IVF/ICSI-HOIDOT 2022

Kuinka kauan teillä on ollut kipuja punktion jälkeen? Minulla neljäs päivä menossa, enkä pärjää ilman parasetamolia. En muista, että ekalla kerralla olisi ollut tällaista. Se tosin voi kohtua siitä, että silloin jäi päällimmäiseksi pettymys siitä, ettei tullut yhtään alkiota.
Sain punktiossa niin hyvät kipulääkkeet, että kivut alkoivat vasta 24 tunnin kuluttua punktiosta. Olin saanut saikkua, mutta mennyt aamulla reteästi töihin, koska kipuja ei aamulla ollut. Puolen päivän aikaan vatsakivut olivat sen verran kovat, että lähdin töistä kesken päivän kotiin. Seuraavat 3 päivää vain makasin kotona buranaa ja panadolia syöden. Sitten tuli viikonloppu, ja seuraavalla viikolla vasta menin töihin.

Joillain kivut katoavat nopeasti, minulla meni 2 viikkoa ennen kuin olo tuntui taas normaalilta. Minulla follikkeleita tyhjennettiin 26 kpl, toiselta puolelta piti mennä kohtulihaksen läpi, koska muuten munasarjaan ei päässyt käsiksi ja hoitaja painoi mahan päältä kaksin käsin munasarjaa parempaan paikkaan. Lisäksi minulla oli ilmeisesti jonkin verran hyperstimulaation oireita, johtuen isosta vasteesta. Oletan näiden lisänneen kehnoa oloa ja mahakipua, mutta en missään vaiheessa kysynyt lääkäriltä, koska koin pärjääväni hyvin kotona saikulla.

Jos hoitotahon ohjeistamat särkylääkkeet ja saikku ei riitä, kehotan ottamaan yhteyttä hoitotahoon. Tai jos saikku loppuu kesken, niin mahdollisesti työterveyteen.

Mutta tosiaan kyllä minä toista viikkoa pistelin buranaa ja panadolia. Minulla oli lupa syödä buranaakin, koska etukäteen oli päätetty, ettei tuoresiirtoa tehdä.
 
Ensinnäkin pahoittelut epämiellyttävästä tilanteesta stimulaation suhteen, ymmärrän vallan hyvin mistä puhut! 😔 💚

Meillä on nyt menossa 3. (ja viimeinen) stimulaatio.
- Ekalla kerralla saatiin kolme follia, joista yhdessä oli kypsä solu joka hedelmöittyi. Se yksi ei kuitenkaan jatkanut jakaantumista, eikä näin ollen päästy alkion siirtoon. Tuolloin oli siis Gonal-f lääkityksenä.

- Toisella kerralla ennen stimulaatioo edellisen kierron lopun ajan (muistaakseni 6pv) söin Zumenonia, joka ilmeisesti vaikuttaa siihen, että follit kypsyisi samaan tahtiin. Ja Pergoveris oli sitten itse stimulaatioon.
Tuolla yhdistelmällä saatiin 11 follia, joista 3 oli kypsiä. Yksikään ei kuitenkaan hedelmöittynyt, eli ei taaskaan siirtoa.

- Nyt kolmannella kerralla söin taas Zumenonia ennen menkkoja 11pv ja Pergoveristä oon nyt pistänyt 8pv 300iu. Maanataina oli ultra (kp8), jossa lääkäri totesi, että "kummallakin puolella on runsaasti alle 10mm folleja ja vasemmalla niiden lisäksi yksi 12mm folli". (Limakalvo oli 9,6mm.)
Lääkäri ei alkanut mittaileen ja laskemaan folleja sen tarkemmin, seuraavassa ultrassa sitten perjantaina nähdään tilanne paremmin. Siihen asti ainakin jatketaan Pergoveriksellä ja Fyremadelilla.

En itseasiassa tiedä ihan 100-varmasti, oliko noissa toisen stimulaation folleissa munasolua ollenkaan, vai eikö ne vaan ollu kypsiä 🤔. Yritän muistaa perjantaina kysyä asiaa.
Se nyt on muutoksena hoitoon, että biologi suositteli ICSIä IVF:n sijaan, ja sillä mennään.
Tuun kertomaan sitten perjantaina, että mitä ultrassa näkyy ja joko saadaan tietää punktiopäivä. 😬
Kiitos kokemuksien jakamisesta @Rinrin ja Harmi89 :red-heart:

Kuulostaa kyllä kohtuuttoman raskaalta, ettei kahdessa hoidossa edes siirtoihin päästä. Eikö Pergoveris ollut samaa tavaraa kuin Menopur? Pidän sormia ristissä että perjantain ultrassa on tapahtunut kehitystä ja pääset vielä punktioon asti!
 
Ilmeisesti eivät ihan samaa tavaraa ole keskenään Menopur ja Pergoveris.
Mulla oli siis maanantaina kauhee säätö apteekkien ja pergoveriksen saatavuuden kanssa. Silloin apteekista vielä tutkivat, ettei pergoveriksellä ole mitään rinnakkaisvalmistetta olemassa.

