flikka
Näppärä viestien naputtelija
Olin jo unohtanut tän pahoinvoinnin
Viikonloppuna ole syönyt juuri mitään, kun kaikki vaan ällöttää. Aamukahvia juon yleensä pari kuppia, nyt menee puolikas. Silti on sitä kahvia pakko saada, kun siihen on niin tottunut.
Ihan sekaisin edelleen, ahdistaa vaan kamalasti. Jopa keskeytys käynyt mielessä, mutta tiedän että sitä katuisin jälkeen päin
Eli itseni tuntien pois suljettu se vaihtoehto.
Kaikesta vauvatavarasta ollaan hankkiuduttu eroon. Mä aloitan koulun. Oon vasta alkanut löytää itseni taas, alan taas tietää kuka mä olen äitiyden lisäksi.
Onhan se vauva hirvittävän sitova taas seuraavat vuodet. Kun me ei tosiaan saada lapsenvahtia edes kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa. Kyllä lähempänä on 6-12kk milloin saadaan sitä parisuhdeaikaa kunnolla.
Miten me jaksetaan??
Elämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Kuopus on ruvennut nukkumaan yöt ehkä yhdellä tai kahdella herätyksellä. Vaipoista ollaan pääsemässä eroon. Lapset leikkii paljon keskenään, miten kolmas lapsi siihen mahtuu?
Eniten mietityttää, miten sitä itse jaksaa enää olla läsnäoleva vanhempi lapsilleen. Nytkin huomaan olevani välillä niin väsynyt, ettei vaan kiinnosta leikkiä. Yritän keksiä sitten muuta kivaa puuhaa, mutta lattialle istuminen ja nukkejen liikuttelu ei yhtään huvita. Entä sitten kun herää 10 kertaa yössä (jotenkin en jaksa uskoa, että tää kolmas olisi poikkeus) ja vauva vaatii huomiota.
Mä en tiedä!:arghh:
Anteeksi, vähän piti jonnekin purkaa. Kun ei olla vielä edes kerrottu kellekään, ei ole oikein ketään kelle puhua asiasta
En vielä yhtään jaksa niitä "Taas raskaana?!" kauhisteluja
Viikonloppuna ole syönyt juuri mitään, kun kaikki vaan ällöttää. Aamukahvia juon yleensä pari kuppia, nyt menee puolikas. Silti on sitä kahvia pakko saada, kun siihen on niin tottunut.Ihan sekaisin edelleen, ahdistaa vaan kamalasti. Jopa keskeytys käynyt mielessä, mutta tiedän että sitä katuisin jälkeen päin
Kaikesta vauvatavarasta ollaan hankkiuduttu eroon. Mä aloitan koulun. Oon vasta alkanut löytää itseni taas, alan taas tietää kuka mä olen äitiyden lisäksi.
Onhan se vauva hirvittävän sitova taas seuraavat vuodet. Kun me ei tosiaan saada lapsenvahtia edes kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa. Kyllä lähempänä on 6-12kk milloin saadaan sitä parisuhdeaikaa kunnolla.
Miten me jaksetaan??

Elämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Kuopus on ruvennut nukkumaan yöt ehkä yhdellä tai kahdella herätyksellä. Vaipoista ollaan pääsemässä eroon. Lapset leikkii paljon keskenään, miten kolmas lapsi siihen mahtuu?
Eniten mietityttää, miten sitä itse jaksaa enää olla läsnäoleva vanhempi lapsilleen. Nytkin huomaan olevani välillä niin väsynyt, ettei vaan kiinnosta leikkiä. Yritän keksiä sitten muuta kivaa puuhaa, mutta lattialle istuminen ja nukkejen liikuttelu ei yhtään huvita. Entä sitten kun herää 10 kertaa yössä (jotenkin en jaksa uskoa, että tää kolmas olisi poikkeus) ja vauva vaatii huomiota.
Mä en tiedä!:arghh:
Anteeksi, vähän piti jonnekin purkaa. Kun ei olla vielä edes kerrottu kellekään, ei ole oikein ketään kelle puhua asiasta

En vielä yhtään jaksa niitä "Taas raskaana?!" kauhisteluja

meillä kans hävitetty melkei kaikki mut onneks mun sisaruksella pieni vauva ni toivon et sieltä saa lainaan monia juttuja ku heillä vasta eka ja toivovat useampaa :angelic:

kun jaksais siihen odottaa.. aika menee niin hitaasti.
Toivottavasti kaikki hyvin?