IVF/ICSI-HOIDOT 2026

@Pikkupandanen olen tosi pahoillani huonoista uutisista. Ei tuollaiseen voi koskaan valmistautua etukäteen.

@MiuMarja minulla oli nyt perjantaina punktio ja hyperstimulaatioriski oli suuri, varsinkin kun olen jo sellaisen kerran saanut lievänä.
En olisi ollut vielä sunnuntaina työkykyinen, minulla oli jonkun verran kipujakin mutta pääasiassa turvotus ja väsymys oli vielä aika kova. Minulla on nyt maanantaina muuten ihan kohtuullinen olo, mutta tuntuu että pää on täynnä sahajauhoa ja hormonit ovat edelleen jotenkin pahasti vinksallaan, väsyttääkin. Edelleen siis turvotusta riittää, mutta nyt alkaa selkeästi jo elämä helpottamaan ja palleahengitys tuntuu taas suht normaalilta. Lauantai-iltana olin jo vähän voinnistani huolissani, mutta onneksi sunnuntaina paino kääntyi laskusuuntaan ja samaten oireet.

Kiva tehdä töitä niin kuluvat nämä tulostenodottelun piinapäivät nopeampaa.
 
@Pikkupandanen Superkurja tilanne, paljon voimia sinne. ♥️

@Sinertävää Ainakin meille on ilmoitettu samana päivänä vaan kerätyt solut ja sitten vasta muutaman päivän päästä, että miten monta hedelmöittyi. Kypsät ja raa'at on selvinneet sitten jälkikäteen kun on juteltu lääkärin kanssa. En tiedä olisko näistä edes muuten puhuttu mutta harmittelin viimeksi lääkärille sitä, että alkioita tuli vähän ja hän sitten sanoi, että itse asiassa siihen nähden, että kypsiä oli vaan se neljä kaksi alkiota oli aika hyvä saalis.

Täällä alkaa olla vähän turhan turpea olo ja pienikin kävely alkaa nopeasti sattua vatsaan. Aiemmin on ollut tämmöistä vasta punktion jälkeen ja nyt pitäisi vielä pari päivää sitä odotella. 😬
 
@Pikkupandanen hirveästi tsemppiä!💗 onneksi otitte pienen aikalisän ja saatte pari päivää vain käsitellä asiaa.

@Sinertävää hieman naurahdin tälle, että suhteellisen hyvin meni, paitsi että kaikki oli perseestä😂🫣 toivotaan että noista moni olisi kypsiä ja lähtisi kasvamaan!🤞🏻🤞🏻

@Cirice ei kuulosta kivalle😬 toivotaan, että olo ei pahemmaksi menis!

Täällä kanssa turvotusta löytyy ja kyljeltään makoillessa tuntuu ikävää painetta jo, eli jotain siellä kasvaa. Huomaan kanssa, että pitäis vähän hidastaa tahtia, kun kipuja paikotellen alkaa olla, mutta kun pää sanoo, että pieni kipu ei haittaa, anna mennä vaan!🫣 huomenna ultraan!🤩
 
@Enkelinsiipi Hyvä, että alkoi olo helpottamaan. Tsemppiä piinaan. ❤️🌈

@Sinertävää Rankin fyysinen vaihe takana, sitten henkinen vaihe.. Tsemppiä sinnekin! ❤️🌈

@Cirice Tsemppiä viimeisiin päiviin ja toivottavasti punktio menee hyvin! 🙏

@Heipsy Jännää, tuu kertomaan kuulumisia. ☺️

ON: Tänään oli kp7 ultra ei-hoitavalla taholla. Vasemmalla oli hyvin folleja, 7 kpl 7-12 mm haarukalla + 1 kpl 5 mm. Oikealla vähemmän, mutta onneksi ihan hyvän kokoisia, 4 kpl 7-10 mm. Lääkkeet jatkuu suunnitelman mukaisesti ja perjantaina ultra Ovumiassa. Tän päivän gyne arvioi, että maanantaina olisi punktiopäivä ja puhelimessa Ovumialle sain saman käsityksen, että todennäköisesti maanantaina olisi sitten punktio. 🙏 Olin kerrankin arvannut nappiin lomapäivät, jos noin menee, pe+ma. Tiistain voisin etäillä, niin teen töitä sen mitä pystyn, palavereihin voi ainakin osallistua vaikka makuultaankin. 😅 Pienoinen pettymys oli tuo oikean puolen määrä AFC:hen verrattuna, mutta toisaalta tällä iällä pitää olla onnellinen jokaisesta mahdollisuudesta. 🙏
 
Jännät päivät eessä! Saatteko millon tietää siitä?
Tänään pitäisi tulla tieto hedelmöittyneistä. Sitten alkaa toisenlainen pudotuspeli, kun osa kehittyy ja osa ei. Sittenkin voi tulla puhelu että "vituix män" sitten tuoresiirtopäivänä. 😨

Punktio-oirepäivytystä: illalla oli kevyen kuukautiskivun tapaista kroonista kipua, mutta pärjäsin ilman särkylääkettä. Vuoto loppui illalla (sellaista veristä limaa). Nyt aamulla ei tunnu enää kipuja ja on oikein hyvä olo. Rinnat lähinnä ovat kipeät massiivisen estrogeenimäärän vuoksi. Turvotus on vähäistä (aamupaino 200g enemmän kuin eilen).

