Joulukuun mammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Esma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tosta kaksisuuntasesta mun täytyy sanoa oma kokemus. Mulla oli melko rankka lapsuus ja nuoruus ja aika pahoja masennuksia. Sitten monta vuotta tutkittiin ja päädyttiin että mulla on kaksisuuntanen mielialahäiriö (tästä siin noin 15-vuotta aikaa). Lääkkeitä oli siis ennen ja jälkeen diagnoosin ja vakavia masennuksia sekä välillä näitä aika meneviä kausia, mutta pääsääntösesti olo oli aina kurja. Noin 6-vuotta sitten päätin että lopetan kaikki lääkkeet, siitä seuras tärinää ja sekavaa oloa noin kaksi viikkoa vaikka mulle oli kivenkovaa väitetty että niistä lääkkeistä ei tule mitään vierotusoireita. Mulle myös sanottiin etten pärjää puoltakaan vuotta ilman lääkkeitä tai joudun jonnekkin hoitoon. Nämä viimiset noin.6-vuotta on ollut mun elämäni parhaimmat ja tasapainoiset vuodet. Lääkkeet teki mulle sairauden, ei suinkaan parantanut sitä. Mun kohdalla on siis ollut hoitovirhe ja tavalliseen masennukseen on alotettu jatkuva lääkitys kokeilematta miten pärjään ilman. Ja painotan että tämä oli tosiaan mun kohdalla enkä tarkoita että teillä olisi näin. Elämä on nyt selkeää ja ihanaa, ei mustassa putkessa kulkemista. Kiitos kuuluu tottakai omalle miehelleni joka on jaksanut kaikki vuodet olla mun rinnalla.

Mä kävin edellisessä raskaudessa myös 4d ultrassa Brunon luona ja se oli oikeasti hauska kokemus. Oltiin aikasemmin käyty jo rakenneultrassa ja sieltä sanottiin että poika tulossa. Kun mentiin Brunon vastaanotolle niin se sano että täältä on tulossa siro tyttö ja dvd:ssä (joka saatiin kotiin) luki female, mietittiin et kumpihan sieltä nyt sitten tulee, ja lopuks kun se lopetti ultraamisen niin sanoi että saa mennä ostamaan vaaleansinisiä vaatteita :grin
Poika sieltä kuitenkin tuli.
 
Ultrasta vielä.Mä kävin kans Naistenklinikalla nt-ultrassa 13.vkolla ja siellä oli 2D.Kyseessä ei ole riskiraskaus.Nyt kovasti odotetaan miehen kanssa rakenneultraa, joka on elokuun 6.pvä.Olisi ihanaa,jos sukupuoli näkyisi siinä.Mulla on ollut aika pitkään jo olo,että se on poika,mutta ei sitä voi tietää varmaksi...
On ollut välillä tosi hyviä ja energisiä päiviä,ja sitten sellaisia väsymyspäiviä,kuten tänään,että aamun reippailun jälkeen koko päivä mennyt sohvalla levätessä.Tuli otettua 3n tunnin päikkärit.
Tänään poksahti 17+0❤️.Jee!!!
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on ultra viikon päästä :) jännää toivon kanssa et sais vähä tietää kumpi sieltä tulee! Poikafiilistä on täälä ja kun äiti on vähä hömpähtäny ennustukseen sekä kiinalaiseen lääketieteeseen niin ennustaja oli nähnyt äidin kädestä pienen pojan tulevan elämään...itse en siis usko tämmöisiin, varsinkaan kun tämä ennustaja nainen väittää että kun hän hieroo isovarpaan väliä niin hän tuntee suoliston toiminnan ja poistaa ilmavaivoja yms. :D sinänsä ihan mielenkiintoista nyt sitten nähdä kumpi olis tulossa :)
 
Usein äidit (no miksi ei isit) häpeä tunnustaa ett on toivomaansa jompa kumpaa, mutta miksi? Se pakollinen "kunhä vaa terve" no hitto jokainen tuleva äiti ja isi niin tahtovat, sehän on itsestään selvä! Kun multa (mieltä) kysytään ett kumpaa toivotaan nii vastaan ett tyttöä, mutta otetaan vasta mitä saadaan. Enkä edes viitti lisätä ett rakastan häntä silti, koska sekin on mulle itsestään selvä. Eli miksi tulevat vanhemmat häpeävät omat haaveet ja toiveet? Miksi täytyy AINA lisätä jotai terveys juttuja!
Onhan niitäkin kenelle se sukupuoli yksi ja sama, mut tämä pohdiskelu ei koskee heitä ❤️
 
Ultrasta vielä.Mä kävin kans Naistenklinikalla nt-ultrassa 13.vkolla ja siellä oli 2D.Kyseessä ei ollu riskiraskaus.Nyt kovasti odotetaan miehen kanssa rakenneultraa, joka on elokuun 6.pvä.Olisi ihanaa,jos sukupuoli näkyisi siinä.Mulla on ollut aika pitkään jo olo,että se on poika,mutta ei sitä voi tietää varmaksi...
On ollut välillä tosi hyviä ja energisiä päiviä,ja sitten sellaisia väsymyspäiviä,kuten tänään,että aamun reippailun jälkeen koko päivä mennyt sohvalla levätessä.Tuli otettua 3n tunnin päikkärit.
Tänään poksahti 17+0❤️.Jee!!!


