Aamunen,Tsemppiä ja kauheasti voimia 
Keskenmeno ja tunteet
- Ketjun aloittaja Johkuliini
- Aloituspäivämäärä
Hempuliini
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Täällä kans viikko sit todettiin. Tänään kävin viel tarkistamassa ja totta oli. Lääkkeet matkaa ja perjantaina kotona tyhjennys omana syntymäpäivänä. Elämä on niin v***n julmaa kyllä. Ehdin jo hankkimaan pienelle pipon ja kaikki ne ajatukset siitä kuinka esikoinen viihdyttää vauvaa tuomalla hänelle lelujaan kun vauva loikottelee esikon vanhassa sitterissä. Tavallaan en ikinä halua enää lisää lapsia, koska pahin vasta edessä. Pieni haave kuitenkin olisi, mutta olen kyllä jo siitä luopunut.
Hempuliini,Tsemppiä ja pahoittelut.
Hempuliini
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Onko muuten yleistä et kun vauvavuotena tulee raskaaksi johtaa toinen raskaus helpommin keskenmenoon? En tiedä, mutta olen nyt miettinyt sitä, että sainko keskenmenon siksi, että esikoinen on alle 1v. Mut miksi sitten tulin raskaaksi jos mahdollisuus siihen oli ja sit tämä täytyy kokea juuri vaikeempaan aikaa? Tää on ollu ihan hirvee kaaos. Me ollaan sekasi ja vauva on sekasi. Kukaan ei saa nukkua öisin. Unettomia öitä vaikka juuri sekin helpotti. Meillä arki oli juuri hyvä ja ihanaa. Aloitin työt ja alotettiin hoitamaa poikaa vuorotellen miehen kanssa kotona. Et kaikki jaksais paremmin. Ehdin olla uudessa työpaikassa 2 päivää! Kun tuli tää keskemeno uutinen. Koko pakka romahti kasaan. Kukaan ei voi enää kotona hyvin. Vauva itkee jatkuvasti ja reagoinu tähän kaikkeen kun me voidaan niin pahoin. En ymmärrä miksi meille kävi näin tässä kohtaa? Miksi edes tulin raskaaksi kerta pitää kokea tämä juuri väärään aikaa? En ymmärrä en ollenkaa. 
Mielummin olisin jatkanut pettymyksien kokemusta joka kuukausi kun menkat alkaa, kun kokenut tämän juuri tähän pahimpaan aikaa, kun uusi arki saatiin aloitettua. Kaikista pahinta et tää tyhjennys ei toiminu ja tän kaa hirvee säätö sekä se et on raskausoireita edelleen vaik kaveri on kuollu. Mikä pahinta haamupotkut. En vaa jaksa ymmärtää tätä!
Mielummin olisin jatkanut pettymyksien kokemusta joka kuukausi kun menkat alkaa, kun kokenut tämän juuri tähän pahimpaan aikaa, kun uusi arki saatiin aloitettua. Kaikista pahinta et tää tyhjennys ei toiminu ja tän kaa hirvee säätö sekä se et on raskausoireita edelleen vaik kaveri on kuollu. Mikä pahinta haamupotkut. En vaa jaksa ymmärtää tätä!
Muokattu viimeksi:
Hempuliini
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Juu sairaalat soitettu läpi ja ainoo on joku päivystys minne mennä. Tässä hän lähen kun on vauva kotona. Mä oikeesti tuun jo hulluks.
Hempuliini,Miten pitkään meinaavat sairaala odottaa että tyhjenisi itse?Voimia ja Tsemppiä
Hempuliini
Sanaisen arkkunsa ammentaja
No nyt oon päivystykses ja ootan ultraa. Et pääsis kattoo onko tyhjä vai ei ja sit jos ei niin varataan kaavintaa aika. Kiva vaan venailla tääl kun muil mahat pystyssä. Sit mies ja esikoinen messis. Niin pitkää kestää. Tuntuu vaan et olis yksin tässä maailmassa. Oon niin pohjal kun ihminen voi olla. Apua oon pyytäny mut alkaa omat voimat olla niin minimaaliset enää. Oli todella raskasta hoitaa poikaa tänään yksin. Hajosin vaa totaallisesti ja itkettiin sit kilpaa. En vaa jaksa enää yhtään. No nyt sain hyvää palvelua päikässä. Oli lääkkeet toiminu vaik vuoto oli niukkaa 2vkon päästä takasin jos vuoto runsastuu tai alkaa vaikuttaa tulehdukselle.
