Joulukuun mammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Esma
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meilläkin on ollut tapana olla aatto mun vanhemmilla ja joulupäivä miehen, joten jos vauva syntyy siihen aaton tuntumaan niin tää olis medän perheen ihan ensimmäinen kotijoulu. :) Siksi vähän panikoinkin, kun oon ihan jouluihmisiä, ja jos täällä kotona ei tunnukkaan tarpeeksi joululta niin pääsee varmaan (hormoni)itku. :rolleyes:
Rupes muuten tekemään ihan älyttömästi mieli sinappia ja kinkkua kun ton sinapin mainitsit! Saiskohan lihatiskiltä valmiiks paistettua, ei tarvis kaivaa tota viittä kiloa pakkasesta.. :-D
 
Joo, meillä kans mies suunnitellu kinkun tilaamista ihan varuiks. Muut jouluruoat sais sit olla ihan kaupan hyllystä, jos nyt niikseen tulee. Ihka ensimmäistä joulukuusta hamuaisin kyllä tänä vuonna myös, kun kuitenkin varmaan pääasiassa kotona joulukuuta vietellään.
 
Marjasose syötkö verenpaine lääkkeitä? Mulla kans korkeet paineet, mut nyt pysyny suht kurissa lääkkeiden kanssa. Proteiiniä ollu pissassa. Viimeks vuorokausi virtsassa muistaakseni 178. Nyt viemässä seuraavaa lähetystä sairaalaan, saa nähä mikä lukema nyt tulee. Pika testin tein kotona niin oli kahella plussalla.
 
Mitähän tääkin nyt meinaa kun kipeetä tekee vähän väliä, alaselkä, alavatsa ja reidet. Ei helpota kävely eikä lepo :( mä en nyt haluis viä että mitään tapahtuis kun se muutto viikon päästä ja muutenkin haluaisin sen käynnistyksen turvallisesti sairaalassa. Ei kai tämä mitään tarkota kun ennenkin kiusannu nää olot muutaman viikon ennen synnytystä. Mutta eipä näin kipee tää mamma oo viä tässä raskaudessa ollu...

Niin Lilith ei kai se touhuaminen vaarallista ole kunhan et nostele kovasti mitään. Lähinnä istukan irtoamista ajattelen... Ei se syöksysynnytys varmasti ole todennäköisempää, touhusi tai ei. Joillain vaan kroppa toimii erilailla.

Hitto kun sattuu :(
 
Noi on nii inhottavia kipuja mukkis! Mulla välillä ollu päivittäin ja etenkin reisiin sattuu ja polttelee
 
Marjasose syötkö verenpaine lääkkeitä? Mulla kans korkeet paineet, mut nyt pysyny suht kurissa lääkkeiden kanssa. Proteiiniä ollu pissassa. Viimeks vuorokausi virtsassa muistaakseni 178. Nyt viemässä seuraavaa lähetystä sairaalaan, saa nähä mikä lukema nyt tulee. Pika testin tein kotona niin oli kahella plussalla.

En syö.. lääkäri sanoi et jos vielä nousee niin alotetaan jokin lääkitys. Mullakin proteiinit ollu joko haaleala plussalla tai plussalla. Aamulla oli kuitenkin puhtaat
 
Täällä iski järjestely ja siivous vimma, mutta ärsyttää kun kroppa ei pysy mukana :(
Pikku2 vaihteeks kuumeessa, en ymmärrä miten se on koko ajan kipee, ku yleensä ei ole ikinä.

Tsemppiä marjasose sinne käynnistykseen, toivottavasti tuottaa tuloksen!!!
 
Mä ajattelin tänään mennä syömään jotain tulista ruokaa, jos ne supistukset sais vähän pontta. Jos ei nii ainaki ummetus vois vähän laueta :) Shoppailemassaki kävin joulumessuilla, mukaan lähti pari arpavoittoa vaan.

Musta kyllä tuntuu että mahdan mennä vielä ens perjantaina neuvolaan kokonaisena, sillon ois 40+5.
 
Toivottavasti Mukkis ei nyt vielä tulisi, kun teillä on se muuttokin ja tietysti kun sulla on se käynnistys sovittu, niin olishan se kiva, jos sitten malttais sinne asti pikkunen odotella, tsemppiä kipuiluun ❤️
 
Moi pitkästä aikaa kaikille!

