Keskenmeno

[Marcipa]

Voimia PK . Tuttuja tunteita.

 

[Alcyone]

Täällä on pelkkää itkua. LA ois ollut 2/21. Varhaisultrassa käytiin 6+2, jolloin syke löytyi. Se hetki, se tunne, kun maaliskuun keskenmenon jälkeen kaikki olikin hyvin, eikä kyseessä ollut esim. tuulimuna. Ensimmäinen kunnallinen ultra ois ollut ens viikolla, mutta mulla alkoi torstaina epämääräinen, rusehtava, vähäinen vuoto. Perjantaina sain lähetteen ultraan ja lauantaille löytyi aika. Gynekologi totesi kuolleen 8+jotain ja ois pitäny olla 11+2. Se "huijattu" olo, että useampaan viikkoon enää ole ollut mitään elämää. Perjantaina illalla alkoi kotona ollessa runsas vuoto, jonka takia päädyin päivystykseen ja yöksi osastolle. Sain vielä lääkkeetkin, että kohtu varmasti tyhjenee, vaikka lääkäri kuulemma hyvin saikin raskausmateriaalin pois kohdun suulta ym, ilman kaavintaa.

Fyysisesti olo on ok, vaikka hemoglobiini tipahtikin. Pääkoppa ei niin hyvässä jamassa. Oon ainakin tän viikon saikulla. Maaliskuun keskenmenosta selvisi yllättävän hyvin. Vasta tammikuussa lopetin pillerit, niin jotenkin sitä aatteli, että ei olisikaan voinut vielä mukamas onnistua. Tuo, että oli elävä alkio ja nyt ei mitään, ottaa koville. Vaikka kuinka ajattelee, että parempi näin, että luonto hoiti viallisen pois, niin nyt ei auta.

En tiiä, montako kertaa henkisesti jaksaa. Mutta myöskään sitä, että luopua tietoisesti haaveesta ja unelmasta kokea äitiys ja vanhemmuus... Ikää on 30+, ei oo vuosia aikaakaan. Mies vanhempi.

Miehenkin ois niin paljon helpompi olla jonku toisen kanssa, ilman tällaisia pettymyksiä. Eikä tätä jatkuvaa itkemistä. Se painaa töitä kotona ja musta oo mihinkään.

Paljon voimia ja osanottoni, teillä on ollut raskasta! Kyllä saa olla surullinen ja itkeä, kun on juuri menettänyt vauvansa. Annathan itsellesi aikaa, mitään päätöksiä jatkon suhteen ei nyt tarvitse tehdä. Itse ajattelisin, että teillä on vielä aikaa. On täällä foorumilla meitä 40+ vauvakuumeisiakin yrittämässä. :bag:

Ajatuksesi ovat kovin tuttuja. Olen itse hyötynyt keskusteluavusta, kun suru on päässyt viimeisen vuoden aikana suorastaan kasautumaan.

 

[Mamiii]

Täällä on pelkkää itkua. LA ois ollut 2/21. Varhaisultrassa käytiin 6+2, jolloin syke löytyi. Se hetki, se tunne, kun maaliskuun keskenmenon jälkeen kaikki olikin hyvin, eikä kyseessä ollut esim. tuulimuna. Ensimmäinen kunnallinen ultra ois ollut ens viikolla, mutta mulla alkoi torstaina epämääräinen, rusehtava, vähäinen vuoto. Perjantaina sain lähetteen ultraan ja lauantaille löytyi aika. Gynekologi totesi kuolleen 8+jotain ja ois pitäny olla 11+2. Se "huijattu" olo, että useampaan viikkoon enää ole ollut mitään elämää. Perjantaina illalla alkoi kotona ollessa runsas vuoto, jonka takia päädyin päivystykseen ja yöksi osastolle. Sain vielä lääkkeetkin, että kohtu varmasti tyhjenee, vaikka lääkäri kuulemma hyvin saikin raskausmateriaalin pois kohdun suulta ym, ilman kaavintaa.

