Pahoittelut kaikille keskenmenon kokeneille. Se on laiha lohtu nyt, mutta valtaosa tyhjennyksistä onnistuu hyvin, eivätkä aiheuta jatkossa ongelmia, mikäli raskautta vielä haluaa yrittää. Itseäni tieto aikanaan helpotti.
Monet tällä palstalla ovat kertoneet, kun on mennyt kesken. Se on mielestäni hyvä asia, vaikka saattaakin tulla joillekin odottajille yllätyksenä. Olisin itse toivonut, että olisin ensimmäisen keskenmenoni aikaan tiennyt, että niinkin voi käydä. Tai siis tiesin tietysti, mutten osannut ajatella, koska asiasta puhutaan niin vähän.
Keskenmenot ovat yleisiä ja (valitettava) osa lisääntymisprosessia. Kiitos, että olette jaksaneet puhua asiasta, joille näin on käynyt. Asia ei saisi olla tabu. Ja vaikka tieto lisää tuskaa, se myös helpottaa, jos tilanne joskus osuu omalle kohdalle.
Loppuun muutama fraasi, jotka olisin halunnut kuulla ensimmäisen keskenmenoni yhteydessä, ja joista osan sain onneksi kuulla toisen aikaan:
- Et olisi voinut tehdä mitään toisin, keskenmeno ei ollut oma vikasi.
- Jos tarvitset jotain tai haluat jutella, olen tukenasi.
- Jos et jaksa puhua mitään, meidän ei tarvitse.
- Todennäköisyydet ovat yhä puolellasi, jos haluat yrittää uudestaan.
- Ota niin paljon aikaa kuin tarvitset, ei ole kiire mihinkään.