Huolet/pelot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja lucky87
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Minä myös pelkään enemmän sektiota. Esikoisen synnytys meni onneksi suht nappiin ja mut kotiutettiin jo toisena päivänä synnytyksestä, kun olin palautunut hyvin. Kovasti toivon tämän toisen synnytyksen olevan polikliininen ja että päästäisiin kotiin mielellään viimeistään seuraavana päivänä. :)
 
Mikä teitä pelottaa sektiossa? Antakaa mullekin syy pelätä sitä et voisin EHKÄ nähdä normi synnytyksen edes pienenä vaihtoehtona :D
 
Ellinorsu : itsellä taas on se pelko että saan odottaa tätä syntyväksi ihan yksin ja nauttia odotus ajasta yksin vaikka mies on kotona niinku esikoista odottaessakin... ei oo tää ukko hirveen sellanen tyyppi että musta tuntuu että tämä on sen mielestä hyvä juttu ja silläkin on tehtävä odottajan rinnalla... sil on oma elämä
 
Eniten synnytyksessä pelottaa että saan taas kätilön, jonka kanssa en tule toimeen... Viimeksi aluksi oli tosi ihana, mutta sitten tuli vuoronvaihto ja sain kätilön, jonka tapa kommunikoida ei oikein sopinut yhteen mun kanssa ja aiheutti mun miehellekin vain paniikkia... (Kielimuuri osin vaikutti tai kulttuurimuuri...)
Itse synnytystä tavallaan odotan ja toivon, että tällä kertaa ei tarvis käynnistää. Lisäksi jos taas menee vedet ja synnytys käynnisty, niin osaisin vaatia käynnistystä nopeammin. (tai sitten antibiootteja, jotka kuulemma monissa paikoissa annetaan automaattisesti jos vesien menosta on jo monta vuorokautta... Lapsellemme tuli siis tulehdus siinä ja oli viikon osastolla sen vuoksi... :(
 
Voi taivas mä kyllä haluan suomalaisen henkilökunnan mun lähelle kun meinaan puskea uutta elämää! En vois kuvitella että siihe syssyy toivois vielä tulkinki messii..
 
Tästä asiasta keskustelin juuri äsken ukon kans ja luulen kans että samalla kaavalla myös meillä mennään kuin esikoisen aikaan. Mussa on vika eikä tällaisista diiba daaba asioista kannata ees jutella... miks miehen jakeluun ei mee se että kun nainen miettii ja haluaa puhua ni sillon sen miehen tehtävä on yrittää ymmärtää ja kuunnella.
 
Itse en oo ehtiny ollenkaan miettiä synnytykseen asti enkä oo osannut sitä pelätäkään. Kyllä senkin aika vielä koittaa! :) :)

Toi on kyllä tosi harmi, jos puoliso ei tue ja ole kunnolla hengessä mukana. Itsellä on vielä niin alussa (4+4) että hyvä kun itsekään tajuaa olevansa raskaana, saatika mies! Ehkä sit ultran jälkeen ja varsinkin sitten kun rupeaa näkymään. :) Uskon, että mies innostuu ihan eri tavalla, kun näkee jotain konkreettista. Tää on esikoinen molemmille eli ei vertailukohtia.

Toivottavasti teidän huolet ja pelot osoittautuu turhiksi ja saatte nauttia raskaudesta täysin rinnoin (ja vatsoin) ;)

Oma pelko koskee lähinnä sitä, jatkuuko raskaus kun en tunne mitään. Tekis mieli testata vähän väliä että uskoo olevansa raskaana. :) Ja onhan niitä testejä aika hyvä määrä jo kulunutkin, kun dpo10 aloitin testaamisen.
 
Maggie : kyllä mä nautin tästä vaikka mies heittäytyski lapselliseksi. Eiliset keskustelut osoittautui vääräksi ajankohdaksi ja siks sain paskaa niskaan kuulemma. Ihan oma vika kun en osaa ajoittaa keskustelua sellaseen ajan kohtaan et mies haluu kuunnella. Mistäs sitä voi tietää kun ajatuksia en osaa lukea.
 
Kiitos kaikille ihanista sanoista :) Vähän vaikeaa tämä raskaus vaan on kun tuntuu, että se on tabu tässä meidän pienessä perheessä. Tuntuu, että en voi siitä miehelleni puhua, ja omaa lähiperhettä minulla ei ole, ja muutamalle ystävälle olen kyllä kertonut, että ei tuntuisi että olen aivan yksin tämän asian kanssa. Ensimmäistä neuvolaa odottaessa, että saan siellä puhua edes jollekkin. Mies on tulossa sinne mukaan, joten katsotaan saammeko yhdesä siellä selvitettyä asiaa. Haluaisin vaan uskoa, että kun tämä raskaus tulee selvemmäksi, ja kenties ensimmäisessä ultrassa miehenkin reaktio tähän muuttuu.