Fyysisesti olo on ok, vaikka hemoglobiini tipahtikin. Pääkoppa ei niin hyvässä jamassa. Oon ainakin tän viikon saikulla. Maaliskuun keskenmenosta selvisi yllättävän hyvin. Vasta tammikuussa lopetin pillerit, niin jotenkin sitä aatteli, että ei olisikaan voinut vielä mukamas onnistua. Tuo, että oli elävä alkio ja nyt ei mitään, ottaa koville. Vaikka kuinka ajattelee, että parempi näin, että luonto hoiti viallisen pois, niin nyt ei auta.

En tiiä, montako kertaa henkisesti jaksaa. Mutta myöskään sitä, että luopua tietoisesti haaveesta ja unelmasta kokea äitiys ja vanhemmuus... Ikää on 30+, ei oo vuosia aikaakaan. Mies vanhempi.

Miehenkin ois niin paljon helpompi olla jonku toisen kanssa, ilman tällaisia pettymyksiä. Eikä tätä jatkuvaa itkemistä. Se painaa töitä kotona ja musta oo mihinkään.

Olen tosi pahoillani teidän menetyksestä, todella ikävä juttu Paljon jaksamista tähän vastoinkäymiseen Ihan liian moni helmikuinen joutui tämän kokemaan. Ja ylipäätään kaikki jotka joutuneet tämän kokemaan.

 

[PK]

Olen tosi pahoillani teidän menetyksestä, todella ikävä juttu Paljon jaksamista tähän vastoinkäymiseen Ihan liian moni helmikuinen joutui tämän kokemaan. Ja ylipäätään kaikki jotka joutuneet tämän kokemaan.

Totta, kovin monen kohdalle osui moinen.

Mulla on vielä alkuviikko sairauslomaa. Tässä tuuminut, että julkinen ei maininnut sanaakaan sairauslomasta, kun osastolla yön olin. Onneks sain sillon siltä gyneltä, joka totesi sikiön kuolleeksi. Neuvolan puolelle ei ollut nyt loppuviikosta aikaa, työterveyshuollon kautta sain ruinattua kaksi päivää vielä, kun tiistaina mulla on keskusteluaika neuvolan th:n kanssa ja tarvittaessa neuvolapsykologin. Nuo sentään tuota keskustelua tarjosivat.
Maaliskuussa olin toisen kaupungin kirjoilla ja sillon huomioitu mitenkään, ku ohjeet oli, et virtsasta testi ja jos neg, ni sillä selvä.

Mun pitää tätä päästä vielä käsittelemään. Jos vielä joskus raskaudun, ni stressaan varmaan ittenikin hengiltä.

 

[Marcipa]

Totta, kovin monen kohdalle osui moinen.

Mulla on vielä alkuviikko sairauslomaa. Tässä tuuminut, että julkinen ei maininnut sanaakaan sairauslomasta, kun osastolla yön olin. Onneks sain sillon siltä gyneltä, joka totesi sikiön kuolleeksi. Neuvolan puolelle ei ollut nyt loppuviikosta aikaa, työterveyshuollon kautta sain ruinattua kaksi päivää vielä, kun tiistaina mulla on keskusteluaika neuvolan th:n kanssa ja tarvittaessa neuvolapsykologin. Nuo sentään tuota keskustelua tarjosivat.
Maaliskuussa olin toisen kaupungin kirjoilla ja sillon huomioitu mitenkään, ku ohjeet oli, et virtsasta testi ja jos neg, ni sillä selvä.

Mun pitää tätä päästä vielä käsittelemään. Jos vielä joskus raskaudun, ni stressaan varmaan ittenikin hengiltä.

Voimia PK!
Mä sain julkisella sairauslomaa vasta, kun aloin puhelimessa itkeä, kun olo oli niin fyysisesti uupunut keskenmenon ja sen jälkeisen kohtutulehduksen vuoksi. Se hoitaja vaan sanoi, että heillä ei ole tapana kirjoittaa sairauslomaa keskenmenosta, koska normaalielämään palaaminen on paras tapa toipua. Musta se oli jotenkin tosi tylyä. Ja tämä hoitaja vielä soitti mulle siksi, että mun tulehdusarvot oli edelleen koholla ja mun piti mennä parin päivän päästä uuteen verikokeeseen. Silti olisin ollut työkuntoinen. Hohhoijaa. Itse lääkkeellinen tyhjennys mulla sattui joululomalle, joten en edes pyytänyt sairauslomaa heti siihen.

