Mäkin vielä tartun tähän päivähoitomaksuasiaan
Mun mielestä on ihan hullua että tästä ei saisi "valittaa", meille tuo hinnannousu tarkoittaa noin 1500e lisämenoja vuodessa. Yhtälailla tämä vaikuttaa tosi monen perheen elämään kuin tää aiemmin suunniteltu ylityökorvausten ym. pienentäminen. Ja toi summa on vasta hoitomaksut, siihen vielä lisätään kaikki muut kiristykset. Kyllä tässä yhteiskunnassa olisi aika monta muutakin paikkaa josta voisi rahaa kiristää, esim. monet ulkolaisten firmojen verotuskuviot.
Valtio kannustaa tekemään lapsia ja samalla kaikesta siihen liittyvästä tehdään aina vaan kalliimpaa, ei oikein mene mun jakeluun. Eikä todellakaan kannusta tää korotus matalapalkkaisia naisia työntekoon.
Ja onhan se onni syntyä Suomeen, mutta ei se tarkoita että kaikki pitää mukisematta hyväksyä. Mä ymmärrän hyvin että tää on monelle suuri juttu, koska se talous on jo vedetty ihan kuiviin, ja nyt pitäis vielä raapia jostain kokoon aika suuri summa vuodessa.
Ja sitten itse ketjun aiheeseen
toivottavasti ansaki löydät jonkun järjen tuohon tilanteeseen, mikään ei oo niin ärsyttävää kun sekaisin oleva kierto. Plussaa tietty toivotaan!! :)
Valtio kannustaa tekemään lapsia ja samalla kaikesta siihen liittyvästä tehdään aina vaan kalliimpaa, ei oikein mene mun jakeluun. Eikä todellakaan kannusta tää korotus matalapalkkaisia naisia työntekoon.
Ja onhan se onni syntyä Suomeen, mutta ei se tarkoita että kaikki pitää mukisematta hyväksyä. Mä ymmärrän hyvin että tää on monelle suuri juttu, koska se talous on jo vedetty ihan kuiviin, ja nyt pitäis vielä raapia jostain kokoon aika suuri summa vuodessa.
Ja sitten itse ketjun aiheeseen

meillä lapset on päiväkodissa 4 päivää viikossa klo 7-16.30-17, minä töissä 4 päivää viikossa ja palkka tietty useamman satasen huonompi kuin olisi jos olisin kokoaikainen. Mä olen kunnan palveluksessa, lisät koostuu kokemuslisistä. Mies kokoaikatyössä, hänen palkka ehkä nykyään jo samansuuruinen kuin minun. Minun oli pakko mennä töihin, kun kuopus oli 1vee (ja samoin kävi esikoisenkin kohdalla aikoinaan, kun asiat eivät menneet kuten toivoin eikä kuopus tärpännytkään ja hoitovapaalle ei ollut varaa jäädä) ja tämä osahoitovapaa on paras vaihtoehto tässä tilanteessa, mutta pitää kyllä vakavasti miettiä, kannattaako maksujen noustessa.
Itsekkin jo "iällä" oleva ja kahteen olin tyytyväinen monta vuotta kunnes yllättäen tulinkin (hormoonikierukan kanssa 


ei ole niin helppoa enää tuo pupuilu kun on nuo kaksi pientä! Mut jos tänään jaksettais.. 