Mulla on pari kaveria, jotka antavat vain ja ainoastaan sormiruokaa. Minä en ole ehdoton, soseita syödään ja siinä sivussa saa omin käsin jotain. Jos alkaa tykkäämään enemmän siitä sormiruokailusta, niin sitten pohdin tilannetta uudestaan. Minä ajattelen, että tuossa sormiruokailusta on paljon hyvää, mutta en näe sitä mitenkään autuaallisena asiana ja ainoana vaihtoehtona. Joillekin se on ihan aate, ja sellainen on mielestäni vain ahdistavaa. Minä en tahdo hirttää itseäni kiinni mihinkään "juuri näin on pakko tehdä" -tyylillä. Mutta tyttö on kovin kiinnostunut tutkimaan ja oma tahto on erittäin vahva, joten luulen, että tykkää kun saa jotain ihan itse.
Kaveri lainasi mulle sellaisen kirjan kuin Omin sormin suuhun, ja kehui sen olevan "sormiruokaan hurahtaneiden Raamattu". Yritin lukea sitä, mutta tuntuu että siinä vaan perustellaan ja perustellaan että miksi sitä sormiruokaa, enkä vieläkään ole päässyt kohtaan mitä sormiruokailu käytännössä on. Ja toisekseen olen kyllä huomannut siinä myös virheitä. Tuosta toisesta kirjasta en ole kuullutkaan. Minä oikeastaan teen vaan samalla tavalla, kuin oma äitini teki pikkuveljen kanssa sitä enempää ajattelematta ja kyselen sieltä kun joku mietityttää. Mamma on tuhatta kirjaa parempi apu!
Sen kuitenkin olen havainnut, että ainakaan meillä ei toimi samaan aikaan sormiruokaa ja sose. Tyttö rupeaa tutkimaan niitä parsakaalejaan, sotkee ja suuhun menee joku muru, sosetta ei ollenkaan. Eilen taas syötin soseen, ja annoin kurkut "jälkiruuaksi" samalla kun itse syötiin, ja se toimi hyvin. :)