 

[PK]

Voimia PK!
Mä sain julkisella sairauslomaa vasta, kun aloin puhelimessa itkeä, kun olo oli niin fyysisesti uupunut keskenmenon ja sen jälkeisen kohtutulehduksen vuoksi. Se hoitaja vaan sanoi, että heillä ei ole tapana kirjoittaa sairauslomaa keskenmenosta, koska normaalielämään palaaminen on paras tapa toipua. Musta se oli jotenkin tosi tylyä. Ja tämä hoitaja vielä soitti mulle siksi, että mun tulehdusarvot oli edelleen koholla ja mun piti mennä parin päivän päästä uuteen verikokeeseen. Silti olisin ollut työkuntoinen. Hohhoijaa. Itse lääkkeellinen tyhjennys mulla sattui joululomalle, joten en edes pyytänyt sairauslomaa heti siihen.

No just, on kyllä tylyä. Kun ei sitä kaikki vaan ole samantien valmiita kohtaamaan esim työelämän haasteita. Mun ehkä ois maaliskuussa pitänyt käsitellä asiaa erilailla, vaikka en tiedot, oisko silti ollut näin kova tiputus...

Ite työskentelen hoitoalalla ja kyllä sitä yön pitkinä tunteina tuli mietittyä yhtä jos toista. Varsinkin sitä hoitaja-potilas kohtaamista. Iltahoitaja oli vähän "no siinä nyt vaan kävi näin", ja ilmoitti vuoronvaihdon olevan lähellä. Yöhoitajan kiertoa odotin, ja vasta 22:30 jälkeen kävi. Se olikin hyvin sympaattinen ja sanoi, että ei yöllä pidä yksin valvoa, että vaikka sitten vierelle tai juttukaveriksi pyytää.
Oon aina ollu sitä mieltä, et siinä vaiheessa, kun työnteko alkaa olla liian rutiinia tai ei enää tunnu miltään (enkä tarkoita, että pitäisi jokaista töissä kohtaamaansa kohtaloa miettiä), ni on korkea aika vaihtaa paikkaa.

 

[Srii]

Mun on valitettavasti kans liityttävä tänne.
Viime tiistain ultrassa lääkäri totesi kohdun olevan tyhjä.
Mulla oli melkeen koko ajan sellainen olo, ettei kaikki ole hyvin, mutta silti sitä lapsellisesti toivoi, että olis. En onneksi hirveästi asiasta intoillut enkä uskaltanut olla täysin onnellinen.
Mietin, et oliskohan asiat mennyt toisin, jos en olisi puhunut asiasta kenellekään. Tuntuu, että aina kun mä oon ees vähän onnellinen ja pystyn sanomaan, että mulla kerrankin menee hyvin, se viedään pois multa.

Mulla on ollut yksi keskenmeno aiemminkin, siitä on jokunen vuosi. En tiedä kumpi on pahempi; se, ettet edes kunnolla tiedosta tai tajua olevasi raskaana, kunnes yhtenä yönä heräät järkyttäviin kipuihin, vessaan pitää melkeen kontata kun normi kävely ei onnistu. Verta tulee runsaasti ja vessapaperiin jää sikiöpussi.
Vai se, että useamman viikon ajan luulet olevasi raskaana, kun raskaustesti näyttää plussaa ja oireet on voimakkaita. Ja sit koko raskautta ei yhtäkkiä olekaan.

Labroissa kun kävin, hcg oli ollut lähes nolla. Tieto tästä ei mua tavoittanut missään vaiheessa, joten menin ultraan vähän pelonsekaisin tuntein. Kävin ultran jälkeen uudelleen labrassa, hcg 19. Parin päivän päästä tästä taas Labrat, hcg 6,5.
Menkat alkoi perjantaina.

En oo oikeen osannut olla oma itseni, töissä olen kyllä käynyt vaikka onhan se välillä aikamoista tsemppaamista. Mutta muuten olen ollut tosi sulkeutunut, ja itkeskellyt tosi paljon.
Lääkäri sanoi, että menkkojen jälkeen voi yrittää uudelleen ja mulla on tällä hetkellä vaan sellainen olo, että haluaisin heti uudelleen raskaaksi. En vaan usko, että toi mies on samaa mieltä kun toikin raskaus tuli yllätyksenä enkä tiedä mitä se oikeasti ajattelee. Ehkä tästäkin pitää jossain vaiheessa puhua, vaikka kumpikaan meistä ei taida olla sellasta puhuja-tyyppiä. Mut ehkei ihan heti. Pitää koittaa saada ittensä taas kasaan ensin.

