IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyt soitin klinikalle. Lutinuksia pitää kuulemma ehdottomasti jatkaa vielä, ellei sitten vuoto muutu runsaaksi. :) Vähän siis sai vielä toivoa, vaikka itse olenkin jo lähes heittänyt hanskat tiskiin tämän yrityksen kanssa :) tiputtelu/tuhruilu jatkuu, mutta hyyyvin vähäisenä. :)
 
Hei! Pikainen kysymys. Mulle tehtiin tänään siirto. Hoitaja sanoi, että aloita Lutinuksen illalla. Nyt jäi kuitenkin vaivaamaa, että laitanko tänään kaksi vai yksi. Ajattelin että kaksikin ehtisi hyvin jos laitan ekan kohta? Miten teitä on ohjeistettu siirtopäivänä?
 
Pahoittelut Tonttumuorille. :(

Miten MiuMau79 punktio meni? Taisi olla muitakin punktiossa tänään?

Mulla tosiaan tehtiin aamupäivällä eka siirto ever. 12 munasolusta 8 oli jakaantunut. Siirrettiin 1 top-alkio. :)
7 alkiota/5 erää meni pakastimeen.
Siirto oli helppo, eikä tuntunut oikeestaan miltään.
Munasarjat on vielä luonnollisesri turvonneet hiukan kipeät punktion jäljiltä.
Jotenkin ei uskalla olla oikein iloinenkaan kun niin jännittää. Tulee piiiiitkät pari viikkoa.
Tuosta Lutinuksen aloituksesta kysyinkin tuossa ylempänä.

Onko teillä jotain kikkakolmosia mitä olette käyttäneet tukemaan mahd. kiinnittymistä tai juttuja mitä olette erityisesti välttäneet tässä vaiheessa? Ainakin jalat on moni pitänyt lämpimänä.

Aurinkoista mieltä ja hyvää viikonloppua kaikille! :)
 
Kiitos kaikille vastauksista!

Giselle1: helpottavaa kuulla että joku muukin pistos ja toimenpide kammoinen on kokenut hoidon fyysisesti helppona. Olen itsekin todella kammoinen ihan siitä pahimmasta päästä.

Jotenkin mieli maassa.. dpo12 ja negatiivisen aamulla testasin.. Jotenkin typerää kun sitä ihan tosissaan uskoi että tuosta noin vain tapahuisi uus ihme...
 
Hei!
Täällä tosiaan elämäni eka punktio takana ja aivan turhaan jännitin. Toimenpide meni nopeasti ja melkein kivuttomasti, hiukan nipisti vain toiselta puolelta. Lääkkeet ja puudute toimi loistavasti, pyysin kaiken mahdollisen jo heti alussa ja sain mitä pyysin. Henkilökunta ihanaa, koko ajan selittivät mitä tapahtuu jne. Pointsit heille ja tietty miehelle joka piti huolen ja kädestä koko ajan. :)
Saaliina 8 follikkelia joista 8 munasolua, jei! Etukäteen jännitin pientä follikkelimäärää (matalahko amh). Tosin vasta maanantaina kuulee niiden laadut ja kuinka moni on hedelmöittyny, ym. Ja silloin siis suunniteltu siirto.
Nyt masu kipee mut troppia oon ottanu ja lepäillyt koko päivän, eli olo ihan ok.
Oma kokemus ainakin oli positiivinen ja voin muille suositella ja todella siis turhaan pelkäsin. :happy119:happy119:happy119
 
Mitenkä muuten pitääkö olla huolissaan hyperistä jos on korkea amh? Sehän yleensä tarkoittaa hyvää vastetta ehkä liiankin hyvää. Mun yks pelko on myös että folleja tulee ihan mahdottomasti tyyliin yli 15.

Mä taas en halua että mulle kerrotaan mitä tekevät. Parempi ku ei tiedä.. :D
 
Jokainen reagoi tavallaan lääkkeisiin pätkis. Mulla on pco ja amh oli 7,6 mitattaessa. Silti 125 yksiköä gonal-f ja 150 yksikköä menorpuria eivät saaneet mua oikein stimuloitumaan halutulla tavalla (tai joo tuli folleja, mutta liian lyhyt oli kasvattelu ja munasolut jäivät saamatta)
.
Yksityisellä lähdettiin kokeilemaan menopuria 300 yksiköllä ja folleja oli noin 25 per puoli. En silti saanut hyperiä millään hoitokierrolla. HIeman oli kipeä olo 3. ICSI yhteydessä, mutta se johtui pregnylistä ja sen vaikutuksista minussa.

Jos sulla on korkea amh, niin todennäköisesti sulle laitetaan todella pieni annos stimuloivia lääkkeitä. Ei kukaan lääkäri tahallaan halua hyperiä kenellekään tuottaa ja jos sen uhka on korkea, niin mun kokemuksen mukaan seuraavat todella tarkkaan miten reagoit lääkkeisiin ja tarvittaessa jopa keskeyttävät hoidon (näin siis minulle sanottiin, kun pelkäsivät kuin ruttoa, että saan hyperin jo alhaisilla annoksilla julkisella).
 
