Jos ei jaksakaan intoilla

Maippi meillä jäi myöskin sellaiset kuvat ottamatta. Perhepotretti kyllä otettiin. Tytöstä jäi myös hyvät yksittäiskuvat ottamatta, jos kiitoskortin olisi sellaisesta teettäny. Täytyy yrittää vielä vierailta kysellä heidän ottamiaan kuvia. Niistä voi löytyä joitakin hyviä otoksia.

Musta tuntuu, että tyttö syö koko ajan. Hetken on aina tyytyväisenä, ja tuntuu, että jos ei nuku niin huutaa taas tissiä. Eikös tämän pitäisi jo alkaa helpottamaan kun ikääkin alkaa neidillä olemaan? Yöt menee onneksi aika hyvin. Useampi herätys vielä on, mutta ruokaa saatuaan tyttö nukahtaa syliin. Uskon, että se auttaa, että en ota juurikaan katsekontaktia tällöin lapseen ja muutenkin kiinnitän syötön aikana häneen vain vähän huomiota.

Tänään tein aamulla yhden musakeikan ja isä oli tytön kanssa kahden reilun 3h. Kovasti kaipailtiin jo takaisin, koska tyttö ei ollut tyytyväinen oikein mihinkään. Toivon, että tällaisten kokemusten kautta mies oppii arvostamaan enemmän sitä työtä, jota teen itse joka päivä.

Meillä muuten otettiin miehen kanssa viikonloppuna kunnolla yhteen: mulle riitti, että en saa apua kotitöissä ollenkaan. Lähinnä sellaisissa pienissä arkisissa asioissa toivoisin huomaavaisuutta: astiat astianpesukoneeseen, pyykit pyykkikoriin, puhtaat kaappiin, roska roskikseen. En jaksaisi olla aikuiselle äiti, joka kulkee perässä ja korjaa tavaroita alituiseen paikalleen.

Mitä te muuten näin kevään tullen puette lapselle päälle vaunuihin? Käytättekö makuupussia, vaunujen toppasuojuksia vai mitä? Mitenköhän kesällä? Onko silloin vanuissa hyvä pitää kantokopassa makuupussia ns. alustana vai laitetaanko sinne jokin lakana tai jotain muuta pohjalle??
 
Moon, jep, meilläkin terveyskeskuksessa LUULIS olevan muitakin, pätevöityneitäkin lääkäreitä, mutta omalääkäri mulla on hoitanut kaiken... ja samoin neuvola on eri paikassa, mutta silti neuvolassa käy tekemässä työvuoroja ihan ne samat terveyskeskuslääkärit. Mulla sattumalta on omalääkärinä se sama ällö mies, joka on kahdesti ollut mulla myös neuvolassa raskausaikana. Neuvolantäti kertoi, että hänen potilaillaan on tää mies tai toinen naislääkäri, jotka tulee kerran vkossa tekemään vuoronsa siellä neuvolalääkärinä, muuten työskentelevät kai kumpikin sitten tuolla meidän alueen ta:lla. Ja on muuten otettu papa joskus labrassa, joskus gynetutkimuksen yhteydessä omalääkärillä...
Noh, niin tai näin, niin kyllä mä ainakin tiettyyn pisteeseen asti luotan yleislääkärinkin osaavan hoitaa lapsen perustarkastuksen, laittaisivathan he sitten lähetteen tonne sairaalaan asti, jos tartteis jotain spessua tarkastaa.
 
Kyllähän ne ihan tk lääkäreitä on jotka neuvolois ottavat vastaan, mutta meillä ainakin asiansa osaava... :) Toisaalta yksityisellä esim. mehiläisessä on usein sairalassa toimivia lääkäreitä, jotka ottavat vastaan yksityisesti, ettei nekään sen kummoisempia ole... :) Ja kyllä mä ite ainakin luotan lääkäreihin, vaikka hoitajana tulee usein kyseenalaistettua, mutt ei kukaan kaikkea osaa.. :D

Kica: Meillä on ohut fleecehaalari ollut ja makuupussi, nyt yhtenä päivänä oli niin kuuma että oli suoraa huutoa lenkillä, otin makuupussin pois, niin johan oli hyvä olla... Kesällä luulen etten laita yhtään mitään vaunuihin, kun koppa on pehmeä pohjastaan...
 
