IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Bluebe Joku folli taisi olla 14 mm, mutta siis kaikkiaan pienempiä kuin sulla. Mä kävin tänään aamupäivällä ultrassa, joten vaikuttaisi siltä, kuten veikkasit, että tiistain ajat on sulla kohdalla olleet sitten jo käytetty. Mun kohdalla lääkäri vielä mietti että tiistai vai keskiviikko ja päätyi sit tuohon tiistaihin. Ei kyllä sanonut miksi. Enkä mä toisaalta kysynyt, kun oon todennut ettei sillä tiedolla niin vaikutusta ole onnistumiseen. Olen vain ajatellut luottaa, että ne tietää, mitä ne tekee. Saitko sä keskiviikolle sitten aamuajan?
 
Miselli oispa kyllä aika typerää, jos meillä ois huonommat mahdollisuudet onnistua vaan siksi, että joku päivä olis jo ollut täynnä... Kun siinä sitten kuitenkin heti menettää yhden hoitokerran. Toivotaan, että siihen ois joku muu syy!
Joo keskiviikkona aamulla menen. Ne punktiot tehdään kuulemma aina aamuisin klo 9-11 välissä.
 
Miselli tervetuloa ja toivottavasti teille kuitenkin se plussa suotaisiin. Uskon että voi olla hyvätkin mahikset. Itsellä oli toki myös endo mutta nyt IVF selvisi että vaikka munasolut on kypsiä niin yhteen 13 pääsi siittiö sisään mistä lie sitten johtunut, ehkä teilläkin joku tämmönen pienempi ongelma joka ratkeaa IVF:llä :) paljon tsemppiä hoitoon! Uskon että punktion lääkkeet on niin hyvät että et paljoo tunne siinä ;)

Heitsu vihdoin! Mutta hyvä että ei tarvi mitää enempää säätää ja voit rauhallisin mielin mennä suunnittelukäynnille! :)

ValkoinenOrkidea toivon todella että kaikki hedelmöittyvät, paljon tsemppiä piinaavaan aikaan! :)

Bluebebe kiva että oli hyviä uutisia :)
Tsemppiä punktioon! :)

Tsemppiä kaikille hoitoihin ja ++++ tuulia! :)

Jopsukka
 
Bluebe: Voihan sitä sitten punktiossa kysyä, että miksi juuri tuohon päivään päädyttiin. Mut toivotaan, että syynä oli joku muu kuin aikojen loppuminen, taustoja näille päiville kun ei nyt tiedetä. Pian se ensi viikko jo on ja päästään molemmat punktioitavaksi!

Jopsukka: Kiitos toivotuksista :) Mulla on itsellä sellainen ajatus, että jotain mätää tässä hommassa täytyy olla. Oon aatellut just, että jokomunasolun sisään ei pääse tai sit kiinnittymisessä on jotain häikkää. Odotan kiinnostuneena, selviääkö punktion jälkeen jotain jo asiasta.
 
Miselli tervetuloa ja toivottavasti teille kuitenkin se plussa suotaisiin. Uskon että voi olla hyvätkin mahikset. Itsellä oli toki myös endo mutta nyt IVF selvisi että vaikka munasolut on kypsiä niin yhteen 13 pääsi siittiö sisään mistä lie sitten johtunut, ehkä teilläkin joku tämmönen pienempi ongelma joka ratkeaa IVF:llä :) paljon tsemppiä hoitoon! Uskon että punktion lääkkeet on niin hyvät että et paljoo tunne siinä ;)

Heitsu vihdoin! Mutta hyvä että ei tarvi mitää enempää säätää ja voit rauhallisin mielin mennä suunnittelukäynnille! :)

ValkoinenOrkidea toivon todella että kaikki hedelmöittyvät, paljon tsemppiä piinaavaan aikaan! :)

Bluebebe kiva että oli hyviä uutisia :)
Tsemppiä punktioon! :)

Tsemppiä kaikille hoitoihin ja ++++ tuulia! :)

Jopsukka
Ite myös olen hyvilläni kun kierto alkoi ettei tarvii sätää mitään sitten suunnittelu käynnillä.
 