Edit: tasan 7:48 tuli tieto, että 14:sta 11 kypsiä (menee juuri siihen tilastoon että 80% kypsiä) ja 10 hedelmöittyi normaalisti. Nyt toivotaan että kasvu jatkuu!
 
Muokattu viimeksi:
Meillä tuli raskaustestiin täällä plussa pp9, mutta hyvin haalea. Eilen oli verikoe, koska sunnuntaina oli testipäivä ja silloinkin testin mukaan raskaana. Verikoetulos 6.2, eli biokemiallinen luultavasti. Tuntuu, että taas tiputtiin korkealta ja kovaa. Loppuviikosta vielä verikoe uudelleen ja kuukautisten pitäisi hoitajan mukaan alkaa lähipäivinä.. Pakastealkion siirto menee sitten jonnekkin toukokuulle, kun alkavasta kierrosta ei voi siirtää hoitajan mukaan.

Turhautuminen ja suru on kyllä läsnä, kerkesimme jo niin asennoitua positiiviseen testiin🥹
 
Meillä tuli raskaustestiin täällä plussa pp9, mutta hyvin haalea. Eilen oli verikoe, koska sunnuntaina oli testipäivä ja silloinkin testin mukaan raskaana. Verikoetulos 6.2, eli biokemiallinen luultavasti. Tuntuu, että taas tiputtiin korkealta ja kovaa. Loppuviikosta vielä verikoe uudelleen ja kuukautisten pitäisi hoitajan mukaan alkaa lähipäivinä.. Pakastealkion siirto menee sitten jonnekkin toukokuulle, kun alkavasta kierrosta ei voi siirtää hoitajan mukaan.
Tää on niin kurjaa tippua korkeelta ja kovaa😞
Se on jännä, miks jossain halutaan välikiertoja ja jossain ei🫠 toki varmaankin mahikset raskaudelle on paremmat, kun keho ei oo niin kuormittunut, mutta oottaminen on aivan perseestä. Hirveesti tsemppiä ja voimia💗

On: ultra takana ja perjantaina punktioon🫣 jotenkin en vois uskoo, että sinne mennään ja samalla sitä jännittää kuitenkin. Rakkuloitakin löyty: 18, 16, 15, 14, 13, 10x2 ja 21, 18 ja 11. Eli 7 olis valmiita ja näitä 3 nyt koitetaan kasvatella kyytiin mukaan. Toivotaan että kerkiivät🤞🏻 muuten saalis jää aika laihaks jos nyt jo fiilis että olis muutma enempi voinut olla🫠
 
Heippa kaikille! 🌞

Tulin tänne ekaa kertaa kirjottelemaan.. pahoittelut, jos vähän pihalla näistä vielä.😅

Takana 8v lapsettomuutta, nyt miehen kanssa oltu reilu vuosi julkisella puolella lapsettomuushoidoissa.. itse oon 35v ja mies 40v. Kummalakaan ei omia lapsia.. 12/24 ekan kerran tehnyt positiivisen raskaustestin, meni kesken rv5.. muuten sitten tässä 8v ei oo raskautumisia ollut.
Mulla hyvin tarkka ovulaatio, ja kaikki näyttää itselläni kuulemma testeissä hyvältä sekä miehellä tosi hyvät siittiöit..mut ei vaan raskautuminen onnistu. 🥺

No nyt saatiin vihdoin tieto että mahdutaan IVF-hoitoon..eilen olikin eka GonalF piikki.. ja nyt sitten jännitän miten tää tulee menee. Aivan järkyttävä pääkipu ainakin heti aamusta ollut.. 🫣

Miten ootte saanut töissä hoidettua kun on noita käyntejä, ootteko siellä puhunut asiasta? Ite en haluisi edes pomolle puhua asiasta..mut mietin mitä siinä saikku lapussa sitten lukee et pitääkö tässä vaan pomolle puhua kuitenkin?

Onko punktion jälkeen teillä olo ollut millainen, et ootteko päässyt hyvin takas töihin sen sairasloman jälkeen? Ite katoin nii vissiin vaa se toimenpide pvä + seuraava vaan ois saikkua?

