Pucci
Jostain jotain jo tietävä
Huomenta kaikille!
Eka aamu kotona äitiyslomalla :)
Kuukautiskivuista, miulahan niitä on myös ollut. Viikolla 25 tuntui menkkamaista jomottelua monta päivää ja käskivätkin silloin äitiyspolille tsekattavaksi. Itkin vielä koko matkan sinne mentäessä, kun pelkäsin niin kovin että muutokset on alkaneet kohdunsuulla ja pikkuinen meinaa jo syntyä. Eikä mitään. Kohdunkaula ei ollut lyhentynyt, eikä aukeamista tai pehmenemistä ollut tapahtunut. Myös lapsiveden määrä tarkastettiin ja napanuoravirtaukset. Pikkuisella muutenkin kaikki hyvin. Ottivat vielä pissanäytteet, kohdunkaulalta jotain näytteitä ja verikokeet, eikä mistään löytynyt mitään tulehdustakaan. Kukaan ei oikein osannut sanoa mistä kivut johtuu. Miula oli siitä käynnistä viikon päästä neuvolalääkäri (viikolla 26+jotain) ja samoja kipuja oli ollut edelleen, eli menkkamaista jomottelua alavatsalla. Samat tarkastukset tehtiin, eikä edelleen löytynyt mitään kipujen aiheuttajaa. Lääkäri sanoi silloin että nuo kivut voi myös johtua kohdun venymisestä ja siitä että vatsa painaa.
Silloin nuo kivut sitten hellitti, mutta viikolla 30 oli yhtenä yönä niin kovat kivut että oli pakko ottaa särkylääke. Aamulla taas lääkäriin, mutta edelleen ei mitään.
Eli miula nuo kuukautiskivut ei ole aihettaneet pehmenemistä tai avautumista, mutta hyvä ne on tietysti tarkistuttaa jos niitä ilmenee, kun voi tarkoittaa kumpaa tahansa.
Ja varmaan mitä lähempänä synnytys jo alkaa olla, niin merkkaakin muutoksista.
Nyt miula ei oo onneksi sellaista jomottelua ollut.. Miula onkin LA vasta juhannuksen korvilla, joten olisi hyväkin että pieni pysyisi massussa ainakin neljä viikkoa vielä.
Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, milloin aika sitten on. Ensi viikolla on viimeinen neuvolalääkäri ja siellä sitten katotaan minkä kokoinen kaveri masussa oikein köllii. Jännää :)