Amanda85: Mitenköhän sun on käynyt? Mahdatko olla jo synnyttämässä? Toivon, että miehesi tosiaan on ryhdistäytynyt.
Minusta kenenkään isäksi tulevan ei pitäisi enää tässä loppuvaiheessa ryypiskellä, kun koskaan ei voi tietää milloin lähtö on edessä. Yhdelle tutulleni kävi niin, että mies lähti iltakaljalle kavereiden kanssa ja vielä vähän suutahti siitä, että vaimo vannotti, että juo korkeintaan vaan pari ja tulee sitten kotiin. "Tietysti vaan parille, mitä sä oikein musta luulet". No eipä vaan kotiutunut äijä parin jälkeen ja just silloinhan se synnytyskin käynnistyi. Sairaalaan pääsivät kuitenkin aamuyöstä yhtä aikaa, mutta umpikänninen mies siellä sit yritti syödä sisua ja torkkua ja selviytyä ja synnyttävä vaimo joutui miestään siellä hoivaamaan. Ei hemmetti!!! Mutta käsitin, että tästä tapahtumasta tuli vaimolle ikuinen kiristysväline. Miehen vanhemmille ei kerrottu tämän toilailuista, mutta vaimo uhkasi, että kertoo heille kyllä, jos mies jatkossa tolloilee.
Mamma_76: Mulla kanssa päikkärit olleet pitkään ihan vakiokalustoa näiden öiden takia, mutta jostain syystä en ole moneen päivään jotenkin malttanut nukkua. Joku kumma levottomuus, hormonit varmaan. Seuraavaksi muuten elukan kanssa meinaan, että jos hankkisi kissaferomonia ja haihduttimen. Sen pitäis hillitä merkkailua ja hävittää vieraita hajuja ja tehdä niille turvallisen olon. Varmaan olisi viisasta käyttää sitä jossain eläinlääkärin pissitarkastuksessa, jos jatkuu vielä. Jotenkin vaan haiskahtaa merkkailulta tai mielenosoitukselta, sillä yhtenäkin päivänä oli tehnyt ulko-oven eteen.
Polikäynti tänään: Synnäriosaston ylilääkärin mukaan kohdunkaulan lyhentymistä on selvästi tapahtunut ja kohdunsuu auki 1 cm, jee! Teki sisätutkimuksen aika kovalla kädellä ja nyt on vuotanut verta ja hieman limaa sen jälkeen. Luulen, että tarkoituksella teki tuon, että vauhdittuu asiat vielä. Sain käynnistysajan puolentoista viikon päähän torstaille, mutta lääkäri sanoi löydösten ja oireideni perusteella olevansa melko varma siitä, ettei sitä aikaa tarvita, että synnytän jo ennen sitä [:)] Tämän mielestä muksu ei myöskään olisi niin suuri kuin edellisen lääkärin mielestä, noin kolmea ja puolta kiloa veikkaili tämän hetkiseksi painoksi. Istukassa oli hieman kalkkeutumaa, mutta sen toiminta ei ole vielä mitenkään heikentynyt tai vaarassa, mutta siinä on hyvä syy tehdä lasketusta ajasta eräpäivä synnytykselle. Kaikki mukulalla hyvin, nyt jännätään, että kauanko menee!