Kiva kuulla susta Maippi taas! :) Toivottavasti se puklailu helpottaa! Mä huomasin ite jossain välissä syöttäväni lasta liikaa (tulkittiin suurinpiirtein joka itku näläksi) ja sillon tuli vaan lisää vatsanväänteitä ja puklailua... Nyt on sentään jo oppinut vähän paremmin tulkitsemaan lasta! Voimakas puklailuhan saattaa olla merkki mahaportin ahtaumasta tai refluksitaudista (taas kerran jostain luettua). Ootko saanu neuvolasta mitään apua tohon?
Täytyy ottaa vaarin noista sun ristiäisjutuista. Meillä miehen puolen sukulaiset (jotka kaikki majoittuu meille liki viikoksi...) on aika innokkaita touhuajia ja ovat suunnitelleet ties mitä äksöniä vierailunsa ajaksi - koko porukalle siis. Pelottaa etukäteen se että tuleeko itse juhlakalulla äiteineen liikaa aktiviteettia ja jää sitten nukkumiset sikseen :/ Ja hyvä huomio toi valokuvaus!

KiCa: Meillä kanssa toimii melko hyvin ettei ota lapseen kontaktia yöllä. Ja pimeys myös! Mä lähden aina olohuoneeseen imettämään ja yövalona on tietokonepöydän lamppu. Sitä tarttee lähinnä jos tarttee vaihtaa vaippakin. Nyt vaan on alkanu olla illat jo niin valosia että lapsen nukuttaminen on vähän vaikeampaa! Sitten kyllä nukkuu hyvin jahka nukahtaa - viime yönä nukku taas 5h putkeen! Ihanaa! Ja päivisin meilläkin syödään koko ajan... Mutta mielummin imetän päivällä tiuhaan ja nukun yön paremmin. Toivottavasti rytmi pysyy näin.
Meillä on ulkoillessa päällä villapaita- ja housut ja lämmin pipo. Vaunuissa on se äitiyspakkauksen makuupussi. Jos on oikein lämmin niin makuupussi on vain lisäpehmikkeenä alla. Kopassa on sitten vaahtomuovipatja jonka varassa varmaan sitten kesällä ollaan. Mutta jos teillä ei ole vaunussa pehmikettä niin silloinhan se makuupussi toimii hyvänä alustana!
Hyvä muuten että pääsi miehesi kokemaan vähän minkälaista lapsen kanssa kahdestaan oleminen on! Ei tekis pahaa omalle miehellekään - se on alun innostuksen jälkeen päässyt vähän laiskistumaan lapsen kanssa olemisesta... Ja tosissaan sen jälkeen kun se on sen kanssa hetken touhunnu kahestaan on kaikki pullot ja muut pesemättä, käytetyt vaipat ja vaatteet hujanhajan jne... Vaan kunhan nyt sen lapsen kanssa muistaisi touhuta!

Lääkäreistä vielä... Mä en ole vielä päässyt tapaamaan sitä mun omalääkäriä kun olen niin huono käymään ylipäätään lääkärissä <:) Menen sitten vasta kun on "pakko" niin on toi päivystys tullut vähän tutummaksi (sinnekään en mene ellei ole pakko...) Mutta huomasin odotusaikana tk:een soitellessa että hanakasti olivat ohjaamassa raskaana olevan aina ensisijaisesti neuvolalääkärille. Eivät vissiin olleet perillä että neuvolalääkäriin on vielä vähemmän aikoja ja nekin on kortilla <:) Ja anyway, toivon edelleen että oli sen neuvolalääkärin titteli mikä hyvänsä ettei se olis se sama muriseva lääkäri joka oli lapsella mikä tän koko lääkärikeskustelun pointti oli [;)]
 
Moon joo, mies toteskin, että ei siinä lapsen kanssa ehtiny mitään Rubikin-kuutiota tekemään. Hyvä että leivän sain tehtyä ja syötyä. Siihen totesinkin jotain tämän tyylistä: "niinpä, itse yritän saada mahdutettua lapsen hoitoon lisäksi pyykin pesun ja levityksen, ruoanlaiton, siivoamisen yms." Kovasti on mulle mies toitottanu, että mun pitää ottaa omaa aikaa ja luotaa, että ne pärjää kahdestaan. Toivottavasti viitsii jäädä toistekin. Toki lapsi varmaan rauhoittuu paremmin mun kanssa kun omistan ne rinnat ja lapsi on enimmäkseen mun kanssa. Isän ja tyttären on hyvä viettää aikaa ilman mua, niin oppivat myös olemaan yhdessä. Ja miehelleni tekee hyvää ottaa vähän enemmän vastuuta. Suosittelen siis teillekin pientä kokeilua :) . Meillä mies pääsee/joutuu samaan hommaan viikon päästä kahdesti. Huomasin kyllä, että poissaollessani mietin koko ajan tyttöä ja että kuinka ne pärjää kahdestaan. Kiireellä hurautin autolla kotiin kun tuli tekstarikin, että "tuu jo....". 
 