Sit mies ja esikoinen messis. Niin pitkää kestää. Tuntuu vaan et olis yksin tässä maailmassa. Oon niin pohjal kun ihminen voi olla. Apua oon pyytäny mut alkaa omat voimat olla niin minimaaliset enää. Oli todella raskasta hoitaa poikaa tänään yksin. Hajosin vaa totaallisesti ja itkettiin sit kilpaa. En vaa jaksa enää yhtään. No nyt sain hyvää palvelua päikässä. Oli lääkkeet toiminu vaik vuoto oli niukkaa 2vkon päästä takasin jos vuoto runsastuu tai alkaa vaikuttaa tulehdukselle.
Muokattu viimeksi:
Hempuliini,Tsemppiä raskaaseen aikaan.Kyllä kaikki vielä paremmaksi menee.Sure kun surettaa ja aikaa surun käsittelyyn saa mennä.Kohtukuolemasta nyt 9kk ja vieläkin joka viikkoa harvase päivä mietin asiaa.
Mulla parhaillaan 4. keskenmeno meneillään. Eilen kävin sairaalassa ja sain lääkkeet mukaan. Vuoto alkoi jo eilen ja tässä runsaampaa kotona odottelen. Olo on ihan turta. Aikaisemmin keskenmenoissa on kovasti itkettänyt. Nyt vaan ihan tyhjä olo, että taas kävi näin. Aiotaan varmasti vielä lasta yrittää, mutta voihan se raskautuminen olla vaikeaa.
Hempuliini
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Toi on kurjaa. En osaa oikein sanoa tuohon mitään. Kai ne alkaa nyt tutkimaan sitä mistä johtuu?
Annelenne,Tsemppiä ja voimia kovasti.
Oon jo 40v niin ei sitä syytä tutkita. On minulla onneksi 2 lasta. Sinänsä ei paniikkia asian kanssa. 3. vaan ollut haaveissa. Rankkojahan nämä keskenmenot on. Ihan vaan itsekin ihmettelen tätä oloa, että kun ei tunnu yhtään miltään. Voihan se romahdus tulla myöhemmin, kun tästä fyysisestä puolesta selviää.
Vauhtihirmu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Heippa kaikille!
Ensinnäkin olen todella pahoillani kaikkien puolesta, eihän tähän voi muuta sanoa
Minäkin nyt sitten liityn tähän samaan joukkoon.
Keskiviikkona todettiin menneen kesken..
Olen ex mieheni kanssa yrittäny reilun vuoden ilman yhtään mitään ja miehellä entuudestaan lapsia, niin aina ajattelin että vika minussa ja kerkesin jotenkin jo turtua ajatukseen. Uudelle miehelle avoimesti kerroin heti alussa tästä ja nyt kun jätettiin ehkäsy pois niin 5kk kerkes mennä, enkä ottanut mitään paineita kun tavallaan odotin että eihän tästä mitään tule, eikä pahemmin yritettykkään kun nähdäänkin suht harvoin( ei joka viikko ja max2krt viikossa)
Sitten alkoi lomat kummallakin ja lomareissulla saatiin pieni ihme aikaseks oikeastaan siis heti kun "yritettiin" ekan kerran. Oli niin uskomaton fiilis eikä uskonut millään todeksi. Olen sadat kerrat lukenu jo kaikki kauhutarinat ja silti vasta silloin se pelko OIKEESTI alkoi.. että mitä jos kesken menee.. noh, siitä sitten varhaisultraan viikkoja olis pitäny olla 7+5 ja näkyi sikiö ja sydänsykekkin, mutta oli pienempi