 

[Iiris_]

Voimia Srii! toivottavasti saatte vähän juteltua miehen kanssa jossain vaiheessa. Helpottaa oloa varmasti.


Mä olen ajatellut vähän samanlaisia, viedäänkö onni heti pois jos sitä ehtii muille ilakoimaan... edellisen raskauden alettua ehdittiin miehen kanssa suunnitella jo niin pitkälle kaikenlaista ja olla varmoja, että mikäs tässä tulis. Kyllä veti nöyräksi, kun onni vietiinkin ultrassa meiltä pois. Nyt olen uudelleen raskaana heti keskenmenon perään ja kyllä se vaan kummittelee mielessä käykö meille taas huonosti.

 

[Alcyone]

Mun on valitettavasti kans liityttävä tänne.
Viime tiistain ultrassa lääkäri totesi kohdun olevan tyhjä.
Mulla oli melkeen koko ajan sellainen olo, ettei kaikki ole hyvin, mutta silti sitä lapsellisesti toivoi, että olis. En onneksi hirveästi asiasta intoillut enkä uskaltanut olla täysin onnellinen.
Mietin, et oliskohan asiat mennyt toisin, jos en olisi puhunut asiasta kenellekään. Tuntuu, että aina kun mä oon ees vähän onnellinen ja pystyn sanomaan, että mulla kerrankin menee hyvin, se viedään pois multa.

Mulla on ollut yksi keskenmeno aiemminkin, siitä on jokunen vuosi. En tiedä kumpi on pahempi; se, ettet edes kunnolla tiedosta tai tajua olevasi raskaana, kunnes yhtenä yönä heräät järkyttäviin kipuihin, vessaan pitää melkeen kontata kun normi kävely ei onnistu. Verta tulee runsaasti ja vessapaperiin jää sikiöpussi.
Vai se, että useamman viikon ajan luulet olevasi raskaana, kun raskaustesti näyttää plussaa ja oireet on voimakkaita. Ja sit koko raskautta ei yhtäkkiä olekaan.

Labroissa kun kävin, hcg oli ollut lähes nolla. Tieto tästä ei mua tavoittanut missään vaiheessa, joten menin ultraan vähän pelonsekaisin tuntein. Kävin ultran jälkeen uudelleen labrassa, hcg 19. Parin päivän päästä tästä taas Labrat, hcg 6,5.
Menkat alkoi perjantaina.

En oo oikeen osannut olla oma itseni, töissä olen kyllä käynyt vaikka onhan se välillä aikamoista tsemppaamista. Mutta muuten olen ollut tosi sulkeutunut, ja itkeskellyt tosi paljon.
Lääkäri sanoi, että menkkojen jälkeen voi yrittää uudelleen ja mulla on tällä hetkellä vaan sellainen olo, että haluaisin heti uudelleen raskaaksi. En vaan usko, että toi mies on samaa mieltä kun toikin raskaus tuli yllätyksenä enkä tiedä mitä se oikeasti ajattelee. Ehkä tästäkin pitää jossain vaiheessa puhua, vaikka kumpikaan meistä ei taida olla sellasta puhuja-tyyppiä. Mut ehkei ihan heti. Pitää koittaa saada ittensä taas kasaan ensin.

Paljon jaksamista ja osanottoni menetyksenne johdosta!

 

[Henna]

Pakko purkaa tätä ahdistusta jonnekin. Eli viikko sitten alkoi valtaisa pahoinvointi ja oksentelu, nyt jatkunut, mutta hiipumaan päin sen verran, että pystyy muutaman minuutin kerrallaan käydä jaloillaan. Lisäksi alaselkä kipeähkö ja hartia pistää. Varhaisultrassa viime viikolla löytyi syke, mutta alkio 1-1,5 viikkoa jäljessä kehitystä eli huonolta näyttää. En kykene töihin, makaan vaan kotona ahdistuneena ja odottelen keskenmenoa. Ei olisi ensimmäinen kerta. Mitähän tässä oikein tekisi seuraavaan ultraan 10 päivää, joka tuntuu ikuisuudelta.

