IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Onnittelut plussanneille ja pahoittelut ikäviä uutisia saaneille :Heartred

Maleen. Mäki mietin, ku tästä raskaudesta virallinen testipäivä oli 9 päivää siirrosta (5 -päiväinen blasto), et onkohan liian aikaisin. Missään aikaisemmassa siirrossa ei testipäivä oo ollu niin aikaisin. Tuntu, et uskaltaakohan testata.

Kustannuksista. Itellä lääkekatto tuli täyteen jo ekalla apteekkireissulla. Muutoin ei olla haluttu kustannuksia yhteen ynnäillä. Järjetön määrä kuitenkin ja monen vuoden säästämisprosessi. 9,5 vuotta yritystä. Viime vuoden lopulla lähdettiin yksityiselle hoitoihin. Ikäkin alkaa tulla vastaan.

Jotkin kunnathan on maksaneet vauvarahaa niille, jotka ovat vauvan saaneet. On kyllä epäreilua tahattomasti lapsettomia kohtaan. Valtio tosiaan voisi ojentaa auttavan kätensä ja tukea hoidoissa käyviä, ainakin yhden lapsen osalta.

Meillä nyt viikkoja 12+0. Tänään oli nt -ultra, jossa kaikki näytti hyvältä. Vaikka riski pienenee, mitä pidemmälle menee, niin kyllä jonkinasteinen huoli mielessä välillä käy. Sitten, kun liikkeitä alkaa tuntemaan, niin nehän kertoo aika paljon tilanteesta. Mulla ei kovin oireitakaan ole ollut koko aikana. Vähäisetki tuntuneet häviävän. Niidenkään puolesta ei voi tilannetta arvioida.

Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiinne :)
 
Giselle, tuota mun yks kaveri just sano et onpahan kaikki yritetty :)

Larissa, no jo on! :o tuliko sulle laskua tosta turhasta käynnistä?
Mua kans jännittää tosi paljon nuo työkuviot, pomosta ei ole ongelmaa kun itse olen se mutta muuten töissä on suunniteltu tuntiaikataulu viikoiksi ja välillä kuukausiksi eteenpäin et tulee olemaan haastetta järkätä mutta se on sit vaan tehtävä. Mun mies on hyvin samoilla linjoilla sun miehen kanssa :)

Liljatar, vähän pelkään ton tyylistä mitä sulla on ollut koska noita on jo aika monta mulle tullut vaikka ei vielä hoidoissa ole oltukaan.
Huippua et oot saanu jutteluapua ja fiilis on parempi. Paljon toiveikkaita ajatuksia seuraavaan rutistukseen.

Katjusha, mä olen kans ollut meidän yritysaikana avoin tästä, jotenkin tästä kaikesta on tullut niin iso osa minua ja tämä määrittää minua tällä hetkellä tosi paljon. Kaikki mun kaverit käytännössä tietää ja mun töissä monelle asiakkaalle oon puhunu jos on keskustelu luontevasti siihen mennyt.
Jotenkin tuntuis valehtelulta jos joku kaveri kysyisi et mitä kuuluu ja vastaisin et hyvää, vaikka just ois alkanu menkat ja sydän palasina.
Mulla kans mun työ vetää mehut ja antaa iloa hyvin päivisin ja koirat iltasin :)

Iina, varmasti siellä on kaikki ihanasti :)
 
Ilpuri, <3 Meillä meni kanssa joku reilu 1000€ tuohon tuhisevaan pakkaukseen ja ihan on koko summan arvoinen. <3
Mä oon niin innoissani kun ootte lähteny ny kokeilemaan hoitoja. :) toivottavasti tuo pian teillekkin sen pysyvän plussan! <3
Larissan syksyä kanssa tässä jännäilen! <3 tsemppiä sinnekkin!! <3

Ja tietenkin muillekkin tsemppiä hoidon eri vaiheisiin! <3

Muurahainen ja pikkuinen 5vko
 
Ihana Murkku :Heartpink Kiitos vain :) Olen seurannut tuota Kyllä se vaan -ketjua ja en ole huomannut ainakaan et onko ollut puhetta, mut mun on pitänyt kysyä sulta että miten sun esikoinen on suhtautunut tähän pieneen? :joyful:



Piti muuten tuonne aiemmin kirjoittaa vielä mut unohdin, että kun kerroin että oon ollut tosi avoin tästä meidän tilanteesta niin kuitenkin päätin että nyt kun hoitoja aloitellaan en aio kertoa ajankohtia kenellekään ellei jostain syystä ole ihan pakko. Jotenkin tuntuisi hullulta että joku tietää tarkan ajan KUN tulen raskaaksi :joyful: Foorumi toki taitaa olla eri asia :grin
 
Murkku <3 terkut pikku käärölle :)

