Kesämasujen toinen kolmannes

Minulla on neuvola/lääkäri ajat rymättylässä, labrat naantalissa ja ultrat turussa.. eli ramppaamista joka lähtöön!! 
 
Ehkä hivenen paremmalta päivä näyttänyt kuin alkuun luulin. Oon ottanut särkylääkkeitä kellon kanssa ja penisilliini kuuri on päällä, aloitin sen jo toissapäivänä, kaiketi alkaa jo puremaan sekin, näin ainakin luulen. Mä oon ihan varma, että eilen kun mut siinä hammaslääkärin penkissä laitettiin asentoon, eli hieman trendikseen (pää alempana) niin vauveli oli ihmeissään ja melskas masussa. Mulla kans oletetut liikkeet on tuntuu navan alapuolella n 5-7cm.

Lähdenpä taas närppimään kinkkua, saatiin sekin tänään paistettua, jotain positiivista tässä päivässä :)
 
Olen käynyt muiden kuulumisia lueskelemassa melkein päivittäin mutta omia en oo saanut kirjotettua.
Töissä ollut todella paljon stressiä kun ilmoittivat että eivät pidä minua "koeajan" jälkeen töissä RASKAUDEN TAKIA. Todellisuudessa koeaika jo mennyt ohi mutta ilmeisesti sekoilevat oppisopimuksen takia. Tässä on liittoon oltu yhteydessä ja nyt vaan odottelen että alkais jotain tapahtumaan. Tietääkseni päiväkodissa työskentelylle ei ole mitään esteitä raskauden aikana?!
No mutta tämmöstä täällä.

Eilen tunsin kyllä selkeät potkut illalla ja mahassa oli semmonen meno päällä :)
Ei voi kyllä sitä tunnetta kuvata millään ja kun ensimmäinen tulossa ja sitä ei ole ennen tuntenut niin on se aika käsittämätöntä.

Kiva ollut lukea että tekin jotka ootte saaneet säikähtää vuodoista ja niskaturvoksista yms. olette saaneet hyviä uutisia! :)
 
Terve iidda! kiva että sinäkin sait kirjoiteltua kuulumisiasi tänne! :)
On kyllä todella jännä että et muka voi jatkaa töitäsi???? Kun ei tuo kyllä ole MIKÄÄN peruste töistä "irtisanomiselle".... Valitettavasti tätä silti tapahtuu. Ei ole kauaakaa kun miehen tutulla kävi näin.Oli ns. koeajalla, ja kun pomot sai tietää että on raskaana niin eivät annakaa sitä paikkaa hänelle.... Todella ärsyttäväää.. 

On kyllä paljon tullut taas tekstiä tännekkin. 

ninanina: Täällä kanssa liikkeet tuntuu nyt päivittäin, ja kovasti jumppaa iltaisin ja joskus huomaa päivälläkin. :)Mulla noi liikkeet tuntuu aika alhaallaki välillä. iha tossa häpyluun kohdalla ja sitten välillä navan kohdilla ja pikkuisen siitä sivummalla. Ne voimakkaat liikkeet tuntuu just tossa ylhäällä ja alhaalla sellanen pieni naputus.

kesämasu: Ei kyllä ole varmasti mukavaa tuollainen särky, ja niinkuin tirrikin kirjotti niin ei pitäisi kyllä kauaa enää hampaanpoiston jälkeen olla kipeä.

Itselläni on kyllä neuvola ja ultrat samassa kaupungissa. Ja melko lähelläkin toisiaan niin sillain ihan mukava. :) 

Mutta tännekkin kaikille IHANAA JOULUA 2011 kaikille kesämasuille!!!
Nyt poika kylpyyn.... :)
 
Terve vaan kaikille! En ole minäkään taas saanu aikaseks kirjotella mitään mutta päivittäin kyllä luen muiden kuulumiset..
Mulla edelleen kaamee stressi, että kaikki kunnossa ja taas keskiviikkona kävin neuvolassa sykkeet kuuntelemassa :D pikkasen vois alkaa jo nauttimaa raskaudesta. Mulla kans masu pikkasen kasvanu vai oonko vaan syönyt hyvin?! Mul kohtu niin taaksepäin kallistunu ettei kauhee nopsaan varmaan kunnon masua tule! Vaikka sujuvasti luen ni en muista nyt eritellä kenellekkään mitään mutta toivotaan kaikille hyviä oloja.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!
 
