Keskenmeno ja tunteet
- Ketjun aloittaja Johkuliini
- Aloituspäivämäärä
Itselläni tapahtui keskenmeno lähiaikoina.. lääkkeellinen tyhjennys oli muutama päivä sitten. Vaikeaa on jaksaa.. olis ollut eka raskaus. itkettää koko ajan, onneksi on mies tukena.. Minäkin mietin ja syyllistän itseäni..mitä väärää tein. Lääkärit sanoi ettei ole minun syyni..tuntuu vaan niin pahalta, tuntuu että elämä on ollut viime vuosina muitakin osilta täynnä vastoinkäymisiä. Kuinka paljon epäonnea ihmisen tarvii kokea.. voimia kaikille
Kiiitos Rive kannustavista sanoista 
tällä hetkellä tuntuu ettei tästä varmaan selviä koskaan, mutta eiköhän tuska jossain vaiheessa helpota. Huonoa tuuriahan tämä oli.. 
täytyy toivoa että ensi kerralla asiat sujuisivat paremmin, mutta jotenkin tästä jäi pieni pelko..joka varmasti varjostaa tulevia raskauksia. Paljon voimia myös sinne ja halaukset.
tällä hetkellä tuntuu ettei tästä varmaan selviä koskaan, mutta eiköhän tuska jossain vaiheessa helpota. Huonoa tuuriahan tämä oli.. täytyy toivoa että ensi kerralla asiat sujuisivat paremmin, mutta jotenkin tästä jäi pieni pelko..joka varmasti varjostaa tulevia raskauksia. Paljon voimia myös sinne ja halaukset.
Pahoittelut Suskuu! Mutta muista, ettet ole tehnyt mitään väärää ja älä syytä itseäsi. Juttele, puhu ja pura tunteita joko netissä ja/tai läheisten kanssa. Ajan myötä helpottaa, ennemmin tai myöhemmin. Ja silti tunteet voi nousta pintaan pitkänkin ajan kuluttua uudelleen.
Itsellä tasan vuosi sitten ensimmäinen plussa päättyi keskenmenoon alkutekijöillä ja sen jälkeen oli vielä yksi yritys, ennenkuin tämä vauva pysyi matkassa. Nyt mennään rv 35 kohti kovaa vauhtia :)
Itsellä tasan vuosi sitten ensimmäinen plussa päättyi keskenmenoon alkutekijöillä ja sen jälkeen oli vielä yksi yritys, ennenkuin tämä vauva pysyi matkassa. Nyt mennään rv 35 kohti kovaa vauhtia :)
Kiitos MrsBee. Yritän olla syyllistämättä, sitä vaan miettii miksi näin kävi, mutta eihän tämmöinen pohdiskelu auta mitään. En ole oikein pystynyt kertomaan tästä kuin vaan perheenjäsenille..tuntuu vaikealta kertoa kenellekkään. Helpompi puhua niille joilla on vastaavanlaisia kokemuksia. Hyvä että löysin tämän sivuston.
Onnea raskaudesta, mukava kuulla että seuraava yritys on ollut onnistunut.
kyllä tästä varmaan vielä noustaan vaikka nyt tuntuukin pahalta.
Onnea raskaudesta, mukava kuulla että seuraava yritys on ollut onnistunut.
kyllä tästä varmaan vielä noustaan vaikka nyt tuntuukin pahalta.Kyllä nouset vaikkei se unohdu! Itsellä olis just ollu la jouluviikolla. Oon uudestaan raskaana ja varmasti km on vaikuttanut tähän. En osaa kovin huolettomasti suhtautua ja ärsyttää kun ihmiset pitää mua liiankin tarkkana - mutta se on mun keinoni nyt, mielestänibihan ymmärrettävästi.
Pilvilinna
Kunnioitettu kommentaattori
Mulla on tänä vuonna ollut kaksi kkm, eka 6+1 ja 10+ tuplat.. Eka mentiin taistella. Tokan yritin. En oikein itkenyt. Yritin mennä vahvana. 1,5kk km:sta itkin ja itkin, lisäkseni sain loputtoman migreenin. Sen takia piti taistella 2kk.
Toukokuussa kaavinnan yhteydessä oli tullut kysta mikä huomattiin tarkastuksessa. Sitä seurattiin, se pelotti, koska äidillä ollut kohdunkaulan syöpä Ja ite tietysti pelkäsin pahinta. Syyskuussa todettiin hävinneen. Mies ehdotti yrittämistä vaikka olin vannonut ettei ikinä enää! Masennuin viimeisimmän kkm jälkeen. Sen tajusin vasta nyt plussatessa.
