Kelan jutuista

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja lumitukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tässä sivu pari aiemmin oli keskustelua minkä vuoden mukaan vanhempainpäiväraha maksetaan, jos lapsi syntyy 2016 puolella ja vanhempainvapaa alkaa 2017. Kysyin tätä asiaa Kelasta ja sieltä vastattiin, että vaikka vanhempainvapaata hakisi vasta 2017, käytetään laskentaperusteena vuoden 2014 työtuloja.
 
Sama täällä! Olin 2015 pari kuukautta opintovapaalla kun tein gradun ja opinnot loppuun, joten tulot oli silloin pienemmät kuin 2014.
 
Mulle on 2014 tulot myös suotuisin! Päivystin sinä vuonna kuin pieni eläin. Onneks tulee vielä päivärahat sen mukaan.
 
Kela yleensä laskee hakijalle suotuisimmalla tavalla äitiys-ja vanhempainrahan. Näin ainakin minulle kävi viimeksi, kun esikoista odottaessa hain Kelan rahoja.
 
Mäki olisin mielummin ottanu 2015 kun olin töissä. 2014 opiskelin koko vuoden ja tulot oli sitte aika snadit. No nyt oon ollu työttömyysrahalla tietoisesti ja päätös tuli että joku 80% tuun saamaan tästä rahasta nyt 9kk. Eli vähenee, tosin kolmannen lapsen lapsilisän saan nii +-0.

Onnistuuko jos ilmottais itensä työttömäksi 9kk jälkeen. On se ny enemmän ku kotihoidontuki. Tai sais työtyömyysrahaa ja kitihoidontukea tms.
 
Caarina, mä olin esikoisen jälkeen työttömänä, ja sain tosiaan enemmän tukea mitä pelkästään kodinhoidontuella. Ilmotin oisko ollu ku esikoinen oli vuoden ikäinen.
 
Caarina, työttömyystukea ja kodinhoidontukea ei saa päällekäin, paitsi jos jossain vielä maksetaan kuntalisää niin sen saa. Tosi sit joutuu töihin jos niitä tarjotaan, eli voiko sen riskin kanssa elää?
 
Havahduin tuossa äsken siihen, että lapsen syntymään ei tosiaan enää ole ihan hirveän pitkää aikaa, omalla kohdalla reilut 2,5 kuukautta. Tuli mieleen, että miehenhän pitää ilmoittaa isyyslomasta työnantajalleen ihan pian, vähintään kaksi kuukautta ennen loman aloittamista. Kauhean nopeasti alkanut aika mennä!
 
Mä laitoin nyt sitten äitiys- ja vanhempainrahahakemukset vetämään. Kysyivät äitiysloman palkasta ja ilmoitin että ekat 3 kk maksetaan palkkaa. Ihan hakemuksen lopussa tuli sitten sellainen ilmoitus, että hakemusta ei voi käsitellä ennenkuin työnantaja on ilmoittanut vanhempainvapaan palkat, ja että työantaja saattaa ilmoittaa ne vasta sitten kun ne on jo maksettu. Täääääh???

Eihän ne nyt kai niin voi tehdä että koko hakemus käsitellään vasta helmi-maaliskuussa? Kun käsittelyaikakin on kolme viikkoa, niin eihän sen ekan palkattoman kuukauden tuki edes ehtisi tulemaan ajallaan? Puhumattakaan siitä, että mun äitiys- ja vanhempainraha on molemmat lisien vuoksi merkittävästi isompia kun mun peruspalkka, ja tämä erotus pitäisi Kelasta maksaa mulle - ajattelin koko ajan että se maksetaan siinä kuussa missä kuuluukin eikä takautuvasti joskus keväällä. :wideyed:
 
Toi on mielenkiintosta, ku kelan sivuilla ei lue asiasta mitään. Kokeilen siis onneani, ja pistän vuoden 2015 tulojen mukaan :D Tuskin siit paljoo tarttee maksaa takas..
 
Siinä hakemuksessa pitää valita, että ottaako 2014 tulojen vai viimeisen 6 kk mukaan. Mä tosin yritän vielä vääntää, että jos laitan sinne 2015 verotodistuksen, niin msksaisivatko sen mukaan

Mangustimamma, jos työnantaja maksaa sulle palkkaa, niin silloin et varmaankaan saa kelalta mitään.
 
Hyvin todennäkösesti mä en pidä vanhempainvapaata, mut jos pidän, ni pistän 2015 tulojen mukaan. Isoin syy taitaa olla veroprosentti. Tulot ei oo kasvanut, mut veroprosentti oli 2014 aivan naurettavan iso :/

Mangustimamma. Me sovittiin palkanmaksajan kanssa, et se laittaa sen hakemuksen, kunhan eka palkka (marraskuu) on maksettu ja siihen sit, et palkan maksu jatkuu vielä 2kk. En sit tiiä, et miten kela reagoi, mut joutuu ainakin käsittelee mun hakemuksen joulu-tammikuussa :D
 
Samasta lapsesta maksettavat päivärahat maksetaan samojen tulojen mukaan, eli äitiys- ja vanhempainpäivärahat menevät samojen tulojen mukaan. Laskenta menee bruttotuloista, joten vetoprosentilla ei oo väliä.
Ja mä siis väännän tällä hetkellä siitä kelan kanssa, että voiko ylipäätään mennä 2015 tulojen mukaan. Kerrothan Kukkis.mlk, jos saat sellaisen päätöksen, joka perustuu 2015 tuloihin!
 
Kerron kyllä :) Helppoo ei kelan kans vääntäminen oo. Opiskelun + miehen intin aikana sen sai kokea. Mutta mähän en luovuta :D

Ihmeen natseja kelassakin jaksetaan olla :/ Eka maksetaan ihan helvetisti veroja ja erilaisii maksuja ja sit, ku ite tarttis, ni ei. Ärsyttää, ku tuntee muutamia kelan tukemia työnvieroksujia, jotka saa kaiken maailman tuet, mut ite, ku päättää hankkii yhden lapsen, ni sit aletaan jankkaamaan vastaan.
 
Siis kyllä työttömyystukea saa kotihoidontuen kanssa, mutta se vaan vähennetään. Mulla just se tilanne.
 
Aamutorkku: mä oon kuullut, että jos palkka on pienempi kuin Kelan äitiysraha, niin Kela maksaa mun palkan verran työantajalle ja loput mulle. Hui, toivottavasti ei ole muuttunut tuo.

Kukkis: joo pitää jutella työantajan kanssa jos laittaisivat paperit ajoissa. Ihme touhua. Mitä järkeä on koko äitiysloma-ajan palkassa, jos se aiheuttaa työantajalle vaan ylimääräistä vaivaa ja työntekijälle ekstravaivan lisäksi taloudellisia tappioita tai ainakin äippärahan käsittelyn ja maksun myöhästymisen. :wideyed:
 
Takaisin
Top