Aaton aattoa kaikille!
Damon:
Missäs päin pääsee noin helposti sydän ääniä kuulemaan? Itse olen kuullut vain kahdesti, ensimmäinen kerta oli kun olin neuvolalekurilla migreenin takia viikolla 10 ja viime viikolla toisella varsinaisella neuvolakäynnillä. Seuraavan kerran sitä sitten ehkä kuuleekin vasta tammikuun lopussa seuraavalla neuvolakerralla.

Tuosta veden juonnista, mä aloin heti juomaan enemmän vettä kun selvisi tämä raskaus. Jotenkin automaattisesti aloin litkimään sitä enemmän. Ja siis join aikaisemminkin sen pari litraa päivässä, lähinnä just sen takia ettei päätä ala särkeä... Se on kyllä hyvä neuvo tuo Tirrin neuvo vesipullosta töissä ja tuopista vesilasina.

Liikkeistä, mua oikein harmittaa kun mitään en tunne, tosin jostain kuulin, että jos on taaksepäin kallistunut kohtu saattaa potkut tuntua myöhemmin ja esikoistahan tässä odotellaan niin enpä edes oikein  tiedä mitä odottaa. Damon, mulla on kyllä masu kasvanut ihan kiitettävästi vaikkakin tuo kohtu taaksepäin kallellaan. Kyllä jo huomaa että ei ole turvotusta tämä masu :) No mutta yksilöllistähän tuo.

Huoooh, nyt tulee tilitystä ihan liikaa, mutta mä jotenkin arvasin että autolla reissaaminen (5 tuntia ainakin kaarassa pari taukoa sisältäen) kipeytti mun alaselän. Samoin kävi reilu kuukaus sitten samaisella matkalla. Mutta ei noita taukojakaan jaksa pitää vähän väliä kun tuntuu että tuo autolla matkustaminen vie kaikki voimat jo muutenkin. Sitä sitten nukkuu seuraavan päivän vaan. Mutta on tässä pari päivää taas aikaa levätä, sitten ens viikolla kotona ja töissä voi taas selkäsäryn kanssa kitua.

Erittäin hyvää joulua kaikille kesämasuille! :)
 
Pikaisesti vielä vastailen. Eli Aiim Turussa päin asustelen ja soitan neuvolaan, että haluan tulla kuuntelemaan..Eivät varmaan kehtaa kieltäytyy :D
Toivottavasti tellä menee matka hyvin eikä selkä tule entistä kipeämmäks, se on nii inhottavaa kun selkä remppaa.

Täytyy varmaan pikkuhiljaa kipittää sänkyyn päin eli hyvät yöt kaikille : )
 
Mites on muiden joulut mennyt?
Meillä meni tosi kivasti ja aattona oli porukkaa, tänään oltiin miehen veljellä ja huomenna on tulossa mun sisarukset vielä syömään.

).( Kyllä ne tais olla liikkeet mitä tunsin emoticon
To ja pe en tuntenut mitään joten ajattelin että oon vaan kuvitellut.
Joulupöydässä kun istuin rauhassa pitkän aikaa niin tunsin taas liikkeet, illalla kun menin nukkumaan niin tuntui ja tänään on tuntunut myös emoticon
Ihanaa, jotenkin helpottaa kun tuntee pieniä liikkeitä niin "tietää"/luulee ainakin kaiken olevan hyvin.
Olin ihan varma että menee vielä monenmonta viikkoa ennenkun tunnen, mutta ei, tällä kertaa näin aikasinemoticon

Ihanaa että ens viikko on lomaa niin saa vähän nollata kun ei jaksais töissä yhtään olla emoticon
Äitiyslomaa odotellessa emoticon
 