Mulla kuulemma on iso riski siihen hyperiin.


Tsemppiä kaikille hoitoihin! 🤗
Täällä tulikin hyvää tietoa jo mutta vahvistanpa sitä täällä: Omailmoittautumiset ovat usein käytössä punktioihin, lääkäri olisi kirjoittanut mulle "alavatsakipuja" sairauslomatodistukseen mutta meillä 3 päivää mitä saa olla poissa omalla ilmoituksella joten ei ole ollut tarvetta. Voi myös sanoa ottavansa saldopäivän tai lomapäivän toki. Itse en ole kertonut pomolleni asiasta, tämä on mun asia ja jos kerron niin kaikki poissaolot oletetaan olevan siihen liittyen vielä, ja kysellään miten menee tms. En ole edes omalle perheelle kertonut koska haluan välttää tätä aihetta tietyn piirin ulkopuolella.
Töihin olen päässyt helposti 2-3 päivän jälkeen, joskus etäilen vaan. Eka punktio kipeämpi kuin toinen, eli nämäkin vaihtelevat paljon.
Meille tuli äsken huonoimmat mahdolliset uutiset. Tänään piti olla tuoresiirto, mutta 7 hedelmöittyneestä ei yksikään ole siirtokelpoinen. Viljelevät vielä huomiseen, mutta lääkärin mukaan ei kannata odottaa yhtäkään alkiota pakkaseenkaan. Sama homma oli viime kerralla, joten joku on nyt pahasti pielessä. Kun vielä tietäisi mikä. Otettiin miehen kanssa molemmat pari päivää sairaslomaa ja pohditaan, miten jatketaan ja millaista elämää tulevaisuudessa eletään ehkä ihan vaan kahdestaan
Tiedän ettei tämä riitä, mutta olen todella pahoillaan tuosta uutisesta! :red-heart: Mulla se eka nollatulos oli aikamoinen isku kasvoja vasten viime vuonna, joten ymmärrän tämän tunteen. Itse toivon vielä että saisin tuon oman kuitenkin, katsotaan mikä meidän vaste on kolmannessa stimulaatiokierroksessa. En muista teidän taustaa (muuta kuin mitä allekirjoituksessa lukee) mutta meillä vaihdettiin protokollaa ja lääkkeitä ja vaste oli erilainen toisella kerralla sitten. Ehkä heillä vielä löytyisi jotain keinoja kuitenkin...?
 
Tänään pitäisi tulla tieto hedelmöittyneistä. Sitten alkaa toisenlainen pudotuspeli, kun osa kehittyy ja osa ei. Sittenkin voi tulla puhelu että "vituix män" sitten tuoresiirtopäivänä. 😨

Punktio-oirepäivytystä: illalla oli kevyen kuukautiskivun tapaista kroonista kipua, mutta pärjäsin ilman särkylääkettä. Vuoto loppui illalla (sellaista veristä limaa). Nyt aamulla ei tunnu enää kipuja ja on oikein hyvä olo. Rinnat lähinnä ovat kipeät massiivisen estrogeenimäärän vuoksi. Turvotus on vähäistä (aamupaino 200g enemmän kuin eilen).

Edit: tasan 7:48 tuli tieto, että 14:sta 11 kypsiä (menee juuri siihen tilastoon että 80% kypsiä) ja 10 hedelmöittyi normaalisti. Nyt toivotaan että kasvu jatkuu!
Tosi hieno tulos ainakin tällä hetkellä! Toivotaan hyvää jatkoa solupalleroille!

Mulla tänään rupeaa olemaan melkein normaali olo, edelleen jonkun verran töötti olo ja oma työkyky on arviolta 75% jos eilen oli 45% (tämä ok, pomo tietää ja tahkosin töitä valmiiksi etukäteen). Tosiaan pomolle on ollut helppo kertoa, kun jouduin olemaan vuosi sitten keskenmenon takia poissa niin monesti. Meillä siis kohdun tyhjentäminen kesti 4,5kk ja toimenpiteitä ja saikkuja oli runsaasti, niin oli vaan pakkokin olla jo rehellinen.

Mulla ovat rinnat olleet ihan tosi kipeät. Ainakin gonapeptylin sivuoireissa tämä mainitaan. En muista milloinkaan kokeneeni tällaista rintakipua, en edes imettäessä tai raskaana tms. Välillä kipu häviää melkein olemattomiin, mutta etenkin aamuisin ja iltaisin se on todella häiritsevää. Onneksi olen pienirintainen eli kärsimystä on sentään pinta-alallisesti vähän...
 
