Huolettaa ihan kamalasti. Tiputteluvuoto jatkuu, ei yhtään täysin vuodotonta päivää koko lyhyen raskauden aikana. Eilen tuli jopa selvästi veren ja liman sekaista vähän enemmän ja olin varma, että nyt tää oli tässä. Iltaa kohti kuitenkin väheni ja edelleen pärjää pienellä suojalla varalta. Kipuja ei missään vaiheessa. Tuskastuttaa, mutta mitään ei oikein voi tehdä, ultraa eivät vielä näin aikaisin suositelleet, koska mitään varmaa ei oikein voi vielä todeta. Eli voin vain odotella, jos jatkuu 7. vk asti ja mennä sitten katsomaan onko mikään elossa.
Googlesta en malta pysyä poissa, mutta eihän sekään mitään auta. Voi olla kaikki hyvin tai sitten ei, kukaan ei voi sanoa vielä.
Ajattelin tehdä kuitenkin digitestin tällä viikolla, se ainakin kertonee, jos hormonimäärä on laskenut/noussut, kun labrojakaan ei edes tällä viikolla kuulemma ehdi tuloksia saada. Ahdistaa vain jos on mennyt kesken, miksei vuoda kunnolla pois.

aika kauheelta kuulostaa tilanne... mut pystyisitkö miehen kanssa jatkamaan ihan normaalisti abortin jälkeen? Tsemppiä hirveesti!