Heissan ninanina!! Täälläkin joulu mennyt hyvin muuuten, mutta hieman huonovointisissa tunnelmissa. Tuntuu että aamulla,päivällä,illalla, yölläkin on huono-olo ja kaikki voimakkaat hajut laukaisee sen todella helposti. Jonkun verran on jouluruoista pystynyt nauttimaan mutta tuloksena melkein joka kerta karmea pahoinvointi. Varmaan vaikuttaa sekin kun se on aika raskasta ruokaa.  Muuten tosiaan ollut ihanaa seurata esikoisemme ensimmäistä joulua ja lahjoistakin ne paperit oli parhaimpia. :) 

Itse kanssa tunsin liikkeitä kun isuttiin joulupöydässä aattona ja olin syönyt jonkinverran, niin rupesi jumppaamaan.Ilmeisesti ilmoitti että äiti älä syö enempää!! emoticon
Ihanaa se on kyllä todella ja taas vähän todellisemmaksi tekee tätä raskautta.

Mutta jospa sitä lähtisi nukkumaan, kun ei tarvi wc:ssäkään enää juosta. emoticon
 
Täälläkin joulu mennyt varsin kivasti. mummolat käyty ja huomenna vielä siskon luokse kahville, omalla porukallakin ehditty viettämään rauhallista joulua. Syötyä on tullut aivan älyttömästi, mutta noooh kuuluu jouluun ja osan voi pistää raskauskilojen piikkiin ;)

Painajaisia oon nyt muutamana yönä nähnyt, mä jo ehdin huokaista, että taisin niiltä välttyä kun moni täällä on pahoja unia nähnyt, mutta ei :/

Mulla on vielä pari vapaata ja sitten taas töiden pariin.On ollut kyllä ihanaa kun sain joulun vapaaksi ja sain viettää joulua perheen kanssa enkä töitä paiskien!
 
Täältä joulukuulimisia ;)
Hyvin meni, lapset meni sekaisin lahjoista ei niinkään pukista :)
Liikaa leluja taas pukki toi :)
Vatsa senkun paukkuu, jouluruokaa riittää vielä tälle päivää, suolainen maistuu kyllä paremmin kuin makea. Eli konvehti suklaat on jääny pois tänä jouluna, toisin hyvä ettei sitä painoa kerry kun "tykkäävät# siitä niin neuvolassa "paasata" :)

NINANINA: Me´touhuttiin niin jouluaamun etten tuntenut kokopäivänä liikkeitä, huolestuin!! Mutta illalla kun si pötköttelin sohvalla nii kunnon potku tuli, sitä huomaa kun o liikkeellä paljon nii pikkunen vissii tykkää nukkua mut si ku näköjää rauhoittuu istumaan niin joku siellä liikkuu heti <3

Tällä ei vapaata enää oo, huomenna pitäis jaksaa työt aloittaa :)

Lilypie - (OGUP)




 
 
3rika, meillä on neuvolakäynnit (lkri ja terkka) saman katon alla vierekkäisissä huoneissa, ultrat on ulkoistettu Tampereelle terveystalolle.

Voi kun teillä monilla jo ne liikkeet tuntuu noin hyvin! Ihanaa, mä odotan täällä kieli pitkällä että alkais meidän Täpinä melskata jo kunnolla =) kovasti oon koettanut sängyssäkin tunnustella, mutta ei vielä mitään =/ esikoinen melskasi aina hetken aikaa kun oltiin menossa nukkumaan ja hiljeni sitten yöksi. Saas nähdä onko tämäkin yönukkuja vaiko kukkuja =) nyt toi etinen istukka voi kyllä tehä sen että liikkeet tuntuu myöhemmin, vaikka esikoisestakin oli kyllä istukka etuseinässä ja liikkeet tuntu melko aikaisin.

Aiim, meillä pääsee ainakini neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä aina kun siltä tuntuu. Itse oon käynyt 3kertaa ylimääräisillä käynneillä, kun on ollut noita vuotoja mitkä on säikytelleet.