kun odotettiin ,6+4 ja pituutta 0,9cm. oli tosi huojentut olo, eihän enää oo niin suuret prosentit.. np ultra piti olla vasta 13+2 ja viikkoa ennen vaan tuli ihan kamala fiilis ja epätoivo, rinnat lakkas olemasta kipeet mutta muuten olo oli vielä raskas. Kaikki sanoin että normaalia että kroppa vaan tottuu hormooneihin jo. (Kerettiin jo tooosi monelle kertomaan, olihan tämä niin ihanaa ! Ja olin niin innoissani että ylipäätänsä pystyn, minä pystyn!!) Ja silti intopinkeenä ultraan, äiti ja kaveri olivat matkassa kun mies on alkipäivät reissuhommissa. Nopeesti se into vaihtu itkuun ja raivoon. Siitä hetkestä kun ultralaite osua masuun niin noin 20sec kesti ultraajalla sanoa että:"kyllähän täällä sikiö on,mutta valitettavasti sydän ei lyö" sen jälkeen kaikki oikeastaan pimeetä.. viikolla 9+ oli kasvu pysähtynyt ja pituutta kerkes tulla 2,4cm . Siellä ruudulla hän näkyi, minun pieni vauva jota ei enään ollut. Viikon saikkua kouraan ja läkkeet tyhjennykseen. Äiti onneks nappas kuvan pienestä pöydältä mukaan (en tiedä olisivatko antaneet ). Itse odotus oli pahinta, 9h kesti ennenkuin alkoi lääkkeet vaikuttaa ja puolisen tuntia niitä möykkyjä tuli ulos.. seuraava päivä täysin kivuton, mutta sit yöllä alkoi kaujeet kivut(pahemmat kun ekassa tyhjennyksessä) ja keskesin jo päivystykseen soittaa ja sanoivat et pitää tulla käymään. Siellä sen 4h ooteltiin ja katottiin kun synnytykseen kärrättiin porukkaa. Itkukin tuli pariin kertaan.. lääkäri ei todennut muuta kun että ei vuoda paljoa, menkää kotiin. Nyt kivut lakannut mutta vitutus jäi. Koko ajan vaan odottaa , että millo minä tästä unesta herään oikein.. ei taida olla unta ei..
Olen nykyisestä työpaikasta halunnut lähteä jo yli puol vuotta pois, ja nyt päätin että maanantaina irtisanon itteni, että jotain tässä elämässä tehtävä onnellisempaan suuntaa.
Kaiken kukkuraksi käytiin moikkaamassa tänään ystäväpariskuntaa ja he kertoivat olevansa raskaana..vaan 2viikkoa pidemmällä mitä me oltais oltu.. tottakai olen onnellinen heidän puolestaan, mutta kun sen kuuli niin olo oli semmonen että joku ois vetäny turpaan. Siinä vaan koitta olla vajoamatta maan alle ja pitää itkun kurissa..
Tämmöstä täällä, ihanaa lukea ettei ole yksin vaikkei tämä harvinaista kylläkään ole, mutta silti sitä tuntee olevansa niin yksin.. kaikki tuttavapiirissäni ovat heti ekasta synnyttäneet, tai ei ainakaan oo pujunu ääneen ja siskonikin just pari kk sitten synnyitti esikoisensa. Tää on vaa niin lamauttava kokemus, mutta tsempin kaikille ja kyllä me vielä nyytit saadaan syliin
Ensinnäkin olen todella pahoillani kaikkien puolesta, eihän tähän voi muuta sanoa
Minäkin nyt sitten liityn tähän samaan joukkoon.
Keskiviikkona todettiin menneen kesken..
