Imetys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sophie82
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Herne, minähän en ole enää imettänyt aikoihin vaan pumppaan maidon aina ja poika saa sen pullosta, joten kommentoin nyt siltä kantilta. Eli jos vain mahdollista ajallisesti niin pumppaan maidon juuri ennen lähtöä ja laitan valmiiksi tuttipulloon. Silloin voin antaa sitä maitoa lämmittämättä vielä parinkin tunnin kuluttua, jos on sellainen tilanne ettei pääse lämmittämään ja maitoa pitää saada per heti. En muista mikä on se "virallinen" sääntö siitä kuinka kauan pumpattu maito saa olla ns huoneenlämmössä, voi olla että se oli vain 1-2 tuntia, mutta on meillä se joskus sellaisenaan matkassa useammankin tunnin ja se on ihan ok vielä sittenkin.
 
Imetystila ois kyllä ihana, mukavat nojatuolit ja eteen pöytä täynnä naistenlehtiä... :rolleyes:

Minä olen kyllä imettänyt ihan joka paikassa. Ennen synnytystä jännitin sitä, kun ajattelin etten halua kaivaa tissiä esiin julkisesti, mutta häveliäisyys katosi pakon edessä aika pian. Silloin ihan alussa vauva oli tissillä melkein koko ajan, ja oisin esim. joutunut olemaan toisessa huoneessa koko sen ajan, mitä meillä oli vieraita, enkä myöskään olisi voinut lähteä kotonta minnekään. Ne aiemmin hehkuttamani Boobin imetyspaidat on kyllä tosi hyviä, niillä imetys onnistuu tosi huomaamattomasti. Yleensä yritän katsoa rauhallisen paikan, esim. eilen käytiin ravintolassa syömässä niin mentiin syrjäisempään looshiin niin ei sitä kyllä kukaan nähnyt. Joskus (esim. työpaikalla käydessäni) kysyin häiritseekö jotain jos imetän, jos oisi häirinnyt niin oisin mennyt toiseen huoneeseen. Meidän kaveripiirissä taas tullut vauvoja siihen tahtiin, että aina on useampi imettävä äiti, ja siksi jonkun tissi esillä koko ajan, joten kynnys siihen on aika matala.
 
Pakko jakaa vinkki jonka itse huomasin lisäävän maidontuotantoa. Oon nyt kuntosali yms. treenaamisen myötä joutunut ottamaan proteiinijuomat kehiin että jaksaa ja palautuu nopeammin treenin jälkeen. Tämän seurauksena maitoa tulee reilusti enemmän niinä päivinä kun oon juonut proteiinijuomani. Eihän se nyt maitopirtelön veroista makunsa puolesta ole mutta ihan hyvää ja sen avulla jaksaa ja nyt plussana on tuo maitomäärän lisääntyminen. :p
Niin ja tarkennuksena vielä että oon teny juomani niistä proteiinijaueista.
 
Muokattu viimeksi:
Ihan vielä en sittenkään aio heittää pyyhettä kehiin imettämisen suhteen vaan lipitän edelleen imetysteetä ja varasin ajan imetysneuvontaan perjantaiksi - jos siellä vaikka voisivat auttaa. Kukaan ei tän lapsen kohdalla ole tarkastanut edes imetysasentoa tai imuotetta joten voi olla että sielläkin kiikastaa. Olen pumppaillut maitoa, ja kyllä sitä tulee, välillä melkein desin verrsn, välillä vaan muutama tippa. Öisin yritän imettää, vauva on niin tokkurassa että nukahtaa helpommmin tissille, musta tuntuu että pullo vaan herättää sen turhaan. Olen myös miettinyt että voihan olla yksinkertaisesti niin että olen vähän enempi takakireä nyt kuin esikoisen kanssa, ja maitoa ei tule koska huomaamattani stressaan...Ja taidanpa kokeilla myös proteiinijuomaa - kiitos vinkistä!Täällä Tukholmassa on muuten tosi monessa paikassa imetyshuoneita kaupungilla, usein vaipanvaihtopaikkojen yhteydessä. Esikoista imetin kyllä aika estoitta joka puolella, välillä bussissakin jos sille tuli nälkä. Ei haitannut kun ei tissi näkynyt imetyspaidan alta. Toisaalta se syntyi heinäkuussa, joten oltiin paljon ulkona ja imetyskin oli helpompaa lämpimällä säällä.
 
