Kauniita unia, oman kullan kuvia

Ei pitkiä. Aamupäivällä 1 tunti unien välissä on sopiva, iltapäivällä valvoo 2-3 tuntia.
 
Meillä aamulla noin tunti hereillä sit ottaa pienet nokoset. Puolen päivän aikaan vaunuilee ja päikkäreille. Sit on hereillä 2-3 tuntii ja unille. Illalla ottaa sylissä/sohvalla taas pienet nokoset. 9 aikaa aletaan iltapuuhille ja 2130-22 yöunille :)
 
Tääl ollaan kans aamulla tunnin verran hereillä ennen ekoja vajaan tunnin voimanokosia. Sitte valvotaan pari tuntia ja sen jälkeen 2-3 tunnin päikkärit. Loppupäivän onki aina 2-3 tuntia hereillä, väleissä ne voimanokoset. Oikeastaan noi unet menee syömisrytmin mukaan. Kun syödään 2-3 tunnin välein niin sitte otetaan nokoset ku masu on täynnä.
 
Täällä kanssa ensimmäinen hereilläolojakso on noin tunnin ja siitä sitten lähtee iltaa kohti pitenemään.
 
Aika lailla sama ku meillä :) eilen lähdettiin isolle kirkolle kipsutteleen ja Sienna nukkui 11.45-15.30, söi kahvilan hälinässä, nukahti vaunuihin 30min ja sitten olikin kotiin päästyä iso nälkä. Meni illalla hieman yliväsymyksen puolelle ja sain 45min nukuttaa toista kun yleensä voi vaan laskea iltapullon jälkeen sänkyyn. MUTTA nukkui sitten 8 tuntia putkeen! KAHDEKSAN! Eiks tuo oo jo koko yö? 21-05 nukkui, söi pariin otteeseen ja noustiin 08. Hengailtiin ja juteltiin leikkimaton hahmoille luultavasti unista ja nyt syötiin ja sammuttiin tissille. Ehti olla hereillä 1,5h. On se aikamoinen ❤️
 
Meillä Leo nukahtaa yöunille 21-22 yleesä nykyään sen tissin tarttee kyllä siihen.. Ja taitaa nukkuu sen 5-6h ainaki sitten siitä ennen kun syö sen yhden yösyötön.

Aamut meneeki sit tissi suussa, pitäis hommata pimennysverho makkariin, sinne paistaa aamusin aurinko ja kaihtimet ei auta yhtään varmaan siks aamusin ei sit osaa nukahtaa enää kunnolla ku on niin valoisaa.

Mä niin toivosin et Leo alkais päivisin nukkuu kunnolla kans.. Alkaa esikoisen kärsivällisyys loppuu ja itteeki harmittaa ku ei kerkee/pysty toisen kaa kunnolla leikkimään :/ onneks Leo kuitenki viihtyy leikkimatolla jo aika hyvin, mut siinäki pitää pikkumiestä viihdyttää.
 
Halleluja, mikä pätkä unta! Jätkä veti pikkusen iltapalaa 19:30, alettiin iltapuuhiin sen jälkeen ja nukahti noin klo 21. Heräs sit vasta äsken eli 3:30 syömään! Kahdeksan tunnin syöntiväli on ehdottomasti ennätys :) ja mentiin vielä miehenkin kans ysiltä nukkuu, joten saatiin koko porukka kunnon unet!
 
Täällä nukuttiin 23:30-5:00! Ensimmäinen noin pitkä pätkä, aiemmin on herätty alle neljän tunnin välein :). Olin viiden aikaan ihan hämilläni kun ei meinannut väsyttää, mut jännästi seiskalta ei sit ollutkaan niin pirtee olo... :D
 
Meilläkin nukuttiin pitkästä aikaa hyvin, 21:30 unille, syötöt 03:15 ja 06:45. Eli koska esikoinen päätti herätä jo 06:30, tätä voidaan kutsua yhden syötön yöksi. :) (esikoinen viikolla heräili kahdeksalta, nyt vapaapäivinä kolmatta aamua putkeen piol seiskalta... Ihana puhkeava hammas <3)
 
Nukkumaan mentiin 22:30 yöllä esikoinen herätti 2 ja viljo söi 3:30 ja sit esikoinen heräs 6:00. Ollaan mun äidillä kylässä niin, jätin typyn mummon kanssa touhuamaan ja jatkoin unia viljo kainalossa aina klo 10:00 asti :-D
 
Tuleeks muilla syyllinen olo, jos lapsi nukahtaa yöunille ja jäätte ite vielä kukkumaan toiseen huoneeseen? Vai oonkohan vaan ihan superouto..
 
Takaisin
Top