En oo pitkään aikaan päässy puhelimella kirjautumaan tänne foorumille ni en oo pystyny osallistumaan keskusteluun aktiivisesti kun aina jaksa alkaa läppäriä avaamaan. Varmaan ton sais jotenki puhelimessa toimimaan, mutta ei oo jaksanu asiaan vielä perehtyä. Täällä kuitenki käyn päivittäin juttuja lukemassa ja jännittelen teidän puolesta. Hengessä mukana :joyful:

Onnittelut jo vauvan syliin saaneille. CiCaDo tais nyt olla tuorein tapaus. Hurjan kuuloinen synnytys siellä ollut, ihana että kaikki kuitenkin päättyi hyvin :happy: Ja Metsäläinenkin oli pienen miehen kanssa päässyt kotiin, hienoa! Tsemppiä sinne vauva-arkeen :Heartred

Kovin monella täällä tuntuu erinäisiä vaivoja olevan, luonnollista tietenki jo näillä viikoilla enkä ite oo mikään poikkeus. Viikkoja mulla "vasta" 36+2 ja menkkakivut ja sukkapuikkokivut ollu seurana jo useemman viikon. Aika ailahtelevia kuitenkin nuo kivut olleet, välillä parempia ja välillä huonompia päiviä. Saapi nähdä milloin poika päättää tulla maailmaan. Yhtenä yönä näin unta, että synty 20.12. Olikohan lie enneuni :wink Mutta sillä asenteella oon päättäny mennä, että yli mennään ja reippaasti niin ei sitten niin paljon ala ahistaa kun sen jo itelleen valmiiks päähän iskostaa, että saattaa jopa ens vuoden puolelle mennä. Jouluunkin aattelin valmistautua aika normimeiningillä. Jos menee joulu sairaalassa niin sitten menee, harmitellaan sitä vasta sitten. Vaikka luulen kyllä että ei paljon siinä kohtaa harmita jos sieltä sen parhaimman paketin saa silloin olla noutamassa :love7

Mun serkku sai muuten toissapäivänä pojan ja kyllä niitä vastasyntyneen kuvia katellessa tuli mieleen, että olispa se omakin nyytti jo maalimassa!

Muutenpa täällä jatkunut ihan sama tohotus kun aina ennekin. Sain meidän eteisen maalausprojektin loppuun tossa muutama päivä sitten, vielä ois vessa vähän vaiheessa. Koiran kanssa käyn lenkillä vielä päivittäin ja siivoilut ym. tulee enimmäkseen itekseen hoidettua. Miehellä kun riittää hommia päivätöissä ja maatilan pyörittämisessä omiks tarpeiks. Ja nyt se vielä liitty meidän paikkakunnan 3divari jääkiekkojoukkueeseen eli treenit kahdesti viikossa ja pelit siihen päälle. Ei lopu isännältä hommat eikä sitten kyllä emännältäkään! Mutta ihan kiva niin ei tule sitten niin paljon stressattua tätä raskautta ja kuulosteltua omaa oloaan kun on tekemistä.

No joo tulipa omanapailtua, mutta niin vaikea päästä keskusteluun ja teidän juttuihin mukaan kun niin harvoin kirjottelen. Jospa saisin tossa puhelimessa toimimaan ton kirjautumisen ni pääsis useemmin kommentoimaan.
 
Mä näin hämmentävää unta: annoin vauvan siskolle imetettäväksi, koska siskolla on paremmat tissit. Siskolla ei ole omia lapsia (ja ei se muutenkaan pahemmin pidä lapsista), mutta on sillä kyllä nätimmät tissit. :D

Mua turhauttaa, kun maannut koko päivän kotona ja haluaisin lähteä jonnekin, mutta en saa seuraa ja yksin en uskalla lähteä, kun on vatsa kipuillut vaihtelevasti.

Taidan olla poikkeava tässä joukossa, mutta en haluaisi, että synnytys käynnistyisi vielä ainakaan viikkoon. Vaikka nyt pamahtikin vko 37+0.
 
Mäkin toivon, et 3vko pysyy viel sisällä, ni on tentit paketissa. Nyt starttaa vko 37 :)

Nunnuska, mulla oli sektiossa hartiakipua ja semmosta inhottavaa tunnetta. Johtu sisäelinten tökkimisestä, ei epistä. Hoitsujen mukaan ainakin...
 
