IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onnea hurjasti matkaan kaakao ja mustikk4!! hienoa että siirrot meni hyvin, nyt vain toivotaan että tarraavat tiukasti kiinni ja tapaatte sitten 9kk:n kuluttua :Heartpink

Katjusha, pahoittelut radi-diagnoosista. No, mitäpä sitä ei tekisi pienen eteen, mutta ymmärrän hyvin ettei koko ajan jaksaisi olla niin supermahtavalla ruokavaliolla, ja tekisi mieli hölläillä.

Larissa hyvältä kuulostaa sun valmistelusuunnitelmat, ja hyviä vinkkejä täällä annettu! Sitten on hyvä pikkuisen tulla kasvamaan :)

Hileinen, hyvää kasvua munafarmille, ja kärsivällisyyttä odottaa tulevaa ultraa!

Mä juttelin äsken klinikan hoitajan kanssa, kyseli haluammeko lähteä uuten passiin tästä kierrosta. Oli ihana, kun antoi niin hyvää palautetta kun kerroin tulleeni siihen ratkaisuun, että pudotan tässä kesän aikana painoa, josko sitten olisi paremmat mahdollisuudet kiinnittymiseen ja raskauteen. Ihan samaa mieltä oli siis kuin tekin täällä kommentoitte, että kannattaa näin toimia. Mä nyt sitten jännäilen teidän muiden tilanteita täällä kesän. :)
 
Mulle sanottiin väestöliitosta että suosittelevat nollatoleranssia alkoholin suhteen hoitojen aikana, ku kysyin olisko parista viinilasillisesta haittaa.
 
Mustik4lle ja Kaakaolle ihan miljoonasti tsemppiä!!! Ja kaikki mahdolliset tarrasukat & vauvaliimat!!

Voisko joku lisätä mut listalle, kun puhelimella hankalaa... :)

Eli meillä aloitetaan ivf lyhyellä kaavalla elokuussa, punktio ehkä vko 32. Aika hurjaa!
 
Meille taisi joku lääkäri sanoa, että mene kotiin ja ota lasi punkkua. En oo ottanut :)
Alkion luonnollinen hatching eli alkion kuoren avautuminen ja kiinnittymisprosessi alkaa 6 dpo. Alkio kehittyy blastokystiksi yleensä 5 päivässä, joskus 6 päivässä. Kiinnittyminen käynnistyy toden teolla seuraavana päivänä tästä. Ennen tätä alkio ei varmaankaan tiiä mittään äidin syömisistä ja juomisista, mutta itsekin kannatan elämistä kuin olisi jo raskaana.
 
Itse olin alkon suhteen nollalinjalla piikitysten aikaan (ja muutenkin endo-ruokavaliota tiukensin), jotta saataisiin mahdollisimman hyvät munasolut. Mutta pas:n jälkeen otan kyllä lasin punkkia tai saunasiiderin jos siltä tuntuu. Raskauden aikana tietty nollalinja, mutta se lienee itsestäänselvää.
 
Tänään oli toinen seuranta ultra ja follikkeli määrä on pysynyt samana, mutta kasvua oli tapahtunut ja limis oli paksuuntunut. Nyt oli taas eri lääkäri ja hyvä niin, tää oli ihan huippu ja selitti asioita ihan eri tavalla kuin edellinen. Edellinen lääkäri sanoi , että punktio voi olla aikaisintaan ensi viikon keskiviikkona, mutta luultavasti myöhemmin. Tänään nostettiin gonalin annostus 250: n een ja punktio onkin jo tiistaina 14.6 ja siirto torstaina tai perjantaina :smiley-bounce012.

Enää tänään ja huominen pistämistä ja sit su- ma välisenä yönä pistän pregnylin. ( taas uutta opeteltavaa )
Oon niiiin iloinen ja yritän silti toppuutella itteeni, ettei pettymys olis niin iso.

Voisko joku päivittää listaa mun puolesta kun en osaa tehä sitä tällä puhelimella? Kiitos :)
 
Birita, hyvälle kuulostaa suunnitelma! :) Jännään mukana!

Munafarmin kuulumiset: pistot menee jo rutiinilla. Vatsaa nipistelee ja tuntuu, että jotain tapahtuu. Kroppa reagoi muutenkin: päänsärky on päivittäistä. Iltaa kohden pahenee ja eilen piti jo ottaa panadol. Tosi kurja vaiva, kun minulla ei yleensä päänsärkyjä ole ikinä.

Hileinen 4.vrk puregonia munafarmilla
 
Hileinen, eipä ihmeitä. Tänään taas saikun jälkeen töihin. Kesäsuunnitelmia olen tehnyt; uusi tatuointi tiedossa, neulehommia, lankojen kasvivärjäystä :)

Mitkä siellä on olot? Vieläkö tuntuu nipistelyä munafarmilla?
 
