IVF/ICSI kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kielo27
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tipu hyvä että saitte soluja! Nyt peukkuja että ovat sitkeitä kavereita ja saataisiin sinulle plussa tässä kuussa ;) Kyllä siinä kohtaa kun hoitaja kiikuttaa katetria niin aina saa pari tippaa puserrettua XD
 
Nitar: Onnea! :) Tulit siis raskaaksi spontaanisti? Sama kävi meille. Takana OI:ta ja kaksi täysin pieleen mennyttä IVF-hoitoa, joiden perusteella katsottiin, ettei kannata yrittää kolmatta kertaa. Ikinä ei siirtoon päästy kun munasolut ei joko hedelmöittyneet tai kuukahtivat viimeistään kolmantena päivänä. Marraskuussa odotin kuukautisia viikon, ennen kuin viitsin testata. Epäusko oli melkoinen kun testi näytti plussaa ensimmäistä kertaa ikinä ja kuukautta ennen kuin olin päättänyt siirtyä takaisin ehkäisyyn. Tänään tuli täyteen 15+0. Onnea ja tsemppiä sinulle ja kaikille muille!
 
Niin, se tarvitsee vain sen yhden hyvän munasolun, oikean ajoituksen ja sopivat olosuhteet. Mutta kaiken loksahtamista yhteen saakin sitten odotella, kuka pidempään ja kuka lyhyemmän aikaa. Eikä aina onnistu odottaa kuinka pitkään tahansa.
 
Diabolicat mulle tuli hyperi 15 munasolusta. En kuulunut edes riskiryhmään mutta jostain syystä keho reagoi niin. Seuraavalla kierroksella tuli 9 munasolua ja olot oli vähän samaan suuntaan mutta ei niin pahat. Ja irrotuspiikkinä ekan kerran jälkeen aina käytetty gonapeptyliä. Punktiossa sitten pistetty pregnyl jos ollut hyvä olo, että pääsee tuoresiirtoon.
 
Miksi Pregnyl on pistetty punktiopäivänä? Mulle sanottiin että jos punktio ois maanantaina ni pregnyl tms. pistettäisiin lauantaina?

Niin ja tehdäänkö punktio siis tosta vatsanpeitteiden läpi? Mä oon jotenkin ajatellu että alakautta läpi sisuskalujen, mutta kun tuolla telinevoimistelussa muiden vanhempien kanssa keskusteltiin niin muut olivat sitä mieltä että se tehtäis vatsanpeitteiden läpi nivusten suunnalta tai jotain?
 
Muokattu viimeksi:
Irrotuspiikkinä Pregnyliä ei voida käyttää mulla koska hyperivaara. Ymmärsin näin että pregnyl pistetään tässä hoidossa vain silloin, jos punktiossa katsotaan, että tuoresiirtoon eteneminen on turvallista. Miksi tarkalleen ottaen, en tiedä, mutta tehdään niin kuin käsketään :wink

Alkaa olla mitta täynnä tätä piikittelyä... Onneksi parin tunnin päästä irrotuspiikki :happy:
 
Täälläpä on ollut valtavasti keskustelua palstahiljaiseloni aikana :wideyed: Kahlasin kyllä kaikki läpi, mutta en kyllä enää muista kenelle kuului ja mitä. Joten siis nyt yleisesti: uusille tervetuloa ja lämpimästi onnea jokaiselle hoitonsa vaiheeseen. Pahoittelut pettymyksen kohdanneille!

Kiitoksia pahoitteluista!:Heartred Viikonloppu meni melko tyhjissä fiiliksissä ja kp1:tä odotellessa. Tiputtelu alkoikin sitten sunnuntaina ja viimein kunnon vuoto tiistaina. Tämän PASin jälkeen taitaa pakkanen ollakin sitten tyhjä ja kaikki alkaa alusta :sad001

Ps. anteeksi tämä pelkkä omanapailuni :smiley-ashamed008
 
Muokattu viimeksi:
Jollain tavalla gonapeptyl ja pregnyl eroaa toisistaan.. molemmat irrottaa munasolut mutta ilmeisesti gonapeptylistä puuttuu joku ainesosa mikä valmistaa kehon siirtoon. Eli joku hormooni tmv mikä normaalin ovulaationkin jälkeen kehossa on. Sen takia pregnyl pistetään lisäksi vasta punktion jälkeen. Mutta näin tehdään vain jos on hyperin vaara. Muussa tapauksessa käytetään vain pregnyl 36 tuntia ennen punktiota.

