Kyllä mä mieheltä jo aiemmin tiedustelin että kai on pukkiasiat järjestyksessä. Just kysäisin uudestaan niin ei vielä kuulemma ole
mennään siis hänen vanhemmille aatoksi. Saas nähdä. Muita pieniä ei ole kuin nämä meidän tytöt.
Huomenna lähdetään reissuun, onneksi eivät kovin kaukana asu. Jännittää mitä on ruokana kun ennen lapsia oltiin aina kumpikin omilla vanhemmilla aatto ja nyt pari joulua ollaan oltu minun vanhemmilla. Ovat semmosta löysin rantein ja hälläväliä väkeä ajoittain joten voi olla että tarjolla on kinkkua ja rosollia. Suklaata vihaavat mutta syövät kyllä, joten täytyy varata omat mukaan ja pitää jossain sohvatyynyn alla piilossa ja sieltä napostella salassa
Se myös mietityttää kun olen viimeaikoina havainnut itsessä leijonaemomaisia piirteitä, että jos joku juttu ei nyt mene lasten osalta niinkuin olen ajatellut että miltä se sitten tuntuu ja miten reagoin.
Esim miehen sisko, joulukuisen kummi, möläytti jokin aika sitten seuraavaa kun oltiin käymässä miehen vanhempien luona samaan aikaan: "no nyt mä voin sua leikittää kun ollaan kohta lähdössä. Teen samaa kaverin koirille et vasta ihan lopussa leikin niitten kanssa kun muuten ne on koko ajan ruinaamassa lisää." Silloin en sanonut mitään, tuijotin vaan monttu auki. Mutta kyllä mua harmitti että lapsen kummi sanoi jotain tuollaista. Lapseton nuori ihminen, että varmaan ei vaan aina ajattele mitä suustaan päästää. Mutta tuntuu että olen jo itse etukäteen asenteella liikenteessä että nyt ei hirveästi tarvi mennä pieleen että menee hermo.
Miehellä pitkä ja raskas työputki takana ja puhelimen päivystystä joka päivä, ja on soinutkin ihan kohtuudella. Itseä vituttanut kun mies ollut tekemässä jotain ja työpuhelin taas kerran soinut ja itse pitänyt mennä jatkamaan sitä keskeytynyttä hommaa. Ollut työlästä ja hektistä illat ja viikonloput molemmille. Saadaan varmaan vuosisadan riita vielä aikaiseksi pyhinä. Ainakin pohjatyöt on hyvin tehty sitä varten