Miselli jep, kohta se ensi viikko koittaa! Toisaalta en kyllä edes halua tietää, jos tää punktio tehdään "liian myöhään" koska sellainen tieto vaan masentaisi... Mäkin odotan mielenkiinnolla, mitä tää IVF tuo tullessaan, jos vaikka selviäisi syy tähän lapsettomuuteen. Me ollaan oltu yli 3v ilman ehkäisyä mutta siitä reilut 1,5v aktiivisesti yritetty. Ikää meillä on vasta 27v ja 31v. Miehellä vähän huonot siittiöt, mutta lääkäreiden mukaan eivät ole syy lapsettomuuteen.
 
Me myös selittämättömiä ja jotenkin toivonut, että viime vuosi olisi tuonut vastauksia siihen missä vika, mutta ei. Itse olen 31 ja mies 37.

Aloitettiin siis viime vuoden alussa insseillä ja sitten elokuussa ensimmäinen ivf, jossa saatiin 8 munasolua, joista 7 hedelmöittyi ja lopulta saatiin 4 blastoa ja kaksi pakastealkionsiirtoa, joista siis negat. Huonoa tuuria on ollut jonkun verran mukana, kun ollaan joitain kuukausia aina välissä jouduttu ottamaan hoitotaukoa. Mutta mitään syytä ei ole siis edelleenkään löytynyt, ei vain tarraa kiinni. Turhauttavaa, mutta sinänsä hyvä, ettei mitään sellaista myöskään ole löytynyt mitä ei voisi hoitaa. Ainoa minkä kanssa on vähän taisteltu, on ohuehko limakalvo, mutta sekin on aina ollut tuo "kaunis" (:D) kolmiviivainen, eikä sen piikkiin ole lapsettomuutta laitettu.

Tänään lääkäri koitti valaa uskoa, että hyvät mahdollisuudet on kuitenkin tulla raskaaksi - joskus se vain vaatii useamman hoitokerran ja siirron. Enkä ole toivosta luopunut, mutta jaan Misellin ajatukset siitä, että tuntuu hyvin utopistiselta ajatukselta että tulisin raskaaksi - sitä ei osaa yhtään kuvitella.

Itse en ole koskaan ollut Simpukan toiminnassa mukana, mutta kieltämättä välillä vaikeimpina hetkinä on tullut mieleen, että mistähän saisi lisävoimia ja tukea (täältä onneksi myös saanut!).Yksi ystäväni on käynyt läpi lapsettomuushoidot ja hän on korvaamaton tuki, mutta kyllä tämä on aikamoinen taakka niin yksilönä kuin parisuhteellekin kantaa. Voimia siskot <3
 
Miselli lohduttavaa on se et jos munasoluun pääsy on hankala nii icsi hoidoilla korjaantuu se kans :) toivotaan että tulee paljon hyviä munasoluja ja että moni hedelmöittyisi sieltä :)

Bluebe varmasti noi mietityttää mut Mä oon koittanut vaa miettii et kyl ne lääkärit tietää. Enkä usko et ne siirtäisi seuraavalle päivälle joa olis mahdollista että munasoluille kävisi jotain. Meitä oli ainakin mun punktiossa ennätysmäärä ja normaalia ennemmän pareja et uskon et sit ne ottais vaan sille päivälle :) pidän peukkuja että sieltä tulee hyviä munasoluja paljon ;)

ValkoinenOrkidea toivon todella että teille tulisi nyt se pysyvä tärppi! Uskon että täydellisessäkin IVF hoidossa tarvii olla ripaus onnea että onnistuu ja epäonnistumiseen ei välttämättä aina oo syytä mutta toivon teille ++ :)

Jopsukka
 
Mustakin tuntuu ihan käsittämättömältä ajatus, että voisin olla joskus raskaana. Kun on menty useampi vuosi ilman ehkäisyä ja nuorempanakin joskus sattunut pilleriunohduksia ja kortsu mennyt rikki yms. enkä koskaan oo tehnyt plussatestiä. Ja tää 1,5v yritystä on aina hommailtu ovulaation aikaan ja ennen, niin tuntuu vaan uskomattomalta, että voisin muka raskautua kun sitä ei kerran ole vielä tapahtunut. Inssin jälkeen tein raskaustestin sen takia, että tiesin pregnylin näyttävän kahta viivaa. Halusin ees joskus nähdä ne viivat.