(.) joulu meni leppoisasti =) aatto oltiin kolmisin kotona, joulupäivänä meidän porukoilla ja tapanina anoppilassa. Poika sai paaaaaljon lahjoja ja oli ihan päästään pyörällä, reppana! Mutta tykkää kovasti kaikista lahjoistaan, sai kyllä juuri sellaisia lahjoja mitä on vähän kaivannutkin, oman kaivurin ja rekan ja ison parkkitalon =)

Täällä niitä liikkeitä odotellaan jo kovasti, mutta vielä ei tunnu. Toisaalta nyt on vasta 15vk täynnä, että eiköhän ne parin viikon päästä ala sit jo hiljalleen tuntua =)

Meidän pieni kummityttö syntyi joulutontuksi <3 aaton aattona ystävän vaavi syntyi sektiolla raskausmyrkytyksen vuoksi viikoilla 40+5. Muuten ovat voineet ihan hyvin mutta ystävällä on edelleen verenpaineet koholla ja tulehdusarvot samoin. Saas nähdä koska pääsevät kotiin, torstaina tulee jo viikko täyteen sairaalaelämää, alkaa sekin hiljalleen kypsyttää! Tuoreessa muistissa on, kuinka hemmetin tylsää siellä oikeasti on, meidän esikoinen ainakin nukkui vaan 24/7 niin ne meidän 4pv kävi tosi tylsäksi...tulisivat nyt pian kotiin niin pääsisi nuuhkuttelemaan sitä ihanaa vauvantuoksua <3
 
Tirri, okei mä olen sitten varmaan niin kiltti ja hiljainen etten uskalla edes kysyä saiskos tulla kuunteluttamaan sykkeen. Menen "sääntöjen" ja määrättyjen aikojen mukaan. En oikein vielä tiedä mitä voi vaatia / pyytää...

Liikkeistä, jotain pientä naputusta tässä parina päivänä olen tuntenut alavatsassa, liekös sitten oikeesti se meitin pienokainen siellä niin tiedä hänt. Toivottavasti naputus jatkuu ja voimistuu :)

Joulu meni anoppilassa, liian pitkä aika vieraassa paikassa, mutta muuten oli ihan mukava joulu. Siskon pojalla, kummipojallani oli ollut hirmu ikävä kuten itsellänikin häntä. Totesi meitin mummin luona kahvipöydässä, että tädin vauva syntyy nyt. En tiedä odotteleeko jo serkkua ;)

Alaselkä se vaan kipeytyi sitten paluumatkallakin. Kolmen tunnin ajon jälkeen (kaksi paussia) alkoi juilimaan ilkeästi, mutta sitten taas parin tunnin paussi mummilassa helpotti särkyä. En kyllä pariin kuukauteen istu samanmoista matkaa.

Argh, huono päivä, työt ei maita ja kaikki ärsyttää, kaikki lounaspaikatkin (sellaiset joissa voi jotain syödä) kiinni koko viikon.

Yhden ihanan uutisen kuulin tuossa viikko pari sitten, serkkuni on myös saamassa kesävauvan! Asutaan suht lähekkäin (samassa kaupungissa) ja mä ainakin toivon saavani sitten ensi syksyä serkusta ja sen pikkuisista seuraa aina välillä :)

Mukavaa uutta vuotta jo kaikille kesämasuille :)
 
Onkos muilla ollut aikaisemmissa raskauksissa sokerit ylhäällä???
Mulla kakkos raskaudessa oli paasto arvo yhden pykälän koholla.. siis mitäs se sai olla 5.2 ja oliko 5.3 arggg mut en muista... Mutta arvot ruoan jälkeen täydellisiä.
Si  jouduin kotona mittailee loppuraskaude ja arvot oli hyvät myös vuositarkastuksen jälkeen.

