IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vastavirrassa, malttia vielä:wink.

Janel, huomaan noita samoja turhautumisen tunteita itsellänikin, kun kaikki pitäis itsellä olla ookoo, mutta luomuihme on lährs mahdotonta saada. Aika kuluu ja hoidoillakaan sen hyvän alkion saaminen on vaikeaa. Ja kun kerran ollaan jo onnistuttu❤ Mulla turhauttaa ihan tonnilla mun mies, ku hän on nyt muutaman kk syönyt kyllä lisäravinteita, mutta hänellä ei ole ollut itsekuria harrastaa liikuntaa, eikä kunnolla myöskään panostaa ruokavalioon. Kun itsessä ei ole ns.vikaa ja kuitenkin oon taas jättäny sokerin ja vehnän pois ja popsin pillereitä sun muita juttuja, tosin liikunta on mullakin jäänyt vähälle, mutta silti, kaikki paska tehdään mulle, ja hän käy vaan hoitamassa osuutensa. Hän kyllä sanoo ymmärtävänsä minua ja että harmittaa kun joudun kaiken kokemaan, mutta siltikään ei muutosta hänen toiminnassaan oo tapahtunut. Liikunnalla on kuitenkin suuri merkitys siittiöihin!!

Isot tsempit kaikille! Mielellään kuulisin miten teiän muitten ukkelit jaksaa panostaa hoitoihin, ja varsinkin kun vika siittiöissä?
 
Helen: Mun mies on todella sinut tilanteensa kanssa, koska eihän tätä muuten henkisesti jaksaisi. Hänen kohdallaan ei oikeastaan ole mitään mitä hän voisi tehdä toisin. Hän on perusterve, ei ole koskaan tupakoinut, käyttää alkoholia erittäin maltillisesti, syö terveellisesti ja säännöllisesti sekä käyttää vitamiinivalmisteita, harrastaa säännöllisesti liikuntaa ja on normaalipainoinen. Tämä lähtökohta oli siis jo ennen kuin meidän yrityskään on alkanut. Joten mitä mies voisi enää tehdä toisin, miten hän voisi enempää panostaa?! Eipä juuri yhtään mitään. Muuten kuin panostaa henkisellä puolella. Missään vaiheessa mulla ei ole ollut sellainen olo, ettei hän olisi tässä hommassa 100%sesti mukana. Enempää en voisi häneltä toivoa! Koska itse ei voi vaikuttaa enää juuri mihinkään, välillä tämä tilanne turhauttaa maailman eniten.
 
JEE -ei! PAS piina alkoi nyt juuri 2h sitten! Limat oli hyvät ja sitkeä alkio taisteli läpi sulatuksen - toivon mukaan jaksaa jatkaa kohdun keinussa!

Kiitos teille jokaiselle jotka jaatte omaa matkaanne täällä, se on oikeasti tosi rohkaisevaa! Helpottaa kummasti aistia ettei tod. ole yksin näiden huolien kaa. <3

Kertokaahan muut piinailijat jookos missä vaiheessa menette, niin pääsen jännäilee teidänkin puolesta! :)

Hirmusti tsemppiä jokaiselle ja VoimaHalit!:)
 
Janel, ihana mies sinulla❤ Ei minunkaan miehellä ylipainoa oo ku muutama (3-5kg) mutta hän ei koskaan.oo harrastanut kovin.säännöllistä liikuntaa. Vuosi sitten hän innostui juoksemaan ja kävi parissa tapahtumassakin juoksemassa pitkiä matkoja, mutta ennen.joulua loppui motivaatio ja sen jälkeen ei oo harrastanut oikeastaan mitään liikuntaa. Kyllä hänellä syömisen suhteen olisi skarpattavaa, vaikka suht terveellinen ruokavalio onkin. Polttaa silloin tälläin, mutta ei juo ollenkaan. Lapsia kyllä haluaa ja sillä tavallaa on mukana, mutta tekoja toivoisin häneltä vielä hiukan enemmän.

Muutenkin huomaan olevani erittäin kireänä ja hermostunut:mad:Jotenkin aina henkisesti helpottaa kun saa sen eka piikin tuikattua nahkaan, siitä se sitte etenee vaihe kerrallaan.

