Kolmosta kaipaavat kuumeilijat

Meilläkin lapset 2v ja 4v :grin
Mä en usko, että mies lämpeisi sille kolmannelle, jos tämä kesken menee :sorry:
Sillä ei vielä osaa edes iloita. Saa itseään toppuutella, ettei liian pitkälle vielä miettisi.

Sillä tavalla huono ajankohta, kun muutetaan halvempaan ja pienempään, ja minä palaan koulunpenkille alaa vaihtamaan :rolleyes:
Mutta ei mun mielestä ikinä ole oikea aika vauvalle. Aina tulee jotain. Ei tämä ehkä ihanteellinen aika perheenlisäykselle olisi, mutta toisaalta miksi ei
 
Mä kans mietin oonko ihan hullu, meillä myös 4v ja 2v lapset. Ja elämä on nyt helppoa kahden lapsen kanssa, yöt menee hyvin jne. Kuinka jaksaa taas yö heräämisiä :nailbiting: mutta nyt olisi la maaliskuussa :Heartred toivottavasti tämä pysyy kyydissä loppuun asti :Heartred hiukan meinaa alkuvuoden km kummitella :confused:
Alin testi tehty tänään:
20190715_180238.jpg
 
Voi onpas ihanaa kun ollaan niin samassa tilanteessa flikka ja Kaku! :)
Tää elämä osaa joskus olla aivan hullun myllyä näiden pienten kanssa. Ja ymmärrän kyllä myös miksi miehiä hirvittää ehkä. :grin

ja marsupilamille myös varovaiset onnittelut!
Ymmärrän hyvin että km saattaa varjostaa fiiliksiä. Ei ehkä uskalla samalla tavalla iloita, ennen kuin on vähän varmemmilla viikoilla. (Muhun se ainenkin jätti sellaiset jäljet etten ihan heti hihku innosta jos plussan saa.) Tsemppiä ja tarrasukkia! :Heartred

Tuohon ajoitukseen, olen samaa mieltä siitä ettei tälläisissä asioissa varmasti sellaista oikeaa aikaa olekkaan. :happy:
Mullakin on vielä koulut tavallaan kesken, täytyis töihinkin palata ja kuitenkin sydän huutaa samalla jo uusille urille. (Missähän välissä tässä kaiken opiskelee!)
Ja oon täyttänyt 30v joten mulla vähän kriisiä pukkaa jo ihan tuostakin syystä että haluaisin tavallaan nää lapset tähän yhteen syssyyn, jotta voisin sitten keskittyä myös tulevaisuudessa uraankin hiukan.
(Mutta vain hiukan, perhe ja yhteinen aika on aina etusijalla :Heartpink)

Esimerkiksi tosiaan me hankittiin nää lapset suht nuorina, vaikka mulla ei periaatteessa oo vielä ammattiakaan. Asutaan vuokralla pienessä asunnossa ja mieskin oli hetken tuossa työttömänä. (Tosin se osui parhaaseen mahdolliseen saumaan kun olin kuopuksesta ensin vuodelevossa raskauden ja sitten vietettiin kaikki vielä vauvavuosi kotona. Oli käsiparista apua)
Silti esimerkiksi eräs perhepiirissäni oli suunnitellut elämänsä tarkoin, autot, talot, opinnot ja koska lapsia hankitaan. No ei niitä niin vaan tullutkaan. Ja ei nyt arkikaan ihan muitta mutkitta oo sujunut heillä.
Ei elämää kannata turhan tarkkaan suunnitella, kun eipä se kumminkaan mee kuin käsikirjoituksissa.
 
Mä uskon et elämä kyllä kantaa eikä kaikkea pysty niin tarkkaan miettimään. Meilläki muutoksia tulossa loppuvuodesta ja miehen työkuviot ihan auki, mut aika näyttää :)
Mies ei tuumannu asiasta oikeen mitään :facepalm: myöhemmin kysy et joko oksennan? Kun yks syy meidän molempien empimiseen on ollu mun järjetön pahoinvointi molemmis raskauksissa :meh::depressed:
Pitäs päästä käymään kaupas et näkee onko viiva vahvistunu, ollaan reissussa sukulaisten nurkissa ni pieniä haasteita :rolleyes: viikot aika epäselvät ja olo edelleen hyvin epäuskonen kun täs kierrossa seksiä oli peräti kp 19 ja 25 eikä ovulaation ajankohdasta tietoa :oops: raskautumismahdollisuudet oikeesti luokkaa pesin miehen kalsareita :hilarious: nega viel kp 35 ja plussa kp 40.
 
