Keskenmeno ja tunteet

Mä oon kans miettiny noita hormooneja mut kuulumisia tänne. Eli alotin jo halppistesteillä testaa viikko sitten eli kun raskauden keskeytyksestä oli 2 viikkoo, niin sekä ovistesti että raskaustesti näytti haaleeta mut ihan selkeetä viivaa. Eilen tein pelkästään ovistestin niin pärähti kunnon viiva, eli ovis tapahtunu ja tänään clearbluen testillä "ei raskaana". Enpä oo koskaan ollu ilonen et testissä toi näkyy.. mutta nyt siis fyysisesti paranemaan päin. Harmittaa vaa kun ei päästy jo tässä kierrossa hyödyntää ovista :(
 
Tiutiutiu sanoi:
Mua se tieto ei oo oikeestaan helpottanut... Oon mm. diagnosoinut itseltäni keltarauhashormonin puutteen (tiputtelua ennen menkkoja yleensä 3 päivää) ja itkenyt sitä, että pitääkö vielä lisääkin keskenmenoja kestää ennen kuin voi saada apuja :(
Click to expand...

No eikö tollasen asian voi tutkia vaikka ei keskenmenoja paljon olisikaan? Jos toiveena on raskaus niin kyl mä luulen et gyneltä saa siihen apua.
 
Hei, mitäs muille kuuluu ? Mä lupasin tua kerto mielipiteet kirjasta. Lui tosi nopeesti sen, oikeastaan mitään uutta inffoa mitä jo en tietäis ,ei sieltä löytyny. Silti olet tyytyväinen että tuli hankittua. Ja kai minusta tuntuu että se toi tietyn rauhan lukemisen jälkeen. Mulla tuli ensimmäiset kuukautiset ihan ajallaan. Omituista toki että monet sanoo että on normaalia runsaammat tai tavalliset, niin mulla vuoto kesti vain päivän. (Normaalisti tosi reiluna 4 päivää) ja emättimeen särki sen päivän verran. Mä luulen että mä alan olee melko hyväksyny jo asian ja arki alkaa helpottaa. Ainut vaa että mulla on jotenkin häiriintyny ajantaju. Saatan vapaalla herätä ajoissa ja sit vaa maata "hetken" ja tajuta että onki jo ilta ja pitää kai syödäkkin jotain. Myös tapahtumat mitkä tapahtunu esim samalla viikolla tuntuu että ois tapahtunu kuukausia sitten ja tosi vaikeeta hahmottaa missä järjestyksessä mitäkin tapahtunu.. onko muilla samoja tuntemuksia ollu ?
 
Eipä kuulu mitään ihmeellistä.. Tuntuu että tää syksy ja pimeys vie kaikki mehut eikä jaksa oikein tehdä mitään. Lopetin itse syyskuisen kemiallisen jälkeen kaiken testaamisen ja ollut ehkä vähän vapautuneempi fiilis. Mulla vuoto ollut viimeiset 2 kertaa vain 1-2päivää runsaana ja sit vähän tiputtelua, kun mullakin aiemmin ollut aina 4-5pv normaali vuoto. Samaa itsekin oon ihmetellyt että mistä johtuu mut mun gyne sanoi ettei huolestuisi vielä eikä näkisi mitään syytä tutkia asiaa tarkemmin. Me nyt pohditaan vielä lapsettomuustutkimuksiin menoa ja voi olla että mennään näillä tämä vuosi ja palataan niihin tutkimuksiin vuodenvaihteen jälkeen jos ei mitään siihen mennessä tapahdu.
 
Hei, ihania uutisia täällä, yhdet kuukautiset välissä ja tänään pärähti kaks viivaa tikkuun! Pääsin halailemaan pnttöäkin jo heti samana päivänä ja nyt aion hokea itselleni :"raskaana kunnes toisin todistetaan". Tsemppiä ihanat naiset, kyllä me saadaan nyytit syliin ennemmin tai myöhemmin
 
Oman keskenmenon yhteydessä monenlaiset tunteet ovat päässeet yllättämään. Nyt alkoivat ensimmäiset kuukautiset sen jälkeen. Aika iloinen tapahtuma :) Kunpa se nyt vain sitten jäisi vain näihin kuukautisiin. Seuraavat eivät sitten toivotut enää olekaan.
 
Kyllä tämä keskenmenon jälkeinen aika on synkkää. Itselläni oli vielä epäonnistunut kaavinta, joten jouduin käymään vielä läpi lääkkeellisen tyhjennyksen. Tuntuu, että tätä on erityisen erityisen käsitellä tällä hetkellä.
 