Kuten Katjusha jo sanoikin niin punktio tosiaan tehdään emättimen kautta.
 
Voi Rive pahoittelut negasta. Oot kyllä ihana, kun niin nopeasti löysit taas optimismia!

elsakoo mulla vähä samankaltainen tilanne. Paljon folleja ja hyperivaara. Veden lisäksi oon juonu kivennäisvettä ja urheilujuomaa. Ja samalla tavalla gonapeptyl irrotuspiikkinä ja pregnyt vasta punktiopäivänä jos siirtoon arvellaan päästävän. Pisama tuossa kertoikin edellä ajatuksia miten nää eroaa toisistaan. Oon ymmärtänyt ihan samoin.

Hyvä Tipu että olo on nyt hyvä vaikkei punktiossa kaikki ihan putkeen mennytkään. Mulla oli viimeksi kans vähän ongelmia tuon pissaamisen kanssa, onneksi lopulta onnistui.

Diabolicat meillä sitten tulossa sama punktiopäivä, piinaillaan sitte yhdessä, jos päästään siirtoonkin :)

ON: Kävin tänään toisessa seurantaultrassa. Punktio olis pitäny saada tehtyä viikonloppuna la tai su, mutta menee nyt sitten maanantaille. Folleja todella paljon oikealla oli 12kpl 11-15mm folleja ja 8kpl pienempiä. Vasemmalla oli 10kpl 10-15mm folleja ja 4 pienempää. Yhteensä siis 34kpl sai lääkäri laskettua. Vähän hirvittää mikä on olo loppuviikosta kun nyt jo juilii välillä ja alkaa alavatsa olemaan aika turvonnut.
 
Huhhuh Junttura. Sinä olet ollut ahkera kasvattelija ;)

Janel tuohon on vaikea sanoa mitään... Hienoa että saat oikean diagnoosin ja vaivaasi tutkitaan kunnolla! Meidän suvussa kilpirauhasvaivat ja diabetes periytyy aika voimakkaasti. Itse en näe näitä niin vakavina, että olisi vaikuttanut lasten hankintaan. Voihan olla että omat lapseni ei sairastu mihinkään. On myös mahdollisuus että lapsella on jokin sairaus vaikka perintötekijöissä ei olis mitään. Elämä on tässä suhteessa aika arpapeliä... Itse en koe elämänlaatuani huonommaksi näillä eväillä. Olen onnellinen terveestä pojastani. Toivon että saan joskus lisää terveitä lapsia. Mutta aina on se mahdollisuus että jokin solu tai geeni tai tähdet taivaalla on väärässä paikassa tms.
Sormet ja varpaat ristissä että kaikki me saisimme terveitä lapsia.
 
Kiitos asian valaisemisesta, Pisama! Käy hyvin järkeen kyllä. Tässä ekalla kierroksella on tullut hirveän paljon kaikkea uutta ja tämäkin irrotuspiikin vaihdos ihan viime metreillä. Paljon asioita pähkäiltäviksi.. :)

Juntturalle hyviä vointeja! Onpas iso määrä folleja kasvamassa. Onko sulla vielä ultraa ennen punktiota? Itseänikin hirvittää tää tilanne mutta yritän ajatella, että hyvissä käsissä tässä ollaan ja ammattilaiset seuraa... :)

Janelille voimia kovasti asian läpikäymiseen <3

Täällä pistetty miehen tarkassa valvonnassa gonapeptyl. Kotioloissa piikittelyt oli sitten siinä! Huhhuh. Olo on parantunut iltaa kohden. Oon keskittynyt nesteiden tankkaamiseen ja sama jatkuu huomenna. Juomisesta ei ainakaan jää tuoresiirtoon pääsy kiinni! :angelic:
 
Janel isojen asioiden äärellä oot siellä. Mun ajatukset on hyvin samantapaisia kuin nennunkin. Toivottavasti tämä seuraava pas toisi teille plussan!