Kaksi kiertoa yritettiin. Ekalla ei tärpännyt, olin huojentunut. En käsittänyt miks. Tokassa tärppiviikolla olin paniikissa. Tajusin, että en oo valmis. Miehä oon masentunut ja samalla tajusin, että oon ollut esikoisen synnytyksen jälkeen myös masentunut. Plussatessa itkin, että ei.. Vittu..
No alku järkytys ja pelot omasta jaksamisesta on pikku hiljaa väsitymässä. Ensi viikolla oon menossa np-ultraan ja torstaina kävin viimeks (11+2) oli kaikki ok. :) Jotenkin semmonen olo, että kannatti kokeilla. Että jos nyt.
Tää on ollu paskin ja rankin vuosi ikinä! Onneks loppua kohti parani ja toivottavasti ensi vuosi jatkuu yhtä hyvänä tän kakkosen kohdalla, kun on tähän asti.
Toukokuussa kaavinnan yhteydessä oli tullut kysta mikä huomattiin tarkastuksessa. Sitä seurattiin, se pelotti, koska äidillä ollut kohdunkaulan syöpä Ja ite tietysti pelkäsin pahinta. Syyskuussa todettiin hävinneen. Mies ehdotti yrittämistä vaikka olin vannonut ettei ikinä enää! Masennuin viimeisimmän kkm jälkeen. Sen tajusin vasta nyt plussatessa.
Kaksi kiertoa yritettiin. Ekalla ei tärpännyt, olin huojentunut. En käsittänyt miks. Tokassa tärppiviikolla olin paniikissa. Tajusin, että en oo valmis. Miehä oon masentunut ja samalla tajusin, että oon ollut esikoisen synnytyksen jälkeen myös masentunut. Plussatessa itkin, että ei.. Vittu..
No alku järkytys ja pelot omasta jaksamisesta on pikku hiljaa väsitymässä. Ensi viikolla oon menossa np-ultraan ja torstaina kävin viimeks (11+2) oli kaikki ok. :) Jotenkin semmonen olo, että kannatti kokeilla. Että jos nyt.
Tää on ollu paskin ja rankin vuosi ikinä! Onneks loppua kohti parani ja toivottavasti ensi vuosi jatkuu yhtä hyvänä tän kakkosen kohdalla, kun on tähän asti.
Kiitos kun olette jakaneet tunteitanne. Niiden lukeminen on tuonut helpotusta, kun huomaa, ettei ole yksin ajatustensa, pelkojensa ja kaikkien niiden tunteiden kanssa, joita keskenmeno on herättänyt. Vasta keskenmenon kokeneena ymmärtää sen surun ja kivun määrän, jota se tuottaa.
Pilvilinna
Kunnioitettu kommentaattori
Joo, ei kukaan muu voi ymmärtää tätä kuin itse tämän kokenut. Kenenkään muun on oikeastaan täysin turha sanoa mitään.
Moikka kaikki
Mulla todettiin kkm viime keskiviikkona (11.1). Viikkoja ois pitänyt olla 11+0, mut sikiö vastas 9+3 eikä sydän enää lyönyt. Tyhjennyksen tein kotona perjantaina. Se sujukin vähän liiankin helposti. Kipuja ei juurikaan ollut, vähän nipistelyä alavatsalla. Koko päivänä en ottanut kuin neljä panacodia ja sen viimisen otin varmuudenvuoks.
LA ois siis ollut 2.8.2017. Nyt onkin pinttynyt mieleeni, että seuraavan raskauden ois alettava mahd. nopeesti, että vauva syntyis vielä tänä vuonna.
En tiedä mistä oon tämmösen pakkomielteen itelleni kehittänyt. Luo kivasti vaan itelle stressiä. Eihän tässä edes ole kauheesti aikaa enää kun pitää toi vuoto odotella loppuun ja sit vielä et alkais ne seuraavat menkat. Ehkä sitä vaan toivoo nopeeta plussaa tuon menetetyn vauvan "tilalle". Ja kun tuon toisenkin la oli tänä vuonna, niin sitten vaik kuukausi ois eri mut vuosi sentään sama, en tiä hitto tätä omaa päätä, joka on pahin vastustaja tässä hommassa.
Mulla on ollut käytössä metformiini tasaamassa kiertoa ja sen alotan tässä sit kun tuo vuoto loppuu. Ja sitten on clomifenit ovulaatiota avittamassa.
Mulla todettiin kkm viime keskiviikkona (11.1). Viikkoja ois pitänyt olla 11+0, mut sikiö vastas 9+3 eikä sydän enää lyönyt. Tyhjennyksen tein kotona perjantaina. Se sujukin vähän liiankin helposti. Kipuja ei juurikaan ollut, vähän nipistelyä alavatsalla. Koko päivänä en ottanut kuin neljä panacodia ja sen viimisen otin varmuudenvuoks.
