Moikka! Anteeksi pitkä hiljaiseloni. Aika mennyt kuin siivillä.
Alkuhankaluuksien jälkeen täällä on jo monta viikkoa nukuttu yöllä. Silloin alkuunhan päivät nukuttiin ja yöt valvottiin ja huudettiin (äiti kyllä valvoi päivätkin...). Onneksi ei ollutkaan koliikkia vaikka alkuun niin luultiin. Oli pojalla vaan rytmi aivan sekaisin. Oikeanlainen rytmi alkoi pikkuhiljaa löytyä muutama viikko sitten. Nykyään nukutaan n. klo 21-10 välillä ja omassa sängyssä (johon alkuun ei saatu oikein millään nukahtamaan vaikka oli jos jonkinmoisia viritelmiä). Esim. toissa yönä 22-09 ja viime yönä 21-07. Molemmat ilman syömään heräämistä. Joskus poika herää syömään n. 7 tuntia nukuttuaan, mutta pitkään aikaan ei enää lyhyempiä välejä ole ollut. Ihanaa, saa itsekin nukkua (KOP KOP). Päivisin syödään 2-4 h:n välein. Illalla voi väliä olla vajaa kaksikin tuntia, kun tankataan yötä varten. Poika on siis nyt reilu 2,5 kk.
Päivisin poika nukkuu yleensä n. 3 h:n päiväunet vaunuissa pihalla klo 12-17 välillä (usein käyn kävelyllä ensin). Jos on kova tuuli tai keli muuten huono, en vie ulos ja sitten ei kyllä nuku päikkäreitä juurikaan. Olisko vinkkejä miten saisin sen nukkumaan sisällä?? Omaan sänkyyn jos laitan niin ei nuku, eikä myöskään meidän sängyssä. Sitterissä saattaa joskus torkahdella jotain pätkiä. Jos lähdetään kauppaan tms. niin autossa nukahtaa ja saattaa sitten kaukalossa nukkua koko kauppareissun, mutta kotiin tullessa yleensä herää, kun nostetaan pois kaukalosta. Tänään sitten laitoin pojan eteiseen vaunuihin makuupussiin sisävaatteissa ja heiluttelin ees taas. Nukkui tunnin!
Siinä yksi keino, mutta vähän hassu...
Oon kuullu sanottavan, että mitä paremmat päikkärit, sitä parempi yöuni, mutta en oo kyllä huomannut eroa. Onneks.
Mutta olishan se kyllä kiva kun poika nukkuis sen kolme tuntia joka päivä, että mä kerkeisin tehdä jotain "omia juttuja", kuten lukea kasaan kertyneet kolmen kuukauden Vauva-lehdet. Tai okei, vaikka tehdä ruokaa tai pyykätä rauhassa. :P
Käytiin viikko sitten neuvolassa, kun poika oli reilu 9 viikkoinen. Paino 6790 g ja pituus 61 cm. Melkonen jässikkä siis.
Mulla itsellä on ollu vähän vaikeuksia päästä siitä vaikeasta synnytyksestä yli, mutta kyllä on jo helpottanutkin. Olen kerran käynyt kätilön kanssa juttelemassa. Tosin joudun vielä jonkinlaiseen operaatioon, kun joku haava repsottaa (tuli ilmi jälkitarkastuksessa). Toivon, että siitä toipuminen ei vie toista kahta ja puolta kuukautta.
En nyt ehtinyt lukea tässä välissä tulleita kirjoituksia kovin tarkasti, mutta tervetuloa uusille ja tsemppiä!!
Ja kivoja hetkiä äideille vauvoineen (jotka siis ovat jo mahojen ulkopuolella)!!

. Pahin väsymyskin on jo helpottanut joten mikäs tässä ollessa. Masukin on jo pikkaisen pöyristynyt, olen ollut hyvin hoikka ennen raskautta joten näkyy nopeasti.
, olen rakastunut!