Voisin tulla pitkästä aikaa kertoo kuulumisia. Tämä ollut aika hiljaisena tämä ketju. Keskenmenon jälkeen uusi raskaus tuntui ihan omituiselta. Mistään ei uskaltanut iloita ja oikein ahdisti keskustelu edes asiasta. Näin meni eka kolmannes. Sen jälkeen olen osannut olla yllättävän rennosti! Itsekin välillä yllätyn ihmettelemään. Kaikki sujunut hyvin ja nyt alkaa viimeinen kolmannes. Välillä havahtuu että onkohan siellä kaikki hyvin, mutta järki jo alkaa voittaa ja potkut saa rauhalliselle mielelle :)
Tsemppiä Pampulax koettelemukseen, otan osaa. Kokemuksesta kuitenkin neuvon surra rauhassa sen minkä keho ja mieli vaatii, itsellään meni useampi kuukausi eikä vieläkään aina ole hyvä. Toivottavasti kesä vähän piristäisi :) Ja tsemppiä sitten uuteen yritykseen kun sen aika koittaa.
 
Tuun myös vähän ”myöhässä” kirjoittelemaan. Keskenmeno todettu 17.4 jolloin viikkoja piti olla 10+0, kuitenkin alkio vastas viikkoja 6-7, keskenmeno todettiin siis ultrassa. Tätä ennen käytiin ultralla jolloin kaikki hyvin ja sydän sykki, 17.4 kuitenkin sit pysähtyny. Diagnoosi tms oli tuulimuna mitä sit kovasti sairaalassa ihmeteltiin kun lääkkeelliseen tyhjennykseen menin :D nyt vasta iskeny tää päin kasvoja ja tuntuu ihan hirveen vaikeelle ja ylitsepääsemättömälle.
 
Hei! Saimme pitkän lapsettomuus-kauden jälkeen kokea hetken onnen, kun ekasta IVF-tuoresiirrosta tuli plussa ja varhaisultrassakin kaikki oli hyvin. Rv 12 päättyessä tuli kuitenkin keskenmeno, josta yritän nyt fyysisesti ja henkisesti toipua. Tällä hetkellä olo tuntuu tosi toivottomalta ja on vaikea jaksaa uskoa siihen, että meillekin joskus vielä oma lapsi suotaisiin, vaikka näitä palstoja lukiessa on kyllä löytynyt monia tarinoita siitä, että useammankin vastoinkäymisen jälkeen kaikki on lopulta mennyt hyvin. Tuntuu myös vaikealta vain odottaa jälkivuodon loppumista ja uuden kierron alkamista, jotta päästäisiin pakastealkion siirtoon, varsinkin kun se saattaa polin kesätauon vuoksi mennä syksyyn.

Olemme saaneet paljon empatiaa lähipiiriltä, mutta tuntuu siltä, ettei kukaan voi meitä ymmärtää, kun eivät ole samaa kokeneet. Kaikilla muilla raskaus on alkanut helposti ja päättynyt hyvin. Kaikki sanoo, että kyllä me tästä päästään yli, ja järjellä ajateltuna tiedän sen itsekin. Olen ihan työ- ja toimintakykyinen, mutta koen, että keskenmenon jälkeisestä päivästä lähtien maailma näyttää jotenkin erilaiselta, eri väriseltä kuin aiemmin. Tuntuu siltä, että muut näkevät minut sellaisena kuin aiemminkin, mutta olen jotenkin eri ihminen nyt. Olen itse muuttunut. Jesse Kaikurannan "Rauhaa päälle maan" kappale osuu tähän olotilaan jotenkin hyvin:

Sitte minä nousen
Minä menen töihin
Mitä siitä kertoisin
Valkoiset on pilvet
Ihan niinkuin eilenkin
Vaikka minä muutuinkin
 
Takana yksi keskeytynyt keskenmeno rv11, alkio vastasi 8+5.

Keskenmenon jälkeiset 1-2 viikkoa surin oikein kunnolla ja olin sairauslomalla. Tein muistoksi kortin, jonne kirjoitin tärkeät päivämäärät, jäähyväissanat ja laitoin ultrakuvat. Luin Ulla Järven kirjan Syntymätön.

Kahden viikon jälkeen olin jo työkykyinen ja suhtauduin toiveikkaasti tulevaisuuteen. Jälkitarkastuksen ja ensimmäisten kuukautisten jälkeen tuntui siltä, että elämä voittaa.