Blue Terranova, Ihania piinapäiviä toivottelen, kuten teille jok ikiselle piinailijalle:Heartbigred
 
BlueTerranova: Hirmu isot tsempit piinailuun! Moniko päiväinen sulle siirrettiin? Pääsen ehkä torstaina siirtymään piinailijaksi, jos kaikki menee hyvin.

Helen: hän todella on ihana ja rakas:Heartred Meistä minä olen se, jolla olisi liikunnan ja syömisen suhteen enemmän skarpattavaa. Liikkuminen on minulle melkoista tasapainoilua perussairauksien takia. Syöminen on ollut pääasiallisesti kyllä terveellistä, mutta määrät ja herkut on heikkous. Jonkin verran on ylipainoa ja sitä tuli vielä lisää muutama kilo huhtikuisen keskenmenon jälkeen :shifty:
 
Voihan kökö mikä olo... Nää hormonit ja metformiini taitaa aiheuttaa mulle tänään kunnolla pahoinvointia, kun koko päivän on ollut huonoa oloa. Kaiken kruunaa vatsan kramppailut ja lievä verinen valkovuoto. Eipä tää mielialakaan ole ollut korkealla, jos miestä on uskominen.

En vielä innostu noista oireista, kun aikaisemmin on ollut samantapaista (tosin myöhemmässä vaiheessa) ja negaa on tullut. Mun tuurilla kuukautiset on tulossa tavallista aikaisemmin tai tukilääkitys ei ole riittävä... Huoh :wacky:

Toivottavasti muilla piinailijoilla menee paremmin. :)

Helios pp3
 
Janel: Mulla siirrettiin 3-päiväinen. Täällä ei julkisella tehdä blasto siirtoja harmiksi :( Mutta ei voi muuta kuin toivoa että riittää pienempikin :) Ja saa nähdä miten käy, joutuuko jatkamaan lopulta yksityisellä puolella kun ne tekee blastoja myös. Niin - ja pidän peukkuja et pääset torstaina piinailee! Tsempit kaikille muillekin! ❤
 
Muokattu viimeksi:
Helios, toivotaan että oireet tarkoittaa hyvää <3 tsemppiä piinailuun!

BlueTerranova, pikaliimaa alkiolle ja tsempit sullekin piinapäiviin :)

Janel, toivottavasti pääset sinäkin piinailemaan :)

Itse lähden tästä polille tarkistusultraan. 5 pv mennyt puregonia sillä hevosen annoksella. Toisesta piikistä lähtien on ollut tuntemuksia ja vihlaisuja munasarjoissa, silti pelottaa että folleja ei ole yhtään tai liian vähän, kun alkutilanne oli niin hiljainen :/ huh, pitäkää mulle peukkuja!
 
BlueTerranova: Mekin ollaan julkisella ja sama homma. Siirrot tehdään yleensä 3päiväisillä alkioilla. Mäkin olen miettinyt, että yksityinen olisi noiden blastojen takia varteenotettava vaihtoehto kokeilla. Mutta jospa nyt en menisi asioiden edelle, vaan katsotaan toiveikkaasti ja positiivisin mielin, mitä tapahtuu muutaman päivän sisällä. Toivottavasti teidän ei tarvitse jatkaa hoitoja tällä erää enää missään, vaan tämä kultahippu tarraa kiinni lujasti :happy:
 
Mikähän siinä on, että jossain julkisella ei siirretä blastoja?! Naistenklinikalla (missä meidän hoidot tehtiin) ja monissa muissakin julkisen puolen sairaaloissa se on ihan arkipäivää. En ole edes tiennyt moisesta.
 
Ei hyvältä vaikuta :/ 2 follia oli vain ja se on huonommin kuin viimeksi. Jatketaan silti hevosen annoksilla piikittelyä ja katsotaan uudestaan perjantaina että milloin ne 2 rupua kerätään. Lääkäri puhui jo että millä lääkkeillä ja eri hoitokaavalla edettäisiin ensi kerralla (lyhyt kaava ja menopur)... saa olla tyytyväinen jos edes siirtoon päästään tällä kerralla
 
