Kolmosta kaipaavat kuumeilijat

Eilenkin talleteltu, ihan varuilta, joten saa nähdä. :smiley-bounce012

Voikohan ovis tuntua alavatsan arkuutena?
Koko päivän tuntui alavatsa aralta eilen. Mutta mitään tosiaan muuta, tai ovikseenkaan viittavaa ei ole ollut.
 
Tein huvikseni tuon neulalanka testin lupailtiin tyttöja sekä poikia tytöt putkeen ja pijat putkeen 8 lasta. Ekassa raskaudessa oli tyttö se meni oikein, mutta sen jälkeen ei toka on poika eikä tyttö. Eikä myöskään ehkä 8 lasta tule, kun hoidoilla ennen saatu alkamaan raskaudet ja tulevissa raskauksissa varjostaa vuodelepo ja ennemaikaisuus vaikuttaa negatiivisesti vaasti kaikki komplikaatiot mitä synnytyksessä oli(kohtutulehdus, kohdunrepeäminen ja verenmyrkytys ja keskosuus)
 
Heitsu, Kieltämättä eilen itsekin yön pimeinä tunteina ehdin jo käydä läpi pelkoani tulevaa raskautta kohtaan, kun täälläkin on ollut jokaisessa raskaudessa ennenaikaisuuden riski ja vuodelepoa. Se oli todella raskasta henkisesti. Mutta mies onneksi tsemppasi, että ne on ne pelot jotka puhuu ja vain pieni hetki elämästä. Että eiköhän selvittäisi niistä taas. :)
Synnytyksiä on sitten varjostanut jokaisessa pidentynyt ponnistusvaihe, kohtutulehdukset ja edellinen kerta oli aika kamala kaavintoineen kaikkineen.
Mutta täytyy vain käsitellä nämä pelot ja lapsen kaipuu kuitenkin voittaa nekin. <3
Tällä hetkellä usko omaan kehoon on siis todella koetuksella, mutta yritän ajatella positiivisesti. :)

Mitäpä kaikkien pääsiäiseen kuuluu? :)
Me panostetaan nyt syömisiin ja yhdessä oloon. Ostettiin muutamat lautapelit joita voitaisiin muksujen kanssa pelailla pääsiäisen pyhinä. Voi kun aurinko paistaisi ja ois suotuisat säät myös ulkoiluun!
 
43kp ti tein tilauksen raskauskeijulle ostin pojalle yhden jutun, itelle raskaustestejä ja hedelmällisyystestin, mikä mittaa fsh hormoonia. Kiinnostaa mitä tuollainen näyttää hedelmällisyyden suhteen kaiken lapsettomuusvuosien ja synnytyksen komplikaatioiden jälkeen tietenkään tuo ei oo sama , kuin verikoe taikka ultra lääkärin, mutta eihän se haittakaan oo ja jos sattuu olemaan jotenkin blanko niin onneksi ei mikään sika kallis liuska ollut. Oisin jo testaillut tällä viikolla, mutta testit ei keremnyt tulla, kun tuli pääsiäinen no ens viikolla viimeistään, kun testit saapuu jos en ennen oo testaillut taikka vuoto alkanut.
 
En ymmärtäny yhtää noita lanka ym testejä, niin jäi sitten tekemättä.. :think005
 
Tein nyt vihdoin sen ferritiini testin. Ja tää nyt näyttäis et arvo jää alle 30. Taidanpa laittaa lääkärille pyynnön että pääsisin labran testiin.
 
Mä en niinkään mieti raskausaikaa se on mulla sujunut aina hyvin.
Enemmän mietityttää se vauvavuosi, joka kakkosen kohdalla oli aika ikävä. Olin väsynyt vaikka vauva nukkui hyvin, musta tuntu että oon paljon yksin vastuussa lapsista kun mies oli paljon töissä.
Kun kakkonen oli 6-14kk se kitisi aika paljon. Siis sillonkin kun oli nukkunut, syönyt ja kuiva vaippa. Ja halusi olla jatkuvasti sylissä. Se oli aika rankkaa.
Ihmettelenkin aina niitä lapsia jotka viihtyvät leikkimatolla/lattialla itsekseen leluja katsellen. Mein lapset ei oo kumpikaan viihtyneet niin.:sad001
 
Kyllä muakin kyllä jännittäää vauva arki jos tässä joskus vielä raskautuu. Vauva arjessa jännittää ihan se miten yövalvomiset jaksaa(aamu uninen olen :() ja masuvaivoja oli myös meidän pojalla ja alkuun yöllä ei nukuttu edes 1h(meillä osan teki ehkä nivustyrä myös ) Tietenkin miten pärjää useamman lapsen kanssa ihan kotona arjessa ja sekä myös senkin oman ajan kanssa menojen osalta kun useampi tietenkin sitoo enemmän sinua. Tietenkin kolkuttaa ajatus myös jos tulee toinen keskonen mitä kaikkea voi olla edessä lääkäri käynteineen ja vältämättä aina ei voi käydä näin hyvä tuuri, kun meillä perusterve keskonen <3 Iän puolesta ei ainakaan hedelmällisyydessä pitäisi olla ongelmaa, mutta tuskin se nyt parantuukaan jos nyt jo hoidot tuoneet onnen meille vaikeamman kautta. Toiveena ois, että vauva tulisi näinä kolmen-neljän vuoden sisällä sylissä asti :) sitten loppuelämän voisi miettiä muita haasteita ja josnonni joskus suo niin ilman sen kummempaa yritystä tervetullut ehkä lisää lapsia EHKÄ!
 
