IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Blanca, hmm aika kiperä tilanne. Yhden IVF:n perusteella en tiiä voiko vetää noin raakaa johtopäätöstä. Mehän luovuttiin omista muniksista, kun ne kolmannella kierroksella hedelmöittyi epänormaalisti (38 v.). Jouduin vetämään maksimit Puregonia, ja folleja kehittyi mutta hitaasti. Oma päätös kehittyi, ei edes kysytty mielipidettä, kannattaako omilla enää yrittää.
Se onkin kaverillesi sitten iso päätös, että luovuttaako vai yrittääkö luovutetuin munasoluin.
 
Larissa. Mulla oli stimulaatiossa elonva, ja sit pikkusen jatkettiin menopurilla. Orgalutran oli jarruna. Muniksia tuli hyvin, 15, joista kaikki kypsiä. 14 hedelmöittyi. Alkioita saatiin 10, joista 5 blastoa. Neljännestä siirrosta raskaus on nyt vähän yli puolen välin :) Mulla oli kans prednisolon plussaan asti (alotettii noin vk ennen siirtoa). Primaspania pienellä annoksella popsin reilun viikon ennen siirtoa, ja siirrosta aloin pistää klexanea, kunnes 12vk oli täynnä. Nii ja olihan mulla vielä lutinuskin. Sen käyttöä vähennettiin viikkojen myötä niin, että kokonaan lopetin, kun 10vk oli täynnä.

Jennis, onpa ihana uutinen :)

Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiin. Plussatuulia puhaltelen :Heartred
 
Helen hieno määrä teillä alkioita pakkasessa :) Ja se on ihan normaalia, että kato käy ja suurin osa ei selviä blastoiksi asti. Muistaakseni se menee keskimäärin niin, että 75% munasoluista hedelmöittyyy ja vain 25-50% alkioista jaksaa blastoiksi. Blastoista 50% kiinnittyy (8-soluisista 30%). Eli hyvä että olette blastoja saaneet :)

Kys:llä kyllä tekevät mielellään pitkää viljelyä. Me saatiin ekassa ivf:ssä vain ne 3 alkiota, jotka meni kaikki pakkaseen. Sulatuksen jälkeen siirrettiin top luokan 8-soluinen ja kaksi muuta hyvää alkiota jäi jatkoviljelyyn, mutta eivät jaksaneet kehittyä.

Jennie, äh voihan tulehdus :( Itse ehkä siirtäisin siirtoa. Sekä tulehdus että antibiootit saattavat haitata kiinnittymistä, joten itse pelkäisin että hyvä alkio "menee hukkaan"

Nennu!!! Siinä on haamu!!! Onnea! <3

Jennis, jeeee mahtavia uutisia kaiken hirveän piinan jälkeen! Nyt vaan toivotaan kaikkea hyvää sulle odotukseen! <3

Blanca, mullehan kävi noin viime ivf-kierrossa eli maksimit puregonia ja vain 2 follia eli inssiksi muuttui se kerta :/ Mulla on ikää 30, mutta endo on tuhonnut munasarjoja. Mun mielipide on, että sun kaverin kannattaa tehdä se inssi ja jos ei tärppää niin uusi ivf lyhyellä kaavalla. Tai tietty jos lähdetään ne follit puhkomaan ja saadaan parhaimmillaan ne 2 munasolua niin siitä saisi osviittaa että mikä on munasolujen laatu. Mutta ehdottomasti lyhyt kaava jos uusi ivf tulee! Turha sammutella munasarjoja, jos vaste on heikko. Tsempit sun kaverille!

iina, kiva kuulla postiviininen kokemusta elonvasta :) oliko se sulle eka ivf? Jos ei niin oliko tehty aiemmin lyhyellä vai pitkällä kaavalla ja millaisin tuloksin? Mikä syy sulla oli prednisolonin käyttöön? Mulle laitettiin kokeiluun endon ja kilpparin lievän vajaatoiminnan takia, mutta lääkäri jaksoi painottaa ettei kortisonin käytölle ole selkeitä tieteellisiä todisteita. Sorry, kunnon kysymysten tulva :D
 
Muokattu viimeksi:
Helen hienon määrän saitte pakkaseen! Mulle lääkäri sanoikin ivf-hoidon alussa, että hoidot on usein myös apuna diagnoosin kanssa kun nähdään miten eri vaiheissa käy. Ja ehdottomasti pitkä viljely on huippujuttu - jos sillä vaan saadaan karsittua turhia siirtoja niin aika paljon saadaan säästettyä kroppaa ja päätä.

Nennu kyllä mäkin jotain olen näkevinäni - toivottavasti viiva vahvistuisi! Ja voi Jennis! Aivan mahtavaa, että se pieni sydän sieltä näkyi <3 Nyt toivon vaan tsemppiä pahoinvoinnin suhteen. :)

Jennie, kunpa pääsisit huomenna siirtoon eikä vaikuttaisi kiinnittymiseen!! Mulla kanssa huomenna - kovin jännittää jo.

Onkos se niin, että blastosiirron jälkeen voisi testata jo viikon päästä?
 
