IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Moikka! Kaivoin tän sun vanhan viestin kun muistelin että joku sun niminen kertoi tuosta Atosiban-lääkkeestä! Meillä tulossa ensi tiistaina PAS 3pv alkiolla ja lääköri sanoi että voidaan se siirron yhteydessä antaa. Perusteltiinko sulle miksi se annettiin? Sanottiinko ettei siitä voi olla mitään haittaa..? Kiitos jos jaksat vastata 😀
Tuota silloin ehdotettiin, kun alkoi olla meillä keinot vähissä. Ei edes ollut mikään kovin kallis lääke. Mitään haittaa siitä ei mielestäni voi olla, kun samaa käytetään joillekin raskaudessakin, kun yritetään estää kohdun ennenaikainen supistelu. Samassa tarkoituksessa toimii alkionsiirroissa, kun toisilla esim. minulla kai kohtu yrittää hylkiä alkiota tms. eli alkaa supistella ja siten kai saattaa estää kiinnittymisen kunnolla tms. Mene ja tiedä johtuiko tuosta kyseisestä lääkkeestä, mutta se oli erona aiempiin siirtoihin ja johti toivottuun lopputulokseen.
 
Hei!
Pikaista neuvoa kysyisin ahdistukseen. Pistin tänään ekan kerran fyremadelin. Se tippui lattialle (korkki kiinni), kun kädet tärisivät. Katsoin että ruisku oli ehjä, neste kirkasta mut paljon pieniä ilmakuplia. Pistin sen. Ja vasta nyt aloin murehtimaan. Miten paljon tästä pitää ahdistua? 😞
 
Vähän myöhään vastaus mutta ei tarvitse ahdistua yhtään. Ihon alle pistettynä pienet ilmakuplat eivät haittaa ollenkaan.
 
Biologi oli nyt päivittänyt, että 15 munasolusta 9 oli kypsiä ja 4 hedelmöittynyt normaalisti. Onko tuo määrä kovin pieni tässä vaiheessa vai kuulostaako normaalilta? 😅

Viime yönä en taaskaan saanut nukuttua ja aamulla ennen kuutta mittasin lämmön ja sehän olikin 38,46 😩😩 lämpö laskenut sen jälkeen alle 37, mutta olo muuten vähän hutera, taitaa nyt alkionsiirto peruuntua? 😞 Onko kukaan täällä tullut kipeäksi kesken hoitokiertoa?
 
Kokeneemmat osaa varmaan sanoa enemmän, mutta mä oon itselleni kirjannu muistiinpanoihin HUSin briiffeistä että "keskimäärin 65% hedelmöittyy, noin 50% kehittyy blastokystiksi". Koska vähän vaihtelua aina on, niin tuo että 9:stä kypsästä 4 hedelmöittyi menee mun tulkinnalla normaalin piiriin vaikka alakanttiin onkin. Toivotaan kovasti että niistä nyt mahdollisimman moni jatkaa kehitystä!

Teillähän oli kans just se korona - liekö se sit kuitenkin vaikuttanut siihen että vähän alakanttiin hedelmöittyi. Kun meillä tosiaan tuli oikeen kolmen kuun karenssi hoitoihin siitä. Mut - neljä hedelmöittynyttä on kuitenkin neljä hedelmöittynyttä! ❤️

Ja äh, tauti 😞 en osaa yhtään sanoa vaikuttaako tuoresiirtoon. Voi kun paranisi pian ❤️
 
Biologi oli nyt päivittänyt, että 15 munasolusta 9 oli kypsiä ja 4 hedelmöittynyt normaalisti. Onko tuo määrä kovin pieni tässä vaiheessa vai kuulostaako normaalilta? 😅

Viime yönä en taaskaan saanut nukuttua ja aamulla ennen kuutta mittasin lämmön ja sehän olikin 38,46 😩😩 lämpö laskenut sen jälkeen alle 37, mutta olo muuten vähän hutera, taitaa nyt alkionsiirto peruuntua? 😞 Onko kukaan täällä tullut kipeäksi kesken hoitokiertoa?
Sivusta huikkaan, että hetkellinen kuume voi olla myös kropan reaktio kajoavaan toimenpiteeseen, kuten juurikin punktioon. Mulla oli esikoisen syntymän jälkeen kerran yhtenä yönä melkein 40 astetta kuumetta, joka laski sitten itsekseen aamulla eikä mitään muita oireita ollut tai tullut. Vauva oli silloin alle 2viikkoa vanha ja mulle sanottiin, että saattoi olla vaan kropan reaktio synnytykseen, kun mitään muuta syytä ei löytynyt.