Mut ei tässä nyt auta kun vaan pitää toivoa yllä, että me kaikki joskus saadaan viivat testiin ja pienet syliin asti.

Niin ja Jopsukka, kiitos lohduttavista sanoista. Ihanaa, että pystyt ajattelemaan noin luottavaisesti. :) Sitä munkin pitäisi harjoitella ja lopettaa kaikki stressaaminen ja höösääminen ja uskoa, että kyllä ne ammattilaiset osaavat hommansa.
 
Ei kannata ajatella asiaa noin että olisi punktio-/siirtopäivää siirretty sen mukaan onko täyttä vai ei. Mä oon ainakin Taysissa kokenut sen, että kaikki hoidetaan, jotka pitää sen päivän aikana hoitaa. Olen kokenut sen nimenomaan niin, että mun aikoja on siirrelty myöhemmäksi, jotta on saatu muita mahtumaan samalle päivälle. Vaikka olisi ollut samankokoiset johtofollit niin kaksi eri lääkäriä on todennäköisesti nähnyt asiat eri tavoin tai yrittänyt ottaa potilaan henkilökohtaisen follien kasvun huomioon. On täysin henkilökohtaista kuinka kroppa reagoi lääkkeisiin tai kuinka follit kasvaa. Tai jos siellä on ollut kasvamassa esimerkiksi vielä joitain pienempiä folleja joiden toivotaan vielä kasvavan tarpeeksi suuriksi punktiota ajatellen. Kuulosti vain niin ikävältä että jonkun punktio olisi liian myöhään tai aikaisin täysien kalentereiden vuoksi, enkä halua että kukaan tilanteessa oleva joutuu ajattelemaan asiaa niin. :)
 
Valkoinen orkidea: Tuo on niin turhauttavaa, että periaatteessa ei ole mitään syytä, miksi ei onnistu, ja silti ei vain onnistu. Mitä tarkoittaa sun kohdalla ohuehko limakalvo? Kaunis sullakin! :) Mä jossain vaiheessa kokeilin itsehypnoosia, että jotenkin psyykkaisin itseni raskaaksi, kun ei missään mitään vikaa ole, mutta ei se ainakaan silloin onnistunut. Rentoutti kyllä muutoin :) Ei varmaan haittaa olisi Simpukan ryhmässä käymisestä, vaan mitä luultavimmin hyötyä. Sulla on onneksi lähellä ystävä, jolla kokemusta näistä asioista. Mäkin tapasin yhden tutun, joka kertoi käyneensä yhden ivf:n läpin ja tulleensa sitten luomusti raskaaksi myöhemmin. EHkä tutun kanssa olisi kuitenkin helpompi jutella kuin kokonaan uusien ihmisten.

Jopsukka: Kiitos tsemppauksesta, mäkin toivon että pääsisi ainakin koittamaan, olisiko icsi:stä apuja!

Bluebe ja Vastavirrasssa: Vastavirrassa, sä olet varmasti oikeassa! Mä uskon myös, että viikolle sattuvien toimenpiteiden osalta toimitaan yksilöllisesti! Oikein rupesi harmittamaan, että ensiajattelemalla ajattelin toisin ja vielä ehdin kirjoittamaankin niin. Perun siis negatiiviset puheeni. Sitä paitsi jos toimenpide olisi liian myöhään, niin tuskin sitä edes tehtäisiin! Kuten itselleni on käynyt inseminaation kanssa. Kun varsinainen inseminaatiopäivä osui viikonlopulle, ei sitä tehty lainkaan. Sellaiset sanotaan kyllä suoraan ääneen, että onko liian myöhäistä vai ei. Eli tässä kohtaa voi mielestäni ottaa rauhallisesti ja mennä hyvillä mielin sinne punktioon. Follit kasvaa omia aikojaan just hyviksi ja sitten ne hyvien lääkitysten kera otetaan maljalle tekemään taikojaan. Stressaamisesta on vain haittaa, joten panostetaan rentoutumiseen!

