Rila
Jostain jotain jo tietävä
Hyvää sunnuntaiaamua!
Meillä on viikonloppu vietetty pojan 12-v synttäreitä. Tänään tulee vielä muutama vieras, joille ei eilinen sopinut. Siispä en ole ehtinyt kirjoittelemaan perjantaisia neuvolakuulumisia.
Masuasukilla kaikki hyvin[:)] Sydänäänet löydettiin heti ja syke oli siinä 130-140. Sain todistuksen äitiysavustuksen hakemista varten, ajattelin ottaa rahana, kun -06 pakkaus vielä tallessa. Jospa sijoittaisi sitten rahan vaunuihin. Ens kerralla on sitten eka lääkärikäynti.
Hankintoja olen tehnyt tosi maltillisesti. Tytön pieniä vaatteita meiltä löytyykin ja jokunen neutraali vaatekin pitäisi kaapinperukoilla olla. Jännityksellä odotetaan, kumpaa sukupuolta meidän kuopus tulee olemaan[:)]
Meillä on muutto edessä toivottavasti toukokuun alkupuolella, niin ajattelin silloin inventoida, mitä kaikkea kaapeista löytyykään. Kesäkuun alusta jään äitiyslomalle, niin silloin vois viimeistään alkaa pestä vaatteita tulokasta odottamaan.
KÄÄK! Ei tässä enää niin hirmuisia ole, kun saadaan kääröt syliimme[:D] Aika on niin hubaa kulumaan.