Varmasti kannattaa kuitenkin tiedustella suoraan hoitopaikasta. Käsittääkseni tulehdus voi kuitenkin heikentää kiinnittymismahdollisuuksia, jos sellaisesta olisi kyse.
 
Tuota silloin ehdotettiin, kun alkoi olla meillä keinot vähissä. Ei edes ollut mikään kovin kallis lääke. Mitään haittaa siitä ei mielestäni voi olla, kun samaa käytetään joillekin raskaudessakin, kun yritetään estää kohdun ennenaikainen supistelu. Samassa tarkoituksessa toimii alkionsiirroissa, kun toisilla esim. minulla kai kohtu yrittää hylkiä alkiota tms. eli alkaa supistella ja siten kai saattaa estää kiinnittymisen kunnolla tms. Mene ja tiedä johtuiko tuosta kyseisestä lääkkeestä, mutta se oli erona aiempiin siirtoihin ja johti toivottuun lopputulokseen.
Ok 👍🏻 Muistatko oliko sulla niiden epäonnistuneiden siirtojen jälkeen sitten jotain vatsakramppeja tms..? Luo kyllä toivoa kun kokeillaan jotain uutta, toki sitten voi tulla tiputus aika korkealta jos ei onnistukaan ☹️
 
Biologi oli nyt päivittänyt, että 15 munasolusta 9 oli kypsiä ja 4 hedelmöittynyt normaalisti. Onko tuo määrä kovin pieni tässä vaiheessa vai kuulostaako normaalilta? 😅

Viime yönä en taaskaan saanut nukuttua ja aamulla ennen kuutta mittasin lämmön ja sehän olikin 38,46 😩😩 lämpö laskenut sen jälkeen alle 37, mutta olo muuten vähän hutera, taitaa nyt alkionsiirto peruuntua? 😞 Onko kukaan täällä tullut kipeäksi kesken hoitokiertoa?
Juuri puhuin kaverin kanssa, joka kertoi että hänellä kerättiin aikanaan 10 munasolua. Vain yksi hedelmöittyi ja siitä syntyi tytär. Tämä toi myös itselle toivoa.
Ja kurja kuulla, että olet kipeä. Pikaista paranemista!
 
Saanko kysellä että minkä ikäistä porukkaa täällä? Itse olen 42v ja mietityttää onko tässä iässä enää mahdollista saada omilla soluilla lasta 🤔

41. Esikoista yritetään. Nopean toiminnan ja IVF+PGA:n avulla olen itse aika optimistinen. Myös AMH-arvo varmaan antaa osviittaa siitä, kannattaisiko harkita niitä lahjasoluja suoraan. Meillä yli 1,5 vuoden yritys on tuonut vain yhden keskenmenneen kaksosraskauden (viikoilla 6 ja 9). Nyt tehtiin ensimmäinen munasolukeräys, ja 16 munasolusta kehittyi kaksi kromosomeiltaan tervettä alkiota. Tämä on toki ikään nähden hämmentävän hyvä tulos. Terveillä alkioilla raskausennuste on tässäkin iässä hyvä.
 
Hei, anteeksi täältä sivusta huutelen omaa napaa! Kävin tällä viikolla meidän viidennessä pas: ssa, nyt määrättiin gonapeptyl piikki joka pitää pistää maanantaina. Osaako kukaan kertoa miten tää gonapeptyl vaikuttaa näissä siirroissa? Kun ainut maininta mitä löydän on lause "käytetään alkion siirron tukena" eikä se kyllä mulle kauheasti kerro et mihin se lääke vaikuttaa ja miten se hyödyttää sitä kiinnittymistä O-o
 
Saanko kysellä että minkä ikäistä porukkaa täällä? Itse olen 42v ja mietityttää onko tässä iässä enää mahdollista saada omilla soluilla lasta 🤔

On mahdollista, mutta kannattaa aloittaa IVF hoidot nopeasti, koska munasolujen laatu laskee yli 40:llä eksponentiaalisesti.
Meillä oli PGA testaus sen jälkeen kun ensimmäisestä IVF:stä ei testattu alkioita ja testaamaton alkio meni kesken. En enää halunnut keskenmenoja, kun 41-42 veenä on jo about 70-80% munasoluista kromosomiviallisia. 100% ei se PGA testauskaan ole, mutta tällä hetkellä paras työkalu hoidoissa onnistuneisiin raskauksiin ja eläviin synnytyksiin.