No nyt si olin 16+6 SOKERIRASITUKSESSA ja toinen keikka olis si puolen välin jälkeen.
Kuitenkin, nyt si ku otettii pikatesti nii oli oli norm. hoitajan mukaan 4.9.
Neuvolasta soitettiin TÄNÄÄN ja sanoi et oli paasto taas ylittänyt sen hyväksytyn rajan mutta jälleen kerran kaikki muut arvot täydellisiä.
Vittu mä sanon, ottaa nii päähä ja nyt joudun taas kauheesee tarkkailuu loppuraskaudessa.
TOTTAHAN toki se o hyväksi vauvalle ja äidille.. mutta... Ei yhtää huvita se pisto rumpa.
Kiva kun saa purkaa.. TEILLE.. paska fiilis jälleen, pelkään et saan jonku sokeritaudin vielä ja olen kuitenkin nuori :(


Lilypie - (OGUP)




 
 
Aiim, en mäkään esikoisesta käynyt, vaikka pari kertaa olis ehkä tehnyt mieli. Nyt toisella kertaa on niin paljon varmempi kaikesta, pitää oikeasti monessa paikassa vaan osata vaatia sitä palvelua! Ne terkat ja lääkärit on ihan oikeasti siellä meitä varten!! Suomalaisessa kulttuurissa vaan on tapana mennä lääkäriinkin lakki kourassa että "anteeks kun olen olemassa" =) ja näin siis tosiaan tein minäkin viimeksi! Nyt oppinut, että pääsee paljon vähemmällä murehtimisella, kun vaan saa suunsa auki saman tien ja reippaasti kysyy asioista =) helpommin sanottu kun tehty, tiiä oikeasti kyllä! Tuo esikoinen on minusta kaivanut tämän puolen esille, kun täytyy hoitaa pienen ihmisen asioita joka ei itse osaa suutansa avata ja kysysä mitään, niin täytyy ite kysyä ja ottaa selville kaikki mikä huolestuttaa =) aiemmin minäkin vaan mutisin keskenäni *heh*

Toivottavasti Aiimilla ketutus ja selkäsärky helpottaa! Mulla alkanut kans vaivaan taas toi alaselkä aina öisin. Makuultaan ollessa alaselkä on tosi kipeä, kyljen kääntäminen sattuu ja ylösnoustua pitää venyttää hetken aikaa selkää köyryssä =/ esikoisesta tää alko vaivaan vasta paljon myöhemmin. Luulen että johtuu noiden nivelten löystymisestä. Vuodenvaihteen jälkeen oon ajatellut aloittaa kuntosalilla käynnin, täytyy vaan varata personal trainerille aika että voi kattoo mulle sopivat liikkeet kun en sais sen istukan takia kamalasti ponnistella. Selkä- ja vatsalihaksia pitäs vaan jotenkin väkisin saada treenattua, muuten epäilen että loppuraskaus ja vauva-aika tulee olemaan aikas ikävää oman voinnin puolesta =/
 
Helinä-Maria: Mulla oli kanssa ekassa raskaudessa samanlailla että se paastoarvo oli ylittäny sen 0,1 mmol eli jouduin siihe seurantaan ja koko sen raskauden ajan oli kaikki arvot kunnossa. Nyt jouduin taas siihen ja olinki pariviikkoo sitten siinä kokeessa ja taas sama homma. Paastoarvo oli heittäny sen 0,1mmol ja muut arvot hyviä ,eli seurantaan. Onneks on muistissa noi mittaukset ja kotona oli vielä vanha mittariki tallella.... 
Mulle sitten terkka sano neuvolassa että mulla saattaa olla taipumusta toho raskausdiabetekseen tai sitten kuulemma riippuu paaston laadusta että mitä on syönyt edellisenä päivänä ennen kun on ruvennut paastoamaan. No enpä tiedä että onko toi jälkimmäinen vaihtoehtona meikäläiselle kun en kerenny syömään ennen paastoo mitään. Lasillisen vettä join.
Mutta vähemmän joudun nyt piikittelemään mikäli kaikki arvot kunnossa kotimittauksella.
Nyt mittaan kahdenviikon ajan 3krt/vko, 4 krt/pvä, ja jos noi kunnossa niin 1krt/vko ,4krt päivässä riittää rv36 asti.
Niin ja insuliinia en tarvinnut ollenkaan ensimmäisessä raskaudessa enkä nähtävästi tule tarvitsemaan nytkään koska arvot kotimittauksella kunnossa. Onhan se mukava että huolehtivat. :)
 