Junttura onpas sulla ollut kunnon vaste lääkkeille! Hyvältä kuulostaa tuo sun nestetankkaus, tarvii pistää korvan taa..

Elsakoo hienolta ja päättäväiseltä kuulostaa tuo sunkin tankkaus! Jos ei mee nyt ihan ihan väärin niin pregnylissä on raskaushormonia (tai jotain hyvin samankaltaista) joka valmistaa kohtua kiinnittymiseen. Tämän vuoksi pregnyl näkyy raskaustestissäkin vielä jonkin aikaa pistoksen jälkeen.
 
Rive voi harmi!!! :sad001 Mutta hienoa, ettei Taysissa ole pitkää jonoa niin pääsette toivottavasti pian taas piikittelyjen ja piinailujen pariin.

Junttura hui! Tsemppiä loppuviikkoon.. aika iisisti saat ottaa. :nailbiting:

Tipu tsemppiä, jospa nyt olisi vastoinkäymiset tässä. Mitäs sitä ei plussan eteen tekisi :Heartred

Janelilla kanssa hurjasti pohdittavaa! Voimia niihin!

Tsemppiä myös muille! Hienoa, että hoidot on monilla päällä! :happy:

On: perjantaina ar ultra lapsettomuus polilla. H 6 näky jo syke (kurkattiin kollegan kanssa ultralla kun oli vähän hiljaisempaa työvuorossa). :happy:Toivottavasti kaikki edelleen hyvin huomenna!
Auringonkukka h 7+1
 
Janel, toivottavasti pian saat diagnoosin! Junttura, missä teillä tehdään hoidot?

Niin ja juu, ite olin käsityksessä että toi munasolupunktio tehdään emättimen kautta mutta muut oli sitä mieltä että vatsan peitteiden läpi. Mut tosiaan meille kenellekään ei ole sitä operaatiota tehty joten kenelläkään ei ollut ensikäden varmaa tietoa. :D

Niin ja vielä kysymys Orgalutranista. Pitikö siitä työntää se ilma pois ennen pistämistä vai ei?
 