Tipuin kovaa ja korkealta kun sitten en raskautunutkaan välittömästi keskenmenon jälkeen. Jotenkin olin saanut sellaisen ajatuksen päähäni lukemalla internetin keskustelupalstojen satumaisia tarinoita siitä, kuinka tärppi tuli heti keskenmenon jälkeen. Eihän se niin mennyt. Nyt vasta tiedän, että sekin on aivan normaalia, eikä minussa ollut mitään vikaa.

Kolmen kuukauden kohdilla sain jonkinlaisen "romahduksen" ja itkin lohduttomasti suihkussa lattialla. Tämä on normaalia suruprosessille. Lyhyen taantuman jälkeen olo on ollut tasapainoisempi.

Niin sanotaan, että uusi raskaus on paras lääke keskenmenoon. Sen allekirjoitan. Uusi raskaus tuli reilu puoli vuotta keskenmenosta. Alku oli kuitenkin todella ahdistavaa aikaa keskenmenon pelon vuoksi, ja tulee varmaan vaikuttamaan koko tähän raskauteenkin jollain tasolla, vaikka pelko sitten np-ultran jälkeen alkoi hellittää. Koskaan en silti unohda ensimmäistä raskauttamme ja sitä, mitä se meille opetti. :Heartred
 
Toissapäivänä, perjantaina, alkoi töissä mulla keskenmeno rv11+. Olin jotenkin aavistellut että kaikki ei oo hyvin. Raskausoireet oli loppuneet ja pientä ruskeaa vuotoa tullut jonkin aikaa. Neuvolasta sanoivat, että vuoto luultavimmin hormoneista johtuvaa, kun pari kertaa sinne huolissaan soittelin.

Keskenmenon alkaminen oli kyllä järkyttävää. Itkin ja istuin työpaikan vessanpöntöllä ja tavaraa tuli kyllä paljon. Isoja klönttejä, varmaan sikiökin, valui pönttöön, niin että koko pönttö meinasi tukkeutua. Soitin miehen hakemaan mut töistä ja pääsimme päivystävälle gynekologille, joka varmisti, että melkein kaikki raskausmateriaali oli tullut jo itsestään ulos.

Nyt tässä mietin, menenkö huomenna töihin. Saisihan siellä muuta ajateltavaa. Toisaalta itku tulee välillä, verta vuotaa ja ainakin eilen vielä mahaan sattui. Uusi raskaus toiveena saada alulle nopeasti. Onneksi meillä yksi tytär ennestään. ❤️
 
Otan osaa Almond. :sad001

Itse valitsisin sairasloman, koska tapahtuma on vielä niin tuore ja ihan fyysinenkin vointi voi vielä heitellä, henkisestä puhumattakaan. Toki sinä teet niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Sairauslomalla voisit jäsennellä omia ajatuksia ja tehdä itsestä hyviltä tuntuvia asioita, itkeä rauhassa jos itku tulee. Toisaalta jos pidät työstäsi ja työpaikalla on hyvä olla, niin sekin voi olla silloin hyvää tekemistä.

Paljon voimia ja jaksamista :Heartred
 
Kiitos vispipuuro123 ❤️ On kyllä surullinen olo. Ehdittiin yli puoli vuotta yrittää ennenkuin tuo raskaus tärppäsi. Nyt se onni yhtäkkiä otettiinkin pois. :sad001

Nyt ajattelin ottaa ovistestit avuksi, jotta sais taas raskauden alkamaan. Toisaalta en tiedä miten sen alkuraskauden epävarmuuden kestää tän keskenmenon jälkeen.
 
Mulla todettiin tänään nt-ultrassa, että raskaus mennyt kesken vajaa kaksi viikkoa sitten. Ylihuomenna olen menossa lääkkeelliseen tyhjennykseen. Olo on nyt todella kurja. Esikoista on tullut tänään halattua todella paljon, ja purskahtelen jatkuvasti itkuun. Päällimmäisenä on mielessä, että MIKSI??? Eikä siis, että tämä tapahtui luultavasti jonkin kromosomihäiriön vuoksi, vaan että miksi? Miksi tämä tapahtuu minulle? Tiedostan myös, että tämä ei ole minun vikani, mutta en voi sille mitään, että mietin olisinko voinut jotenkin omalla toiminnallani välttää tämän (himmata tahtia tms. kun on ollut paljon kiirettä töissä, arjessa jne)?