Imuotteesta: meillä siitä "suu on apposen auki ja siinä ja siinä kohdassa ja täytyy ottaa kunnon haukkausote" on tullut oma versio, jota tyttö ei suostu muuttamaan. Se on semmoinen spagetin syömistä muistuttava, huulet pyöreeks, päätä tökitään vähän sinnepäin ja sitten kun oikee uloke osuu kohdalle, niin äänekäs sluurps imaisu sisään ja imeminen alkakoon.. Tai tuulesta riippuen pureskelu, sit välillä kun oikein ärsyttää, niin ikenet yhteen ja niskan vääntö taaksepäin, niin, että riippuvien lisäks saan riippuvat nännit.. :angry5 Niin niitä hampaita ootellessa..
Kyseisestä syömistavasta johtuen se ei ole maailman hiljaisin operaatio. Jossain julkisella paikalla vaivihkaa imetys epäonnistuis heti, kun paidan alta kuuluis 'slurps, slurps, maiskis, aaaah, iu, iu, slurp..' :oops:
Mulla on hyvä aavistus, että ilmavaivat johtuu osittain tuosta. Oon yrittänyt korjata, mut kukin tyylillään. Neiti kerran on päättänyt siemailla maitonsa ryystäen venäläiseen teenjuontityyliin, niin olkoon sitten niin. Ruokansa saa silläkin ja omatpa on ilmavaivansa.:confused013
Onneks enää kukaan ei tarkkaile imuotetta.:excited001
 
Kuinka monta kertaa päivässä/miten usein teidän vauvat muuten tällä hetkellä syövät? Tämä siis lähinnä niille, jotka vielä menevät joltiseenkin täysimetyksellä. Tai miksei muillekin, mutta vastikkeen kanssa ehkä vähän vaikea verrata :)

Laskeskelin, että meillä syödään yleensä nyt 6-8 kertaa vuorokaudessa, useimpina päivinä viidesti päiväsaikaan ja kahdesti yöllä. Mutta syötöt vaihtelevat 5-6 päiväsyötön ja 1-2 yösyötön välillä. Olen koittanut pitää ruokailuvälinä päivällä n. kolmea tuntia, mutta sekin vaihtelee 2,5 ja neljän tunnin välillä, illalla kaksi viimeistä syöttöä voivat olla lyhyemmälläkin välillä, kun poika tankkailee yötä vasten. Ja mukula on nyt vajaat 2,5 kk ikäinen.
 
Juuri nyt imetyksiä on varmaan 8-10 päivässä. Iltaisin tarjoan rintaa useammin juuri tankkaus mielessä, tiedä sitten onko sillä merkitystä uniin... Ikää 3kk. Poika on ollut aina vähän tissitakiainen. Ja ei niin suurta mielipahaa etteikö siihen tisu auttaisi. Eli jotkut "imetykset" on ihan vaan vauvan rauhoittamista varten.
 
Muokattu viimeksi:
En ole tarkempaan laskenut kuin usein syödään, mutta 1-2h välein, yöllä 2-4 krt, vauvan ikä siis 2kk. Melko tiuhaan, mutta asettuu varmaan pian vähän harvemmalle...toivossa on hyvä elää. :D Iltaisin täälläkin selkeesti tankkaa enempi.
 
Juuri nyt on näköjään meneillään kausi jolloin syödään 2 tunnin välein, myös öisin, eli varmaankin 10 - 12 kertaa päivässä. Ikää on 3,5 kk. Yhessä vaiheessa poika söi kyllä harvemmin, mutta tällainen kausi nyt iski tähän väliin:p Ollaan aloitettu kiinteät noin viikko sitten, ja tuntuu että sen myötä poika on ruvennut syömään enemmän tissistäkin:confused:
 
En oo jaksanu laskea, yöllä nukkuu TODELLA hyvin (yleensä väh 5h putkeen, pisimmillään 11h ;) ) Päivällä taas saattaa syödä puolen tunnin välein.. Tissit kipeänä saa istua tuon känkkiksen kanssa sohvalla :confused013 Oon aatellu että alan maistattaan pikkuhiljaa velliä, huomenna haen ekat tarvikkeet... Hui O.o Tämä ilta siis opiskelua!
 
Meillä mennään aika lailla 8: lla syötöllä. Iltaisin saattaa tulla jokunen extra syöttö, mutta pienempiä määriä kerralla vrt. päivällä syömiseen. Poju vetää 100ml-150ml väliltä kerralla. Noonis, kiitos vinkistä muuten. Täytyy testata tuota protskujuomaa...:)
 
Halleluujaa, täällä on imetys uudessa nousussa. Olen keskiviikosta lähtien noudattanut neuvolan ohjetta ja lopettanut turhan stressaamisen kotitöistä ja pakottanut itseni rauhoittumaan. Ja päivisin vaan imettänyt ja illalla antanut imetyksen päälle korviketta. Ja kyllä sitä maitoa vaan tulee kun neiti nielee ja röyhtäilee ja tissejäkin on alkanut aavistuksen "pakottamaan". Ainiin ja imetysteetä olen hörppinyt 1-2 kupillista joka päivä, ja ainakin se rauhoittaa!
Muutenkin olen yrittänyt tarkkailla vauvaa ja sen tarpeita, eikä se nälkäänsä huuda mutta väsyneenä kieltäytyy tissistä tai ei malta keskittyä imemiseen eli usein nukahtaa tuhjällä mahalla. Tai ei ainakaan täydellä.

Nyt odotellaan imetysneuvonnan odotushuoneessa, kun kerran sinne on aika varattuna. Saa nähdä mitä sanovat, itse veikkasn että mun vauva on vaan vähäruokainen.