Mullakin rakenne 6.8 naikkarilla :)
 
Mun mies kävi tänään ostamassa verkkokaupasta rattaat :D yhdistelmärattaat +turvakaukalo autoon vain 199e. Ni oli pakko käydä hakemassa. Värinä kirkas turkoosi. Vaikka olin iha sata varma että ostetaa rattaar sit joskus loppu vaiheessa..mutta onpa nyt hoidettu! Ja iloinen mieli:) seuraavaksi sänky ostoksille! 15+6
 
Tuosta tytön tai pojan toivomisesta. Musta se on kans luonnollista, et ainakin vähän miettii jompaa kumpaa. Mut ehkä sitä ei uskalleta perheen ulkopuolelle sanoa, kun ajatellaan, et ihmiset sitten miettii (jos tuli "väärä"), että se ei olis yhtä haluttu tai rakastettu. Näin ekaa oottaessa on kyllä ihan sama kumpi tulee, toiveena että terve, fiksu, hauska ja kaunis ;) Mut jos olis jo 1 tai useampi samaa sukupuolta ja viimeinen uunissa, niin kyllä sitä varmaan melkein kaikki toivoo sitä toista sukupuolta.
 
Cicado, kävitkö millä viikoilla femedassa? Mä kävin ekasta siellä myös ja juurikin Brunolla. Hän on ehdottomasti paras! kela korvauksen saa yksityisellä 4d ultrasta ennen rv 22. Mulla jäi maksettavaa silloin 160€.
Kävin rv 18+4. Halusin mahollisimman aikasin tietää et kaikki on hyvin :) kunnallinen on rv 20+1 eli ens perjantaina :)
 
Marabella olenpa itsekin samaa miettinyt... Meillä täällä oikeasti toivotaan 3 tytön jälkeen viimeisiksi poikaa! Voin sen täällä teille tunnustaa:)
Ehkä tässä se että jos tuleekin ns "väärä" niin ihmiset ajattelee että se ei ole rakas lapsi?
Onhan se niinkin että kun lapsia tekee niin se on 50/50 kumpi tulee ja siihen ei hirveämmin voi vaikuttaa, niin "turvallisinta" vaan kaikille sanoa että kunhan on terve!

Kysäisempä tässä samalla kumpaa te mammat toivotte, tyttöä vai poikaa?
Me molemmat täällä toivotaan poikaa, vihdoinkin!

Terv 3 ihanan prinsessan vanhemmat :)

Rv 19+3
 
Mä toivon tyttöä meille, samoin esikoinen. Kaikki muut toivoo poikaa. Ja mulla poikaolo, mutta en oo sitä myöntäny. :D Lapsi on rakas oli kumpi tahansa, itseä vaan jänskättää ajatus pojan kasvattamisesta tai jotain sinne päin en oikein osaa itsekkään sitä selittää. :)
 
Esikoista odotellaan ja miulle on oikeasti ihan sama kumpi sieltä tulee. Mahdollisen toisen lapsen kohdalla saattaa sitten olla jo niitä "toiveita".
 
Mulla on ollut poika olo alusta asti ja en tiedä miksi. Poikaa ehkä hiukan toivon ja sitäkään en osaa selittää miksi. Mies toivoisi ainakin poikaa, koska haluisi päästä opettamaan jääkiekkoa yms. "poikajuttuja".

Mut tottahan sekin tärkeintä, että lapsi on terve ja kumpi vaan on yhtä rakas varmasti :happy: toivottavasti ultrassa parin viikon päästä selviäisi kumpi tulossa, niin helpottaisi vaatteiden ja tavaroiden ostelussa :) vielä en oo uskaltanut hommata mitään. Haluan myös varmuuden, että rakenneultrassa on kaikki hyvin :Heartred
 
Mua kanssa jännittää että miten pojan kanssa toimitaan, siis jos tää nyt poika on:)
Osaanko mä pojan kanssa leikkiä, pestä ja hoitaa? Entä ne poika osat miten ne pestään?
Muunmuuassa tällaisia mietteitä pojan saamiset mussa herättää:)
Mulla ehkä vähän poika fiilis, ehkä, en nyt tiiä? Välillä ihan 100 varma että se on poika mutta sitten tulee taas fiilis että se on tyttö :) 2 viikkoa rakenne ultraan, en malta odottaa!

Oli miten oli olen onnellinen oli vaavi kumpi tahansa <3 meidän pieni joulu toukka:)
 
Takaisin
Top