Tää on jotenkin niin ihanaa ja todentuntuista vihdoin kun liikkeet tuntuu päivittäin, parhaiten iltaisin!! Kädelläkin kun kokeilee niin tuntuu jo kädelle, joten mieskin saa jo tuntea liikkeet..
Nytkin niin mieletön riehunta päällä masussa, ihme ettei kuperkeikkaa vetele. 
Tänään rv 17+4. 
Tammikuussa viikolla 4 on seuraava neuvola. rv 19-21 ajalle pitäisi varata ultra-aika, huomenna täytynee muistaa varata. Seuraava lääkäri aika on vasta rv 26.

Mä oon nyt vielä ensi viikkoon sairaslomalla ja sitten keskiviikkona meen kokeilee miltä tuo työnteko näin kuukauden jälkeen maistuu. Pelkkää kassavuoroa vain enään.
Selkä ei tykkää enää hirveesti autoilustakaan. Jouluaattona ajelin 30km ja meinasin itkuu vääntää kun vihlos alaselkää kovasti koko ajan. 
Astmalääkkeet on tainnut tehä mulle käheän äänen, siihen oon sen ainakin yhdistänyt.
Unet ovat edelleen voimakkaita ja muistan ne usein miten hyvin aamulla, mutta ei oo enää niin järkyttäviä painajaisia mitä silloin yhessä vaiheessa oli. 

Tääl Rymättylässä on jo toista päivää kauhee myräkkä.. mies on koko ajan hälytyskeikoil vpk:n matkassa.. ei oo pahemmin kotona näkyny. 

 
Hei vain täällä ilmottautuu uusi odottelija...
Tuolta pitemmän kaavan mukaan yrittäneiden puolelta siirryn tänne!

Meidän pieni ihme saatiin vihdoin ja viimein alulle kolmen vuoden yrittämisen jälkeen, kaksi keskenmenoa kaatoi maailman tuona aikana.
 
Lokakuussa viimein päästiin tutkimuksiin että missä vika, niin ensimmäisellä tutkimus kerralla todettiin että tulossa ollaankin jo!! emoticon

Varhaisultrassa käytiin rv7 mutta miulla on kohtu kuulemma pitkällä ettei sieltä saatu kunnon kuvaa, vain pieni syke näkyi mustassa taustassa. Pyysivät sitten uusinta käynnille rv9 ja silloin näkyvyys oli täydellinen ja pikkuinen juuri niinkun pitääkin. :)

Laskettuaika meillä on 29.6 eli hilkulla on että mennäänkö heinäkuun puolelle. =) 
Eli täällä mennään rv13+4

Tässä kun lueskelin teidän juttuja niin huomasin että monella muullakin näyttää olevan unissa aikasmoinen vipinä. Niin myös täällä. Unet on niin todentuntuisia ja aihe vaihtuu useita kertoja yössä, mukavista painajaisiin. Pahoinvoinnit alkaa helpottamaan mutta muistuttavat kyllä olemassa olostaan välillä liiankin hyvin! Pissalla saa käydä öisin kahden tunnin välein, ei tarvitse edes kelloa katsoa jos muistaa monelta on mennyt nukkumaan. =)

Mukavaa loppuvuotta toivottelee Netta ja "Väpä"
 
Tervetuloa Netta87 =)

Just ku pääsin eilen surkuttelemasta että liikkeet ei tunnu, niin eikös autossa kotimatkalla alkanu kauheet tsembalot =D koko kotimatkan Täpinä siellä jammaili, vielä illallakin sohvalla ja sängyssä ennen nukkumaanmenoa <3 ja aamulla työmatkalla taas alkoi jumpat =) hiukanko ihanaa!!!! <3
 
Netta87: Tervetuloa kesäkuisiin! :) Ja kovasti onnea masukista ja tarrasukkia sinnekkin odotukseen!! Olen teidän kuulumisia välillä lukenutkin siellä puolella ja jännittänyt että milloin tärppää!
emoticon


 
Takaisin
Top