Heippa kaikille!
Olen pitänyt pientä taukoa täältä ja yrittänyt pitää ajatuksia välillä muualla. Tänään sitten oli ultra eka pas-siirtoa ajaltellen. Nyt menossa kp 12, ovis+ viime kierrossa kp 13. Normaalisti mulla kierto 28, nyt viimeisin oli 26. Aloitin oviksen tikutuksen muutama päivä sitten. Ensin sain negan ja eilen ja tänään välkkyvän hymiön. Eli, että h-hetki on lähellä. Ajattelin, että varmaan huomenna sitten ovis+ ja pe siirtoon (pakkasessa 3-päiväisiä). No, aamulla oli sitten ultra ja siellä vain pieniä fol., suurimmat 10mm. Lääkäri oli ihmeissään miten testi antaa tuollaista tulosta ja miksi follit eivät kasva, pitäisi ymmärtääkseni löytyä jo 20mm. Eikä myöskään löytynyt johtofollia. Lääkäri tuli sitten siihen tulokseen, että to uusi ulta ja katsotaan sitten mitä tehdään. Jos tapahtunut jotain edistystä, niin mahdollisesti siirto ma. Muuten odotellaan seuraavaan kiertoon ja tehdään se letrojen avulla. Kovasti ihmettelen voisiko enää tähän kiertoon onnistua. Samoin ihmettelen mistä tämä johtuu. Meillähän ei ole löytynyt syytä lapsettomuuteen ja aikasemmin oli puhetta, että pas-kiertoon ei tarvita lääkkeitä.
Onko teillä jollakin kokemusta, että on käynyt näin? Ja että pas voitaisiin tehdä vielä noin myöhäisessä vaiheessa?! Masentaa tämä kaikki.
 
Larissa! Ei ehkä lohduta, mutta eihän siihen lopulta tarvita kuin yksi hyvä solu:)

Joo ja on tosiaan kumma miksei kaikilla tehdä blastoja, yritin selvittää asiaa mutta en löytänyt vastausta. Hmph!

Inkseri welcome back! Mulla just eilen tauon jälkeen tehtiin eka Pas luomukiertoon ja vikassa ultrassa ennen sitä näkyi vain yksi iso munasolu (ei tod normia mulla). Kyllä näissä välillä heittelee miten sattuu. Sen ei tarvitse tarkoittaa että onnistuminen olisi kauempana. Tsemppiä!
 
Muokattu viimeksi:
BlueTerranova, toivotaan että saadaan edes se yksi siirrettävä ja että se olisi huippuluokkaa, sen verran on tullut ubikinoniakin vedettyä :'D meille on turha edes haaveilla viljelyä blastoksi asti jos jotain saadaan kerättyä tällä kierroksella.

Inkseri, onpa kumma tulos ovistestissä jos ovis ei ole lähelläkään :O voisiko sun ovista avittaa lääkkeellisesti? Pari fsh-piikkiä ja irroituspiikki?
 
@Larissa tähän kiertoon oviksen avittaminen lääkkeellisesti on kuulemma vähän myöhäistä tuumasi lääkäri aamulla. Mutta ehkä sitten jatkossa lääkkeillä, tai siis nyt puhui Letroista seuraavassa kierossa. Itsellä kyllä jo vähän hanskat tiskissä tämän kierron suhteen ja tuntuu turhalta koko meno to..
 
Larissa ohhoh, mä kovasti ajattelin että siellä useampi kasvaa kun kerran tuntemuksiakin on ollut! :O Mutta kaksi on tosiaan tyhjää parempi ja niistäkin saa vauvoja samoilla todennäköisyyksillä kuin usemmastakin.

Janel ja BT onpas tosiaan jännää, oletteko molemmat siis kysyneet tuota blastojen mahdollisuutta? Mä itse ehdotin sitä ja heti asiat tehtiin mun toiveiden mukaan..mutta polin puolelta sitä ei mulle kyllä ehdotettu...

Heliokselle tsemppiä piinailuun, ainakin oireita sulla on siellä seurana.. :)

Inkseri onpas jännä, mutta toisillahan se vilkuttaa kyllä monta päivää se testi.. Mulle on kyllä kerran inssien aikaan tarjottu lääkkeitä vielä kesken kierron. Mutta eiköhän se ovis sieltä tule kuitenkin, tsemppiä!

Pp 10, nega testattu ja vähän on vuotoakin, en tiedä onko limakalvoilta vai yrittääkö vuotaa lugejen läpi.. :( Mutta kyllä mä nyt alan kiskoon sitä kirvestä kaivoon pikkuhiljaa.
 