KiCa, meillä kans oli ns. valtataistelu viikonloppuna. Miesten tuntuu
vaan olevan vaikea ymmärtää miten tylsää/ ei mukavaa tää vauvan hoitaminen
on pitemmän päälle. Miehelläni tuntu olevan luulo, että hän voi mennä ja tulla
ihan niinku ennenkin. Oli taas baariin lähdössä ja minähän nostin metelin!
Tällaisista asioista pitää sopia etukäteen, eikä vaan ilmoittaa perjantai-iltana
töistä kotiin palatessa. Noh, isäntä jäi kotio ja taisteltiin pari päivää, niin
saatiin asiat puhuttua.
 
Maippi, hyvä kuulla sustakin välillä [:)]
 
Oottekos naiset muuten kokeilleet korviketta, nekin jotka sitä ei välttis tarvii?
Olen kuullut, että auttais nukkumaan paremmin. Meillähän mennään
lähes kokonaan korvikkeella, kun mun maidot ei riitä, eikä kyllä suoraan
sanottuna kiinnostaisikaan olla pelkkänä tissinä koko ajan.
Ja neiti nukkuu 3-6 tuntia joka syötön jälkeen.
 
Oottekos muuten mitanneet paljonko teiltä maitoa tulee per imetyskerta?
Multa noin 30-60 ml, jos pumppaus on noin neljän tunnin päästä edellisestä
imetyskerrasta. Ettei kyllä mitään järisyttäviä määriä.
 
Moi!
Kiva kun tällä palstalla on vireää keskustelua! Ja onneksi täällä saa valitella vaivojaan. Eli meikäläisellä alkoi juuri kolmas rintatulehdus, eilen alkoi siis lääkekuuri. Todella inhottavaa, eikä voi kyllä hyvää tehdä mun yleiskunnollekaan olla koko ajan tässä tulehduskierteessä. Maitoa tulee tosi hyvin, missään vaiheessa vauva ei ole saanut muuta kuin minun tissimaitoa ja hyvin on kasvanut. Kipeästä rinnasta on tietysti inhottava imettää, mutta se on pakko, että maidontuotanto pysyy käynnissä, onneksi kipu on jo nyt hiukan hellittänyt.
Ristiäisistä on täällä ollut puhetta. Meillä ne on ens lauantaina. Pappi on tulossa tänään käymään tunnin päästä. Haahuilen täällä kotilökäreissä kauheen näkösenä - pitäis kai siistiytyä ennen sitä! Hyvä, että Maippi antoi vinkin tuosta kuvausjutusta. Meille vieraita on tulossa 20 (pappi mukaan lukien), joten kyllä tässä saa leipomuksia vääntää. Onneksi tuleva kummitäti tekee voileipäkakun, sekin helpottaa.
Meillä mennään öisin noin kolmen tunnin syöttövälein. Ennen nukkumista on yleensä 15 min poru, en tiedä miksi. Sitten suostuu rinnalle ja nukahtaa. Yöllä nukahtaa helposti syötyään. Päivisin ei ole vielä selkeetä rytmiä. Aamupäivällä tosin on aina selvä unien paikka, mutta sen pituus vaihtelee. Muuten poika nukkuu vähän meidän menojenkin mukaan.
Huomenna pojalla on lääkäri ja mulla jälkitarkastus. Jos vaan kaikki on mulla hyvin, aion heti hakea kuntosalikortin - kun itse käyn salilla palautumassa, isä ja poika saa kahdenkeskistä laatuaikaa!
Hyviä vointeja kaikille ja toivotaan lämmintä kevättä ja kesää, niin ei tarvi topata enää noita pienokaisia. Odotan jo sitä, kun saa pukea vauvalle pelkän bodyn ja lukätä vaunuihin![:)]
 
Korviketta en ole antanut tytölle kuin ihan muutaman kerran. Ehkä tämän pian 2 kuukauden taipaleen aika korviketta on kulunut yhteensä parin purkillisen verran. Pullosta olen kyllä antanut lypsettyä äidinmaitoa, koska se nopeuttaa vauvan nukuttamista. Pikkuinen haluaa kyllä pullomaidonkin jälkeen vielä rinnalle lohtua hakemaan, mutta syö vähemmän aikaa kuin ilman pullomaitoa.