LA ois siis ollut 2.8.2017. Nyt onkin pinttynyt mieleeni, että seuraavan raskauden ois alettava mahd. nopeesti, että vauva syntyis vielä tänä vuonna.
En tiedä mistä oon tämmösen pakkomielteen itelleni kehittänyt. Luo kivasti vaan itelle stressiä. Eihän tässä edes ole kauheesti aikaa enää kun pitää toi vuoto odotella loppuun ja sit vielä et alkais ne seuraavat menkat. Ehkä sitä vaan toivoo nopeeta plussaa tuon menetetyn vauvan "tilalle". Ja kun tuon toisenkin la oli tänä vuonna, niin sitten vaik kuukausi ois eri mut vuosi sentään sama, en tiä hitto tätä omaa päätä, joka on pahin vastustaja tässä hommassa.
Mulla on ollut käytössä metformiini tasaamassa kiertoa ja sen alotan tässä sit kun tuo vuoto loppuu. Ja sitten on clomifenit ovulaatiota avittamassa.
Katjusha
Kunnioitettu kommentaattori
Mamma84, pahoittelut menetyksestä. Omaa ajatuksen juoksuaan voi todella olla vaikea kääntää toisaalle. Ja väkisin "pakoilu" on lisästressi sekin. Toivotaan, että kehosi palautuu pian ja ovulaatiot palaavat kuvioihin.
Meillä meni kaksi raskautta perseelleen vuonna 2015. Keskenmenon jälkeen meni kaksi kiertoa ilman ovulaatiota, ja kolmaskin olis mennyt ilman akupunktiota. Vuosi sitten en vielä tiennyt, että minusta tulisi äiti :) 7-viikkoinen prinsessa tuossa tyytyväisenä leluilleen juttelee.
Kaikkea hyvää ihan kaikille, jotka tätä ketjua seuraa!!
Meillä meni kaksi raskautta perseelleen vuonna 2015. Keskenmenon jälkeen meni kaksi kiertoa ilman ovulaatiota, ja kolmaskin olis mennyt ilman akupunktiota. Vuosi sitten en vielä tiennyt, että minusta tulisi äiti :) 7-viikkoinen prinsessa tuossa tyytyväisenä leluilleen juttelee.
Kaikkea hyvää ihan kaikille, jotka tätä ketjua seuraa!!
Olen pahoillani menetyksistänne!
Omalla kohdalla tuntuu, että olen aika "sujut" tämän viimeisimmän kkm:n kanssa. Aluksi tuntui hirveän pahalta- miksi taas piti käydä näin!? Mutta melko pian ajatukset rupesi kääntymään uuden yrityksen puoleen. Valitettavasti mun kohdallani lääkkeelliset tyhjennykset eivät oikein toimi ja fyysinen toipuminen kesti kauan. Tyhjennys oli lokakuussa ja joulukuun vikalla viikolla operoitiin loput istukan palat pois. Mutta nyt, vihdoin, olo alkaa normaali! Jospa se tästä!
Omalla kohdalla tuntuu, että olen aika "sujut" tämän viimeisimmän kkm:n kanssa. Aluksi tuntui hirveän pahalta- miksi taas piti käydä näin!? Mutta melko pian ajatukset rupesi kääntymään uuden yrityksen puoleen. Valitettavasti mun kohdallani lääkkeelliset tyhjennykset eivät oikein toimi ja fyysinen toipuminen kesti kauan. Tyhjennys oli lokakuussa ja joulukuun vikalla viikolla operoitiin loput istukan palat pois. Mutta nyt, vihdoin, olo alkaa normaali! Jospa se tästä!
Pahoittelut kaikille keskenmenon kokeneille.
Mamma84, tuttuja tunteita. Miula vaan tuommonen pakkomielle raskautumisesta oli kohtukuoleman jälkeen, silloin oisin niin kovasti halunnut nytheti olla raskaana. lopulta plussasin noin 8 kk päästä kohtukuolmesta ja se sit todettiin keskeytyneeksi noin rv11 (koko vastasi noin rv9) Sen jälkeen raskautumis pakkomielle hävis. Vieläkin halu saada lapsi, mutta en jaksa enään. Tjottaillen mennään täällä nykyään.
Mamma84, tuttuja tunteita. Miula vaan tuommonen pakkomielle raskautumisesta oli kohtukuoleman jälkeen, silloin oisin niin kovasti halunnut nytheti olla raskaana. lopulta plussasin noin 8 kk päästä kohtukuolmesta ja se sit todettiin keskeytyneeksi noin rv11 (koko vastasi noin rv9) Sen jälkeen raskautumis pakkomielle hävis. Vieläkin halu saada lapsi, mutta en jaksa enään. Tjottaillen mennään täällä nykyään.