Ilpuri, onneksi ei tullut laskua siitä hukkakäynnistä :D ja joo en minäkään joka ikisestä polikäynnistä aio kertoa ihmisille (niille jotka siis hoidosta töissä ja lähipiirissä tietää) :D mutta muuten olen kyllä avoimuuden kannalla :) meillä sattuu työpaikan kesäjuhlat ehkä juuri muutamaa päivää ennen punktiota ja oon vähän kahden vaihdella että lähdenkö sinne. Jos on turpea olo niin jään suosiolla kotiin, mutta jos olo on Ok niin lähden. Mietin vaan että miten selitän osalle porukasta, jotka ihmettelee että miksi olen autolla liikenteessä... noh se on sen ajan murhe. Lähimmät työkaverit ja pomo tietää tilanteen niin osaavat olla kyselemättä ;)

Napaa: niin se vaan pätkähti tännekin kilpparilääkitys pienellä annoksella. Hyvä vaan että alkaa ennen hoitoa (vaikka parempi tietty jos olisi alkanut jo muutama kuukausi sitten). Kp 11 meneillään ja vaikuttaa siltä että luomu ovis tekee hitaasti mutta varmasti tuloaan ;)
 
Noniin. Juuri kun henkisesti asennoiduin että tää oli tässä ja odotan vuotoa niin oma lääkäri sanoi että jatka sittenkin vielä lugeja seuraavaan hcg kontrolliin saakka eli viikon. Oma lääkäri oli ollut lomalla ja toinen lääkäri käski lopettaa arvojen perusteella mutta nyt sitten soitti tämä oma että eikun jatkat. Huah. No. Vaikka ajattelenkin että tää homma on taputeltu niin kyllä silti joku pieni toivo heräsi. Koska eihän se kai sanoisi noin jos ihan olisi mahdotonta....? Todella on henkisesti rankkoja nämä hoidot. Fyysinen puoli ei ole mitään verrattuna siihen. Yritän olla kuitenkin positiivisin mielin kävi miten kävi.
Ihana kuulla Murkku että teillä kaikki hyvin! :happy:
Kaikki te joilla hoidot ovat onnistuneet annatte toivoa meille muille! Kyllä meidänkin vuoro joskus tulee. :wink
 
Ilpuri vastasin sinulle yksityisviestillä vai mikskä niitä täällä kutsutaan. :)

Larissa, terkut lähetetty :) täältä meidän pikkuinen lähettää vauvapölytaikaa sinne, toivottavasti tuo tulosta pian! <3

Blanca, toivottavasti hcg vahvistuu! <3 inhottavaa tollanen kun toinen sanoo toista ja toinen toista, tulee tunne että on niin luotettavissa käsissä...
 
Tänään alkoi pientä vuotoa eli kyl tää taisi olla tässä. Lopetan nyt luget ihan omatoimisesti. Tämä kierto siis taukoa ja sitten taas pas.
Tsemppiä kaikille eri vaiheisiin! :happy:
 
Murkku, vastailin sulle :)

Blanca, voi pahus :( pas:ia odottelemaan sit!

Ubikinonin syöjät, millaista vrk-annosta ootte ottanut? Ostin tänään noita ja aiemmin oon ottanut 100 mg. Nyt ne on ollu loppu pari kuukautta ja taas ostin kun jos ne hoidot alkaa. Niin mietin et uskaltaisiko ottaa 200 mg päivässä. Ohjeessa oli et 1-3 kapselia.
 
Meillä jäi lääkekustannukset just vähän alle lääkekaton. Oli IVF pitkällä kaavalla, mutta melko pienillä pistoasannoksilla.

Oon myös töissä kertonut osalle tosi avoimesti projektista ja nyt raskautumisesta. Myös pomolle. Tukea oon saanut valtavasti ja työkuviot on järjestetty niin, että vauvahaave edellä on menty. Oon kyllä ollut superonnekas tässä suhteessa!

10+3 menossa ja nt-ultraan reilu 2vk. Olo on ollut tosi normaali. Ainoa (todella ikävä) oire on ollut suoliston totaalijähmettyminen. Koko kesäkuun aivan tajuttomat vatsakivut ja turvotus, kun ei mikään liikkunut mihinkään. Tuli ummetuslääkkeet tutuiksi...:facepalm:
Rintaliiveissä siirrytty aakkosissa pykälä eteenpäin, kohta aika siirtyä toinen pykälä.
Nyt vasta alkaa vähän tuntua siltä, että joku tuolla on. :Heartbigred

Eikä se murehtiminen loppunut... ehkä päinvastoin. Nyt on mietittävänä nää seulonnat seuraavaksi... Ilmoittauduttiin mukaan seulontaan, mutta nyt kun on enemmänkin lukenut keskusteluja asiaan liittyen, niin enpä tiedä... :dontknow kaivaakohan sitä vaan verta nenästään.
 