 

[Alcyone]

Pakko purkaa tätä ahdistusta jonnekin. Eli viikko sitten alkoi valtaisa pahoinvointi ja oksentelu, nyt jatkunut, mutta hiipumaan päin sen verran, että pystyy muutaman minuutin kerrallaan käydä jaloillaan. Lisäksi alaselkä kipeähkö ja hartia pistää. Varhaisultrassa viime viikolla löytyi syke, mutta alkio 1-1,5 viikkoa jäljessä kehitystä eli huonolta näyttää. En kykene töihin, makaan vaan kotona ahdistuneena ja odottelen keskenmenoa. Ei olisi ensimmäinen kerta. Mitähän tässä oikein tekisi seuraavaan ultraan 10 päivää, joka tuntuu ikuisuudelta.

Hurjasti voimia!

Pystyisitkö ottamaan yhteyttä esim. neuvolaan ja kertomaan olostasi? Jos olet jo sairauslomalla, niin sen lisäksi olisi varmasti hyödyllistä päästä juttelemaan jonkun kanssa omista ajatuksista. Yhteyttä voi ottaa myös omaan terveysasemaan/psykiatriselle sairaanhoitajalle tai mielenterveyshoitajalle, tai esim. Mieli ry:n kriisikeskukseen, josta saa apua ilman terveydenhuollon lähetettä https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto. Myös seurakuntien diakonit ovat hyvä vaihtoehto, eikä keskustelua käydä hengellisessä mielessä, ellei itse sitä toivo.

Käyn itse parhaillaan psykiatrisen sairaanhoitajan luona vauvan menetyksen vuoksi. Jouduimme hiljattain keskeyttämään raskauden, koska vauvamme ei ollut terve. Meillä oli jo vuosi sitten keskenmeno ja tämän seuraavan raskauden alku oli todella ahdistavaa aikaa. Kunpa olisin jo silloin ymmärtänyt hakea keskusteluapua, se olisi todella helpottanut oloa.

 

[Henna]

Hurjasti voimia!

Pystyisitkö ottamaan yhteyttä esim. neuvolaan ja kertomaan olostasi? Jos olet jo sairauslomalla, niin sen lisäksi olisi varmasti hyödyllistä päästä juttelemaan jonkun kanssa omista ajatuksista. Yhteyttä voi ottaa myös omaan terveysasemaan/psykiatriselle sairaanhoitajalle tai mielenterveyshoitajalle, tai esim. Mieli ry:n kriisikeskukseen, josta saa apua ilman terveydenhuollon lähetettä https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto. Myös seurakuntien diakonit ovat hyvä vaihtoehto, eikä keskustelua käydä hengellisessä mielessä, ellei itse sitä toivo.

Käyn itse parhaillaan psykiatrisen sairaanhoitajan luona vauvan menetyksen vuoksi. Jouduimme hiljattain keskeyttämään raskauden, koska vauvamme ei ollut terve. Meillä oli jo vuosi sitten keskenmeno ja tämän seuraavan raskauden alku oli todella ahdistavaa aikaa. Kunpa olisin jo silloin ymmärtänyt hakea keskusteluapua, se olisi todella helpottanut oloa.

Otan osaa Luin jo viestisi aiemmin, mutta ei ollut voimia vastata heti. Itsekin sain keskusteluapua neuvolasta, kun jouduimme myös tekemään keskeytyksen. Käynti oli vaan hieman outo, kun porukalla naputeltiin kasvojamme (?) Kokeilin nytkin sitä naputtelua, kun tuli mieleen, mutta eipä siitä ole nyt apua Yritän nyt ajatella, että tämä pahoinvointi olisi merkki, että pieni yrittää taistella... Mutta kerran hyperemeesin sairastaneena ja vauvansa samalla vauvansa menettäneenä se on vaikeaa.

 

[Henna]

Hurjasti voimia!