Tilanne ratkesi onneks sillä, että polilta kirjoittivat reseptin isommalle kynälle.
300iu kyniä ei saatu, joten vaihdettiin 900iu kynään.
 
Muokattu viimeksi:
Ilmeisesti eivät ihan samaa tavaraa ole keskenään Menopur ja Pergoveris.
Mulla oli siis maanantaina kauhee säätö apteekkien ja pergoveriksen saatavuuden kanssa. Silloin apteekista vielä tutkivat, ettei pergoveriksellä ole mitään rinnakkaisvalmistetta olemassa.

Tilanne ratkesi onneks sillä, että polilta kirjoittivat reseptin isommalle kynälle.
3ml kyniä ei saatu, joten vaihdettiin 9ml kynään.
Aivan, eivät ole ihan toisiaan korvaavia. Molemmissa tosin FSH:ta ja LH:ta, toisin kuin vaikkapa Gonalissa. Menopurin hormonit ovat kuitenkin luonnollisia (postmenopausaalisten naisten virtsasta) siinä missä Pergoveris on synteettistä kamaa. Olen törmännyt monessa paikassa Pergoveriksen hehkutukseen, liekö sitten tujumpaa tavaraa.
 
Yksityinen lääkäri tämän pergoveriksen minulle alkujaan kirjoitti juurikin sen "tujuuden" vuoksi. Yksi kynä maksaa himpun alle 500e (riittää mulle kolmeksi päiväksi), joten on myös tosi kallista. Onneks maksukaton myötä ei maksa mulle enää ku 2.5e/ kynä. 😅
 
Pitkästä aikaa laitan kuulumisia tänne. Km jälkeen on välikierrot lusittu ja vihdoin on saatu PAS aika kalenteriin ensiviikon maanantaille!! Tästä se jännäys lähtee taas liikkeelle.
Tsemppiä sinne! ❤
Täällä odotan ovulaatiota jotta voisi varata pas ajan. 🤩
Aivan älyttömästi pelottaa että ovulaatio menee ohi tai sitten sattuu johonkin väliin että kaikki siirtyy.
 
Muokattu viimeksi:
Hei,

Kirjoittelen ensimmäistä kertaa tänne. Meillä yritystä takana yli viisi vuotta, luomuna kolme raskautta ja kolme varhaista keskenmenoa 💔 Syytä keskenmenoille ei löytynyt. Syyskuussa -22 pääsimme ensimmäiseen ivf-hoitoon, josta joulukuussa ensimmäinen pas toi kauan odotetun plussan. Valitettavasti tämä plussa päättyi pari viikkoa sitten myöhäiseen keskenmenoon. Syytä tälle selvitellään vielä, mutta on todennäköistä, että keskenmenon aiheutti huomaamatta jäänyt tulehdus minussa 💔

Sydän on rikki, mutta ikää jo 36, eli tässä surressa pientä poikaani joutuu miettimään myös tulevaa. Onko kohtalotovereita? Kuinka nopeasti olette päässeet seuraavaan pas:iin kun takana on ollut myöhäinen keskenmeno? Onko se hoitunut vain soittamalla ja ilmoittautumalla vai onko tarvinnut käydä jossain alku-ultrissa tms ennen siirtoa? Jälkitarkastus on toukokuun alussa, jolloin myös tutkimukset pitäisi olla valmiina. Lisättäköön vielä, että joulukuun pas tehtiin luonnolliseen kiertoon ja ilman plussaa näin olisi jatkettukin. Hoidot Husilla.
 
Otan osaa suureen menetykseen! 😭💔 Olen niin pahoillani tilanteestanne!

Jos tuntuu, tule Menetyksen kokeneiden salaiseen ryhmään. Siellä on ketju myös meille myöhäisen keskenmenon saaneille ja mahtavaa vertaistukea. ❤️
 
Minäkin uskaltaudun viimeiselle kierrokselle keskenmenon jälkeen. Kirjoitin aiemmin toisella nimimerkillä. Testipäivänä alkoi vuoto ja meni kesken rv 5. Nyt Procren viime viikolla tuikattu nahkaan ja ens viikolla katsotaan, onko tehonnut ja saako alkaa pistelemään. Tämä on siis 3. Icsi julkisella, jos sinne asti päästään.
 
Eilinen punktio meni hyvin, kolmessa follissa oli kolme solua. Miehen näyte tällä kertaa pesun jälkeen vähän huonompi, joten biologi tuli ehdottamaan ICSIä. Toivottavasti se ei vaikuta kielteisesti lopputulokseen. Muistelen, että jossain olisi sanottu, että munasolujen pitäisi olla vähän kypsempiä ICSIin(?). Äsken tuli tieto, että kaksi hedelmöittyi. Toivotaan, että saisin toisen kyytiin maanantaina ja toinen menisi pakkaseen. Tällöin saldo olisi sama kuin viimeksi ja olisin siihen ihan tyytyväinen.