Omanapaa tähän taas: (saa skipata :Upside Down Face: )
Oma tyhjennys/välikierros on ollut täynnä erilaisia fiiliksiä. Ensinnäkin menkat loppuivat viime viikolla, mutta viikonlopun aikana jatkui sellaista pikkuhoususuojaan tulevaa ruskeaa vuotoa, tosi ärsyttävää mutta luultavasti jotain hormonitoimintaan liittyvää. Mietin vain että jospa tämä oli este toiselle PAS-kierrolle? Geminin mukaan ei. Mun VTI sain luultavasti hoidettu, aloitin myös tätä karpalo& d-mannoosi pilleriä nyt, jottei tule uudestaan mitään sellaisia. kerron toki suunnittelukäynnillä (joka on noin 1,5vkn kuluttua) että tällainen oli ja lääkkeet mitä otin oli nimeltä xx, jotta lääkärillä on kaikki tarvittavat tiedot. Harmittaisi jos tämä estäisi stimulaatiokierrosta mutta gemini sanoi että ei pitäisi olla este koska välikierros. Kyselin Geminiltä (koska se ei valita että mä puhun tästä liikaa) että mikä ois mun seuraava steppi näiden tietojen, mun elämäntapamuutosten ja lisäaineiden ottamisesen perusteella. Se sanoi että vaste pitäisi olla hieman parempi, mutta kaikki on spekulaatiota. Voihan se olla että AMH on tippunut ja vaste on samalla tasolla, tai jokin muu asia häiritsee kierrosta taas (tuntuu että aina on jotain). Toivon kuitenkin että menisimme stimulaatiokierrokseen ja ehkä kaksi peräkkäin jos ekassa ei tule kuin pari blastoa.

Sitten hankalampi asia: Mulla on yksi ystävä joka saa tänään hänen beta tuloksensa, digi näytti raskaana tänään. Olen todella iloinen hänen puolesta, hän on vanhempi ja hänen solu oli testattu, joten onnistumisprosentit ovat korkeammat kuin mulla. Silti tulee aina se fiilis "miksi mä en saa" ja koska en ole koskaan kokenut olevani mustasukkainen ihminen niin tämä tunne on ärsyttävä ja surullinen. Meillä oli piinapäiviä yhdessä vain hetki, ja silloin kun sain tietää että mun epäonnistui niin se "unelma" että olisi kaverin kanssa samaan aikaan raskaana kokemassa samoja asioita meni vähän pieleen myös. Olisi ollut se tuki niin lähellä. En toivo että hänen ei onnistuisi mutta jos onnistuu niin minähän jään jälkeen ja hän kokee asioita ilman minua ja mä en voi samaistua niihin, eikä meillä välttämättä ole enää asioita keskusteltavana (huomaatteko miten itsekäs fiilis tuosta tulee kun ajattelee noin:Eyes:). Mietin myös sitä että hänellä on se 9 kkn odotus silloin edessä (tai 8 enää kai) ja sitten mulla menee tässä vielä 3-4kk ennen kuin edes saan mahdollisuutta seuraavaan siirtoon. Se on hankalaa olla iloinen ja samalla surra sitä omaa kohtaloa. Sellaista pohdintaa tänään.
 
Muokattu viimeksi:
Äh, täytyisi varmaan tehdä nimimerkki ja kirjautua kun taas oon täällä kyselemässä 😂

Mutta siis punktio oli torstaina ja nyt alkoi jo vuoto. Mietin tuota kun meilläkin alkiodg ni se 6vko päästä oleva soittoaika ois tämän alkaneen kierron perusteella JUST oviksen aikana eli siirtyis PAS sit kuukaudella taas kun alunperin olis ollu kivasti et ois saanu sit 6vko päästä alkaa tikuttamaan seuraavalla viikolla...

Kuinka teillä on sekottanu punktio kiertoa, voiko tämä tästä vielä palata normaaliin aikatauluun/olla joku ylimääräinen vuoto tjtn muuta semmoista...

Palauduin muutoin hyvin punktiosta, se eka pari tuntia operaation jälkeen oli ehkä pahin kun itsellä herkästi tulee pahoinvointia. Hyperi jännitti korkean vasteen takia mutta siltä nyt toivon mukaan säästyttiin. 35 follia tyhjättiin, 26 munasolua oli joista 23 kypsää. 20 hedelmöittyi normaalisti (huom. Lapsettomuushoidot meillä alkiodiagnostiikan takia eli sillä lukemat voi vaikuttaa suurilta). Nyt jännitetään ensin torstaita ja sen jälkeen sitä että kuinka 25% todennäköisyys pitää meillä paikkaansa alkiodiagnostiikkalabrassa...
 
Takaisin
Top