Mä en oikein tiedä.
Mulla oli aavistus jo ennen nt-ultraa ettei kaikki oo hyvin. Kaikki oireet oli hävinny mut kaikki jankutti vaan et niin kuuluukin olla. Uutinen ei siis tullu yllätyksenä mut satutti se silti.
Pari ekaa päivää oli aika itkuista, jäin saikulle viikoks. Ei huvittanu mennä töihin selitteleen. Soitin pomolle ja pyysin sen kertoon niille jotka tiesi. Pyysin myös, että sanois mun toiveen olevan se, että kun palaan, kaikki käyttäytyis normaalisti.
Päällimmäinen tunne on nyt se, että toivon tän olevan nopeesti ohi jotta päästään yrittään uudestaan. Meillä on ikää jo sen verran, ettei tässä oo kovin montaa vuotta aikaa. Molemmat kumminkin halutaan lasta eikä anneta tän nyt lannistaa. :)
Enkä itseasiassa kestä YHTÄÄN parasta ystävääni tällä hetkellä! Hän on raskaana itsekin nyt, eikä ainakaan helpota yhtään mun oloa. Hän on myös pahin heistä, jotka vakuuttivat kaiken olevan hyvin, vaikka itsekin hoitojen kautta kaksoset saaneena mutta sitä ennen keskenmenon kokeneena varmasti tiesi riskit.
Haluan ajatella asian niin, että luonto hoiti homman. Ettei meijän pikkuinen ollu elinkelpoinen ja että näin oli parempi. Silti mielessä pyörii jatkuvasti, että olenko sittenkin voinut itse aiheuttaa tapahtuneen, olenko jo liian vanha (35v) saamaan lapsia, voinko ikinä saada terveitä lapsia... Luovuttaa en silti vielä aio :)
Mukavaa Juhannusta meille kaikille kaikesta huolimatta :) Me ollaan vahvempia taas.
nojaa..näkee sitten loman jälkeen
Toivottavasti tyhjennys onnistuis ongelmitta ja pääsisitte yrittämään uudelleen! Voimia sulle!