Ihana asenne sulla Heitsu! :) Toivotaan todellakin teille plussaa, sitten kun sen aika on. <3

Niin meillä jokaisella eri tilanteet. Meillä taas kumpikin olleet helppoja vauvoja! Ja yötkin nukuttu ilman huutoja. Mutta juurikin haastava ja hankala raskausaika.

Todelliset piinapäivät nämä ensimmäiset päivät oviksesta. Kun mitään oireita ei kumminkaan ole ja vain odottelua. Onko täällä muita piinailijoita? :)
 
Näin unta, että oltiin miehen kans käyty ultrassa tais olla rakenneultra. Jostain syystä minä en tienny et kumpaa sukupuolta vauva on. Mieheltä sit kysyin että no kumpi se on? Poika, sanoi mies ja uni loppu siihen.
 
Mulla on itellä synttärit 22.12. Aivan peestä! Kukaan ei koskaan päässy kaverisynttäreille ku oli joulukiireitä ja monet kerrat synttärit hukku muutenki siihen jouluhässäkkään. Mulla on näin aikuisenaki semmonen fiilis aina, et joulu alkaa mun synttäreistä.

Ite en oo taikauskosena tehny tota testiä. Älää kysykö miks. En oo vaa uskaltanu:hilarious:

Täti tuli taas kylään:shifty: Yk3 lähdössä käyntiin
 
Ihana asenne sulla Heitsu! :) Toivotaan todellakin teille plussaa, sitten kun sen aika on. :Heartred

Niin meillä jokaisella eri tilanteet. Meillä taas kumpikin olleet helppoja vauvoja! Ja yötkin nukuttu ilman huutoja. Mutta juurikin haastava ja hankala raskausaika.

Todelliset piinapäivät nämä ensimmäiset päivät oviksesta. Kun mitään oireita ei kumminkaan ole ja vain odottelua. Onko täällä muita piinailijoita? :)
Kiitos <3
 
45kp ei mitään raportoitavaa ens viikolla testaan ja aloitan primolutit jos nega. Yllättävää minun historialla ois jos ois +. Pyysin uusintaan foolihappoa tk no sieltä haluavat selvityksen, miksi 5mg foolihappo mihin sairauteen käytössä no minulla yks lääkitys niin siksi. Resepti ois 2v annos jos ei aivan heti aloita yritystä on ainakin foolihapot valmiiksi reseptilla ja kyllä me tuon 2v sisällä aloitetaan yrittäminen ja ilmoitaudutaan hoitoihin :) samalla meinaan kysyä, kun kerron miksi uusin reseptiä, että tarvitsemmeko uuden lähetteen hoitoja varten, kun ei ole pakastealkioita ja tarvitseeko meidän 1v yrittää, kun kuitenkin 2raskautta ja kaikki hoidoilla se on varmasti kaikkille selvää, että hoidoilla raskaudet saisi jälleen alkunsa mitä alkaa pitkittämään yrittämistä kotona. Itse enkä mies ei ihan vahvasti uskota luomuna onnistumiseen.
 
Toivon Heitsu, että teidän historialla ei joutuis sitä vuotta odottamaan. Ja voittehan te sanoa et ootte jo ilman ehkäisyä olleet ja yrittäneet. Sulla on noi kierrotkin noin pitkiä, niin luulis lääkärien siihenkin jo puuttuvan.

Oliko teillä ajatuksena ilmoittautua hoitoihin sitten kun mies on armeijan käynyt.
 
Toivon Heitsu, että teidän historialla ei joutuis sitä vuotta odottamaan. Ja voittehan te sanoa et ootte jo ilman ehkäisyä olleet ja yrittäneet. Sulla on noi kierrotkin noin pitkiä, niin luulis lääkärien siihenkin jo puuttuvan.

Oliko teillä ajatuksena ilmoittautua hoitoihin sitten kun mies on armeijan käynyt.
Oli tarkoitus juu silloin ilmoitautua hoitoihin. Toivotaan, että asia on näin.
 
Toivon minäkin Heitsu että teidän taustalla pääsisitte suorilta hoitoon ja onhan sitä yritystäkin jo ollut, joten reippaasti vaan sanoo että yritetty on jo ilman tulosta. Olisi minusta aika kohtuutonta tällöin vaatia tuota vuoden yritystä, etenkin ottaen huomioon teidän tilanteen.

Täällä oletettu (koska en ole ovista varmistanut paitsi lämmöistä) dpo 5 ja ensimmäistä kertaa iltasella muutama repäisykipu sohvalta noustessa. Muita oireita ei ookkaan. Kirjoitan tänne foorumille vähän päiväkirja tyylisesti, niin jää nyt tämäkin sitten muistiin. Herkkien testien pitäisi tulla postitse ja ajattelin torstaina dpo 8 testata ensimmäisen kerran.
 
47kp pientä etovuutta edelleen ei niin pahaa, mitä aiemmin. Tänään tk ottivat yhteyttä foolihapon ja hoito asiaan liittyen lääkärin työlistalle asia menee huomiselle ja kannasta voin katsoa to mikä on asian laita ja saanko foolihappo reseptin.
 
Voi kun uskaltaisikin innostua.. Muistaisin et joskus ollut vähän samanlaista ilmoilla, joten en liikoja elättele toiveita. Ja tosiaan muuten oireetonta. Aamulla
heräsin johku miniflunssaankin, nenä tukossa.
 
Takaisin
Top