Ilpuri, mulla on keväästä asti mennyt 500-600 mg sillä se on määrä, josta on tutkimuksissa nähty olevan hyötyä munasolujen laadulle.

Blanca :( pahoittelut <3

Kohta3, onnea jos en ole vielä onnitellut! <3 ja niin se kai on, että ei se huoli plussaamiseen lopu, tai ultriin, seulontoihin tai synnytykseenkään. Se varmaan muuttaa vaan muotoaan.
 
Larissa, oho! :eek: Onpas isolla annostuksella! No kaipa mäkin sit sen 2 kapselia nyt ainakin. Ehkä kolmekin... varsinkin nyt tähän saumaan varmaan tosi hyvä!

Kohta3, varmasti tosi inhottavaa ummetus! :confused: Hyvä jos on lääkeet auttaneet kuitenkin! Itse en tiedä uskaltaisinko mihinkään seulontaan mennä, just kun sit stressaa liian paljon. Vrman vaan ne vähimmäis jutut mitkä otetaan kaikilta. tietty jos siellä nyt jotain häikkää epäillään niin onhan se hyvä sit tarkemmin tarkastella :rolleyes:
 
Larissa, mun pitää soittaa polille kun ens menkat alkaa, eli arvioilta 8.-10.8. jolloin sovitaan suunnittelu käynti syyskuulle, mulla ei oo mitään käsitystä että miten ne hoidot sit lähtee liikkeelle...? Se jotain puhu että sen suunnittelen pitää olla ennen kp21. en tiiä tarkottiko elokuun vai syyskuun kiertoa sitten, mutta ei siitä haitaakaan ole jos alan nyt menee noilla. thanks :)
 
Ilpuri, mulla nyt toinen kuukaus menossa ubikinonia, ja nostin annoksen 600mg joka päivä (otan kahdessa erässä).. viime kuussa otin joka toinen pv 300, joka toinen 450. Joidenkin klinikoiden mukaan 400:kin pitäs vaikuttaa. Mutta ompa nyt ainakin joitain viikkoja otettu sitä isompaakin annosta.. Mulla siis 150mg vahvusia kapseleita ja suositus 1-2 päivässä, no tuskin haittaa vaikka menee tilapäisesti "yliannoksella"...

Blanca ;'( toivottavasti seuraava plussa ois kunnollinen ja pysyvää laatua!
 
Vielä ubikinonista kysyn et mitä merkkiä teillä on? Ja onkohan noilla nyt jotain väliä et mitä syö. Katoin netistä muutamasta paikasta ja löyty vähän yli 50 e tyyliin 125 kapselia 100mg. Ja sut jossain oli joku 180 kapselia kans 50 jotai 100mg. Nuo mitä tänään ostin oli 180 kapselia 100 mg tarjouksessa 79.90 normaalisti 98.90. Taisi olla se bio-jotain. Sellanen hopean harmaan sinertävä paketti. Mietin vain et nyt noita kuluu paljon et jos ostaa netistä jään halvempia niin meneeköhän ihan metsään. :D
 
Olen tilannut eBayn kautta briteistä 500mg ubikinonia (olen yrittänyt etsiä mahdollisimman luotettavan oloisen valmistajan) ja suomalaista Vida 150mg ubikinonia joka on suht edullista. Tota 500mg otan joka päivä yhden ja vidaa joka toinen päivä yhden siihen lisäksi
 
Mulla on nyt Terveyskaistan jotka oli tarjouksessa 120 kpl alle 60e + lisäks 60kpl paketti, kaikki 150mg. Aiemmin oli muistaakseni Tri Tolosen, mutta ne oli vaan 50mg kun en ollu oikein selvillä annossuosituksista.. Ei kai sillä merkillä niin väliä jos vaan annostus täyttyy?
 
Iina
Onnea sinulle paljon!❤
Teitkö kuitenkin silloin sen raskaustestin ohjeen mukaisesti 9päivää blastokystin siirrosta? Ja näkyikö plussa?

Minulla on huomenna virallinen testipäivä, 10 päivää blastokystien siirrosta.. Aiemminkin siirretty blastokysti, silloin käskettiin testata paljon myöhemmin, oisko ollu 14päivää siirrosta, joten tuntuu hiukan oudolta tuo testiajankohta. Eilen taas sorruin testaamaan, negahan se oli. Tänään on ollu aktiivinen päivä, joten ei oo ehtiny testailemaan.

Nyt mietin, että uskallanko testata vielä huomennakaan.
Mitään oireita mulla ei oo, ei oo menkkajomotustakaan, mitä normaalisti tässä vaiheessa kiertoa olisi...Lähinnä mietityttää, että pitäisikö kuitenkin vielä siirtää testausta ainaki maanantaihin...
 
Takaisin
Top