Imetyksen ilot ja surut...

Minä en saa pumppaamalla kuin n. 20 ml, yhteensä molemmista rinnoista!!! Pumppaaminen on nyt jäänyt, kun oon päivät yksin pojan kanssa eikä aikaa tunnu olevan (ei nuku päikkäreitä). Muutenkin toi pumppaaminen tuntuu turhalta kun maitoa ei tule.
Poika on nukkunut omassa huoneessa pinnasänkyyn laitetussa äitiyslaatikossa alusta asti.
Tänään tosiaan tuntui että rinnoista ei tule maitoa, mut nyt iltasyötöllä maitoa taas näytti tulevan. Tuntuu että mun rinnat täyttyy tosi hitaasti. Rintamaidon lisäksi iltasyötöllä meni korviketta tähtitieteelliset määrät, sekosin jo laskuista. Toivottavasti nukkuu pitkään...
 
Mulla irtoaa pumppaamalla molemmista rinnoista 100-120ml, joskus olen laiskempi pumppaamaan niin ei tule hirveästi. Mutta minimissään se 50 ml per rinta. Pumppaan rinnat aina kuuden tunnin välein, joskus voi venähtää kahdeksaankin tuntiin. En uskalla pumpata enemmän, ettei tuotanto lisääntyisi hirveästi. Jos vaikka yöunet sattuu venähtämään, niin ei rinnat pakahdu siitä hyvästä. Näillä määrillä ollaan kuitenkin pärjätty aika hyvin, loput on sitten korviketta. Vauva itse syö kerralla noin 90-100 ml ja on kolmiviikkoinen. Juon sitä mammateetä, ja se ainakin rentouttaa mukavasti. Myös lämmin auttaa maidonnousuun. Saunassa rinnoista oikein valuu maitoa virtana, pitäisi sielläkin kai pumpata (ellei sitten ole ottamassa saunakaljaa...)
Ja mä en siis imetä lasta lainkaan rinnasta, pumppaan pelkästään. Saa nähdä miten kauan tätä jaksaa, ei oikein jaksa tuota yöllä pumppaamista... Jos vielä viikon sinnittelisi, niin sitä aina ajattelee :)
 
Mä pumppasin tänään eka kerran tissin tyhjäks kun olen menossa ens viikolla kampaajalle ja siel menee matkoineen sen 3h ni voipi ruveta neitiä nälättään. Sitähän sitte tuli sen 300ml yhestä rinnasta!!! Ei ihme et kivisteli jo...Ja kyllä mulla on nyt ihan tajuttoman kokoset daisarit imetysliivit on kokoa 80E. koetettiin sit pullolla neitille antaa ni eipä suostunu syömään ku 30ml tappelun kanssa... Täytyy huomenna suunnata kauppaan katteleen toisen mallisia pulloja kun ei tuo ainu kelvannu. Täällä on vaan aika heikot nuo valikoimat... Meillä tirppis siis täysimetyksellä ja nyt sitä pulloa ekan kerran koetettiin... Tosta pumppaus määrästä päätellen ei oo ainakaan nälässä tarvinnu tytön olla!
 
Kävin vihdoin ostamassa sen pumpun että nyt pumppaamaan että nähdään onko näistä mamman rinnoista mihinkään :) Kyllä niistä tulee, niin kuin sanoin että välillä ruokkisi vaikka kuinka monta vauvaa ja välillä taas vaan tipottelee. Mielenkiinnolla oottaen mitä saan pumpattua! Tuun stooraan tänne sitten tuloksen..
 
tiikerililja: eikö teillä suju imetys, vai onko jokin muu syy että jaksat pumpata ja antaa maitoa pullosta?

satu84: sun vauvalla on ainakin hyvä bufe :D ihanaa että sulla riittää maitoa!

alice: mullakin tuli aluksi vaan 20ml molemmista..sitten sain ilokseni 40ml..sitten pidin varmaan viikon taukoa kun oli niin turhauttavaa touhua..ja sitten tulikin jo 100ml :)
älä lannistu, kokeile myöhemmin uudelleen!

tota mammateetä pitää kyllä vakavasti harkita..mietityttää vaan että voiko siitä olla vauvalle jotain haittaa...


missä asennossa te mammat imetätte?
laitoksella en voinut istua kipujen takia, joten parhaiten menee yhä kyljellään imetys. istueltaan oon kokeillut pari kertaa imetystyynyn kanssa. en kyllä osaisi ollenkaan imettää julkisella paikalla jos tulisi tarve....
 