Minulla maitoa alkoi herumaan kunnolla vasta sitten kun tyttö oli jo kuukauden ikäinen. Minulla kävi täällä kotona ihan imetystuki-ihminen neuvomassa miten saa maidontuotannon nousuun. Hän tarkasti minulta imemisotteen ja neuvoi, että neiti vaan rinnalle aina kun tissin vaan huolii. Välillä tyttö imi pitkiäkin aikoja, tunnin tai parikin kerrallaan. Lisäksi hän neuvoi imettämään pitkään erityisesti iltaisin, koska silloin tyttö "tilaa" seuraavan päivän maitoja. Lisäksi sain vinkin hyvästä rintapumpusta. Vaihdoin Ainun rintapumpusta Philipsin Avent-pumppuun, ja rinnanpääni ovat olleet paremmassa kunnossa. Lisäksi tuolla pumpulla saa maitoa paremmin pumpattua. Olen myös juonut vettä, maitoa ja mehua todella paljon. Sekin kuulemma auttaa.

Ihan ensi alkuun maitoa tuntui heruvan vain teelusikallinen päivässä pumpun avulla. Pikkuhiljaa kun syöttövälit ovat kasvaneet, on pumpattu maitomääräkin kasvanut. Eilen pumppasin Aventilla hetkessä 110 ml toisesta rinnasta yön syöttöjä varten. Takana oli noin 6 tuntia edellisestä syötöstä. Eli sinnikkyydellä olen saanut maidon herumaan, rankkaa se kyllä on ollut. Päätin onnistua asiassa, kun tyttö huiteli -2,5 käyrällä painon suhteen. Eli oli todella laiha. Pieni tyttö on vieläkin, mutta hiukan on pitkänhuiskeaan rinsessaan jo pehmeyttäkin tarttunut.

Ja palatakseni korvikeasiaan: Yritän syöttää tyttöä rintamaidolla siihen asti, että tyttö saa aloittaa kiinteät 4-kuukauden ikäisenä. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa, sillä tämä kävelevänä tissinä oleminen on rankkaa. Ja jos menee liian rankaksi, aion ottaa korvikkeen lisäruuaksi käyttöön siitä huolimatta, että korvikemaidon määrä kuulemma on rintamaidon tuotannosta pois. [8|]

Sitten pyydän vinkkiä pullomaidon lämmittämiseen. Olen lämmittänyt maidon niin, että olen keittänyt vettä vedenkeittimellä ja laittanut pullon mukiin vesihauteeseen. Siinä sitten helposti käy niin, että maidosta tulee liian kuumaa ja tyttö hermostuu maidon jäähtymistä odotellessa. Eli jos teillä on joku näppärä konstti pullomaidon lämmittmiseen, niin otan mielelläni vastaan.
 
Maidon lämmitys itse olen lämmittänyt lypsetyn maidon ihan kuuman juoksevan veden alla. Kestää hetken, mutta ei tule liian kuumaa. Itse pitää toki olla siinä koko ajan, että saa tarkistettua lämmön, mutta meillä ainakin toiminut.
 
Nyt on muuten pappi käynyt ja nyt vaan odotellaan itse launtain juhlaa. Meillä kastajaiset vietetään siis kotona. Vaikka itse juhlista on teitysti vaivaakin, siivoaminen ja leipominen, odotan niitä oikeastaan aika paljon. On kiva saada tärkeät ihmiset kokoon.
Vaikka eilen olin vielä yli 38 asteen kuumeessa rintatulehdukseni takia, kävin äsken koiran ja vauvan kanssa vaunulenkillä. Teki tosi hyvää mielialalle kävellä auringonpaisteessa.
Ai niin, meille tulee uusi vauvakin - meinaan koiravauva. Jack russelin pentumme syntyi syntymäpäivänäni 5.4. Kesän kynnyksellä saamme hakea sen kotiin. Konsta-koiramme on jo 10 vuotta, mikä on paljon basset houndille. Lisäksi meillä on kaksi kissaa. Karvoja ja vipinää siis riittää. Ja siivottavaa...[;)]
 
Pumppaamisesta: mulla tulee nykyään pumppaamalla vähemmän maitoa kuin ennen. Aiemmin tuli n. 100ml per tissi mutta nykyään vähemmän. Vauva saa kyllä mahansa täyteen imiessään (pumppaamalla saatu määrä ei ole verrannollinen siihen mitä lapsi saa). En jaksa enää niin innolla pumpatakaan kun lähinnä se lypsymaito tulee laitettua pakkaseen kun lapselle tuntuu nyt riittävän se minkä itse tissistä ryyppää. Jos tiedän että tartten omaa aikaa hetken niin pumppaan että mies saa syötettyä mutta muuten on jääny vähemmälle. Siihen maidon herumiseen menee muuten pumpulla pidempi aika (kuin lapsella) mutta monestikaan en jaksa sitä odotella - etenkin jos yötä vasten pumppailen.

