Jotenkin tämä "lapsettomuus" tuntuu nyt raskaammalta minusta kuin silloin kun esikoista toivottiin. Tottakai se tuntui silloinkin raskaalta, mutta silloin ei vielä tiennyt mitä kaivata, nyt tietää! Nyt kun kaiken tämän on kokenut, tuntuu jotenkin vielä vaikeammalta yrittää hyväksyä totuutta ja pettymyksiä ja samalla pelko koko ajan, että mitä jos enää koskaan :'( Nyt kun tietää mitä kaipaa, sitä kaipaa ehkä enemmän! En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan, ja miltä minusta tuntuu, mutta kiitos kun saan edes purkaa ja yrittää kertoa ♡
Hirveä päivä ollut kaikenkaikkiaan, itkin töissä vessassa tätä kaikkea oli puoli tuntia ja koko päivän kulkenut ihan sumussa. Taidan huomenna soittaa neuvolaan ja pyytää keskusteluapua. Tämä on mennyt nyt niin syvälle!!! Jotenkin tähän toiseen inssiin saakka jaksoi pysyä toivo yllä, mutta nyt se toivo hukkui...
Miten te muut jaksatte ja mistä saatte voimaa kestää kaiken? ♡