zibbh
noi teet on ihan puhtaasti pelkkiä yrttejä eikä niistä ainakaan haittaa vauvalle ole :)
mä imetän yleensä istuen,mulla tullu ongelmaks se että perse kipeytyy :S meil ku kestää imetys aina tosiiiii kauan.aamuyöstä oon yleensä ottanu makuultaan neidin rinnalle.useemmin en ku se on meille vähä huono asento
 
Eilen testasin pumppua ja kappas kyllä sieltä sitä maitoa tulee, en kyllä saanut mitenkään ruhtinaallisesti kasaan kun poika herätti kesken kaiken niin piti jättää kesken. Sain yhteensä molemmista pumpattuna hieman yli 50ml, uskon että enemmänkin olisi tullut mutta käsky kävi ylemmältä taholta..olin kyllä tuostakin määrästä jo tosi iloinen :) Koska epäilen aina maitoni riittävyyttä, vaikka tiedän että poika saa sieltä sitä. Joskus enemmän ja joskus vähemmän ja niinä kertoina jolloin poika ei ole kylläinen annan korviketta. On se vaan sellaista säätöä kun välillä sitä maitoa tulee niin että poika on koko naamaltaan siinä ja välillä sitten saa vain tippoja. Mutta hyvä näin :) Olen tyytyväinen.

Huomaa kyllä että nyt on kasvuvauhti päällänsä, kun tuntuu että poika syö koko ajan. Kyllä sen huomaakin kun katsoo poskia :) Pienet pulloposket! Ihanat!

 
Zibbh: Ei onnistu imetys ei :( Oon sitten siirtynyt tähän pumppailuun, kun kerta omaa maitoa tulee reilusti. Pumppasin sitä pois jo osastolla, ja siitä lähtien on hyvin tullut maitoa, toisaalta voisi kai sitä enempikin tulla, jos vauva vain imisi. Olen nyt kokeillut pari kertaa "luovuttamisen" jälkeen, kun mitään menetettävää ei ole... Eikä tilanne tunnu yhtään paremmmalta. Vituttaa, kun antaa tissiä eikä sieltä ilmeisesti irtoa vauvalle kuin vajaa 10ml :( Olen kokeillut kaikkia asentoja ja tunkenut tissiä niin pitkälle suuhun kuin vain pystyy, ei toimi mikään. Itkuksihan se menee. Nyt sitten pumppaan vain maitoa ja tunnen itseni niin epäonnistuneeksi, kun kukaan ei tähän tunnu kannustavan. Ei tämä ihanteellista ole tietty, ja kun joka tuutista käsketään vain yrittää tissiruokintaa ja pistää kärsivällisyyttä peliin... Kiva miettiä tämmöisiä silloin aamukuudelta, kun pumppaa silmät sirillä väsynä, mitään tukea ei tunnu heruvan. Antaisin mitä vain jos lapsi voisi imeä rintaa. Siitä saisi sen läheisyyden tunteen, mitä ei pumpulta saa.
 
esikoista imetin vain makuulta, en oppinut imettämään istualtaan. ja tosiaan kun tuo römpötin oli niin kipeä synnytyksen jälkeen monta viikkoa, että kokeilin istualtaan imettämistä ensimmäisen kerran varmaan kuukauden synnytyksen jälkeen. se tuntu tosi hankalta ja tuntui, ettei vauva syönyt kunnolla silloin.

nyt ostin tätä toista varten imetystyynyn, kun ajattelin että voisin sen avulla paremmin oppia istualtaan imettämään. saisin olohuoneessa sohvalla imettää ja seurata mitä esikko tekee... jonkun verran olen kokeillut tyynyn kanssa imettää, mutta on se jotenkin hankalaa... olenkin sitten ahtautunut meidän sohvalle makuulle vauvan kanssa ja monesti esikoinen tulee sitten jalkopäähän katsomaan muumeja...