Pelottaa, että onko tämä raskaus jo loppunut kun oireetkin ovat kadonneet, ja vaikka kuinka pissaa tikkuun niin ei ne viivat siinä tikussa vakuuta.
...
.......
........
pelottaa myös se, että mies haluaisi abortin koska ei koe, että taloudellisesti tai henkisesti tämä on oikea aika..sanoo että haluaa kyllä lapsen kanssani mutta ei nyt...

tätä en ole uskaltanut sanoa kenellekkään.
 
Muokattu viimeksi:
Voi taivas mä kyllä haluan suomalaisen henkilökunnan mun lähelle kun meinaan puskea uutta elämää! En vois kuvitella että siihe syssyy toivois vielä tulkinki messii..

Kyllä se kätilö ihan hyvää suomea puhui, vahvasti korostuksella tosin, enemmän tarkoitin sitä, että ehkä siellä päin tyyli hoitaa nämä asiat ovat hieman erilaiset. Ei siis kovin paljon selittänyt mitä tapahtui ja aika tökerösti vaan töksäytteli (mm. kun lapsella alkoi syke laskemaan ja alkoi olla kiire saada lapsi ulos).

Vastaava kokemus oli sitten myös jälkitarkastuksen lääkäristä kun siihen osui kanssa ei-suomalainen lääkäri joka kanssa töksäytteli aika pahasti ja sai mm. aikaan sen, etten sitten mennyt kovinkaan nopeasti lääkäriin kun tämä jälkitarkastuksen lääkäri sanoi ettei sille haavalle vaan voi mitään tehdä ja pitää vaan odottaa. No odottelin ja odottelin ja sitten kun se edelleen vaivasi menin vihdoin lääkäriin ja sain lähetteen eteenpäin ja nips vaan homma oli parissa minuutissa hoidettu ja kaikki oli taas hyvin. Onneksi muutettiin, ettei sama lääkäri tulee enää ikinä neuvolalääkäriksemme.
 
Autumn, mulla sama, ettei meinaa millään uskoa niitä testiviivoja!! Ja tosi kurja tilanne sun miehes kanssa. Ehkä se siitä tulee järkiinsä! <3
 
Älkää turhaan pelätkö sektiota. Mulla esikon synnytys käynnistettiin ja kaiken kaikkiaan avautumista odotettiin 27h.. Kolmeen senttiin päästiin, mutta siihen se jäi. Olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu, kun koko aika kärsin "turhaan" supistuksista. Toki sektiota pelkäsin aluksi itekin, mutta mulle se oli pelastus. Väärän tarjonnan vuoksi siihen päädyttiin, eli onneksi keho taisteli kovasti vastaan, sillä olisin repeytynyt todella pahoin jos alakautta olis tullut. Voisin mennä sektioon koska vaan uudestaan. Parannuin siitä todella hyvin. Eikä kipuja ollut juurikaan. Kaksi päivää sektion jälkeen olin kuin mitään ei olisi minulle tehtykään, eräs kätilökin tuumasi, ettei uskois et mulle on sektio tehty. Yleensä sektiosta kuullaan vaan ne pieleen menneet ja kamalat tapukset, mutta mulle se oli todella hyvä kokemus, enkä koe milläänlailla pettyneeni, et sektiolla synnytin. :)
 
Täällä myös hyvät kokemukset sektiosta. Esikoinen näytti aluksi olevan tulossa ihan hyvää vauhtia normaalia kautta ulos, kunnes avautuminen pysähtyi useaksi tunniksi 5 senttiin. Sydänäänet alko sitten katoamaan ja päädyttiin kiireelliseen sektioon. Tietysti se pelotti sillä hetkellä, mutta hyvin siitä toipui. Perjantaina leikattiin ja sunnuntaina jo oltais jo päästy kotiin, mutta jäätiin vielä maanantaihin. Kipeä olin oikeastaan vain sen ensimmäisen vuorokauden.
 
