Nika
Jostain jotain jo tietävä
Heippa kaikille!
Oon päivittäin seuraillut keskustelua, mutta en ole saanut itse aktivoiduttua niin paljon, että olisi saanut kirjoiteltua. Jos nyt yrittäisi. Tosiaan 6-7 viikolla alkoi väsymys ja pahoinvointi, aaltoilee päivittäin. Eilen oli niin huono päivä, etoi koko saamarin ajan, kauhulla jo mietin, että miten jatkossa jaksaa. Tänään sitten paljon parempi olo. Ei ota selvää. Toisaalta on mukavaa kun on oireita, valaa uskoa siihen että raskaus etenee. Sitten taas nämä oireettomat päivät tekee mut heti vainoharhaiseksi, että onko jotain vialla.
Kirottuja ne ensimmäiset keskeytyneet keskenmenot, on vaan usko nin tiukalla, että mitä sieltä sitten np-ultrassa löytyy ja löytyykö elossa ketään. No on sitä elämässä toki paljon isompiakin murheita, joskus vaan toivon, että voisi nauttia rauhassa näistä alkurasaudenkin ajoista. Osa tuntuu niin paljon luottavaisemmin suhtautuvan.
Raskaudesta on tässä vaiheessa kerrottu mun vanhemmille ja parille hyvälle ystävälle. Muuten en vielä julkisemmin kerro. Sinänsä itseäni ei vaivaa vaikka keskenmeno olisikin julkista tietoa. Viimeksi vaan niiden kahden km:n jälkeen oli henkisesti niin rikki, että yksinkertaisesti ei jaksanut jakaa asiaa kuin ihan läheisimpien kanssa. En usko, että kukaan sinänsä kokee keskenmenoa miksikään häpeiltäväksi asiaksi, mutta joskus muun maailman myötätuntokin voi tuntua raskaalta, kun itse haluaisi vaan päästä asiasta yli. Mutta kukin tavallaan.
Ensimmäinen neuvola on ensi viikolla, en sitä mitenkään erityisemmin odota, se kun on sitä "turhaa" lätinää ja lappujen täyttöä. Paaaaaaaljon enemmän odottelen np-ultraan, eipä siihenkään ole kuin reilut kaksi viikkoa aikaa, mutta odottavan aika on n-i-i-i-i-i-n pitkä. Voi kun nyt olisi kaikki hyvin, ei tarvitsisi tätä raastavaa odotusta aloittaa taas uudelleen!!!
Tuo kotidopplerikin tuolta hyllyltä aina välillä huutelee, mutta eipä sillä lelulla vielä varmastikaan sydänääniä saisi esille, kun eivät neuvolankaan vehkeillä aina saa. Edellisraskaudessa kokeilin sitä ensimmäisen kerran just ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä (joka siis oli vasta np-ultran jälkeen), ajattelin että jos ei itse saa ääniä kuulumaan, niin sitten voidaan heti nevolassa tarkastaa paremmilla laitteilla. Ja löysinhän äänet silloin heti itse :) Alkuraskaudesta oli kyllä mukavaa kun pystyi itse sitten äänet halutessaan kuuntelemaan, helpotti ainakin mun epävarmuuden tunnetta. Sitten kun liikkeet alkoi tuntua, niin se jäi tietty vähän tarpeettomaksi.
Oon päivittäin seuraillut keskustelua, mutta en ole saanut itse aktivoiduttua niin paljon, että olisi saanut kirjoiteltua. Jos nyt yrittäisi. Tosiaan 6-7 viikolla alkoi väsymys ja pahoinvointi, aaltoilee päivittäin. Eilen oli niin huono päivä, etoi koko saamarin ajan, kauhulla jo mietin, että miten jatkossa jaksaa. Tänään sitten paljon parempi olo. Ei ota selvää. Toisaalta on mukavaa kun on oireita, valaa uskoa siihen että raskaus etenee. Sitten taas nämä oireettomat päivät tekee mut heti vainoharhaiseksi, että onko jotain vialla.
Kirottuja ne ensimmäiset keskeytyneet keskenmenot, on vaan usko nin tiukalla, että mitä sieltä sitten np-ultrassa löytyy ja löytyykö elossa ketään. No on sitä elämässä toki paljon isompiakin murheita, joskus vaan toivon, että voisi nauttia rauhassa näistä alkurasaudenkin ajoista. Osa tuntuu niin paljon luottavaisemmin suhtautuvan.
Raskaudesta on tässä vaiheessa kerrottu mun vanhemmille ja parille hyvälle ystävälle. Muuten en vielä julkisemmin kerro. Sinänsä itseäni ei vaivaa vaikka keskenmeno olisikin julkista tietoa. Viimeksi vaan niiden kahden km:n jälkeen oli henkisesti niin rikki, että yksinkertaisesti ei jaksanut jakaa asiaa kuin ihan läheisimpien kanssa. En usko, että kukaan sinänsä kokee keskenmenoa miksikään häpeiltäväksi asiaksi, mutta joskus muun maailman myötätuntokin voi tuntua raskaalta, kun itse haluaisi vaan päästä asiasta yli. Mutta kukin tavallaan.
Ensimmäinen neuvola on ensi viikolla, en sitä mitenkään erityisemmin odota, se kun on sitä "turhaa" lätinää ja lappujen täyttöä. Paaaaaaaljon enemmän odottelen np-ultraan, eipä siihenkään ole kuin reilut kaksi viikkoa aikaa, mutta odottavan aika on n-i-i-i-i-i-n pitkä. Voi kun nyt olisi kaikki hyvin, ei tarvitsisi tätä raastavaa odotusta aloittaa taas uudelleen!!!
Tuo kotidopplerikin tuolta hyllyltä aina välillä huutelee, mutta eipä sillä lelulla vielä varmastikaan sydänääniä saisi esille, kun eivät neuvolankaan vehkeillä aina saa. Edellisraskaudessa kokeilin sitä ensimmäisen kerran just ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä (joka siis oli vasta np-ultran jälkeen), ajattelin että jos ei itse saa ääniä kuulumaan, niin sitten voidaan heti nevolassa tarkastaa paremmilla laitteilla. Ja löysinhän äänet silloin heti itse :) Alkuraskaudesta oli kyllä mukavaa kun pystyi itse sitten äänet halutessaan kuuntelemaan, helpotti ainakin mun epävarmuuden tunnetta. Sitten kun liikkeet alkoi tuntua, niin se jäi tietty vähän tarpeettomaksi.