa pysyä siinä sitten kärryillä. :D

Pieninasnas, toivottavasti pääsette pian takaisin yrittämisasteelle, tämä odottaminen tuntuu täällä ainakin niin turhauttavalta. Öh, noista säästöasioista, olen maailman surkein säästäjä, enkä saa säästettyä itsellenikään kun aina löytyy kaikkea pientä kivaa hankintaa. :) Mutta ehkä se vauva olisikin tarpeeksi hyvä motivointikeino, että edes vähän saisi siirrettyä syrjään.

 
Takaisin
Top