Olen ex mieheni kanssa yrittäny reilun vuoden ilman yhtään mitään ja miehellä entuudestaan lapsia, niin aina ajattelin että vika minussa ja kerkesin jotenkin jo turtua ajatukseen. Uudelle miehelle avoimesti kerroin heti alussa tästä ja nyt kun jätettiin ehkäsy pois niin 5kk kerkes mennä, enkä ottanut mitään paineita kun tavallaan odotin että eihän tästä mitään tule, eikä pahemmin yritettykkään kun nähdäänkin suht harvoin( ei joka viikko ja max2krt viikossa)
Sitten alkoi lomat kummallakin ja lomareissulla saatiin pieni ihme aikaseks oikeastaan siis heti kun "yritettiin" ekan kerran. Oli niin uskomaton fiilis eikä uskonut millään todeksi. Olen sadat kerrat lukenu jo kaikki kauhutarinat ja silti vasta silloin se pelko OIKEESTI alkoi.. että mitä jos kesken menee.. noh, siitä sitten varhaisultraan viikkoja olis pitäny olla 7+5 ja näkyi sikiö ja sydänsykekkin, mutta oli pienempi kun odotettiin ,6+4 ja pituutta 0,9cm. oli tosi huojentut olo, eihän enää oo niin suuret prosentit.. np ultra piti olla vasta 13+2 ja viikkoa ennen vaan tuli ihan kamala fiilis ja epätoivo, rinnat lakkas olemasta kipeet mutta muuten olo oli vielä raskas. Kaikki sanoin että normaalia että kroppa vaan tottuu hormooneihin jo. (Kerettiin jo tooosi monelle kertomaan, olihan tämä niin ihanaa ! Ja olin niin innoissani että ylipäätänsä pystyn, minä pystyn!!) Ja silti intopinkeenä ultraan, äiti ja kaveri olivat matkassa kun mies on alkipäivät reissuhommissa. Nopeesti se into vaihtu itkuun ja raivoon. Siitä hetkestä kun ultralaite osua masuun niin noin 20sec kesti ultraajalla sanoa että:"kyllähän täällä sikiö on,mutta valitettavasti sydän ei lyö" sen jälkeen kaikki oikeastaan pimeetä.. viikolla 9+ oli kasvu pysähtynyt ja pituutta kerkes tulla 2,4cm . Siellä ruudulla hän näkyi, minun pieni vauva jota ei enään ollut. Viikon saikkua kouraan ja läkkeet tyhjennykseen. Äiti onneks nappas kuvan pienestä pöydältä mukaan (en tiedä olisivatko antaneet ). Itse odotus oli pahinta, 9h kesti ennenkuin alkoi lääkkeet vaikuttaa ja puolisen tuntia niitä möykkyjä tuli ulos.. seuraava päivä täysin kivuton, mutta sit yöllä alkoi kaujeet kivut(pahemmat kun ekassa tyhjennyksessä) ja keskesin jo päivystykseen soittaa ja sanoivat et pitää tulla käymään. Siellä sen 4h ooteltiin ja katottiin kun synnytykseen kärrättiin porukkaa. Itkukin tuli pariin kertaan.. lääkäri ei todennut muuta kun että ei vuoda paljoa, menkää kotiin. Nyt kivut lakannut mutta vitutus jäi. Koko ajan vaan odottaa , että millo minä tästä unesta herään oikein..
ei taida olla unta ei.. Olen nykyisestä työpaikasta halunnut lähteä jo yli puol vuotta pois, ja nyt päätin että maanantaina irtisanon itteni, että jotain tässä elämässä tehtävä onnellisempaan suuntaa.
Kaiken kukkuraksi käytiin moikkaamassa tänään ystäväpariskuntaa ja he kertoivat olevansa raskaana..vaan 2viikkoa pidemmällä mitä me oltais oltu.. tottakai olen onnellinen heidän puolestaan, mutta kun sen kuuli niin olo oli semmonen että joku ois vetäny turpaan. Siinä vaan koitta olla vajoamatta maan alle ja pitää itkun kurissa..
Tämmöstä täällä, ihanaa lukea ettei ole yksin vaikkei tämä harvinaista kylläkään ole, mutta silti sitä tuntee olevansa niin yksin.. kaikki tuttavapiirissäni ovat heti ekasta synnyttäneet, tai ei ainakaan oo pujunu ääneen ja siskonikin just pari kk sitten synnyitti esikoisensa. Tää on vaa niin lamauttava kokemus, mutta tsempin kaikille ja kyllä me vielä nyytit saadaan syliin
Vauhtihirmu,Voimia ja tsemppiä toipumiseen.
Kiitos kaikille tarinansa jakaneille Toisten kokemukset helpottaa niin paljon, kun ymmärtää, miten yleisiä nämä keskenmenot ovat ja miten niistä pääsee yli. Mäkin tulen tänne purkamaan omia pelkoja. Mulla siis todettiin keskeytynyt keskenmeno ja eilen tehtiin kohdun tyhjennys kaavinnalla. Valitsin kaavinnan, koska olen lukenut niin paljon huonoja kokemuksia lääkkeellisestä tyhjennyksestä ja halusin, että tämä kokemus on vain mahdollisimman nopeasti ohi ja päästäisi yrittämään uudestaan. Kyseessä oli mun ensimmäinen raskaus, joka alkoi meidän ihan ekasta yrityksestä ja peruspessimistinä ihmettelin, miten raskaaksi tulo kävikin niin helposti ja voidaanko me todellakin saada vauva niin helposti. Ei sitten näköjään voitu.
