Tosta kaksisuuntasesta mun täytyy sanoa oma kokemus. Mulla oli melko rankka lapsuus ja nuoruus ja aika pahoja masennuksia. Sitten monta vuotta tutkittiin ja päädyttiin että mulla on kaksisuuntanen mielialahäiriö (tästä siin noin 15-vuotta aikaa). Lääkkeitä oli siis ennen ja jälkeen diagnoosin ja vakavia masennuksia sekä välillä näitä aika meneviä kausia, mutta pääsääntösesti olo oli aina kurja. Noin 6-vuotta sitten päätin että lopetan kaikki lääkkeet, siitä seuras tärinää ja sekavaa oloa noin kaksi viikkoa vaikka mulle oli kivenkovaa väitetty että niistä lääkkeistä ei tule mitään vierotusoireita. Mulle myös sanottiin etten pärjää puoltakaan vuotta ilman lääkkeitä tai joudun jonnekkin hoitoon. Nämä viimiset noin.6-vuotta on ollut mun elämäni parhaimmat ja tasapainoiset vuodet. Lääkkeet teki mulle sairauden, ei suinkaan parantanut sitä. Mun kohdalla on siis ollut hoitovirhe ja tavalliseen masennukseen on alotettu jatkuva lääkitys kokeilematta miten pärjään ilman. Ja painotan että tämä oli tosiaan mun kohdalla enkä tarkoita että teillä olisi näin. Elämä on nyt selkeää ja ihanaa, ei mustassa putkessa kulkemista. Kiitos kuuluu tottakai omalle miehelleni joka on jaksanut kaikki vuodet olla mun rinnalla.
Mä kävin edellisessä raskaudessa myös 4d ultrassa Brunon luona ja se oli oikeasti hauska kokemus. Oltiin aikasemmin käyty jo rakenneultrassa ja sieltä sanottiin että poika tulossa. Kun mentiin Brunon vastaanotolle niin se sano että täältä on tulossa siro tyttö ja dvd:ssä (joka saatiin kotiin) luki female, mietittiin et kumpihan sieltä nyt sitten tulee, ja lopuks kun se lopetti ultraamisen niin sanoi että saa mennä ostamaan vaaleansinisiä vaatteita
Poika sieltä kuitenkin tuli.

toivottavasti ultrassa parin viikon päästä selviäisi kumpi tulossa, niin helpottaisi vaatteiden ja tavaroiden ostelussa :) vielä en oo uskaltanut hommata mitään. Haluan myös varmuuden, että rakenneultrassa on kaikki hyvin 