täällä myös kumi tissittelijä... rinnanpäät ovat edelleen arat ja muutaman kerran olen kokeillut imettää ilman rintakumeja, mutta sehän vasta kipeää kävikin. esikoisen kanssa nännit olivat aivan rikki, että nyt kuitenkin tilanne on parempi. silloin neuvolan täti sanoi, että kun pojalla on kielijänne niin lyhyt, että rinnanpäät ovat sen takia auki, kun vauva joutuu silloin pitämään kovemmin tissistä kiinni. kuitenkin imetin 4,5kk niitten kumien kanssa.
vaikka tämän vauvan kanssa pyysin sairaalassa, että lääkäri tarkistaa vauvan kielijänteen, kun imetys "epäonnistui" esikon kanssa. tällä vauvalla kaikki oli kunnossa ja imettäminen pitäisi onnistua ilman kumiakin...

mutta imetän kumien kanssa niin kauan kuin imetän. onhan siinä oma hommansa pestä ja keittää ne. mutta parempi sekin kuin luovuttaisi heti. kuitenkin oma maito piisaa, vaikka kumien kanssa mennäänkin.
 
Täällä on sitten loppunut imetys (kai). Eli eilen en imettänyt yhtään (aamulla ja illalla ei tullut maitoa ja päivällä oli vieraita). Yöllä en jaksanut edes yrittää (en halunnut huudattaa poikaa) ja äsken 20 minsaa yritystä, eikä tipan tippaa. Kai mie vielä päivemmällä yritän, mut pahoin pelkään että ei onnistu. Siispä ryhdymme pelkän korvikkeen käyttäjiksi (mikä siis ei haittaa mua, mut olisin halunnu myös imettää).

Me imetettiin pelkästään istuen. Musta makuullaan imetys tuntu hankalalta, sitä kokeilin vaan synnärillä eikä se onnistunut (tuntui että kädet loppu kesken enkä pystynyt liikkumaan/siirtämään poikaa tai säätämään rintakumin kanssa). Öisin oon imettäny pojan huoneessa sinne imetystä varten hommattulla tuolilla, muina aikoina oon imettänyt olkkarissa soffalla töllöä tuijottaen. Imetysapuna korvaamaton on ollut imetystyyny, sen sain kälyltä lahjaksi.
 
Sairaalassa syötin makuultaan kun ei juur pystyny istumaan. Kotona yritin istualtaan, tai no ei sitä vielä voinu istumiseksi sanoa :) Röhnötin suht pystyasennossa sohvalla ja otin tyynyjä avuksi et sai vauvelin sopivasti.
Nyt yöllä syötän makuultaan, muuten istualtaan ja yleensä ihan siinä perusasennossa, välillä pitää syöttää kainalon alta kun tuntuu et maito pakkautuu tonne ulkoreunaan ni saa sieltä tyhjäksi :)
 
Taas oma napa -osastoa... Olen nyt sortunut pari kertaa kokeilemaan tissittelyä, vaikka pullolla pääasiassa siis mennään. Ja nyt tuntuu siltä, kuin olisi tapahtunut edistystä. Toinen tissi tuntuu ainakin antavan vauvalle jotain. Kun nääs pumppaan sen tyhjäksi imuttelun jälkeen, pulloon tulee vain 30 ml, kun tavallisesti koko saldo tissistä on 50-60ml. On sekin jotain :) Paras on kuitenkin se tunne, kun saa vauvan siihen rinnalle. Hienoa, että vaikka ollaan pulloteltu, niin vauva ei ole unohtanut tissiä.

Itsekin olen miettinyt, olisiko pitänyt hommata tuo imetystyyny. Itsellä tuo istuma-asento on paras, kun siinä näkee tilanteen parhaiten. Sairaalassa tyynyjen kanssa oli helppoa, kotityynyt ei tunnu toimivan. Istuessa minun pitää koko ajan olla kumarassa, jotta vauva ylettyy tissiin. Miten ihmeessä sitä julkisilla paikoilla imettäisi, varmaan vain kantoliinan tms avulla.
 
tiikerililja
minusta on erityisen hienoa että todella jaksat jatkuvasti pumpata omaa maitoo vaikka imetys ei onnistukkaa! hatun nosto sulle! olen meinaan aivan varma et itse en tuota rumbaa jaksaisi! ja sen verta sanon ett ,vaikka se tuntuuki siltä ett ei saa samaa läheisyyttä vauvaan kuin rinnalla niin minusta mulle ja pojalleni on tullut todella läheinen suhde vaikka hän onkin ollut pullopoika :) me on sit muilla keinoin sitä läheisyyttä tehty.esim pulloruokinnan jälkeen oltu tiiviisti. tiedätkö kenguruhoidon? sitä kannattaa tehdä,eli otat lapsen alasti (vaipalla) omaa paljasta rintaa vasten peiton alle :) siinä tulee yhtä tiivis ellei jopa tiiviimpi kontakti lapsen kanssa.Mulle tuo opetettiin silloin sairaalassa kun poika oli ekan viikon tarkkailuosastolla enkä päässyt olemaan lapsen kanssa niin paljoa kuin vierihoidossa.
 
