Moi kaikille. Voi olla, että visiittini tässä ryhmässä jää lyhyeksi kuin kanan lento, mutta toivo elää, että saisin jatkaa matkaa teidän kanssa joulukuulle asti...
Odotan toista lastani kauhunsekaisin tuntein. Esikoistyttäreni syntyi 12.12.2012 hätäsektiolla. Jouduin tällöin liukastumisonnettomuuteen viikoilla 35+4 neuvolan ulkopuolella hiekoittamattomalla jalkakäytävällä ja sain repeämän kohdun pinnalle ja mittavan sisäisen verenvuodon. Pääsy sairaalaan kesti luvattoman kauan ja tyttäreni sai äärimmäisen vakavan aivovaurion hapen puutteesta ja kuoli kahdrn päivän ikäisenä.
Olen yrittänyt tätä lasta jo lähes kaksi vuotta ja olin jo päässyt infertiliteettipoliklinikalle alkututkimuksiin, kun follikkeliultran jälkeen lääkäri osasi kertoa minulle tarkan ovulaatiopäivän ja akupunktiota apuna käyttäen saimme hedelmöittymisen vihdoin onnistumaan.
Minulla on kuitenkin aivan hirveä pelko ja huoli mahtaako tämäkään lapsi ikinä päästä maaliin elävänä (sain myös minun ja nykyisen kumppanini ensimmäisellä yrityksellä keskenmenon 2011). Koko tämän alkuraskauden on ollut kuukautiskipujen kaltaisia kipuja alavatsassa ja kerran veristä limaista vuotoa. Olen soittanut harva se viikko kaikki tahot neuvolasta äityispolin päivystykseen asti läpi hysterian vallassa, eikä kukaan tietenkään jaksa ottaa minua vakavasti.
Viikko sitten pääsin varhaisultraan, mutta suureksi pettymykseksi sykettä ei löytynyt vaikka viikot olisi pitäneet olla 6+3. Lääkäri ei osannut olla edes järin kannustava vaikka itkin hysteerisenä jo odotusaulasta lähtien. Huomiseksi on varattu uusi ultrausaika ja pelkään valtavasti ettei siellä ole mitään elävää. Mitä jos joudun aloittamaan kaiken taas alusta... Täytän kesällä 41-vuotta, joten asia ei ole enää niin yksioikoinen. Ahdistuksen sekaisin tuntein eteenpäin.