konstantiina: Sulla taitaa olla ihailtava määrä energiaa! Onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä! Itelläkin haluttais toista koiraa mutta ehkäpä sitten kun on ensin hommattu "riittävä määrä lapsia" ;) Ja toivottavasti helpottaa noiden tulehdusten kanssa; voi vaan kuvitella kuinka kamalalta ne tuntuu. Tarpeeksi inhottavan tuntusta jo kun paakkuuntuu maito! Ja ristiäisistä: meilläkin pidetään ne kotona. Anoppi onneksi lupasi hoitaa tarjoilut - helpotus kyllä niin ajallisesti kuin taloudellisestikin! Mulla riittää kuitenkin hommaa kun siivoan ja majotan kuusi ihmistä ja passaan heitä sitten (lähinnä varmaan siis pyykkään - lakanoita ainakin...)

Maippi: Mä olen käyttänyt maidon lämmittämiseen tota vedenkeitin-kikkaa myös. Täytyy vaan yrittää napata se pullo tarpeeksi nopeesti pois ainakin lämmön testausta varten. Kun helpompi se on tyrkätä takaisin lämpenemään kuin saada jäähdytettyä jos on kuumentunu liikaa. Varmaan toi KiCan neuvoma tapa on kyllä kätevämpi jos haluaa sen ylikuumenemisen välttää.

corolla: Mä en jotenki ole raaskinu kokeilla sitä korviketta kun oma maito kuitenkin riittää (vielä ainakin) ja pakastimessa on "pahanpäivänvaraa". Vissiin kuitenkin korvike sulaa hitaammin eli pitää vauvan kylläsenä rintamaitoa pidempään - sikäli ois hyvä juttu vaikkapa iltaisin. Meillä ainakin maito oli alkuun etenkin semmosta läpipasko-tavaraa <:) Jostain lehdestä luin (kiva kun mulla on näitä "kirjaviisauksia" jatkuvasti...) että 6viikkoisella ruuansulatus hidastuu ja olen kyllä pistäny merkille omassa muksussa; ruokaa ja vaipanvaihtoa kaivataan harvemmin kuin alkuun mikä on lapsenhoitoa helpottava asia [:)]
Ja niin joo: miehistä... Meillä oli ukko viikonlopun humputtelemassa. Asia oli sovittu kyllä jo kauan ennen lapsen syntymää mutta mulla loppu ymmärrys kun tämä "superaikuinen" saapui kotiin selittäen käsinkosketeltava ylpeys äänestä paistaen "Oltiin me pojat kännissä!" Ihan kun mun ois pitäny ylistää ja ihailla moisesta saavutuksesta... Kai se noilla miehillä on tosissaan se käsitys että lapsi ei rajota elämää - niin ei ehkä HEIDÄN elämää mutta naisilla se ei olekaan niin yksinkertasta. Ei se kyllä halutakaan itsellä vielä hummailemaan mutta jotain ois kiva tehdä itekseen kuitenkin. Meillä tuli mm ihan puun takaa miehen Prahan matka ensi kuulle... Eihän mua ois huvittanukaan lähteä :/ Ja kun ite haluaisin käydä tyyliin kerran viikossa uimassa mutta mies on kerenny aina tehdä jotain omia suunnitelmia...

Muuten on kyllä helpottanu omaa tylsyyttä ja "pään leviämistä" kun olen vaan alkanu tehdä päivisin retkiä maailmalle. Kummasti on kuitenki saanu ihmisiä tavattua ja sen painoksi jaksaa sitten olla kotonakin taas. Ja olen alkanu taas kallistua sen puolelle että jos millään pystyis olemaan kuitenkin kotona vuotta kauemmin.