Toiveissa olisi myös aloittaa uusi yritys mahdollisimman pian. En halua jäädä märehtimään tätä asiaa yhtään sen kauemmaksi aikaa kuin on pakko.
 
Mulla 2018 keväältä yksi varhainen luomuraskauden km 5+5. Omalta kohdaltani voin sanoa, että onneksi oli niin aikaisessa vaiheessa. Toki suru ja pettymys oli melkoista, mutta oli ehkä jotenkun helpompaa hyväksyä, kun tiesi, että kyseessä oli vielä alkio eikä sikiö. Hankalinta oli ehkä käsitellä se "olen niin viallinen, ettei vauvakaan kasva" fiilis. Olemme nyt lapsettomuushoidoissa ja huomaan pelkääväni luomuraskautta, koska pelkään uutta keskenmenoa. Tiedän, että luomuna limakalvo jää liian ohueksi ja keltarauhanen toiminnassakin jotain häikkää.
 
Keskenmenon toteamisesta kohta viikko ja kaavinnasta 4 päivää. Mieliala menee ylös ja alas. Eniten huolissani olen miehen jaksamisesta. Se on jotenkin tosi ahdistunut tilanteesta.
 
Vajaa viikko siitä, kun nt-ultrassa ei löytynyt sikiötä ja läkkeellinen tyhjennys aloitettiin. Ihmettelin sitä, miten rauhallisesti olen pystynyt olemaan tämän asian kanssa, kevään luomu-keskenmenon jälkeen.

Olin kolme päivää sairaslomalla ja palasin siis heti töihin kun jalat taas kantoivat (vuoto oli raju). Työn luonne on sellainen että sijaisia on vaikea saada ja jotenkin ajattelin että pystyn lykkäämään surua siiheksi että sen käsittelyyn on aikaa... vaan vaikeaa on. Olen leirityössä ja vielä sattumalta työtoverini täällä odottaa lasta oikein näkyvän raskausmahan kera. Vaikka olen iloinen hänen puolestaan, on oman surun unohtaminen nyt vieläkin vaikeampaa..

Toisaalta tuntuu, ettei haluaisi puhua asiasta, jotta sen voisi ikäänkuin poistaa elämästään. Toisaalta ahdistus alkaa aiheuttaa jo fyysisiä oireita ja tekisi mieli jotenkin purkaa omaa pahaa oloaan.
 
En nyt ole lukenut koko ketjua, mutta lähetän silti viestin. Voimia kaikille, jotka olette km:n kokeneet. :Heartred

Oma kkm oli jo kevättalvella, oli ensimmäinen raskaus. Alkion kehitys oli pysähtynyt viikoillla 6+1. Luulin että olin päässyt sen yli, mutta nyt kesällä asia on alkanut taas painaa. Lääkkeellinen tyhjennys meni hyvin ja naistenpolilla asioinnista jäi hyvä mieli, kun henkilökunta suhtautui minuun ja mieheen niin lämpimästi. Shokin jälkeen alkoikin sitten itku, jolle ei tuntunut tulevan loppua ensimmäisinä päivinä.

Minulla ei juuri ollut raskausoireita, ja aloin murehtia asiaa jossain vaiheessa. Sain kuitenkin vakuutteluja, että oireettomuuskin on normaalia. Jotenkin epäuskoinen olo minulla oli koko sen lyhyen ajan, mitä raskaus kesti. Varhaisultrassa tunnelma meni myös heti oudoksi, kun lääkäri kysyi oireista, ja kerroin ettei niitä oikeastaan ole ollut. "Onnitellaanko vai katsotaanko ensin?" lääkäri kysyi. Ultrassa ei sykettä näkynyt, ja sen tajusi niin äkkiä. En ollut vielä ikinä kokenut mitään niin kammottavaa, sitä miten nopeasti ilo voi vaihtua suruksi.

Pettymyksen ja surun lisäksi olen tuntenut häpeää siitä, että menimme miehen kanssa kertomaan alkuraskaudesta jo muutamille. Ehdimme myös iloita, haaveilla ja suunnitella elämää eteenpäin paljon. Aluksi otimme varovaisemmin, mutta äkkiä sitä heittäytyi nauttimaan ajatuksesta, että meille tulee vauva. Pudotus olikin sitten suuri. Suren myös sitä, että se kaikki jännitys ja ilo vietiin, ja nyt jäljelle jäi vain pelko ja epäonnistumisen tunne. Seuraava raskaus, jos sellainen alkaa, ei tule enää olemaan samanlainen, eikä onni vauvan tulosta enää samanlainen.
 
Takaisin
Top