Larissa. Oli eka ivf. Meillä reilu 9,5 vuotta yritystä. Useampi raskaus alkanu, mut kaikki tätä edelliset päättyny keskenmenoon viimeistään 10+ viikolla. Lähdettiin hoitoihin. Kummastakaan ei mitään vikaa oo löytyny. Olin itekin ajatellu kysäistä lääkäriltä kortisonista, mut hän ehti ensin ottaa puheeks sen ennen tätä onnistunutta siirtoa. Lääkäri sanoi, et vaikkei olis tutkittua tulosta mistään sairaudesta, joka vois kehossa pitää tulehdustilaa, niin jonkunlainen tulehdustila voi olla, vaikkei sitä tietäisikään. Ihmiskeho kun on ihmeellinen. Hän oli sitä mieltä, että kannattaa kokeilla, kun kiinnittyneetkään ei ole jaksaneet kiinni pysyä (viimeistä edellinen oli kemiallinen). Että josko joku tulehdus kuitenkin estää kiinnittymisen ja alkaneissa raskauden jatkumisen. Mulla varmaan ikäkin (39) tekee omat kommervenkkinsä ;) Mulle lääkäri sanoi, ettei plussan jälkeen kortisonin käytön jatkamisella ole nähty hyötyä. Jotkut ilmeisesti ovat syöneet sitä pidempään. Toivottavasti seuraava hoito tuo teille parhaan mahdollisen lopputuloksen :)
 
Nennulle paljon onnea viivasta! <3 me kun ollaan aika samoissa, niin kysynpä sulta että onko sulla ollut oireita? :)
Mulla on ollut menkkamaista jomottelua oikeastaan joka päivä, saattaa johtua varmaan punktiostakin.. mutta sitten mulla on samaa unettomuutta kun muissakin alkaneissa raskauksissa.. mutta voisikohan se johtua lääkkeistä, kun alkiohan on juuri ja juuri kiinnittynyt :)

Ja hitsin hitsi kun menit jo testaamaan! :D nyt mulla on varsinkin kauhea himo testata ihan ennen aikojaan :D
 
Nopea vastaus Kyfille, aika oireetonta ollut. Eilen ja tänään pientä jomottelua. Illalla särki lonkkaa. On jäänyt vaivaksi edellisestä raskaudesta. Mieliala heittelee välillä. Kuitenkin edellisiin hoitoihin verraten vähäoireista :)
 
Nennulla haamuilee, jee :excited001 Tollasella mulla alkoi kaksosista näkyä dpo 5 (alkiot 3päiväisiä) ja dpo 7 oli jo vahvistunut kivasti. Nyt jännätään, toivottavasti vahvistuu :gen014 (ja sori kun täältä väliin huutelen, mutta tuli tällä palstalla notkuttua vuoden verran, ennekuin tärppäsi ja oon edelleen käynyt katselees miten teidän kaikkien hoidot etenee :happy: )
 
Iina, kiitos selvennyksestä :) Aika jännä että lääkärisi uskalsi määrätä Elonvaa, jos ei ollut aikaisempia ivf-kertoja takana. Siinä on kuitenkin isompi hyperin riski, kun annosta ei voida kesken kaiken säätää. Eli Elonva määrätään yleensä vain niille, joista tiedetään että vaste ei ole kummoinen ja hyperin riski on olematon :D Mutta pääasia että onnistui! :) Mulle lääkäri määräsi kortisonin aloitettavaksi päivää ennen punktiota ja rv 8 asti, jos tärppää. Tsemppiä raskauteen! :)

Nennu, aiotko testata uudestaan? ;) Lupaavalta vaikuttaa!
 
d1930e9d2889843fbe84510c604be103


Tämä tuli aamulla. Punersi luonnossa selvemmin kuin kuvassa. Mieskin näki!! Nyt siis pp6 3 päivän moruloilla
 
Törkeästi omanapailen, mutta kertokaapa kokemuksia minkälaisella annostuksella olette syöneet progynovaa? Mulla on nyt ristiriitaista tietoa kun omakannassa lukee 2x2mg ja apteekki myi mulle 1mg pakkauksen (ei ollu tota 2mg pakkausta varastossa) ja siinä lukee 1x3. Ja otetaanko kaikki napit kerralla vai tasaisin väliajoin pitkin päivää? Hohoijaa, on taas ohjeet kohillaan lääkärillä... Täytyy varmaan soitella huomenna sinne ja tarkistaa.
 
@DB Mä oon syönyt yhden 2mg aamulla ja kaksi (eli 4mg) illalla, yhteensä 6mg päivässä. Eli riippuu tosiaan ohjeistuksesta, että monta ottaa ja milloin.
 
Nyt on kyytiläinen matkassa, 5-päiväinen blasto siirrettiin. En saanut yöllä unta kun jännitti siirto niin... nyt sitten alkaakin erilainen piina. Lääkäri sanoi, että vasta kahden viikon päästä verikokeella testi. Pöh, ihan niin kuin malttaisin odottaa sinne asti :D Ens viikolla kotitestit käyttöön!

Jennie, miten sun siirron kanssa kävi, tehtiinkö?
 
Takaisin
Top