Mun PGA testatut IVF alkionkeräykset tehtiin kun olin 42.
Nyt olen 44 ja rv24. Yksi tervekin alkio meni kesken tuossa välissä, mutta mulla sitä keskenmeno prosenttia nostaa endometrioosi.
Meiltä saatiin kahdessa IVF:ssä yhteensä 3 tervettä alkiota. Loput blastoalkiot (7kpl) hyvin monipuolisesti kromosomiviallisia eli ei edes mahdollista raskautua. Oli siellä pari vaikeaa trisomiaakin, mutta nekin tappavia alkiolle/sikiölle.
 
Muokattu viimeksi:
Ok 👍🏻 Muistatko oliko sulla niiden epäonnistuneiden siirtojen jälkeen sitten jotain vatsakramppeja tms..? Luo kyllä toivoa kun kokeillaan jotain uutta, toki sitten voi tulla tiputus aika korkealta jos ei onnistukaan ☹️
En muistaakseni huomannut mitään eroja kropan reaktioissa tai tuntemuksissa pakastetun alkion siirroissa kun annettiin tuota lääkettä ja raskaus alkoi verrattuna siihen pakastetun alkion siirtoon, kun lääkettä ei annettu ja raskaus ei alkanut. Kaikki muut IVF-/ICSI-hoidot ovat johtaneet vain tuoresiirtoon, kun alkioita on tullut vain 1, joten vertailukohtia ei ole kovin paljon. Tuoresiirroissa mulla on taas ollut ihan eri oireet ja tuntemukset, kun tiputtelu on aina alkanut ennen aikojaan, joten niihin en omalla kohdallani voi verrata.

Pahoittelut sekavasta vastauksesta ja että en osaa kertoa paremmin. Eihän lääke itsessään mitään takaa, kun riippuu niin monesta eri asiasta alkaako raskaus vai ei, mutta koska siitä ei ole haittaa, niin itse haluaisin sen jatkossakin, jos se vain on mahdollista.
 
Päivitystä mun ivf plussaan. Varhaisultrassa ei näkynyt tänään valitettavasti sykettä. Alkio oli lopettanut kasvun viikko sitten. Eli kkm. Pidemmälle pääsin silti, kun aikaisemmin ja siitä edelleen onnellinen. Tällä iällä ei tosiaan vain ole enää niin suuret todennäköisyydet terveeseen alkioon. Pakkasessa odottaa yksi blasto ja sen kortin varmasti haluan katsoa, kuhan kierto palautuu ja kroppa on saanut palautua rauhassa. Tsemppiä kaikille!
 
Oon tosi pahoillani <3 Toivon nopeaa toipumista sulle koko prosessiin.
Täällä on osasto menetyksen kokeneet, jos haluat vertaistukea <3
 
Heippa, ajattelin liittyä keskusteluun kun meillä alkaa ensimäiset hoidot mahdollisesti lähestyä. Ollaan siis 06/2019 alettu yrittämään, 08/2021 hakeuduttu yksityisen kautta tutkimuksiin kun ei tärpännyt. Yksityiselle, koska mulla on koko ajan ollut kauhea pelko ettei meitä oteta tosissaan nuoren iän vuoksi. Siellä todettiin miehellä liian alhainen siittiömäärä sponttaaniin raskauteen, mutta riittävä hoitoihin. Hänellä kokeiltiin ensin saada siittiömäärä nostettua hormoonihoidoilla, mutta se ei onnistunut. Nyt 02/2022 päästiin lähetteen kanssa julkiselle ja nyt meidän olis tarkoitus syyskuun kierrossa aloittaa hoidot.^^

Halusinkin siis kysellä hieman, että mitä on odotettavissa. Toki kaikilla on eri tilanteet, mutta olis ihan super kiva kuulla kokemuksia, oireita sun muuta mitä teillä on ollut. Lääkkeet mitkä mulle on määrätty on Gonal-F, Fyremadel, cyclogest ja ovitrelle, mutta se saattaa vielä muuttua.
 
Ikää minulla siis on 22 vuotta
 
Kävin tänään punktiossa. Se meni ihan hyvin. Miten nopeasti te olette saaneet tiedon mikäli munasolut eivät hedelmöity tai eivät lähde jakautumaan?

Pelottaa kovasti, että epäonnistuu, vaikka munasolujen määrä oli hyvä. Munarakkuloiden määrä oli tuplasti munasolujen määrä. Jännittää et laatu on huono ja joka vaiheessa tippuu paljon pois. Muistatteko prosentuaalisesti kuinka nää hommat menee?
 
Takaisin
Top