Onko muut huomannu lmiöö, että ku ootte käyny saunassa nii sen jälkee masu laskeutunu? Ku mulla tuntuu tuo masu laskeutuvan ja pomppaavan vähä väliä takas ylös, mutta aina ku käyn saunassa, äskönki nii masu tippuu alas.
 
Minä täällä oon jo asennoitunu siihen, että tuskin tulee ennen laskettua tämä paketti perille. Ei oo vielä mitään lupailuja juurikaan ollu, harkkareita ihan sillon tällön toisinaan, nekin kivuttomia. Painattaa tietenkin, mutta tää tuntuu viihtyvän tuolla alhaalla oikein hyvin, ei pidä kiirettä pois. Nyt 36+3. Isäntä muutenkin sitä mieltä, että sais mennä tammikuun puolelle eli pikkasta päälle viikon yli, ettei sitten hirveesti harmita, kun alkaa tulla nää iälliset merkkipaalut vastaan ja kun on syntyny vasta loppuvuodesta.. :D
 
Mua ei myöskään haittaa vaikka yliajalle meniskin, tulee sitte kun on valmis mutta mua pelottaa että vaavi kerkee kasvaan niin isoksi etten saa puserrettua sitä pihalle ja joudun sektioon tai että imukupilla ronkitaan se ulos. Jäiks :(
 
Tänään taas limatulppaa tuli vähän, ja siitäkös innostuin! On tämä raskaus hassua aikaa kun lima saa ihmisen näin innostuneeksi :grin

Tänne on aina kiva tulla kertomaan pieniäkin asioita, mutta mitkä itestä tuntuu isoilta ja merkittäviltä :) varsinkin kun olen kaveripiiristäni ensimmäinen kuka saa lapsen, täällä monia muita samassa tilanteessa olevia jotka ymmärtävät :)
 
Mullakin oli alkuun toiveena, että menis muutaman päivän yli ja menis tammikuulle (la 29.12), mutta enpä usko, että sinne mennään... Jos ei vauva ite tuu ulos aiemmin, niin saattaahan ne käynnistää tuon insuliinihoitoisen diabeteksen takia... Saas nähdä. Nyt melkein toivon, että joulukuun alku/keskivaiheilla tulis, ni pääsis joulua viettelemään vauva kainalossa <3
 
Heips pitkästä aikaa kaikille! Joka yö oon lukenu juttujanne,kun oon pikkumiestä syöttänyt,mutta en oo saanut aikaiseksi kirjoitella ite. Meille tosiaan syntyi 10.11 pieni poika, (3440g) raskausviikolla 37+1, naurettiin neuvola tädin kanssa, että on säntillinen poika, paria päivää aikaisemmin jos ois syntynyt olisi luokiteltu isoksi keskoseksi :-) viikko jouduttiin oyssissa olemaan, ensin seurasivat vauvan sokereita ja sitten bilirubiinia,jonka vuoksi joutuikin valohoitoon vuorokaudeksi. Onneksi oli sellainen kapalo valohoito,niin sai pitää koko ajan vieressä :-) vaan olihan se ihanaa päästä sitten vihdoin ja viimein kotiin!! Isommat sisarukset kovasti hoitavat pientä :-) pikkunen on todella rauhallinen, unirytmi vaa on vielä samanlainen kuin mahassakin, yöllä valvotaan enempi kuin päivällä :-) hirmuisesti tsemppiä kaikille tuleviin synnytyksiin ja onnea kaikille meille jo synnyttäneille :-)
 
On tuo vadelmanlehtitee "tehokasta" ainetta. Päivällä ku avasin vihdoin paketin ja tein kupposen nii samantien alkoi supistella ja pari hiukan kipeääkin tuli :D tais ehkä mielikuvitus tehdä osansa siinäkin :D tääll yrittäny pitää mielen kurissa ettei turhautuis tähän odotukseen. Ku jännittää kui iso vauva sit on ku päästään tositoimiin ku arviona nyt jo se 3,4kg. Vessassa saanu rampata kakkosella jo viikon ajan 2-3krt aamulla ja sama määrä iltaisin :O kauheeta :D

Epiduraalista ei tullu mulle viimeksi mitään jälkikipui tms.
 
Takaisin
Top