Tässä oon nyt päivän asiaa sulatellut, ja saanko sanoa, että alan olla ihan paniikissa :nailbiting:
Tietoinen riski on otettu, kun ollaan oltu ilman ehkäisyä, vaikka olevinaan olinkin kierrostani selvillä.
Mutta nyt on kerennyt järki vähän puhua, ja en tiedä miten me oikeasti jaksetaan, jos tämä nyt tulee?
Meillä on tukiverkkoja tasan 0, ei niin KETÄÄN, joka voisi auttaa arjessa. Yksin joutuisin varmasti synnyttämäänkin, mikä pelottaa jo pelkän ajatuksenkin tasolla. Ei meillä ole ketään, joka voisi tulla lapsia katsomaan. Saadaan hoitoon ehkä kaksi kertaa vuodessa, ja sekin pitkän suunnittelun jäljiltä.
Haastava esikoinen. Kaikki voima menee pahoina päivinä hänen uhman käsittelyyn ja kestämiseen. Hyvin mustasukkaiset ja reviiritietoiset lapset, miten vauva tähän mahtuu?
Mies menetti vasta isänsä, ja olen huolissani miehen pääkopasta, kun tästä kerron.

Oon ihan sekaisin :arghh:
Pitäisi ehkä ihan ekana uskaltaa vaan avata suunsa miehelle ja kertoa kaikista peloista ja epäilyistä. Ja kuunnella mitä miehellä on sanottavaa.
Ja ehkä se valaakin uskoa muhun, eikä toisinpäin :rolleyes:
 
Kaku, Juuri näin, elämä kyllä kantaa! :happy: Onpa teillä piinaava tilanne, tuo että olette vieraissa nurkissa ja ei varmaan ihan niin helppo testaillakkaan. Mutta oikeastihan se ei vaadi kuin sen oikean ajoituksen ja nyt varmaankin sitten kävi niin. :wink
Ymmärrän kyllä että todella vaikea ajatella todeksi, vaikka se plussaa näyttäisikin, voi sitä hetken olla epäuskoisena. :grin

flikka, Mulla iski tuo samanlainen paniikki silloin, muistan. :nailbiting: Mekin kun oltiin otettu ihan tietoinen riski ilman ehkäisyä. Nyt vasta oikeasti alkaa tuntua siltä että voisi olla sen kolmannen aika.
Luulen että on ihan normaalia käydä asioita läpi kun suuri elämänmuutos on edessä. Mutta suakin varmaan helpottaisi jos pystyisit miehelle puhumaan asioista ja voisitte yhdessä näitä puida?
Mutta tietysti hankala tilanne jos miehelläkin nyt isoja asioita meneillään. Joka tapauksessa tsemppiä!
Uskon että kun saat ensin suusi auki, se helpottaa. Sitten voitte joko yhdessä kauhistella, tai tosiaan lopulta valaa uskoa siihen että kyllä te pärjäätte ja kaikki menee hyvin. :)
 
Kerroin miehelle eilen, ja purskahdin samantien itkuun. Mutta saatiin puhuttua, samat asiat meitä molempia pelottaa, mutta elämä kantaa.
Hyvältä tuntui, kun yhdessä tehtiin päätös :)
 
flikka sanoi:
Kerroin miehelle eilen, ja purskahdin samantien itkuun. Mutta saatiin puhuttua, samat asiat meitä molempia pelottaa, mutta elämä kantaa.
Hyvältä tuntui, kun yhdessä tehtiin päätös :)
Click to expand...

Ihana kuulla!! :Heartpink
 
Teidän juttuja lukiessa kolmannen yrittämisen varmuus vahvistuu, että haluaa kolmannen. Loppu vuonna pitäisi soitella Naikkarille, että halutaanko alottaa uudestaan hoidot toisen vauvan yrittämiseen, kun sen tarjoavat, kun on yksi hoidossa oleva vauva. Mies vain välillä epävarma haluaako edes välillä sanoo haluaa ja välillä sanoo, ettei toista itkijää halua, kun poikamme nyt kova itkemään ja valvomaan koliikin omaista itkua hänellä :(
 
Eilen, kun käytiin kirurgian polilla ja otettiin mansikkaluomista kuvia oli puhetta pojasta ja lapsista ja kuvaajalla oli useampi lapsi esikoinen jo lukiossa ja muuta pienempi lapsia. Hän kertoi, että ekan kanssa eka vuosi meni väsymyksen peitossa zombina, toista lasta ajatuksena ei koskaan niin vain toinen ja kolmas ilmoitti tulostaan ja yritys alkoi. Toisen kanssa kaikki oli helpompaa kuulema kaikkeen pieneen ei reagoinut ja tiesi miten toimia myös väsymys oli vähäisempi kokemuksen kautta ja toinen vauva ei ollut itkuinen niin koliikin ja mahavaivainen <3 tsemppasi yrittämään, kun se on mahdollista ja ajankohtaista.
 