Tuntuu muuten myös hassulta, että jotkut pohtivat ehkäisyä, kun itsestä tuntuu, että mihin sellaista tarvitaan. Ja kun näin pitkästä aikaa yhden tutun, joka oli pitkällä raskaana tietämättäni, niin oikein pelästyin, kun olen niin tottunut ajattelemaan ettei raskaaksi tuleminen ole edes mahdollista. Ymmärrän hyvin tuon pregnylin jälkeen tehdyn raskaustestin, että haluaa nähdä ne viivat edes joskus. Kirjoitit siitä tosi koskettavasti.
 
Moikka! Meillä alkoi tänään toinen ICSI 13 vuoden jälkeen. Meillä siis 2005 syntynyt tyttö IVF:llä, välissä 1 PAS ja Nyt ICSI. Tänään aloitin pistelyn (lyhyt kaava, kp2). Olen tätä ketjua vähän lueskellut tässä ennen hoidon aloittamista :) En muista ihan kaikkea edellisestä, ja se oli pitkällä kaavalla. Paitsi muistna kyllä että maha oli tosi kipeä ja munasolujen keräys sattui saakelin paljon ja ihan nyt pelottaa :( Jyväskylässä ollaan kunnallisella hoidosa, minä oon 34 ja mulla on PCOS, mut lapsettomuuden syy miehessä, ollut jo sillloin aikoinaan...
 
Tervetuloa uusille :) Heitsu, onneksi menkat alkoi.

Selittämätön lapsettomuus on kyllä ristiriitainen asia. Toisaalta helpottaisi, jos jokin syy löytyisi, ja varsinkin jos siihen voidaan vaikuttaa. Toisaalta taas ivf voi yllättäen tuodakin avun, vaikkei tiedettäisi, miksi.

Mulla venyi edeltävä kierto kans noin kymmenellä päivällä eli 38 päivän mittaiseksi, enkä keksi siihen muuta syytä kuin että ivf sekoitti sitä. Nyt oli tarkotus yrittää ekaa pas-siirtoa, mutta ovulaatioplussa oli torstaina, ja sen vuoksi ei päästy siirtoon. Meidän pakkastyypit on kahden päivän ikäisiä, joten paras siirtopäivä ois ollut viikonloppuna. Kun ollaan julkisella, niin eivät tee viikonloppuna siirtoja. Tää pas-homma on kyllä niin arpapeliä omaan kiertoon tehtynä. Ei tämmönen tavallinen pulliainen ymmärrä, mikä ajankohta se sitten on paras ja mistä kaikesta se johtuu. Vissiin kai on oikeasti aika lyhyt aika, jolloin kohtu on vastaanottavainen alkiolle.
Katotaanpa, onnistuisko seuraavassa kierrossa..

Kävin siis ultrassa maanantaina, jossa lääkäri kertoi, että vasen munasarja ois liimautunut kiinni kohtuun. Oon oireideni takia epäillyt pitkäön endometrioosia, ja nyt ensimmäisen kerran lääkäri otti asian tosissaan, koska teki tollasen löydöksen.
Onko kellään sama tilanne ja miten se on vaikuttanut munasolupunktioon? Onko liimautuneelta puolelta saatu soluja?
 
Miselli, mulla ohuehko limakalvo tarkoittaa luonnonkierrossa ovulaation aikaan n. 5mm paksuutta, lääkkeillä avustaen on päästy n. 6,5mm ja ivf-stimulaatiossa saatu paksuus vähän yli 7mm. Haluttu vähimmäispaksuus olisi 7mm, ja kyllähän ohuemmillakin raskaudutaan, mutta yli 7mm limakalvolla todennäköisyydet ovat paremmat. Mutta se rakenne on myös tärkeä (eli kolmiviivaisuus). Eli mun kohdalla rakenne on ollut hyvä ja paksuuteen on yritetty vaikuttaa, koska mun kohdalla se on ollut ainoa mihin on voitu vaikuttaa kun muuta syytä ei ole löytynyt.