Alina16
Puuhakas puhuja
Näitä keskenmenotarinoita on aina niin surullista lukea. Tsemppiä kaikille km:n kokeneille 
Mulle on nyt kahden km:n jälkeen tullut yhtäkkiä sellanen pelko, että mitä jos tulenkin taas pian uudestaan raskaaksi. Jaksanko enää sitä menetyksen tunnetta uudestaan. Kestänkö enää fyysisesti, saati henkisesti niitä kipuja. Haluan oman lapsen enemmän kuin mitään muuta, mutta miks musta tuntuu, että mut on vaan tuomittu elämään lapsettomana koko elämä. Mistä saisin lisää toivoa?
Alina, yritystä takana 2,5 vuotta
Mulle on nyt kahden km:n jälkeen tullut yhtäkkiä sellanen pelko, että mitä jos tulenkin taas pian uudestaan raskaaksi. Jaksanko enää sitä menetyksen tunnetta uudestaan. Kestänkö enää fyysisesti, saati henkisesti niitä kipuja. Haluan oman lapsen enemmän kuin mitään muuta, mutta miks musta tuntuu, että mut on vaan tuomittu elämään lapsettomana koko elämä. Mistä saisin lisää toivoa?
Alina, yritystä takana 2,5 vuotta
Katjusha
Kunnioitettu kommentaattori
Ihminen on vahvempi kuin uskookaan.
Mä en tiiä, mikä muille antaa toivoa, mutta omalla kohdalla tunsin, että tää ei oo tässä. Meillä meni ekan (epäonnisen) raskauden alkuunsaattamiseen 9 vuotta. Mulla oli mielessä, että saan tyttären. Toki sitä ei aina muistanut, kun asiat meni ihan perseelleen. Ikääkin tuli yli 40, ja elämä vaan meni eteenpäin kahdestaan. Matkusteltiin, urheilin ja tein omia juttujani täyttääkseni elämän kaikki 10 odotuksen vuotta. Toivotaan, että teille muillekin toiveet toteutuu lopulta tavalla tai toisella.
Tyttö 8w3d
Mä en tiiä, mikä muille antaa toivoa, mutta omalla kohdalla tunsin, että tää ei oo tässä. Meillä meni ekan (epäonnisen) raskauden alkuunsaattamiseen 9 vuotta. Mulla oli mielessä, että saan tyttären. Toki sitä ei aina muistanut, kun asiat meni ihan perseelleen. Ikääkin tuli yli 40, ja elämä vaan meni eteenpäin kahdestaan. Matkusteltiin, urheilin ja tein omia juttujani täyttääkseni elämän kaikki 10 odotuksen vuotta. Toivotaan, että teille muillekin toiveet toteutuu lopulta tavalla tai toisella.
Tyttö 8w3d
Janniliini mulla tuo sama "heti uudestaan raskaaksi" tunne tuli kans kohtukuoleman jälkeen. Oli ihan hirveetä odotella 3kk ennen kun sai alottaa yrittämisen uudestaan. Multa otettiin ne hyytymistekijätestit niin niiden paras ajankohta on kait 3kk synnytyksestä. Meillä meni 9kk uuteen plussaan ja se saatiin kotiin saakka.
Meillä oli sit samat nuo viikot. Eli vastas 9+3, mut piti olla viikkoja 11+0.
Nyt on tuo tyhjennysvuoto loppunut ja ootellaan seuraavia menkkoja.
Teillä on kyl Katjusha ollu niin pitkä tie, että en tiä miten ite oisin jaksanu. Toisaalta kun sen lapsen haluaa niin kyllä niitä voimia jatkaa löytyy. Onneksi loppui odotus ja saitte pienen tytön. :)
Meillä oli sit samat nuo viikot. Eli vastas 9+3, mut piti olla viikkoja 11+0.
Nyt on tuo tyhjennysvuoto loppunut ja ootellaan seuraavia menkkoja.
Teillä on kyl Katjusha ollu niin pitkä tie, että en tiä miten ite oisin jaksanu. Toisaalta kun sen lapsen haluaa niin kyllä niitä voimia jatkaa löytyy. Onneksi loppui odotus ja saitte pienen tytön. :)
Me miehen kanssa yritettiin n 2v lasta ennen kuin saatiin lapsi ihan elävänä syliin asti. Kahden vuoden sisällä olin kaksi kertaa raskaana ja kumpikin meni kesken. Eka oli spontaani km, toinen vaati lääkkeet. Siinä vaiheessa kun aika vaan kului eikä testit näyttäneet mitään, alkoi pelko, koettaako keskenmenot kertoa mulle jotain. Kolmannen positiivisen raskaustestin tulos leikkii olohuoneessa, ikää 1v3kk.