Heitsu, Itse muistan sen että esikoisen kanssa tosiaan ensimmäinen vuosi meni täysin sumussa! Se oli niin uutta ja uuvuttavaakin, kun koko elämä muuttui kerta heitolla ja kaikki tuntui pelottavalta.
Toisen kanssa asiat meni jo täysin toisin (vaikka kyllä aika sumuinen ensimmäinen vuosi silti) ja tietyllä varmuudella.
Kolmatta nyt pohtiessa tuntuu että sitä ei ehkä stressaa edes senkään vertaa, vaan on sellainen tietty "luotto" koko hommaan. :)
Ja lapset on tosiaan niin erilaisia, että varmasti koliikkivauva saa ajattelemaan ettei tälläistä enää jaksa, mutta seuraava voi olla aivan toisenlainen ja nukkua vaikka yönsä putkeen. :shy:
Ja se kaikki valvominenkin mikä nyt tuntuu tietysti raskaalta, niin aika kultaa varmasti muistot tässäkin tapauksessa jossain kohin.
 
Miitu sanoi:
Heitsu, Itse muistan sen että esikoisen kanssa tosiaan ensimmäinen vuosi meni täysin sumussa! Se oli niin uutta ja uuvuttavaakin, kun koko elämä muuttui kerta heitolla ja kaikki tuntui pelottavalta.
Toisen kanssa asiat meni jo täysin toisin (vaikka kyllä aika sumuinen ensimmäinen vuosi silti) ja tietyllä varmuudella.
Kolmatta nyt pohtiessa tuntuu että sitä ei ehkä stressaa edes senkään vertaa, vaan on sellainen tietty "luotto" koko hommaan. :)
Ja lapset on tosiaan niin erilaisia, että varmasti koliikkivauva saa ajattelemaan ettei tälläistä enää jaksa, mutta seuraava voi olla aivan toisenlainen ja nukkua vaikka yönsä putkeen. :shy:
Ja se kaikki valvominenkin mikä nyt tuntuu tietysti raskaalta, niin aika kultaa varmasti muistot tässäkin tapauksessa jossain kohin.
Click to expand...
Tätä just mietin, että ei se toinen/toiset lapset välttämättä niin itkuisia ja koliikki vauva ja välttämättä ole myös toisen kanssa hoito ja yö heräilyt on erilaista :)
 
Meillä esikoinen oli todella helppo, söi ja nukku hyvin,nuorempi taas ihan toinen ääripää ja heräilee edelleen öisin, niin pitkään kyl meni et ajatus kolmosesta itelläkään heräs kun nuoremman vauvavuodestat toipuminen otti aikansa :facepalm:
 
Meillä esikoinen oli todella helppo, söi ja nukku hyvin,nuorempi taas ihan toinen ääripää ja heräilee edelleen öisin, niin pitkään kyl meni et ajatus kolmosesta itelläkään heräs kun nuoremman vauvavuodestat toipuminen otti aikansa :facepalm:
 
Meillä saman suuntaisia kokemuksia. Ensimmäinen lapsi oli vauvana helppo. Ei ollut yövalvomisia tai muutakaan haastetta. Toinen lapsi heräili pari vuotta monta kertaa yössä ja nukuin ensimmäisen vuoden 15 min pätkissä yöt...se oli aika zombieta koko touhu. Nyt on elämä helpottunut ja vaunuista ja vaipoista päästy eroon, yöt nukutaan ja päivät leikitään. :)
 
Kiva kuulla että sielä on hellittänyt Amalfi toisen vauvavuoden jälkeen! :happy:

Meillä ei voi kyllä sanoa että öitä vielä nukuttaisiin, kun esikoinen 4v könyää meidän viereen joka yö ja lokakuinenkin heräilee ainenkin 1-2 kertaa yössä. Mutta lepäilen sitten poikien päiväunien aikaan, tai miehen ollessa kotona (saan nukkua aamut jne) niin ei ehkä oo päässyt turhan pahaksi, ehkä. :grin
Luulen että helpottais jos pojilla olisi oma huone.
Sitä kolmiota täytyy kyllä alkaa nyt pohtia kolmatta miettiessä. Me ollaan tälläisiä minimalisteja ja tää nykyinen tilava kaksio on kyllä toiminut ihan loistavasti tällä hetkellä meidän tarpeeseen.

Vauvavuosina esikoinen oli kyllä helppo kaikin puolin, ei sairasteltu eikä muutakaan ollut mitään mutta yöt ei oo koskaan olleet kokonaisia. Tää kakkonen on sitten muuten ollut yhtälailla "helppo" ja valvonutkin öitänsä, paitsi elämänsä ensimmäiset 3 kuukautta kun nukkui läpi yön! Voitteko kuvitella. :grin:grin Sitäpä huvia ei kauaa kestänyt.
 