Oli muuten ihme juoksutusta HUSilla. Viime kerralla kanyylia ei saatu kämmenselkään, joten se pistettiin kyynärtaipeeseen ongelmitta. Silti halusivat, että menen Naistenklinikalle laitattamaan anestesialääkärillä kanyylin ennen punktiota, koska kuulemma tällainen protokolla on jos kanyylin laitossa on ollut haasteita. Aikataulu oli ihan älytön, vaikka sijaitsevatkin lähekkäin. Kanyylia piti olla laitattamassa klo 8:45 ja Tilkassa piti olla jo 9:15, miehen näyte piti olla annettuna klo 9:30 mennessä. Siinä sitten mies heitti minut hyvissä ajoin naikkarille ja meni itse antamaan näytettä stressaten aikataulua. Itse odottelin siellä synnyttämään tulleiden naisten keskellä, että anestesialääkäreiden kokous loppuu klo 9. Lopulta sain kanyylin kämmenselkään, ja anestesialääkäri ihmetteli miksi minut sinne lähettivät kun kyynärtaive on ihan yhtä hyvä paikka... Ja myöhässä tietenkin Tilkassa. Koko hommassa ei ollut mitään järkeä.
 
Vois olla palautteen paikka sinne naikkarille. 🫤 kuulostaa ihan älyttömältä...
Toivotaan, että teidän loput alkiot voi hyvin :folded:
 
Eilen kp12 (10pv pistetty pergoveristä 300iu) oli toinen kontrolliultra. Folleja ihan kiva määrä, mutta hitokseen hitaasti ne kasva ja pientä hajontaakin on koossa.
Eli kasvatellaan niitä nyt vielä ja ens torstaille on sitten punktio ja pääsiäisen jälkeen tiistaina siirto, JOS sinne taaskaan edes päästään. 🤷‍♀️

Vähän jäin pohtimaan, sotkiko tuo pääsiänen nyt vähän tätä pakkaa, eli onko follit nyt sitten torstaina optimaalista kerätä, vai onko vaan pakko hätiköiden kerätä, koska pääsiäinen? En tiiä, mutta kokemusten perusteella voisin arvata, että vihkoon menee taaskin 😔

Kysyin muuten sitä viime kerran saldoo.. Folleja punktioitiin siis 11, neljässä oli munasolu, kolmessa solut oli kunnossa ja niitä lähdettiin hedelmöittämään. Muuta siellä ei siis ollu tarkempaa tietoa, että oliko muut solut tyhjiä vai jotain muuta. Ilmeisesti siis tyhjiä?

Laitan vielä kuvan tuosta meidän hoitokartasta, siinä on ne follien koot ja määrät näkösällä..
20230331_190128.jpg
 
View attachment 120777
Toivotaan että tällä kertaa onnistuu eikä kyse ole pelkästä hätiköinnistä! Millä perusteella muuten sait Gonapeptylin siirron tueksi? Tuntuu, että aika randomilla noita lisätukia jaellaan. Meillä ollut aina vain luget paitsi tällä kertaa Cyclogest. Onko Cyclogest muuten jotenkin Lugesteronia parempi?
 
Minulla on käsitys, että Cyclogestit on ns. oikeaa tavaraa ja Lugesteron synteettistä. Mutta en muista, mistä olen sen kuullut.
 
Toivotaan että tällä kertaa onnistuu eikä kyse ole pelkästä hätiköinnistä! Millä perusteella muuten sait Gonapeptylin siirron tueksi? Tuntuu, että aika randomilla noita lisätukia jaellaan. Meillä ollut aina vain luget paitsi tällä kertaa Cyclogest. Onko Cyclogest muuten jotenkin Lugesteronia parempi?
Gonapeptyl vaan kirjotettiin (yksityisellä) ja cyclogestin ja lugesteronin eroja en tiedä, cycklot mulle on aina kirjotettu 🤷‍♀️
En siis ole mitään pyytänyt enkä kysellyt, että miksi juuri nuo.. Viime hoitoon kirjoitettiin myös terolutit, mutta nyt ei. Vaan tuolla niitä on kaapissa hankittuna, ehkä käytän niitäkin 🤔
 
Aivan, yksityisellä tuppaavat varmaan helpommin laittamaan lisäapuja matkaan kuin julkisella.

Nyt on kolmepäiväinen alkio kyydissä :smiling face with heart-eyes: Toinen jäi vielä viljelyyn. Olivat kumpikin kuulemma hyviä ja arpoivat kumman laittavat tänään sisälle. Yritin kysellä luokituksista, mutta en saanut mitään selkeää vastausta. Toinen oli 8-soluinen ja toinen 9-soluinen. Blastojen luokitus on tuttu, mutta onko nuoremmissa alkioissa muuta kuin, että olisi hyvä olla tietty määrä soluja, jotta pidetään laadukkaana?
 
Takaisin
Top