Voi miten mä paloin halusta kertoa, kun äiti soitti mulle aamulla. Se kysyi mistä asti oikein tulin puhelimeen, ja vastasin, että sängystä. Se arvasi, että mulla on taas migreeni ja huolehti, että oonko ottanut lääkkeen ja eikö se vielä vaikuta. Mä mutisin vaan, että joo, oon, kai se kohta auttaa... Enhän mä tietenkään ole ottanut. Sitten se alkoi miettimään, että nyt me varataan sulle akupunktiota, kun ei ne lääkärit löydä sopivia lääkkeitä, ja mä olin ihan nolona. Toinen on avuliaana, enkä mä voi vielä paljastaa, että mä oon raskaana, ja nyt vaan täytyy vähän enemmän kärsiä migreenistä. Kun esikoinen syntyi, niin mä varmaan kasvoin yhdessä yössä aikuiseksi ja sen jälkeen olen voinut puhua ihan kaikesta äidin kanssa. Se tulee niin yllättymään näistä vauva-uutisista. Esikoisen jälkeen me nimittäin teimme kaikille selväksi, että enempää ei tule. (Esikoisella oli vaikea koliikki.) Onneksi mieli muuttui.
Esikoinen on nyt koululainen, ja minusta hänellä on oikeus saada tietää ensimmäisenä. Sen takia odotamme mahdollisimman pitkälle. Että kaikki on hyvin. Esikoinen on liian pieni ymmärtääkseen, jos tuleekin jotain, mutta niin iso, että huomaa, jos häneltä salataan jotain.