Nyt mietityttää kovasti, että miksihän klinikalta oli koitettu soittaa tänään kaksi kertaa 10.45 aikaan?? Kännykkä oli jäänyt äänettömälle ja missasin puhelun kolmella minuutilla :( Klinikka on siis kiinni, mutta laboranttihan siellä käy päivittäin hoitamassa viljelyitä... Olisiko hän halunnut tarjota hyvää palvelua ja ilmoittaa munasolujen hedelmöittymisestä? Jotenkin ajattelen, että jos uutiset olisivat huonoja ja yksikään ei olisi hedelmöittynyt, niin luulisi hänen jättävän ikävän uutisen maanantaille lääkärin ilmoitettavaksi?

Me annettiin eilen palautetta lääkärille miten palvelu uudessa paikassa on mennyt huonompaan suuntaan, jonka vuoksi tuli mieleen, että olisiko tämä tsemppausyritys? Kauheen outoa kuitenkin, eikä klinikkaan saa yhteyttä kun se on virallisesti kiinni... Pahin hiipii mieleen... :/

Suvetar, meillä viimeksi passissa ajoitettiin ovulaatio perjantaille kun ultran mukaan olisi muuten mennyt viikonlopulle. Mutta koska munarakkula ja limakalvo näytti muuten olevan sopivassa vaiheessa, niin ajoitettiin irrotuspistoksella. Ikkunahan on tosiaan pieni, eikä mitään ole tehtävissä jos oma ovulaatio on jo tullut ja siirto osuisi viikonlopulle. :/

Tervetuloa DogLadylle! Toivotaan, että saatte toisen lapsen pian aluille :)
 
Muokattu viimeksi:
Valkoinen orkidea, mulla kans ollut ohut limakalvo. Sitä jännäsin ennen kontrolliultraa, mikä tilanne on luomuna. Kp12 oli n. 7 mm, mikä oli mulle ihan hyvä. Sen puolesta ois päästy siirtoon. Oon huvikseni syöny sitä gelee royalea ja ehkä sillä joku vaikutus on ollut..

Ymmärsinkö oikein, että sulla oli tuo kertomasi pas muuten lääkkeetön, mut pistit irrotuspiikin? Mietin vaan, että oiskohan tuo ollut mullakin mahollista, koska kp 12 (ma) oli folli 16 mm ja periaatteessa sen ois voinut varmaan keskiviikkona irrottaa.. Sellasesta vaihtoehdosta ei ollu mitään puhetta, itse asiassa lääkäri väitti maanantaina, että viikonloppu ei voi tulla esteeksi siirrolle. Oli siis pieni ylläri, että hoitaja oli (labran väen lisäksi) sitä mieltä, ettei kannata ruveta siirtoon.

Ikävä arvuutella, mitä yrittivät sulle soittaa :/ toivon mukaan saldo on mahdollisimman hyvä!
 
Suvetar, mulla tehtiin tuo mainitsemani pas tuettuna luonnolliseen kiertoon, eli otin Menopur pistoksia pieniä annoksia kuten inssissä vahvistamaan limakalvoa. Ovuloin siis yleensäkin normaalisti, mutta elimistö ei tykännyt lääkkeellisessä passissa Progynovasta, jonka vuoksi päädyttiin tuohon pistostukeen, joka ei kuitenkaan blokannut omaa hormonitoimintaa.

Onpa hieman erikoista, että sulla lääkärin alkuperäinen mielipide asiasta muuttui noin muun hoitohenkilökunnan osalta :/ Nää on vähän sellaisia asioita, että pitäisi luottaa siihen, että ammattilaiset kyllä tietävät parhaiten, mutta toki joskus tapahtuu virhearviointejakin. Onneksi ensi kierto on kuitenkin taas uusi mahdollisuus!
 
Takaisin
Top