Kiinteät ruoat

Meillä tuputtaminen päättyi kun niin moni siitä asiasta sanoi. Minun sanani yksin ei lopettanut niin pyysin apuja anopilta esimerkiksi ja äidiltäni. Saatiin isomummukin järkeentymään. Hän vaan ihmetteli kun ennen on saanut antaa. Suolaisiakin ruokia jo 6kk..
 
Me ollaankin katsottu kaikki hedelmäsoseetkin, ettei niissä ole sokeria. Pilttiin tosiaan on lisätty moneenki sokeria :/
 
Mä en ole ollut niin huolissani niistä pilteistä: http://m.iltalehti.fi/perhe/2015042819584716_pr.shtml

Jos kerran kokonaisuudessaan sokerin määrää on vähennetty. Se sokru nyt vaan pomppaa tietysti ikävästi silmään sieltä ainesosaluettelosta kun on erikseen erikseen lisätty mut onhan sitä niissä marjoissa ja hedelmissäkin, se vaan ei lue listassa. Ennemmin katselen sitä sokerin kokonaismäärää per 100g ja sitähän pilteissä nyt vähemmän kun ennen.
 
Mua ärsyttää just se että monissa alle 10kk ruuissa on maitotuotteita ja vielä suomalaisissa. Eihän se nyt mee yhtään yksiin suositusten kanssa.
 
Maitotuotteista taas sanotaan piltin sivuilla näin:

"Vauvat ja jogurtti

Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan lehmänmaitoa voi alkaa tarjota juomaksi vasta lähempänä yhden vuoden ikää sen runsaan proteiinipitoisuuden vuoksi. Piltin jogurttia ja rahkaa sisältävissä lastenruokasoseissa jogurtin ja rahkan sekä määrä että laatu on tarkkaan suunniteltu pienelle lapselle sopivaksi. Siten ne sopivat jo 5 kuukauden iästä alkaen."

Kyllä mä oon luottanut että noi nimenomaan vauvoille tehdyt tuotteet on harkittuja, tutkittuja ja suositusten mukaisia. En tietenkään sokeesti oo luottanut. Samaa ihmettelin sekä sokeri- että maitotuotteiden kohdalla mut en voinu uskoo et suomalaiset tuotteet ainakaan olis suositusten vastaisia ja siks tutkin asiaa netistä ennen kun ostin niitä epäilyä herättäneitä purkkeja.
 
Mun ymmärtääkseni ne alle 10kk pilteissä käytetyt rahkat ja jogurtit on siis jostain korviketyyppisestä maidosta tehtyjä.
 
Onko kukaan koskaan antanut iltapuuron sijasta lihasosetta? On tässä parina ehtoona iltapuurolla vaan itketty kuten tänäänkin. Lämmitettiin sitten kana kasvissosetta ja upposi tosi hyvin. En kyllä antanut niin paljon kuin päiväannos. Onkohan tässä mitään järkeä??
 
Ei lihasosetta mutta kaikkea muuta olen kyllä antanut. Tuota puuroa suositellaan lähinnä kuidun takia. Meillä ei mene enää puuro aamulla alas. Pari lusikallista voi mennä mutta sitten tulee täysi stoppi. En ole sitten väkisin yrittänyt. Hedelmä/marjasoseita tilalle. Isukki oli yksi ilta pojan kanssa kaksistaan. Oli syöty iltapuurot porkkanasoseen kanssa. Että ei kai se niin tarkkaa ole, kunhan syö. :)
 
Meillä syödään sormiruokana leipää, talk muruja, yosa kaurajogurtti maustamatonta tai banaani mansikka, ostin myös jotain uusia ruisnaksuja ja hipp oli hedelmävälipala jossa täysjyvää. Että kuitua tulee kyllä muualta. :) Pitää varmaan keskustella neuvolassa..
 
Meilläkin on iltapuurohetket yhtä itkua... Yksi ilta annoin vellinä tuttipullosta, niin kelpasi muttei sitten taas seuraavana iltana. Ollaan annettu sitten hedelmäsosessa ja maito, jos ei puurot maita. Puurolla nukkui aamu kuuteenkin hyvin, mutta ilman sitä herää klo 3 nälissään.
 
Joo meilläkin alettu puurosta kieltäytymään. Aamulla oon antanut maissinaksuja tilalle ja illalla en sitten mitään, kun vellistäkin kieltäydyttiin. Hampaat taitaa nyt vaivata...
 
Meillä iltapuuro maistuu jos ei ole liian väsynyt. Aamupuuron kanssa on kyllä vaikeuksia. En ole vielä luovuttanut, mutta varmaan tuohon aamupuuron tilalle pitää jotain keksiä ainakin välillä vaihteluksi.
 
Meillä vähän aikaa ei puuro maistunut ja annoin sit vaan vähemmän sitä ja enemmän hedelmäsosetta, jota joka tapauksessa on puuron kera tarjolla. Nyt menee taas puuro ihan kympillä. Aamuin illoin. Onneks..kun on ummetuslapsi kyseessä.
 
Voi itku sentään! Meinasi tulla vääntöä anopin kanssa näistä kiinteistä ruoista ja sokerista. Olen selittänyt ettemme halua antaa lapsellemme sokeria tai sokerisia tuotteita pitkään aikaan. Hän meinasi että kai nyt pikku lusikallisen vauvallekin voi jäätelöä antaa! Sanoin että ei, ja toisekseen lehmänmaitotuotteita ei suositella alle yksi vuotiaille. Kauhea huokailu ja tuhahtelu alkoi että kylläpä on hankalaa!!! Sanoin vain rauhallisena (vaikka sisällä tuntui kiehuvan), että ei ole kun vauva ei kestä vielä proteiinin määrää mitä lehmänmaito sisältää. Lisäksi muutenkin tuntuu, että ihan sama mitä näistä nykyisistä suosituksista sanoo, on kaikki NIIN hankalaa.

Pidä pintasi vaan! Nimim. samassa veneessä oman anopin kanssa... Mä oon sokerinatsi ja saan kuulla siitä melkein joka kyläilykerta.
 
Mua ihan pelottaa toi kun anopin kanssa pitaa alkaa taistelemaan siita mika on lapselle jarkevaa ruokaa ja mika ei. Ollaan jo korvikkeen maarastakin sanailtu, niin en tieda miten saan hanet uskomaan, etta sokeria ja muuta hyvaskaa ei anneta. Ajattelin printata netista nykyisia vauvojen ja lasten ravintosuosituksia hanelle luettavaksi. Hyva puoli anopissa on se, etta jos/kun hanet saa ymmartamaan ja suostumaan naihin nykyisiin suosituksiin, niin han on kylla innokas kokki, etta sais sitten itsetehtya ruokaa pallero.
 
Aloin antamaan jo 8kuisten ruokaa ja hyvin menee alas. Alkoi ärsyttämään kaikki sileät safkat ne on niin lirua. Kurkku menee hienosti viipaleina ja siitä muodostunut hampaiden tulosta kärsivän pojan ykkös herkku.
 
Mä juuri pohdin tuota puuroa että onko se joku välttämättömyys? Mä olen muutaman kerran yrittänyt ja ei kyllä uppoa millään! Ehkä sitten soseen kanssa. Tai sitten pitäisi tehdä niin löysä velli että saisi itse juoda siitä mam mukista kun pitäisi hänen itse saada lusikkakin käteen. En ole vielä jaksanut alkaa taistelemaan eli jos ei maistu niin katsotaan myöhemmin. Tällä periaatteella kaikkien kanssa.
 
Takaisin
Top