Heips!

Viime viikolla tulin siihen tulokseen, että maidon määrä ei varmaan lisäänny ellei imetyskerratkin lisäänny. Tähän asti ollaan annettu n 50-60 ml lisämaitoa joka syötön lopuksi vaikka vauva olisi ollut ihan tyytyväinenkin imetyksen jälkeen (niinkun useimmiten on) ja syöttövälit on sitten olleet välillä aikas pitkiä. Olen vaan niin vahvasti ollut sitä mieltä, ettei vauva ole voinut saada maitoa rinnoista tarpeeksi, lähinnä sen perusteella ettei imetyksen jälkeen pumppaamalla tullut enää juuri mitään, max 20 ml.

Torstaina sitten päätin, että en anna lisämaitoa, jos vauva ei sitä vaadi. Tähän mennessä olen pari kertaa antanut, voi kyllä olla, että on ollut enemmän vatsavaivakiukkua kun nälkää, mutta en siedä sitä epävarmuuden tunnetta, että raasu jäisi nälkäiseksi. Muuten poika on imenyt hyvin, tosin hyvin vaihtelevia aikoja (5-30 min) ja on lopetellut syömisensä tyytyväisesti nukahtaen.

Vauva vaikuttaa entiseltä tyytyväiseltä itseltään ja vaippoja kastuu kait entiseen tahtiin, joten yritän uskaltaa nyt luottaa siihen, että saa riittävästi. Imukerrat on siis lisääntynyt kyllä selvästi, ennen noin 6 kertaa/vrk, nyt välillä tuplasti. Se ei mua haittaa, olen vaan tyytyväinen, jos aletaan pärjätä pelkällä rintamaidolla.

Montako kertaa te muut syötätte päivän ja yön aikana? Kuinka kauan teillä vauvat ruokailee kerrallaan? Uskaltaako luottaa siihen, että jos vauva itse lopettaa imemisen eikä itkeskele, niin on saanut tarpeeksi? Neuvolaan ajattelin kyllä toivoa vielä loppuviikolle ylimääräistä punnitusta, siitähän sen sitten paremmin näkee. Painoa on tähän asti tullut tosi hyvin lisää, kun on menty rintamaito+korvike yhdistelmällä, vähän vähemmänkin voisi kait tulla eikä se olisi paha, jos kerran muksu muuten pysyy tyytyväisenä...

Toivon nyt todella, että painoa tulisi riittävästi ja saisin paremmin uskoa rintamaidon riittävyyteen. Nyt sitä pyörittelee koko ajan mielessään...
 
Piti vielä mainita, että itse sain paljon apua ja hyvää tietoa imetystukilista.net sivuilta...En tiedä onko joku sivustosta maininnutkin aiemmin...
 
Nika: Meillä poika syö kerran yössä, yleensä tunnin verta ollaan hereillä molemmista rinnoista annan. Yöllä ei aina tarvitse antaa korviketta mutta itse ainakin huomaan pojasta jos jää nälkäiseksi. Hakee ja hamuaa, sormet menee suuhun ja itkukitinää. Niin silloin lämmitellään ja annetaan korviketta. Päivisin poika syö 2-3 tunnin välein, päivisin poika ei kauan viihdy rinnalla, puoli tuntia on maksimi, joskus jopa vain 10min. Eli meillä mennään myös rintamaito+korvike yhdistelmällä. Annan aina ensin rintaa ennen kuin korviketta.

Olen myös lukenut tuota sivustoa, hyviä vinkkejä saanut myös :)
 
Mä en osaa istualtee imettää, aina imetän makuultee.

Mullahan meinas toi maidontulo kans lopua, mut sain sen taaks nousee ja tänään tuli nini paljo atas että lääkärissä tuli kaikkien paitojen läpiki, liivinsuojien kanssa, että sellasta. Vitsi ono ykl nini tyytyväinen että se ei loppunut. Mulal tuli sillon todella huono äiti olo, vaikka ei se pullostasyöttäminen huonoa äitiä tee, mulla vaa nsattu tulee sellanen fiilis 
 
Kiitos, xiina, tuo lämmitti :) Ärsyttävintä tässä just on se, ettei kukaan tunnu kannustavan pumppaamiseen, ja ymmärrän kyllä, miksi, on se välistä aika rassaavaa touhua. Pitää harrastaa tuota kenguruhoitoa. Siitä tulisi varmasti parempi fiilis.