Näin minäkin oon käsittänyt, että stimulointilääkitykset räätälöidään jokaiselle oman reservin ym. juttujen mukaan, ja aloitetaan hillitysti. Eka kertahan on tavallaan vielä "harjoittelua" jolloin nähdään hiukan mimmoista vastetta saadaan.
Itselläni ei kait vaaraa hyperistä koska niin vähäiset follikkelimäärät. Näin lääkärin mukaan.
Pätkis; mulla on koko ikäni ollut tapana pyörtyillä milloin minkäkin toimenpiteen aikana/jälkeen mutta nyt ei ollut merkkiäkään semmoisesta. :)
 
Inkseri, mulle ohjattiin kans laitamaan lutinus vasta illalla. Ihmettelin sitä mielessäni, mutta en kysyny syytä. Seuraavassa siirrossa aion laittaa jo päivällä ekan, heti siirron jälkeen, elleivät sano jotain järkevää syytä miksi ei :D
 
Hei! Pikainen kysymys. Mulle tehtiin tänään siirto. Hoitaja sanoi, että aloita Lutinuksen illalla. Nyt jäi kuitenkin vaivaamaa, että laitanko tänään kaksi vai yksi. Ajattelin että kaksikin ehtisi hyvin jos laitan ekan kohta? Miten teitä on ohjeistettu siirtopäivänä?

Mulle ohjeistettiin tänään punktion jälkeen, että tänään illalla 2 Lugee ja huomisesta 2 kapselia aamuin ja 2 kapselia illoin. Sanoivat, että suositukset ovat muuttuneet ja nykyään ei tarvi päivisin enää laittaa vaan aamuin illoin riittää. Näin siis Taysis. Mut voihan nämä ohjeistukset vaihdella yksiköittäin...
 
Moiii taasen!

Ensiksi jennis: Jännittänyt oon sun puolesta ja pitäny peukkuja! Kun mä tuun pari päivää perässä ja testipäivä 02.06. Kurjuuden kurjuus jos ei tärpännytkään sulla :( Mutta siis toivoahan on vielä! :) Voimia <3

Tonttumuori: Sydämestäni pahoitteluni, pelkään et itselläkin ehkä sama edessä. Hirmusti jaksuja! <3

Mulla on nyt siis tänään ollut 4.pv ekasta ivf tuoresiirosta ja en ole juuri mitään erityisiä kipuja tms oireita pannut merkille, (mitä nyt löysä vatsa ja väsy) mutta tänään illasta alkoi jomottaa alavatsaa ja selkää. Myös painon tunnetta. Voi johtua joko progesta, lähestyvistä menkoista tai sitten parhaimmassa tapauksessa kiinnittymisprosessin alkamisesta. Tietty toivon varovasti että plussatuulet kuiskailisivat, mutta se on todella heiveröinen toive edelleen. Kun on tuhottoman monituiset vuodet pettynyt, niin ei jaksa turhaan innostua vaikka positiivinen mieli onkin aina! :) En myös suostu antaa mielelleni valtaa negatiiviseen jännitykseen, joka tuottaisi vain vahingollista stressiä. Eli kyllä menen vaan kevein askelin seuraaviin päiviin ja otan vastaan kaiken mikä tuleekaan tai ei tule. :wink

Tsempit teille ihan jokaiselle! :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Mulle ohjeistettiin tänään punktion jälkeen, että tänään illalla 2 Lugee ja huomisesta 2 kapselia aamuin ja 2 kapselia illoin. Sanoivat, että suositukset ovat muuttuneet ja nykyään ei tarvi päivisin enää laittaa vaan aamuin illoin riittää. Näin siis Taysis. Mut voihan nämä ohjeistukset vaihdella yksiköittäin...

Ymmärtääkseni on kahta eri valmistetta. Toinen laitetaan kolme kertaa päivässä ja toinen kaks.
 
Mulle ohjeistettiin tänään punktion jälkeen, että tänään illalla 2 Lugee ja huomisesta 2 kapselia aamuin ja 2 kapselia illoin. Sanoivat, että suositukset ovat muuttuneet ja nykyään ei tarvi päivisin enää laittaa vaan aamuin illoin riittää. Näin siis Taysis. Mut voihan nämä ohjeistukset vaihdella yksiköittäin...

Mulla on 3x päivässä 2 tablettia sisään. Kyseessä on valmiste Utrogestan.
 
Viimein odotettu puhelu tuli. 13 solusta neljä oli epäkypsiä, yksi kuoli ja kahdeksalle tehtiin icsi. Kaikki kahdeksan hedelmöittyi, mutta kolme putosi pois. Eli tällähetkellä meillä on viisi pikkuista alkua klinikalla tarkan seurannan alla :) Voi kumpa kaikki pienet nyt selviytyisivät ja yhden saisin hakea maanantaina matkaan mukaan. Voi tätä tunteiden vuoristorataa...samalla helpottunut ja onnellinen mutta myös pelosta sekaisin jos vielä menetämme nuo pienet alut.
 
Juu kovasti tuntuu olevan eroja noissa keltarauhashormonivalmisteiden annosteluissa. :)
Babe kuulostaa hyvältä teidän tilanne, pidetään peukkuja että saatte maanantaina kyytiläisen! :happy119
Me kun ollaan julkisel hoidossa niin viikonlopun aikana ei saada mitään tietoa siitä, miten solujen on käynyt. Ma on aika siirtoon ja jos ei siirrettävää olisi, niin lupasivat maanantaiaamuna soittaa. :nailbiting:
 
Takaisin
Top