Tällä hetkellä olen henkisesti ihan ok, mutta samalla mua pelottaa tosi paljon, että nää keskenmenot ei tule jäämään tähän. Aikaisemmin pelkäsin, että mun olisi vaikeaa tulla raskaaksi. Nyt olen asennoitunut jotenkin niin, että joudun kokemaan ne kolme peräkkäistä keskenmenoa ja tutkimukset niiden johdosta. Siksi mulla onkin hirveä tarve tulla äkkiä uudestaan raskaaksi, jotta saisin mahdollisimman nopeasti käytyä ne kolme keskenmenoa läpi ja pääsisin tutkimuksiin, ja syyn selvittyä raskaus ehkä voisikin onnistua. Eli tällä hetkellä usko seuraavan raskauden onnistumiseen on jokseenkin nolla.
Tulevien keskenmenojen lisäksi mua pelottaa ensi toukokuun äitienpäivä. Tämän keskenmenneen ensimmäisen raskauteni laskettu aika olisi ollut äitienpäiväviikolla ja olin jo mieheni kanssa arvuutellut, onko meillä äitienpäivänä nyytti jo sylissä, ollaanko synnärillä vai vieläkö joudutaan odottelemaan. Miten kestän äitienpäivän, jos en silloin saakaan olla äiti? Tiedän, että keskenmeno on varmasti ihan hirveä kokemus oli lapsia ennestään tai ei, mutta jos mulla olis jo yksikin lapsi, en ainakaan joutuisi pelkäämään sitä, etten koskaan saa viettää äitienpäivää.
Toisten kokemukset helpottaa niin paljon, kun ymmärtää, miten yleisiä nämä keskenmenot ovat ja miten niistä pääsee yli. Mäkin tulen tänne purkamaan omia pelkoja. Mulla siis todettiin keskeytynyt keskenmeno ja eilen tehtiin kohdun tyhjennys kaavinnalla. Valitsin kaavinnan, koska olen lukenut niin paljon huonoja kokemuksia lääkkeellisestä tyhjennyksestä ja halusin, että tämä kokemus on vain mahdollisimman nopeasti ohi ja päästäisi yrittämään uudestaan. Kyseessä oli mun ensimmäinen raskaus, joka alkoi meidän ihan ekasta yrityksestä ja peruspessimistinä ihmettelin, miten raskaaksi tulo kävikin niin helposti ja voidaanko me todellakin saada vauva niin helposti. Ei sitten näköjään voitu.Tällä hetkellä olen henkisesti ihan ok, mutta samalla mua pelottaa tosi paljon, että nää keskenmenot ei tule jäämään tähän. Aikaisemmin pelkäsin, että mun olisi vaikeaa tulla raskaaksi. Nyt olen asennoitunut jotenkin niin, että joudun kokemaan ne kolme peräkkäistä keskenmenoa ja tutkimukset niiden johdosta. Siksi mulla onkin hirveä tarve tulla äkkiä uudestaan raskaaksi, jotta saisin mahdollisimman nopeasti käytyä ne kolme keskenmenoa läpi ja pääsisin tutkimuksiin, ja syyn selvittyä raskaus ehkä voisikin onnistua. Eli tällä hetkellä usko seuraavan raskauden onnistumiseen on jokseenkin nolla.
Tulevien keskenmenojen lisäksi mua pelottaa ensi toukokuun äitienpäivä. Tämän keskenmenneen ensimmäisen raskauteni laskettu aika olisi ollut äitienpäiväviikolla ja olin jo mieheni kanssa arvuutellut, onko meillä äitienpäivänä nyytti jo sylissä, ollaanko synnärillä vai vieläkö joudutaan odottelemaan. Miten kestän äitienpäivän, jos en silloin saakaan olla äiti? Tiedän, että keskenmeno on varmasti ihan hirveä kokemus oli lapsia ennestään tai ei, mutta jos mulla olis jo yksikin lapsi, en ainakaan joutuisi pelkäämään sitä, etten koskaan saa viettää äitienpäivää.