Meillä aletaan huutaa minun perään jos joutuu isin kans kahdestaan makkariin
rauhottuu heti kun tulen paikalle. Mutta ei toki ole mikään ihme, että on minun perään kun ollaan niin paljon kahdestaan ja lähes koko elämänsä on nukahtanut niin että minä olen lähettyvillä. Tai välissä antoi kyllä miehen nukuttaa itsensä mutta nyt on sellainen vaihe, että alkaa heti ihan armoton huuto.
Blackwood, enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa, ei tuota tietenkään ehkä niin paljon ole tullut ulospäin viime viikonloppuna kun ovis oletettavasti oli
nyt kun asiasta mainitsit! Muutoin tavaraa saattaa valua vielä seuraavanakin päivänä.
Mutta noita viivanpaikkoja on vissiin ollut liikkeellä
no, jospa se tallettelu tuottaisi nyt tulosta!
Fikus, meilläkin olisi varmaan riittänyt tuo imetys alkuun yksin ehkäisyksi, mutta ei silti uskaltanu ottaa riskiä kun elämäntilanne ei olisi kestänyt kahta lasta alle vuoden tai vuoden ikäerolla
mutta koska menkat alkoi jo niin varhain niin en varmaan mahdollisen kakkosenkaan jälkeen uskalla luottaa täysimetyksen voimaan.
rauhottuu heti kun tulen paikalle. Mutta ei toki ole mikään ihme, että on minun perään kun ollaan niin paljon kahdestaan ja lähes koko elämänsä on nukahtanut niin että minä olen lähettyvillä. Tai välissä antoi kyllä miehen nukuttaa itsensä mutta nyt on sellainen vaihe, että alkaa heti ihan armoton huuto. Blackwood, enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa, ei tuota tietenkään ehkä niin paljon ole tullut ulospäin viime viikonloppuna kun ovis oletettavasti oli
nyt kun asiasta mainitsit! Muutoin tavaraa saattaa valua vielä seuraavanakin päivänä.Mutta noita viivanpaikkoja on vissiin ollut liikkeellä
no, jospa se tallettelu tuottaisi nyt tulosta!
Fikus, meilläkin olisi varmaan riittänyt tuo imetys alkuun yksin ehkäisyksi, mutta ei silti uskaltanu ottaa riskiä kun elämäntilanne ei olisi kestänyt kahta lasta alle vuoden tai vuoden ikäerolla
mutta koska menkat alkoi jo niin varhain niin en varmaan mahdollisen kakkosenkaan jälkeen uskalla luottaa täysimetyksen voimaan.



jotenkin tuskaa lisää että tuttava piirissä tulee paljon vauva ilmoituksia nyt..
ei ehkä arvostaisi kun 12 h työvuoro odottaa taas huomenna niin kupista meidän kanssa 21 neliön yksiössä...