Huomenna lapsen 2kk neuvola ja oma jälkitarkastus. Mielenkiintosta tietää paljonko lapsi on kasvanu. Jotenkin se vaan on tuntunut kevyemmältä nyt... Johtuneeko siitä että kannattelee itseään jo jämäkämmin tai sitten mulla on haba kasvanut sitä raahatessa X)
 
Jipii ihan pakko tulla intoilemaan:
Meillä herättiin viime yönä vain kerran! Lapsi nukkui ensin 6h putkeen, heräsi pikaisesti syömään ja vaipanvaihtoon ja nukkui sitten melkein 5h kunnes jouduin sen äsken HERÄTTÄMÄÄN jotta ehditään neuvolaan!
Kaikki on näköjään mahdollista :D
 
corolla: Meillä kanssa annetaan iltaisin nannia tissimaidon lisäksi... Viimeyönä nukkui sitten 21-5 heräämättä... :) Kohta aletaan myös velliä antamaan.. :) Päivät mennään ihan rintamaidolla,se riittää...  Pumppaaminen on multa jäänyt ihan kokonaan jo, kun poika saa mahansa täyteen noin niin se on vaan jäänyt... :)

Huomenna alkaa meillä rokotusrumpa... :)
 
Meillä herätykset taas 2h välein, jossain vaiheessa oli 5h pätkiä. Aamuisin saan omiin uniini pituutta kun otan likan viereeni. Tänäänkin nukuttiin viekukkain 6.30-9.30. Ja nyt tyttö kohta nukahtaa aamu-unilleen. Eilenkin nukkui aamulla vielä 1,5h päälle.
 
Moon, "mulla loppu ymmärrys kun tämä "superaikuinen" saapui kotiin selittäen käsinkosketeltava ylpeys äänestä paistaen "Oltiin me pojat kännissä!" Ihan kun mun ois pitäny ylistää ja ihailla moisesta saavutuksesta... " [:D] Ymmärrän enemmän kuin hyvin.
 
Tiesittekö muuten, että aikuisen tarvitsee nukkua 1,5 tuntia ennen kuin
vaipuu siihen syvään uneen, joka poistaa univelkaa?
(Jostain kirjasta luettua)
 
Jos ajattelee, että nukuttiin 4+3+3 viime yönä, niin poistin univelkaani
siis 5,5 tuntia. Mutta ei mua kyllä väsytä, että kaippa se sitte riittää.
 
Sannukka, siis 8 tuntia putkeen! Well done!
 
Meillä mennään pelkällä Nannilla. Mulla ei ole tullut alunperinkään riittävästi maitoa ja nyt on loppunut kokonaan pumppaamisesta huolimatta. Kysyin neuvolatätiltä saisko enää miten lisättyä mut sanoi ettei ole oikein mahdollista mun tyttö ei pysty imemään. Pumppaaminen ei kuulemma ole sama asia!?!? Olis tosi paljon helpompaa jos tyttö söis tissistä, kun on muutaman kerran jäänyt vastike kotiin niin on kyläilyt jäänyt aika lyhyiksi...

Nukkuminen sujuu loistavasti. Yöllä nukkuu 6-8h putkee ja sit syö ja jatkaa viel nelisen tuntia lisää. Päivällä nukkuu pikku pätkiä ja heräilee helposti, koiranunta. Lenkillä koirien kanssa nukkuu tietty rattaissa niin kauan ku ne liikkeessä. Mut me ollaa miehen kans molemmat kotona ku mies kävi polvileikkaukses ni kodinhoito onnistuu niin et mies istuu tytön kans. Hän ei pysty kantamaa eikä juuri muuta ku syöttämää ja istumaa tytön kans mut se auttaa paljon.

Maailmaa ollaan valloitettu jo kaks viikkosest asti, eli reissattu jo melko paljon. Tänää tuli tytöllä täyteen 6 viikkoa ikää...

Me pidettiin ristiäiset seurakuntasalissa ku meitä oli 26. Lapsia porukasta 10, ni ei viittiny ahtaa sitä porukkaa meidän olohuoneeseen. Se oli kyllä hyvä paikka ku oli kaikki astiat ja sit sellane laitos astianpesukone. Me mentii samalla naimisiin kertomatta etukäteen kenellekään. Pientä närää se aiheutti, mut kaikki pääs yli siitä[:D]. Lahjoja on nyt sit tippunu jälkikäteen ja niistä se suurin närä sit tuli ku ei ollu antaa lahjaa. Meillä oli sovittu papin kans niin et ristiäiset on se pääjuhla ja meidän vihkiminen tapahtuu pienesti kastekaavan sisällä.

Tosta pukeutumisesta oli aiemmin uhetta. Hikoileeko muitten lapset??? Meidän on niin kuuma verinen ettei oikein tiedä mitä laittais päälle ku on pää märkänä sellasen kevytvanupuvun kanssa. Eilnkin oli lenkiltä tultua tukka takanta ihan märkänä ja kiharalla...

ohhoh tulipa romaani... Sorry!
 