Munafarmilla on nipistelyä kyllä ihan "kunnolla". Tai sanotaanko näin, että munasarjojen sijainti on ainakin tiedossa :D Ei siis ole kipuja tai mitään, mutta jotain tapahtuu. Päänsäryt onneksi helpottaa, ehkä se synarelan lasku teki sitä nuo muutamat päivät. Olo on ihan siedettävä. Jännityksellä odotan keskiviikkoa, että onko siellä mitään oikeasti edes kasvussa :D

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Hileinen 5. vrk puregonia munafarmilla. Kp 8
 
Kiitos kaikki! <3 Larissa, alkio oli kolmen päivän ikäinen. :)

En sitten juonut mitään eilen. Inssien aikaankaan en juonut mitään. Maha on edelleen turvoksissa ja ajoittain on kipuja, mutta parempaan päin. Kyllä tuntuu pitkältä ajalta nyt nämä piinapäivät, vaikka aika neutraali olo mulla on onnistumisen suhteen, ois se aivan ihme jos nyt tulisi raskaaksi. Mietityttää et mitähän tuolla mahassa nyt tapahtuu, onkohan se reppana jo lopettanut kasvamisen vai yrittääkö kiinnittyä.

Varmasti Hileisellä munafarmi kasvaa, mulla oli ihan samanlaisia tuntemuksia silloin. :)
 
Ihan hyvää kuuluu tännekin, ei vaan oo mitään tähän liittyvää "raportoitavaa" että tahtoo jäädä kirjoittelut vähiin. Nyt kp12 ja limaisuutta havaittavissa. Toivoisin, että venyis tää kierto yli 40 päiväiseksi niin päästäisiin heti seuraavaan kiertoon tekemään PAS, jos tulee normi 31-33 päivänen kierto niin sitte menee elokuun puolen välin jälkeen tuo eka PAS.
 
Hyvältä kuulostaa Hileisellä olot. Mullakin selvästi tuntui jo nipistelyä vas munasarjan kohdalla ennen ekaa ultraa ja vasemmallahan sitä enemmän olikin tapahtumia. Taisi gyne kirjata 20 follia vasemmalle ekassa ultrassa.

Mulla ei ole vatsa ihan normaalin tuntoinen vieläkään. Kipua ei varsinaisesti enää tunnu, mutta selvästi jotain kuitenkin kävellessä joka askeleella. Ummettaa myös edelleen. Eilen (2. pvä siirron jälkeen) tuntui myös ihan selviä menkkakipuja kohdussa, mutta tänään ei ole enää tuntunut. Alkion siirron tehny gyne sanoi että kiinnittyminen alkaa parin päivän kuluttua, että sinänsä voisi siihen sopia, vaikka alkion kehityksessä on vielä kovin varhaista. Toivottavasti tarraa nyt pitävästi kiinni eikä holise ulos parin viikon päästä :)

Toivottavasti kaikilla oli ihana ja rentouttava viikonloppu!
 
Voi nyyh, tänään tuli taysista ivf:n loppuepikriisi, meillähän ei ollut tietoa miten niille neljälle vielä viljelyyn jääneelle alkiolle kävi, mutta eipä niistä mikään selvinnyt pakkaseen :( meillä on siis vain yksi alkio pakkasessa, se olisi tarkoitus tässä kierrossa siirtää, mutta nyt oon ihan varma että se ei sulatuksesta selviä.. Saatika että siitä vauva tulis, uus ivf rumba siis taas edessä, voi itku vie :(
 
Ninukki, hittolainen :/ ... Ei tähän voi muuta lisätä kun että onnea matkaan huurunenän kanssa, kaikki peukut ja varpaat pystyssä!
 
Kyllä on jo turpea olo! :O Salaa toivon, että päästäisi punktioon jo perjantaina.. onkohan se miten lie tavallista? Ke ultrapäivänä on pistoksia takana 8 vrk, puregon 175IU.
 
Voi pöh Ninukki! Mutta sovitaanpa nyt että ette edes tarvi enempää, vaan pakkasessa onkin juuri se huippuyksilö joka parin - kolmen vuoden päästä kiukuttelee kun ei halua mennä hampaita pesemään :wink Nimim. itsetietoinen taapero tuossa iltatouhuilla

Hileinen, ei varmaankaan ole sama asia pitkässä ja lyhyessä kaavassa, mutta mulla meni Menopuria yhteensä kahdeksana päivänä ja sillä saatiin tuo meidän 11 munasolua. Pidetään peukkuja että olot on oikeassa ja perjantaina pääsettekin jo punktioon!

On. Täällä alkaa olla selvästi Lutinuksen oireita, tissikipua ja semmoista. Myös kohdun seutua kipristelee vähän kuin menkoissa. Johtuneeko sekin Lutinuksesta?! Osaako muuten kukaan sanoa missä vaiheessa Pregnylin ei enää pitäisi näkyä raskaustestissä? Ajattelin akateemisesta mielenkiinnosta aloittaa testailun ajoissa jos sattuu olemaan ylimääräsiä testiliuskoja jemmassa, mutta en halua saada mitään Pregnyl-plussaa :)
 
Kaakao, huh - toivompa nyt tosiaan että 8 vrk piikittely riittäisi meilläkin! :o Voi olla nimittäin jo oikeesti tukalaa loppuviikosta tätä vauhtia... :D Ja pregnylistä meillä gyne sanoi, että 10vrk jälkeen ei pitäisi näkyä testissä kuin ehta raskaus :)
 
Takaisin
Top