Larissa tosi harmi, että säikäytys ei toiminut halutulla tavalla, mutta ehkäpä se kaikki laatu on nyt tiivistynyt niihen kahteen ja niissä on tähtiainesta <3

Itse pohdin tota blastoasiaa ja se mitä oon pohtinut syyksi saattaa piillä taas kerran resursseissa. Eli pitkä viljely vaatii erikoistekniikkaa ja valvovaa työvoimaa labran puolelta, ja kaikissa yksiköissä siihen ei välttämättä ole valmiuksia / mahdollisuuksia. Kumpikin noista edellytyksistä myös maksaa enemmän, joten voihan se olla että sitä ei myöskään siitä syystä tarjota (ainakaan automaattisesti).

Piinailijoille toivotan tsemppiä ja sulle vastavirrassa aion kans vielä pitää peukkuja pystyssä kunnes kunnon vuoto alkaa, jos olis siis alkamassa!

Itse liityn toivottavasti huomenna piinailijoihin.
 
Heippa kaikille! Minäkin täällä ihmettelen, ettei julkisella puolella blastojen siirto olekkaan arkipäivää!? Tayssissa viljellään pääsääntöisesti kolme päivää ja sitten pakkaseen, mutta kummassakin icsissä jokunen alkioista on ollut hitaampi ja on jatkoviljelty blastoksi. Itse en oo koskaan pyytänyt blastoksi viljelyä, en tiiä että suostuisivatko kaikkia pitkään viljelemään, mutta ainakin hitaampia on viljelty. Tää on sopinut mulle, että on ollu monen ikäisiä pakasteessa.

Inkseri, itsellänikin ovikset nykyisin saattaa heitellä, ennen.synnytystä oli aina tarkka kp12 ovis ja kierto 29-30pvää. Nyt tässä kierrossa sain tasavahvat viivat pk15, edellisessä kierrossa ovis tuli jo pk12 ja kiertokin jäi vain 26päivään. Mistä lie johtuu, ikäkö, vai ubikinoni, vai se, ettei oo ollu nyt kesäaikaan siirtoja, eikä lääkityksiä. Onpa kyllä jännä, että nyt jo tulee vilkkuvaa hymiötä, mutta kuten vastavirrassakin kirjoitti, niin se kyllä välillä vilkuttaa monta päivää..usein vilkuttaa sen 3päivää ennen pysyvää hymiötä. Minä en kyllä tykkää yhtään niistä testeistä. Käytän mieluummin sitä vanhanaikaista digiä, mihin tulee hymy vasta sitte ku oikeasti on ovis.

Larissa, iso tsemppihalaus sulle, sekä kahdelle rakkulalle. Tuntuuhan se varmasti turhauttavalta mennä punktioon niiden vuoksi, mutta ei sitä silti tiedä, mitä mahtisoluja siellä on kasvamassa. Lippu korkealle!!

Helios, hyviä piinapäiviä:)

Vastavirrassa, onpa kyllä harmillinen.juttu, jos ei tärpännyt. Voimia kovasti!! Mutta, pieni hippunen on toivoa vielä, jos menkat ei oo alkanu.:rolleyes:

Minä oottelen menkkoja. Pitäis viikonloppuna alkaa, tai viimeistään maanantaina. Lääkkeet on vielä hakematta. Epävarmuus valtaa alaa hyvältä fiilikseltä. o_O
 
Inkseri. Mulla yhdessä PAS:ssa kans vilkutteli päiväkausia, mut lopulta tuli pysyvä. Mä olin jo silloin ihan varma, ettei tuu, kun mulla yleensä ovulaatio kp 12 ja silloin oli kp 17. Lääkärikin mietti tsekkauksessa kp 10, et tuleekohan ollenkaan, kun ei ollut johtorakkulaa. Tsemppiä.

Yksi kysymys. Mulla nyt lääkkeellinen PAS ekaa kertaa ja siirto ens viikolla. Jäin sitten miettimään jatkoa, että jos taas nega. ilmeisesti lopetetaan lääkkeet ja odotetaan menkkoja...? Voiko sitten menkkojen alettua aloittaa heti uuden piikittelyn? Mulla nyt vika pakkasen blasto menossa sisään.
 
Takaisin
Top