Heippa!

Mun täytyy kans liittyä tänne ylläpitämään kolmoskuumettani. Lapset on 5/15 ja 9/18 ja lähes heti tuon toisen jälkeen aloin kuumeilemaan kolmatta. Mies ei ole tätä aivan torpannut, välillä jopa vihjailee hyvinkin selkeästi kolmannen puolesta, esim. on todennut että takapenkille mahtuu kolme kyllä :)

Syyskuinen on vielä pieni ja laiskuuttani en halua pientä ikäeroa, mutta ikä alkaa tulla vastaan (olen 35) joten alle 3v ikäerolla olen ajatellut. Sen verran olen jo miettinyt että ensi vuoden keväänä voisi aloittaa niin että la olisi alkuvuodesta 2021. Molemmat lapset on tärpänneet kerrasta niin ei viitsi liian aikaisin aloittaa, vaikka eihän se ole sanottu että tällä kertaa olisi yhtä helppoa.

Olen täällä juttuja lukenut mutta kun tuo yrittämisen aloitus on vielä niin kaukana, pelkään että mieli ehtii muuttua (minun tai mieheni). Jotenkin aktiivisuus täällä foorumilla saa aiheen pidettyä mielessä paremmin ja haaveet pinnassa... :)
 
Täällä vielä pari viikkoa piinailua. Ovis oli ja meni ja se hyödynnettiin. Nyt mies työmatkalla viikon. Sen jälkeen käydään reissussa sukulaisten luona ja sitten menkat/r-testi. Miten voinkin olla näin pitkät pari viikkoa??? :bag:

Kaksi ihanaa lasta on ja välillä on jaksaminen tiukalla ja riittämättömyyden tunne arkipäivää. Silti yritän parhaani olla läsnä ja keksiä aktiviteetteja lapsille. Tänään käytiin hoitamassa kaverin heppaa ja poika 6 vee ratsasti ensimmäistä kertaa! :) Oli ihan innoissaan. Siihenkin mahtui draamaa, kun 2 vee sai kiukkuraivarit kolmen hevosen edessä ja hevoset pelästyi...sähköaita oli onneksi pois päältä. Tästä taas opittiin. :angelic:
 
  1. Tänään hoksasin, että apua! Maaliskuussa tulee 1v synnytyksestä ja saa silloin palata hoitoihin ja antavat hoitoja heidän tilanteen mukaan. Ei varmaan toisen lapsen yrittävät ihan numero ykkösenä jonossa samaan hoitoja. Hoksasin sen, että samana Vuonna heinäkuussa mies lähtee armeijaan ja jos ilmoitamme, että haluamme jatkaa hoitoja helmi-maalikuussa sairaalalle mieluummin ilmoitamme hieman jo aikaisemmin ja heti jos ei päästä hoitoa aloittamaan voi olla, että pahimmassa tapauksessa ei keretä ennen kesä sulkuja yhtään hoitoja tekemään. Viimeksi ainakin meni niin, että ivf jonoon laitettiin meidät 2017 helmikuussa päästiin vasta suunnittelu käynnille saman vuoden marraskuussa. Jos hyvin kävisi ennen miehen armeijan menoa ehkä yksi kokonainen ivf lyhyt kaavan hoito kerkeäisi tekemään.Viimeksi ensimmäisestä siirrosta tärppäisi voisin olla raskaana just miehen armeija ajan ja pojan ja uuden tulokkaan ikä ero tulisi noin 1v11kk olemaan. Jos kaikkea menee huonon suunnitelman mukaan niin ainakin ilmoitetaan sairaalaan, että kiinnostuneita hoidosta olisimme ennen heinäkuuta 2020, koska mies menee armeijan silloin hoitoihin tulisi 6kk-vuoden tauko ja budjettia tuskin on mennä yksityiselle sellaiselle, mikä oisi viikonloppuisin auki ajattelen miehen armeijan viikonloppu lomia :wink No ainahan sitä voisi luomuna yrittää silloin kun on lupa yrittää siis sektiosta 1v ainakin jonkunsortin yrittäminen oisi vireillä ja viikonloppu kotiutus lomilla tehdä asioita plus ennen armeijaa yrittää kotona jos ei keretä saada hoitoja. Ajatukset kuitenkaan pyörivät, ettei me tuskin luomu ihmettä saada, kun kaikki raskaudet alkaneet hoitojen kautta ja en usko ihmeisiin. Yritys näillä näkymin alkaisi ensi vuode maaliskuussa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top