  • Tykkään
Reaktiot: enu
Mun hyvä ystävä taas oksensi kiireellisen sektion jälkeen kolme päivää, kun oli niin kipeä :(
Itse taas alatiesynnutyksessä pääsin helpolla ja kotiuduin jo toisena päivänä synnytyksestä, koska kunto sen salli :)
Minä suosittelen kyllä ainakin yrittämään alakautta ja ehdottomasti juttelemaan neuvolassa peloista, siellä ymmärretään ja autetaan ihan varmasti! :)
 
Miestä pelottaa miten pärjättäisiin kun hän ei pysty seuraavaan vuoteen olemaan minun tukenani, tai edes läsnä kokoaikaisesti meidän elämässä. Eli joutuisin selviytymään raskaudesta ja myös ekoista kuukausista sen jälkeen ilman häntä. Minulla ei ole kovin hyvää tukiverkostoa muualla joten olisin aikalailla yksin. Plus olisin työtön äitiyslomalla. Työtön raskaana. Työtön lapsen kanssa.
Miksi kaiken pitää pyöriä rahan ympärillä ?? Ja ei sekään varmasti tässä se suurin ongelma ole. vaan se, että toinen osapuoli ei pysty olemaan läsnä muiden velvollisuuksiensa takia. Eli olisin tavallaan yksinhuoltaja vaikka avopuoliso olenkin..

Onko täällä joukossa ketään yksinhuoltajaa ? Ketään joka on selvinnyt raskauden yksin ?
 
Mua masentaa koko tuleva raskausaika hyperemeesin, vakavan pahoinvoinnin vuoksi. Nyt ehkä viikko ( - tai kaksi, jos hyvin käy) helppoa aikaa jäljellä, ennen kuin sairaalasänky ja tiputusletkut kutsuvat.

Toisaalta, jos ei oksennuttaisi, niin pelkäisin keskenmenoa.

Kesti 10 vuotta, kunnes palaset klonksahti kohdilleen ja halusin uutta raskautta.

Nyt ottaa päähän jo valmiiksi
- olla näin vanha odottaja (37 vuotias)
- sosiaalisen elämän kuihtuminen, koska en tiedä, koska pääsen kotilomalle tai pystynkö olemaan kotilomalla vielä 6 tuntia vai kokonaisen päivän. Ja kuitenkaan en haluaisi kaikille kokoajan kertoa, missä mennään. Vie voimia kuunnella päivittelyjä ja uteluita.
- kuunnella muka-hyvää-tarkoittavia -neuvojia, jotka ei ole itse kokeneet RV 5 - 42 välistä hyperemeesihelvettiä, 20 - 40 krt/vrk ruokien, nesteiden ja lopulta sappinesteeidenkin ulos oksentamista. Ei, ei auta viileät viinirypäleet. Ei, ei auta kivat happihyppelyt. Ei, ei ole kyseessä, ettenkö haluaisi tätä lasta - kehoni tuottaa vain HCG-hormonia tuplaten.
- jatkuvan oksentamisen sivuvaikutukset; kilpirauhasen vajaatoiminta, alentunut immuuni, keuhkosairaudet (ruokaa eksyy väärään paikkaan) ja muut sairaudet. Oksentaminen ei lopu istukan synnyttämiseen, vaan jatkan mekaanisten ruokatorvenläppävaurioiden vuoksi oksentamista vielä joidenkin kuukausien ajan.
- elämästäni tulee katoamaan yksi vuosi. En tule tietämään, mikä päivä, kellonaika tai vuodenaika on. Vielä vuosia myöhemmin en kykene muistamaan, kävinkö raskausaikanani kummitätini syntymäpäivillä, ostinko uudet renkaat autoon, mitä sovin kirjanpitäjän kanssa ennakkoveroista jne.

....ja vain harvojen kanssa voin puhua kaikesta tästä, koska tunnen hyväksikäyttäväni työnantajaani jäämällä pois töistä äitiyslomalle JA lähes heti plussattuani sairauslomalle.

tänään 24.12. koossa RV 4+0
 
bobcat: Ehkä tämä lasketaan niihin tyhmiin kysymyksiin, mutta onko varmaa, että sama tulee tässäkin raskaudessa vai onko toivoa paremmasta? Eli voiko se olla hetkellinen elimistön virhetila, jota ei välttämättä tulekaan tällä kertaa?

No täällä saa valittaa rauhassa jatkossakin joka tapauksessa!
 
Voi kamala..ei löydy sanoja..mitkä lohduttas. Itselle uutta näin hirveä pahoinvointi mitä nyt kaksosten odotuksessa. Ikää 36. Niin pahoinvointirannekkeet ei auta enää..mikään ei pysy sisällä..sappinesteitä ei kiva oksentaa. Mun ruoka nautinnon osalta joulu menee tässä..pöntön kanssa. Bobcatin tekstin luettuani ymmärrän että pahemminkin vois olla...eikö ne keksi mitään lääkitystä tasaamaan arvoja? ? Toivon ettet stressaa työnantajan ajatuksia, kuka tahansa ymmärtää. Kyseessä kuitenkaan ei ole normi raskauspahoinvointi. Toivon sinulle hirmusti voimia koitokseen
 
Takaisin
Top