Pystyisitkö ottamaan yhteyttä esim. neuvolaan ja kertomaan olostasi? Jos olet jo sairauslomalla, niin sen lisäksi olisi varmasti hyödyllistä päästä juttelemaan jonkun kanssa omista ajatuksista. Yhteyttä voi ottaa myös omaan terveysasemaan/psykiatriselle sairaanhoitajalle tai mielenterveyshoitajalle, tai esim. Mieli ry:n kriisikeskukseen, josta saa apua ilman terveydenhuollon lähetettä https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto. Myös seurakuntien diakonit ovat hyvä vaihtoehto, eikä keskustelua käydä hengellisessä mielessä, ellei itse sitä toivo.

Käyn itse parhaillaan psykiatrisen sairaanhoitajan luona vauvan menetyksen vuoksi. Jouduimme hiljattain keskeyttämään raskauden, koska vauvamme ei ollut terve. Meillä oli jo vuosi sitten keskenmeno ja tämän seuraavan raskauden alku oli todella ahdistavaa aikaa. Kunpa olisin jo silloin ymmärtänyt hakea keskusteluapua, se olisi todella helpottanut oloa.

Otan osaa Luin jo viestisi aiemmin, mutta ei ollut voimia vastata heti. Itsekin sain keskusteluapua neuvolasta, kun jouduimme myös tekemään keskeytyksen. Käynti oli vaan hieman outo, kun porukalla naputeltiin kasvojamme (?) Kokeilin nytkin sitä naputtelua, kun tuli mieleen, mutta eipä siitä ole nyt apua Yritän nyt ajatella, että tämä pahoinvointi olisi merkki, että pieni yrittää taistella... Mutta kerran hyperemeesin sairastaneena ja vauvansa samalla vauvansa menettäneenä se on vaikeaa.

 

[Alcyone]

Otan osaa Luin jo viestisi aiemmin, mutta ei ollut voimia vastata heti. Itsekin sain keskusteluapua neuvolasta, kun jouduimme myös tekemään keskeytyksen. Käynti oli vaan hieman outo, kun porukalla naputeltiin kasvojamme (?) Kokeilin nytkin sitä naputtelua, kun tuli mieleen, mutta eipä siitä ole nyt apua Yritän nyt ajatella, että tämä pahoinvointi olisi merkki, että pieni yrittää taistella... Mutta kerran hyperemeesin sairastaneena ja vauvansa samalla vauvansa menettäneenä se on vaikeaa.

Osanottoni keskeytyksestä! Teillä on kyllä ollut tosi raskasta. Ei ihme, että huolestuttaa. Uskon, että pikkuinen voi kuitenkin hyvin!

Kuulostaa vähän erikoiselta menetelmältä tuo naputtelu? Onneksi kukaan ei ole ehdottanut minulle vastaavaa. Ei varmaan olisi mun juttu. Lähinnä on kehotettu itkemään ja puhumaan, ne toimii. :)

 

[Henna]

Osanottoni keskeytyksestä! Teillä on kyllä ollut tosi raskasta. Ei ihme, että huolestuttaa. Uskon, että pikkuinen voi kuitenkin hyvin!

Kuulostaa vähän erikoiselta menetelmältä tuo naputtelu? Onneksi kukaan ei ole ehdottanut minulle vastaavaa. Ei varmaan olisi mun juttu. Lähinnä on kehotettu itkemään ja puhumaan, ne toimii. :)

Aika samat kuviot taitaa olla kuin teilläkin... Tuli noista hymiöistä mieleen, että on vankka tunne, että alkio olisi tyttö
Pikaisen googlauksen jälkeen taisi kyseessä olla EFT-terapia. Olisi kyllä ihana, kun voisi jo kertoa jollekin tutulle tästä tilanteesta, varsinkin kun mies ei juuri puhu. Itkettyä on tullut tänään varmaan kymmenen kertaa

 

[Mymms]

Purkaudun tänne jos tämä helpottaisi
Eilen vk 12+3, np-ultrassa todettu sikiö vastaavan kokoa 8+5, ei sykettä.

Tyhjennys aloitettu tänään, itku tuli lääkkeen laitosta 3 tuntia kun ensimmäiset veret jäi paperiin. Sen jälkeen olen ollut turta, supistuksissa itku pääsi kipu tuntui infernaaliselta, ehkä henkisen tason kipu lisäsi fyysistä tuskaa.