Sipster meillä on myös lämminverinen tyttö. Ongelma onkin, että mitä juuri pukea päälle. Paksua kerrosta ei voi laittaa, mutta liian vähääkään ei voi pukea kun on kuitenkin vielä sen verran pieni. Siinä riittääkin pähkäilemistä. Ollaan siirrytty ohuimpaan ulkoiluhaalariin. Päässä vielä kypärmyssy. Pitäis käydä hankkimassa tytölle oma kaulahuivi, niin voisi käyttää keväisempiäkin pipoja. Lisäks ohuet tumput kädessä. Vaunuista poistettiin makuupussi ja laitoin patjan suojukseksi vain lakanan ja sen alle sen muovisysteemin, jos pissat sattuu tulemaan. Ilmasta riippuen käytetään vaunukopan omaa toppasuojusta tuulen suojana. Tällä varustuksella tuntuu nyt nukkuvan kiitettävästi. Kuitenkin vaunuissa on jo itsessään lämmintä ja koppa suojaa hyvin tuulelta ja kylmyydeltä. Mitää villasukkia ei enää käytetä. Useimmiten tytöllä jalassa jo muutenkin vähän paksummat sukat kuin normisukat. 
 
sipster: Mäkin olen lukenu jostai et tosiaan pumppaaminen ei sama asia ole, lapsi imee kuitenkin paremmmin... Meillä ei hikoilla poika tuntuu tykkäävän lämpimästä... :) Nyt tosiaan ulkona nukkumassa..Laitoin makuupussin kiinni olevana pohjalle ja ihan ohut peitto on päällä ja vaunun suoja...Päällä on sitten body colitsihousut, pipo, kypärämyssy, tumput ja ohut haalari... Ja pari tuntia nyt nukkunut jo... :)
 
Nyt on sit jälkitarkastus käyty; sain terveen paperit[;)], siis ton alapään osalta...Kohtu on kuulemma hyvin palautunut ja tikit täysin parantuneet, ei merkkejä tulehduksesta. Sain luvan aloittaa punttisalilla käymisen. Lääkäri neuvoi tosin ottamaan hiukan kevyemmin vielä 1,5 kk ( eli 3 kk:een), välttään rajuja vatsatreenejä ym. Mulle on vaan tärkeetä, että saan ylipäänsä alkaa käymään salilla, sosiaalisenkin puolen vuoksi. Kiva on toki saada lihaksiakin palautuun, mutta otan rennosti ulkomuotoon liittyvien odotusten osalta. Sen verran ikä (35 v.) tuo armollisuutta itseä kohtaan, että oma hyvä olo on tärkeintä.
Vauvan lääkäri oli samalla ja hyvin sekin meni. Lääkäri kirjoitti korttiin, että on reipas ja hymyilevä poika. Painoa oli 6,150kg ja pituutta 58 cm. Syntymästä painoa on tullut siis melkein tasan 2 kg ja pituutta 6 cm. Muutenkin kaikki oli kuten pitääkin.
Lääkäri oli muuten aivan ihana, nuori mieslääkäri. Ei siis sillä tavalla ihana, kun oli nuori ja hyvännäköinen vaan hommansa osaava. Kysyi multa esim. mielialoista ja jaksamisesta, mitä täällä olleet vanhat jäärät ei paljon tiedustele. Samoin kehotti ottaan yhteyttä, jos tulee vielä rintatulehdus - lupas tutkia ultraäänellä rinnan mahdollisten sisäisten ongelmien vuoksi. Eipä ole muut lääkärit puhuneet sellaisesta mitään.
Oletteko jo muut päättäneet ehkäisystä? Itse päädyin hormonikierukkaan, joka laitetaan reilun kuukauden kuluttua, pojan ollessa 3kk. Aiemmin on ollut aina pillerit, mutta olen kuullut hormonikierukasta niin paljon hyvää, mm. vain niukat kuukautisvuodot ja vähäinen hormonimäärä.
Vauvan pukemisesta: nämä läpenevät kelit tuottaa päänvaivaa. Nimittäin aamulla saattaa olla hyvinkin kylmän tuntuista ja taas kun aurinko alkaa lämmittää, tulee itsellekin hiki. Pääsääntöhän on se, että pitäis pukea vauvalle aina yksi kerros enemmän vaatteita kuin itselle. Oon itsekin aika kuumakalle, samoin poika, joten olen jättänyt pojalta makuupussin pois. Ohuet talvihaalarit kevyempien tumppujen, pipon ja töppösten seurana riittää. Ainakin näin vaatetettuna viihtyy ja nukkuu vaunuissa hyvin.
Moon, hienoa lukea pitkistä yöunista; antaa toivoa, että meilläkin joskus nukutaan noin hyvin. Ei silti, en valita nytkään, vaikka kolmen tunnin pätkissä mennään, yöllä ei känistä vaan syödään ja nukutaan taas. Mutta ekan lapseni kanssa sain nauttia noista kuuden tunnin pätkistä alusta lähtien ja se oli kyllä mahtavaa. Valtteri oli muutenkin tosi "helppo" vauva, ei vatsavaivoja tms.Mutta 5-vuotiaana hän sairastui diabetekseen ja siitä tuli sitten taas tietysti myös minulle huolehdittavaa, vaikka Valtsu alkoi melkein heti esim. itse pistämään. Eli uskon että nämä asiat tasoittuvat aikaa myöden.
 