Aijuu, viime yönä tehtiin nukkumisennätys: tissin ja korviketankkauksen jälkeen (160ml!) typy nukkui 20-05:n eli huimat 9 tuntia putkeen. Olisinpa itsekin tajunnut mennä aikaisin nukkumaan kun herätys olikin sitten jo kello kuudelt ;)
 
Minäkään en ole kyllä laskenut syöntikertoja kuin yöltä, ja silloinkin ne vaihtelee. Jotenkin tuntuu vaan, että paljon... :rolleyes:

Vähän tyhmänä kysyn, että mikä on toi imetystee, mistä kaikki puhuu? Never heard. o_O
 
Olisikohan tuo rauhoittuimen auttanut myös täällä... kun joka kerta kun oli lyhytkin heti omaa aikaa niin piti alkaa sählää kotitöitä.. No, se on myöhäistä nyt :sad001
 
Noni, imetysneuvonta oli hyvä mutta ehkä vähän turha...;) eli siellä oltiin sitä mieltä että vauva voi mainiosti, imuote oikea mutta että se on tyypiltään sellainen jota kiinnostaa muut asiat enemmän kuin syöminen. Ja mä kun luulin että kaikkia vauvoja kiinnostaa VAIN ruoka:D

Siellä täti sanoi että luultavasti ajauduttiin vaan huonoon kierteeseen, mä stressasin kotona sen sijaan että vauva olis saanut rauhallisia imetyshetkiä. Tää tarvitsee näköjään sitä rauhaa ennenkaikkea kun kaikki mikä liikkuu, kiinnostaa ja harhauttaa.

Lisäksi sanoi, että oli ehkä ihan hyväkin juottaa väliinkorviketta niin vauva tajusi että syömällä saa myös mahan täyteen. Neuvoi jatkamaan samaan malliin ja kuulemma myös sen iltakorvikkeen voi antaa. Ja imetysteetä myös suositteli!

Huh mikä helpotus!

Toi imetystee on siis sekoitus anista, fenkolia, laventelia...eli yrttitee. Itse en ihan 100% tiedä mihin sen teho perustuu, muutakuin että se on maultaan hyvää ja rauhoittaa ainakin mut. Joku sanoi että auttais myös mahavaivoihin vauvalla? Ainakin juon nykyisin enemmän teetä;)
Mä oon ostanut Lebensbaum-merkin joka on mun mielestä hyvää sekä ekologista.
 
Ai mistäköhän sekin rintaraivari tuli? No ehkä siitä, että neiti tunkee yhtaikaa tissin kans suuhun nyrkkiään ja riepuaan.. o_O
 
Jouduin juuri äsken palauttamaan rintapumpun neuvolaan, johan se saikin olla lainassa 3 kk eli ilahduttavan pitkään. Ei sen puoleen, maidontulo on vähentynyt nyt niin radikaalisti että voi olla että tulen toimeen ilman pumppua ja poika saa jatkossa vain korviketta. 3 kk kohdalla tapahtui jotain ja suhde muuttui 80/20 -> n. 50/50 ja nyt viikkojen kuluessa oman maidon osuus on vaan vähentynyt ja nyt se on ollut enää suunnilleen 20/80. Pumpannut olen enää kaksi kertaa päivässä, joten taitaa olla aika luovuttaa kokonaan kun se on ollut sellaista pusertamista. En viittis lähteä hommaamaan kallista pumppua tässä kohtaa, jos ei ole ihan pakko. Olen kuitenkin iloinen ja onnellinen että pystyin ruokkimaan pojan ekat 3 kk pääasiallisesti omalla maidolla, nyt sitten siirrytään pikkuhiljaa kiinteiden ihmeelliseen maailmaan :)
 
Täälläki maito tuntuu vähenneen, pissavaipat saattaa olla tosi kevyitä vaikka pitkäkin väli vaihdossa.. toivottavasti ei nyt sitte lopu :( ei sais ressata, vaan senku vielä muistais...

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Jos joku vielä joskus on hankkimassa rintapumppua niin pelkästään yhden käyttökerran kokemuksella voin suositella Ainu Medela Harmonya. Se on sitä perusmallia parempi käsikäyttöinen pumppu ja toimi kyllä todella hyvin ja oli ehkä jopa miellyttävämpi ja nopeampi käytössä kuin neuvolasta lainassa ollut iso sähkökäyttöinen pumppu. Kevyt käyttää, näppärän kokoinen ja hoiti kyllä meikäläisen tarpeeseen tehtävänsä hyvin. Se maksoi Prismassa 34 euroa, mutta aikamoisia hintaeroja näissä näyttää olevan kun sama laite maksoi Kärkkäisellä 49 euroa! Eli kyllä kannatti juosta katsomassa näitä muutamassa eri paikassa. By the way, neuvolasta lainassa ollut Amedan järeä pumppu maksaa yli 800 euroa! Voi jestas!
 
Mita mielta olette? Kannattaakohan rintapumppua lahjoittaa eteenpain vai onko se niin henkilokohtainen vekotin (kuin joku hygienia-tarvike, vaikka hammasharja) etta se olisi jonkun mielesta allottavaa saada sellainen kaytettyna??? :oops:
 
Takaisin
Top