Junttura, 2. ivf, punktio 17.5., soluja 25kpl => 17hedelmöittyi, yksi top siirrettiin =>nega, pakkasessa 9 huurunenää, 1. PAS 10/2016 =>nega, 2.PAS 11/2016 =>kemiallinen, 3.PAS 12/2016 => nega, 4.PAS 1/2017, testipäivä 24.1.
Pisama 4. Ivf joulukuussa. Tuoresiirto,tulos negatiivinen. Pakkanen tyhjä.
Helmilotta, 1.ivf 1/2016, tuoresiirto nega, 4 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 5/2016 nega, 2. PAS yritetään lääkkeelliseen kiertoon syyskuussa 2016
Kaakao, lyhyt kaava, punktio 7.6. -> soluja 11 kpl, 7 hedelmöittyi, tuoresiirrosta plussa ja samantien km, 1. PAS 23.8. -> nega, 2. PAS 19.9 -> nega, 3. PAS 10/2016
Larissa, 1. IVF pitkä kaava, punktio 8.6. --> soluja 4 kpl, 3 hedelmöittyi, PAS 7.9. --> nega
Hileinen, pitkä kaava, punktio 20.6, 1 solu, se hedelmöittyi (ivf) ja siirto 22.6., 4.7. kotitesti nega. 2. ICSI lyhyt kaava: 1 solu. Punktio 17.8, siirto 19.8. Testi nega 2.9. 3.ivf procrenin jälkeen. Punktio vko 50
Birita, lyhyt kaava, punktio 17.6., 5 solua ja 2 hedelmöittyi, testi 1.7.
Ninukki 3.ivf:n tuoresiirron testipvä 25.11.
Dansku, 1. IVF 5/2016, tuoresiirto nega, 3 alkiota pakkaseen, 1. PAS luonnolliseen kiertoon 12.9.
Maleen77, Lyhyt kaava 3. ICSI, punktio 15.8., tuoresiirto 17.8.
Floral2 , lyhyt kaava,ICSI punktio 19.9.2016. Saatiin 13 solua, joista 11 oli kypsiä. Puolelle tehtii ivf ja puolelle icsi. ¤ hdelmöittyi mutta 3 saatiin pakastimeen (tuoresiirtoa ei voitu tehdä hyperstimulaation takia)
Frostino 1.icsi lyhyt kaava, punktio 5.9., 10 solua, joista 6 hedelmöittyi. 2 siirrettiin 8.10., pakkaseen 4. Plussa pp11.
Sagi, 1. ivf lyhyt kaava, punktio 14.9., tuoresiirto nega. 2. ivf / 1. icsi marraskuussa. Punktio arviolta vk 46.
Tipu82, 2.icsi, pitkä kaava, punktio 19.8., 7 solua, joista 2 hedelmöittyi. Yksi selvisi siirtoon 22.8., joka 1.9 valui pois. 3.icsi tammi/helmikuu.
_Minkki_, pitkä kaava, punktio 12.9., 10 solua ->nega. PAS 8.11, 2 siirrettiin. Testipäivä 21.11. Pakkaseen jäi vielä 3.
kaneli87, ICSI, lyhyt kaava. Punktio 16.9., josta seitsemän hedelmöittyi. Tuoresiirto 19.9., nega. Tyhjä pakkanen. 2. icsin punktio 16.11., tuoresiirto 18.11., nega. Yksi blasto pakkasessa, siirto mahdollisesti tammikuussa.
nennu90, Icsi, lyhyt kaava. Tuore siirto 12.9., nega, pakkanen tyhjä.
2. Icsi, 11.11 siirto. Nega. PAS 17.1. 2 siirrettiin. Pakkanen tyhjä. Nega.
Kattika 1. ICSI(2014) 3. PAS 1.12. Testipäivä 15.12.> nega. Pakkaseen jäi 3 alkiota, jotka jatkoviljellään blastoiksi. Helmikuussa seuraava siirto.
Siirisi ICSI. punktio 8/16 pakkaseen 3 alkiota. ultra 21.10. jonka jälkeen pas seuraavalla viikolla. pakkaseen jää 1 alkio (ehkä)
Rive ICSI. Punktio 8/16, plussa 24.8, kkm havaittu 9.10. 1.PAS marraskuussa, plussa mutta vuoto joulukuun alussa. 2.PAS tammikuussa
anniele 1.ivf lyhyt kaava 11/2016, tuoresiirrosta nega, pakkasessa ei mitään. 2. ivf mahdollisesti alkuvuodesta
Toiveikas[emoji173]️
1.icsi 9/2016 kaksi alkiota, tuore siirto nega toinen ei selvinnyt pakkaseen
2.icsi 11/2016 40 follikkelia, hyperi, kolme plastoa pakkaseen, ei vielä yhtään passia päästy tekemään

Plussanneet:

PikkuTikku
Mustikk4, 1.ivf/tuoresiirto plussa 20.6.
Aawa 1. ivf tuoresiirto, plussa 20.8.
Frostino 1.icsi tuoresiirto, plussa 19.9.
Dansku 1. IVF:n 1. pas, plussa 26.9.
'muurahainen' 1. ivf tuoresiirto, plussa 6.10
Miuku88, 2.ICSI tuoresiirto, plussa 3.11
toivonkipinä, 1ivf 1 pas, plussa 1.12
Auringonkukka! 1 icsi:n 1 pas, plussa 7.1
Floral2 1. icsin/ivf:n 2. pas, plussa 19.12.
Hopsan Icsi pas plussa 13.11
Joulunlapsi 1. ivf 2. pas, plussa 17.1.17
 
Takaisin
Top