Nyt meilläkin imetys taisi toimia... ainakin sen hetkisen :D Eilen syötin lapsen tissillä, edellisestä syötöstä oli kai reilu tunti. Tulos oli se, että hetken päästä oksennus lensi, mikä on meillä yleensä ylensyönnin syytä. Olin siitä riemuissani, että jes, nyt se vauva ainakin imi tissistä jotakin!

Nyt sitten tarjosin vauvalle uudelleen tissiä, jonka jälkeen vaihdoin pulloon, neiti kun halusi vielä imeä. Imemisestä ei muutenkaan tällä kertaa tuntunut tulevan mitään, kun neiti raivosi tissillä. Ja hups, nyt sitten oksennettiin kaaressa kaksi kertaa syötön jälkeen. Se siitä tissittelystä sitten... Olen kai sitten paska äiti, kun valitsen mieluummin pullon kuin pyykkäämisen :D Siinä ainakin tietää, mitä se vauva vetää. Tuota oksennusta vain lentää joka paikkaan, sohvalle, sänkyyn, turvaistuimeen... Mieluummin uhraan ne putsausminuutit muuhun kuin siivoamiseen. :) Eli mun puolesta tää imetysyritys saa loppua tähän piste! Pumppaamista jatkan pihinä ihmisenä vielä jonkin aikaa. Onneksi mulla on se sähkökäyttöinen pumppu, siinä voi surffata netissä ja syödä samalla kun pumppailee.

Sori taas tästä tilityksestä, pakko vain saada nämä asiat purettua johonkin!
 
tiikerililja
meillä kans välillä toi neiti yrjöilee kaaressa mmun päälle ku annan tissiä,itellä ainaki huomannu ett jos maitoo tulee liian vauhdilla niin sit se tukehtuu ja yrjöö ja sit tietty jos syöny liikaa .nimimerkillä tänään jo kerran saanu kaikki maidot mahan kautta päällensä xD  se on kyll.sit ku mä aina imetän ensin ja sit annan lisämaidon pullosta niin on AINA jotenki hirmu epävarma et paljonkio sitä lisämaitoo antais.-ku tää ei lopeta syömistä vaikka ois täynnä vaan yrjööpi sitten lopulta jos annan liikaa :/ siinä mieles ois kivampi ku jos ei tarviis antaa lisämaitoo mut ku oma ei riitä.tai seki ois helpompaa jos antas pelkästee pullosta.
 
Täällä myös yks pumppailija. Mä luovutin ainakin toistaiseksi ton tissittelyn kanssa kun tuntu et sitä maitoa on sen session jälkeen enemmän mun ja tytön päällä kuin tytön masussa (rintakumi falskaa ja tyttö valuttaa suupielestä maidot). Aluksi tein siis niin, että imetin sen aikaa mitä tyttö imee tehokkaasti (vaihteli paljon) ja sen jälkeen annoin pullosta loput rintamaitoa/korviketta. Ja tämän reilun tunnin operaation jälkeen aloin vielä pumppaamaan. Eipä siinä mitään muuta päivässä sitten ehtinytkään... Nyt "oikaisen" sen verran että pumppaan samalla kun syötän tyttöä pullosta. Koen tän järjestelyn itselleni paljon paremmaksi, kun tiedän tasantarkkaan miten paljon tyttö syö. Ja saan itsekin hieman hengähdystaukoa välillä kun isäkin voi syöttää. Näin saan myös maidontuotannon pysymään suht tasaisena (rinnat ei täyty liikaa ja maitoa tulee nyt enemmän) ja korviketta menee suhteessa vähemmän kuin imettäessä. Varsinaisesti en koe huonoa omaatuntoa järjestelystä, sillä tyttö saa kuitenkin sitä rintamaitoa suurimmaksi osaksi. Ei kai sillä niin oo väliä tuleeko se suoraan rinnasta vai pumpun kautta pullosta?! Läheisyyttä ei tietty tuu niin paljoa, kuten joku jo mainitsikin, mut täytyy sylitellä muina aikoina sitten enemmän...
 
Takaisin
Top