Prosessin aikana oon voinu nukkua jopa pari tuntia, mutta olen aivan hukassa, kauan tämä vie että tulisi ulos, en ole tuntenut mitään semmosta tulevan ulos mikä voisi olla itse sikiöpussi tms..
Vaille 12 tuli iso muljahdus mahassa ja kipu helpottui, mutta ei muuta ku kauheasti verta (en kyllä pahemmin pönttöä ole vilkuillut...)

 

[hemulix]

Purkaudun tänne jos tämä helpottaisi
Eilen vk 12+3, np-ultrassa todettu sikiö vastaavan kokoa 8+5, ei sykettä.

Tyhjennys aloitettu tänään, itku tuli lääkkeen laitosta 3 tuntia kun ensimmäiset veret jäi paperiin. Sen jälkeen olen ollut turta, supistuksissa itku pääsi kipu tuntui infernaaliselta, ehkä henkisen tason kipu lisäsi fyysistä tuskaa.

Prosessin aikana oon voinu nukkua jopa pari tuntia, mutta olen aivan hukassa, kauan tämä vie että tulisi ulos, en ole tuntenut mitään semmosta tulevan ulos mikä voisi olla itse sikiöpussi tms..
Vaille 12 tuli iso muljahdus mahassa ja kipu helpottui, mutta ei muuta ku kauheasti verta (en kyllä pahemmin pönttöä ole vilkuillut...)

Osanottoni @Mymms ! Oikein paljon jaksamista ja tsemppiä, ensimmäiset päivät ovat ne vaikeimmat sekä henkisesti että fyysisesti.

Itsellä km kesti lääkkeiden aloituksesta noin puoli vuorokautta (aamulla lääkkeet, illalla jo loppui isoimmat vuodot, kipua ei juuri ollut), mutta tämä varmasti vaihtelee riippuen siitä alkaako vuoto itsekseen (kuten mulla) vai lääkkeidrn vaikutuksesta. Myös viikot varmasti vaikuttavat.

Oikein paljon voimia asian käsittelyyn!

 

[Junibea]

Täällä todettu maanantaina keskeytynyt keskenmeno. Eilen oli polille aika ja sama diagnoosi. Pitäs olla viikkoja 9+5, sykkeettömän sikiön koko vastas viikkoa pienempää. Sain eilen mifygynen, tänään on tullut vähän veristä vuotoa, huomenna pitää mennä osastolle keskeytykseen. Eivät antaneet kotiin lääkkeitä kun pitivät mun taustan vuoksi riskinä liian suurta verenvuotoa. Mulla on koko ajan pahoinvointikin jatkunut.

Olen kyllä koko ajan aavistanut että vauvaa ei tule, koska pahoinvointi on ollut lievempää kun yleensä. En ole oksentanut kun pari kertaa ja yleensä oksentelu on todella runsasta. Joku kuudes aisti on koko ajan takaraivossa jyskyttänyt että älä kiinni, älä iloitse.. 2016 mulla oli tuulimunaraskaus ja silloin oli alusta asti samat tunteet. Menetyksiä on vuosien saatossa ollut useampi, pahin niistä 2015 tehty geneettinen keskeytys. Mutta keskeytynyt keskenmeno puuttuikin kokemuksista. :banghead:

 

[Mamiii]

Osanottoja Mymms ja Junibea En tiedä mitä sanoa, kovin on raskasta aikaa teillä nyt. Toivottavasti meistä kukaan ei joudu enää kertaakaan samaa kokemaan.

Mymms, kuulostaa että kannattaa vielä tarkkailla tilannetta, että lääke on tehonnut ja tyhjennys varmasti onnistuu. Hyytymää ja jotain muutakin isompaa ehkä kuuluisi myös tulla oman kokemuksen perusteella.

Junibea, en voi käsittää kuinka paljon kohdallesi on sattunut Onko asiaa tutkittu mistä johtuu, vai laittavatko vain sattuman piikkiin? Ei kai nyt enää sattumaa voi olla. Kovasti voimaa ja jaksamista

 

[Alcyone]

Osanottoni sekä voimia, Mymms ja Junibea!