Nonni, terveen paperit mullakin = jälkitarkastus takana. Eikä ollu se muriseva lääkäri vaan sama joka teki tarkastuksen loppuraskaudesta. Ihan jees. Nyt pääsee uimaan!
Poika oli taas kasvanu pituutta reilusti, painoa oli tullu "ennätysvähän" mutta ihan hyvin kasvaa silti. 64,5cm 6670g. Lyhyen matikan mukaan siis kahdessa kuukaudessa tullut 10,5cm pituutta (!) ja 2410g painoa. Pakko oli kokeilla kotona meneehän kastemekko (koko 62...) vielä päälle ja menihän tuo. Toivottavasti menee vielä 24.pvä [:D]

Ehkäsystä... Mulle kirjotti lääkäri reseptin minipillereihin ja valmiiksi jo yhdistelmäpilleritkin (jahka imetys loppuu). Mua vähän hirvittää se että noiden minipillerien kanssa se verenvuoto voi olla todellinen riesa. Kokemuksia kenelläkään? Kun mulla oli jo Mercilonin kanssa jatkuvaa verenvuotoa (joka loppui vain pariksi päiväksi sen 7 pvän tauon aikana) ynnä lukemattomia muita ongelmia. Yasmin oli taas mulle sopiva merkki mutta kun ei voi imetysaikana käyttää... Mä en kierukkaa tahtonut kun pillerit on helpompi jättää pois sitten kun uutta raskautta lähdetään yrittämään. Ehkä sitten kun lapsiluku on täynnä.

Meillä tuli ekat rokotukset tänään. Odottelen kauhun sekaisin tuntein mahdollisia oireita niistä (mahanpuruja lähinnä...). Toivottavasti selvitään ilman mitään. Ukolle oon yrittäny tolkuttaa että muistaa nyt pestä kätensä vaipanvaihdon jälkeen kun se helkkarin rotavirus saattaa levitä ja mä en ainakaan ole mahataudin lämmin ystävä [:'(] Me lähettiin siihen pneumokokkirokotustutkimukseen mukaan. Toivoisin että saataisiin se pneumokokkirokote hepatiitin sijaan.

Pukemisesta vielä. Meillä on aamusella nyt käytetty villapaitaa ja -housuja. Iltapäivällä ne on jo aivan liikaa. Fleecehousut ja -paita ja ohut myssy, tumput ja sukat tilalle. Ja se makuupussikin täytyy pitää auki, muuten tulee kuuma. Toi lapsi hikoaa kyllä äärimmäisen herkästi - poikkeuksena sormet ja varpaat jotka helposti palelee. Itelläkin vielä toi hormonitoiminta voimissaan eli kuuma tulee vaikka ulkona puolialasti hyppii. Toisaalta ihan jees kun aikasemmin oon ollu ihan älyttömän herkkä palelemaan.

Pitäs siirtää toi jättilapsi nukkumaan jo pinnasänkyyn äitiyspakkauksen laatikosta. Kynnys siihen on jotenkin korkea... Kun jotenkin se olis semmonen jäähyväisten jättäminen "vastasyntyneisyydelle" kun sinne laatikkoon ei ole enää paluuta. Mun pieni poikani on jo kasvanu kamalan isoksi [:(] Ja toisaalta meillä se nukahtaminen illalla on semmonen pieni haaste; ennen nukahtamista pitää karjua ylimääräset energiat pois ja sitten voi rauhottua omaan turvalliseen laatikkoon. Hirvittää jos se rauhottuminen lapselle vieraassa pinnasängyssä ei onnistuiskaan [8|]
 
Takaisin
Top